Aloin lukea kirjaa...

... pitkästä aikaa

Tätä aloin lukea. En ole varmaan pariin vuoteen kyennyt lukemaan yhtään mitään - oikeastaan. Nyt aika tuntuu sopivalta. Tämän kirja on siis kirjoittanut Kinnusen Saara - vaasalainen, eläkkeellä oleva perheasiainneuvottelukeskuksessa työskennellyt terapeutti. Olen hänen luonaan käynyt useita kertoja eri kriisien yhteydessä terapiassa. Kirja sisältää myös tyttäreni kirjeen minulle ja minun vastaukseni hänelle. Jos kiinnostaa, niin lue. On mielenkiintoinen kirja.

Psalmit 139:14-15 " Minä kiitän Sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä."

Lomaa Yyterissä

Ei, en ottanut yhtään kuvaa, siispä taas kuvatonta tekstiä.
Sain siis Maaseudun Terveys- ja lomahuollolta Omaishoitajien liiton kautta hoidettavansa menettäneille omaishoitajille tarkoitetun viiden päivän loman (täysihoitoineen) Yyterin kylpylässä ihan vaan omakustannushintaan eli 100 euroa koko juttu.

Oli oikein mukavaa. Lomaa isolla L:llä. Olihan siellä vertaistukikeskusteluja joka päivä kaksi kertaa, mutta en oikein kokenut saavani vertaistukea itelleni. Huonetoverini oli mulle hyvä tapaus. Tosin jouduin holhoamaan häntä koko ajan, kun hänellä oli muisti niin huono. Mutta ei se mua haitannut. Kaikkein mukavinta oli mennä valmiiseen pöytään kolme kertaa päivässä ja käydä uimassa tai vesijuoksemassa tai -jumpassa.

Kyllä, kävin vesijuoksussa. En koskaan oo tykänny koko asiasta, mutta nyt oli hyvä ohjaaja ja totesin, että sehän onkin tosi tehokasta liikuntaa. Tehokkaampaa kuin uinti. Hih!

Olin matkalla omalla autolla, joka edellisenä päivänä näytti huonoa tapaa. Eli vitosvaihde ei millään meinannut mennä päälle. Soitin jo Jaakollekin asiasta. Hän totesi, että sitten pitää ajaa nelosella. Rukoilin kuumeisesti illalla ja kas, kun piti ajaa sinne Yyteriin, vaihteet toimivat moitteettomasti. Samoin kotimatkalla. Eli nyt olen jo kotona ja olen purkanut laukutkin. Se oli Matille tosi tärkeää. Eli laukut piti purkaa heti kotiin tultua, vaikka oltais tultu yöllä. Tosin yhden kerran sanoin, kun tulimme yöllä kotiin, että puretaan laukut vasta aamulla. Ja se onnistui! Nyt Matin ei tarvi enää laukkuja purkaa. Hän ylistelee Herraa korkeuksissa - tai missä se paikka nyt sitten onkaan.

Psalmit 103:1-2 "Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa Minun sieluni. äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt,..."

Hammaslääkärissä

Ei, ei älä luulekaan, että näin kävi. Ei ollenkaan!

Viime kesänä päätin tilata ajan tk:sta hammashygienistille. Sieltä sanottiin, että koska ei ole tietoja ennestään, täytyy ensin mennä hammaslääkärille. Tänään sitten oli aika. Hammaslääkäri oli nuori nainen, joka puhui leveää suomea ja vähän ruotsia väliin - suomalaisittain.

Mun suuta ei ole koskaan aikaisemmin - ja ajattele, olen jo 71-vuotias - tutkittu niin hyvin. Sanoinkin siitä. Otettiin myös röntgenkuvat hampaistosta. Kaikki oli kuulemma hyvin. Sain kiitosta hyvästä hammasten hoidosta ja  hygieniasta. Jess. Ei ole turhaan niitä hampaita hiottu nämä vuosikymmenet.

Tuli mieleen, miten Halmeella, kun asuttiin - siis Kortesjärven Purmojärven Pellisen kylässä - 50-luvulla, meillä lapsilla oli yhteinen hammasharja ja hampaita harjattiin suolavedellä. On kyllä pakko sanoa, miten meidän vanhemmat - varsinkin äiti - ovat olleet edistyksellisiä. Kynsien valkoiset puolikuutkin hän opetti pitämään esillä.

Muistan, miten kylän naiset olivat sanoneet, että "Helevin tytöistä tulee ylypeitä, kun ne puetaan niin hienosti". No onko tullut ylpeitä? Ei varmaankaan, mutta kyllä äiti meille kauniita vaatteita ompeli. Varmasti olivat kylä tyttöjen kauneimpia.

Senkin muistan, miten istuin ompelukoneen takana katsellen, kun äiti ompeli jotain kummallista laamapaitakankaasta. Sellaisia pitkultaisia ja kapeita moninkertaisia juttuja, joihin laitettiin nauhat molempiin päihin. Meillä oli kaapissa semmonen verkkopussi, jossa sellaisia oli ja sitä pussia sanottiin taikapussiksi. Myöhemmin ymmärsin äidin ommelleen kuukautissuojia. Ja ne menivät Sanni-tädille Hämeenlinnaan. Suojathan pestiin pyykkipäivinä. Ei silloin ollut kertakäyttöisiä - ei ainakaan meillä.

Mutta asiaan. Hammaslääkäri sanoi, että laitetaan hygienistille aika hammaskiven poistoon. Mutta loppujen lopuksi hän poisti kiven itse. Olin sisällä noin puolitoista tuntia. Ja tulin vaan tarkistukseen. Kävinkin antamassa infoon palautetta mahtavasta hammaslääkäristä.
Oli tosi hieno käynti. Nyt on valkoiset ja puhtaat hampaat. Ne, jotka on jäljellä.

Saarnaaja 12:3 "...ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin...."

Seitsemäs lapsenlapsi

Tässä hän on

Louna Leia Lucia, 23.2.18

Oon aivan onnesta pyöreenä. Aivan ihana, pikkiriikkinen vauveli. Painoi vain 2290 g ja pituutta oli kertynyt 47 cm. Pieni oli äitinsäkin, kuitenkin 3970 g ja 48 cm. Kunpa pääsis pian nuuskuttelemaan. Mutta ensin pikku perheen pitää saada tutustua toisiinsa, vaikka haluaisin nähdä nyt heti.

Tänään on talven kylmin päivä täällä. Aamulla seitsemältä oli -25, mutta on se siitä noussut. Aurinko paistaa ja lämmittää jo, mittari näyttää keittiön puolella enää -12 ja parvekkeella, johon paistaa aurinko, +1. Että kyllä se kesäkin siitä vielä tulla tohahtaa.

Mun nilkka ei ole ollenkaan hyvä. On kuin olisi saapas tuossa nilkan ympärillä. Tammikuun röntgenissäkin oli pieni taipuma pohjeluussa. Nyt se on kuulemma alkanut luutua. Vasta vuosi traumasta poistetaan metalleja. En oikein uskalla lähteä kävelemäänkään, kun nilkkaan ihan vähän sattuu, että jos vaikka luustossa tapahtuu jotain. Mullahan on se osteopenia eli osteoporoosin esiaste ja oon syöny kortisonitabuja puolitoista vuotta autoimmuuniseen ja krooniseen haimatulehdukseen. Kortisonihan haurastuttaa luuta. Nyt oli kyseinen arvo hieman noussut, joten otetaan labrat jo 3 kk:n kuluttua eikä vasta puolen vuoden päästä kuten oli ennen.

Ulkona on aivan ihanan näköinen ilma. Aurinko paistaa ja taivas on ihan sininen. Täältä sisältä sitä vaan ihailen. Saunan olen varannut klo 18:ksi. Sitä odotellessa...

Matt. 5:45 "...sillä Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."

Hyväksyminen alkakoon!

Taitaapi olla niin, että tilanteeni hyväksyminen on alkanut. Viime viikolla eräänä päivänä totesin itsekseni, että voihan sitä yksinkin elää! En ole oikeastaan ymmärtänyt, miten kovasti Matin kuolema minuun sattui. On ollut niin paljon muuta vaikeaa ajateltavaa. Tästä on hyvä lähteä etenemään. Olen muuten aloittanut pitkään masennuskauteeni - nelisen vuotta - mielialalääkityksen. Saa nähdä onko siitä apua. Toivottavasti!

Vaikka Maalahti asuinpaikkana on vielä vieras, tykkään asunnostani. Tässä on hyvän kokoiset huoneet. Talo on rakennettu vuonna 1974, jolloin vielä tehtiin kunnon kokoisia huoneita. Keittiökin on ihan ok. Tässä kuvat joka huoneesta

Keittiö on ihan oikea eikä vain pieni komero!

Makkarissa tätä kirjoittelen.

Olkkari onkin sitten iso, tässä ei näy etuosa, joka vielä jatkuu.

Olenkin ajatellut, että sellainen tupakeittiö olisi oikein kiva. Kun tässä olkkarissa tulee oltua niin vähän. Iltaisin vain siinä istuskelen tv:tä katsoessani, en oikeastaan muuten.

Niin ja tuolla ikkunan takanahan on sitten pieni parveke. Ihan riittävä mulle.

Nyt mulla on ruoka tulossa. Jauhelihapihvejä uunissa timjamilla ryyditettyinä. Ja porkkanoita öljy-hunaja- mausteseoksessa hellalla kattilassa. Taidan käydä heittämässä sinne joukkoon keitetyt perunatkin. Niin siinä lienee sitten koko ateria.

1.Tim. 6:6-8 "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä emmem ole maailmaan mitään tuoneet, emme myöskään voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin"

Sekalaista

Oli ihan pakko laittaa tämä kuva. Löysin sen vasta pakastimesta. Siinä on sisällä mustaviinimarjoja. Teippaus on Matin käsialaa - hänen huumoriaan. Ihana!

Yritin epätoivoisesti tallentaa puhelimesta toistakin kuvaa, mutta se ei monista yrityksistä huolimatta onnistunut. Toissasyksynä ihanat laihialaiset ystävät keräsivät meille puolukoita, kun me ei enää päästy metsään. Tai olisinhan minä päässyt, muttei Matti. Hän oli kova puolukoiden ja vattujen kerääjä. Niin, päätin laittaa toisen pakastimen pois päältä ja piti sieltä saada pakastetut puolukat pois eivätkä mahtuneet keittiössä olevaan pakastimeen kaikki. Niinpä päätin keittää sosetta. Jätin kattilan vahtimatta joksikin aikaa ja tulin koneelle. Kun palasin keittiöön, oli suuri osa soseesta hellalla. Ei kyllä naurattanut. Kauhalla kyllä otin siitä suuren osan talteen ja lisäsin soseeseen, loput piti pyyhkiä pois.

Olen tässä mietiskellyt tätä yksinäistä elämääni. Olen tulossa sellaiseen johtopäätökseen, että yksinkin voi elää. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Olen yrittänyt ajatella nyt enemmän niitä hyviä puolia. Saa tehdä mitä haluaa ja silloin, kun haluaa. Saa piereskellä ihan rauhassa - ei tarvi mennä vessaan tekemään sitä. Siinä ne sitten taisivatkin olla - ne hyvät puolet. Mutta tätä tilannettahan en voi muuttaa, joten parempi on vaan hyväksyä se. Ja sitä yritän.

En nyt muuta osaa kirjoitella. Hyvää kevään odotusta vaan kaikille lukijoille!

Hoosea 6:1-3 "Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä Hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, Hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä Hän meidät herättää, ja me saamme elää Hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, Hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan."

Odotusta ja rahan menoa kaupungissa

Mun rannekello pysähtyi viime viikonloppuna. Heti arvelin patterin loppuneen. Kun naamassa mainitsin, että täytynee lähteä sen takia käymään Vaasassa tai Laihialla, niin yksi petolahtelainen ystävä totesi, että kyllä Maalahdessakin eräässä video- yms liikkeessä vaihdetaan kelloon patteri. No minä sinne heti maanantaina. Mutta, mutta, ei se käynytkään noin vain. Mies käänteli vähän aikaa kelloa kädessään ja totesi, että kupera lasi. Ei meillä ole työkaluja patterin vaihtoon. 😒

Siispä piti odotella keskiviikkoon, kun oli asiaa kaupunkiin - enemmänkin asioita. Ensin ajoin Kivihakaan asioille ja kun siellä näkyi olevan Kultajousen liike, niin sinne sitten. Menin liikkeeseen ja mua ennen oli nuori naisasiakas, jolla oli kolme asiaa. Niissä tuntui menevän niin kauan, etten jaksanut odotella, vaan sanoin palaavani myöhemmin. Menin GW-centerissä olevaan kahvilaan ja tilasin laskiaispullan ja teen. Käväisin myös KappAhlissa ja käteeni tarttui neule kahdellakympillä. En yleensä tee semmosia heräteostoksia, mutta, mutta....

Sitten uudelleen Kultajouseen. Siellä myyjä katseli kelloani ja totesi, että on niin vaikea avata, että pitänee kellosepälle mennä. Toki olisin sinnekin voinut jättää, mutta odotusaika olisi ollut yli viikon. Hän myös totesi, että Leijona-merkkiset kellot on yleensä vaikeita.

Noh, kun olin käynyt pankkiasioilla - meidän pankin konttoria ei ole Maalahdessa, mutta Laihialla on 😊, siellä piti odottaa, kun oli kaksi asiakasta ennen mua. Parkkeerauksesta piti maksaa euro ja aikaa jäi vähän käyttämättäkin. Eihän sitä etukäteen tiedä, miten kauan asian hoitaminen kestää. Sitten ajoin Hoviseppiin ja maksoin taas parkkeerauksesta. Siellä kello otettiin vastaan ja sanottiin odotusajan olevan yli viikon. Sanoin vain, että en ole vaasalainen, että olisiko mahdollista saada se heti? Se kävi. Kesti viitisen minuuttia, kun patteri oli vaihdettu ja kello kävi taas.

Nyt mulla on käyvä kello ranteessa ja olo on kuin ennenvanhaan.

Jesaja 38:8 "... katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa." Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut."