sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Historian siipien havinaa...


Kotona taas, tässä villissä maas....


No niin, saatte pienen kuvakavalkadin Ruotsin reissusta. Munnihan asui Finspångissa 25 vuotta ja totesi nyt, miten kaunista siellä on. Eihän sitä huomaa silloin, kun kaikki on ympärillä - se on vain tavallista. Finspångiin tuli Hollannista 1700-luvulla mies, joka perusti sinne kanuunatehtaan. Tehdas käytti koskivoimaa. Tässä kuvia sieltä



Munni ihailee kuohuja..




Päärakennus portilta päin. Tämä lienee joskus ollut asunto, nykyisin ison yrityksen päämajaa, tai vierasmajaa, kuka tietää...



Sama rakennus pihalta päin...onko Iina tuttua?



Linnaksi tuota päärakennusta kutsutaan ja sen edustalla on valtavan kokoinen ja kaunis puisto. Tässä yksi niistä rakennuksista. Tuo vaalea kohta seinässä on haalistunut seinämaalaus.



Puistoa reunustaa kadun puolelta muuri


 



Tällaisia muistolaattoja on monia puiston puissa, aikaisimmat jostain vuodelta viisi eli kaikkien kaupungissa käyneiden Ruotsin kuninkaiden kunniaksi kiinnitettyjä.




Tässä tehtaan valmistamia kanuunoita ja ammuksia






Kaikki edelliset ovat tehtaan alueen rakennuksia, rakennettuja 1700-luvulla ja vielä täysin pännissä ja käytössä. Joko asuntoina tai yrityksen käytössä. Nykyiset talot hajoaa jo muutamassa kymmenessä vuodessa. Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiiohoi...puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa.... vai miten se oli?


 



Tässä kirkossa ja tällä korokkeella Munni ja Heeka vihittiin 31.12.1991. Helluntaipastori Roland Eckerby vihki ja Juurikiven Mika soitti häämarssin ja hänen isäntä tulkkasi vihkitoimituksen. Tämä on yksi kauneimmista kirkoista, joissa olen käynyt. Tuolla ristin alla olevassa syvennyksessä on kasteallas.



Täällä onkin sitten jo hieman eteläisemmät maisemat, eli aivan Etelä-Ruotsista Mörrumin lohijoki. Siellä käytiin Eeron ja Onen kanssa.



Mörrumin koskea...



Viimeisimpänä tulee Zimba makuuasennossan. Siinä se killitteli meitä lattialla käpälät sievästi rinnalla.



Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...