maanantai 6. lokakuuta 2008

Maailmankirjat sekaisin, vai mitä sen on?


Elämänmeno tuolla suuressa maailmassa kuuluu olevan melkoisessa mylläkässä. Ainakin mitä rahamarkkinoihin uutisten mukaan tulee. Mitäköhän se tietää? Tuleeko maailmanlaajuinen talouden romahdus nyt? David Wilkerson ennusti vuonna 1973 näkemänsä näyn perusteella, että näin tulee käymään. Mutta onko se nyt vai joskus myöhemmin? Ei pieni ihminen sitä tiedä. Paljon muutakin hän ennusti ja suuri osa niistä on tapahtunut jo.

Mutta parasta on vain elää niin hyvin kuin voi ja luottaa niin elämänsä kuin taloutensakin Taivaan Isän käsiin. Silloin ei tarvitse pelätä, vaikka mitä tapahtuisi. Munnin mukaan Tyyne toteaisi, että jo on maailmankirjat sekaisin.

Mulla taitaa jonkinlainen virustauti pukata päälle. Lihaksia ja päätä särkee, mutta ei passaa nyt sairastua, ei. Ibumaxia vain  poskeen ja menoksi. Pitäis Iinan kanssa laittaa kirpparitavaraakin myyntiin, mutta saa typykkä hoidella sen puolen. Minä vain kasaan tavarat, joista haluan päästä eroon.

Huomenna kerrotaan seurakunnassa meidän Israelin matkasta. Ovat pyytäneet. Ja marraskuun Koputus-ohjelma paikallis-tv-kanava BotniaTV:lle tehdään myös tuosta matkasta. Jos ohjelma tulee jossain vaiheessa TV7:ltä, niin laitan siitä tietoa niille, jotka haluavat kattoo sen. Sitä kanavaa voi nimittäin katsoa netin kautta ympäri maailmaa.

Muuten sinne Jerusalemin vanhainkotiin meni viime perjantaina eräs nainen täältä Suomesta. Toivotaan, että saadaan häneltä tietoa, miten siellä asiat luistavat. Usein nuo vanhukset vain ovat mielessä, ei sille mitään voi.

No, tässä taas tällä kertaa..... ei unohdeta vanhuksia tai muita yksinäisiä!


Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...