No ei oo millään kerinny kirioottelemahan, ku on ollu niin palio touhottamista. Ensinnäkin oon valamistellu kakkuja ja lohipiiraita Ville-vauvelin ristiäisiin. Villehän näki päivänvalon 4.8., jos että sitä muista. Niin ja ihan huvin vuoks tuli pyöräytettyä yks puriopiiraski (sen panin pakkasehen) ja tänään salamisamanmoonen. Ja sitte piti keksiä, ketä kuttuus viaraasille. Ja sitte piti luannollisesti valamistaa jotaki makiaaki tariolle. Ja tuossa nua muhvinssit nököttää hellan päällä ja orotteloo viarahia, jokka tuloo ihan Laihalta asti.
Niin ja kun äiti tapas sanua, jotta laiska se töitään luetteloo, niin sanotahan ny sitten viälä, että pesaasin akkunaruurutki ulukopualelta ja olohuoneessa myäs sisäpualelta. Siinä onki aina taiteelemista, ku meillä pesöö akkunoota. On kuulemma ollu akkaihiminen, joka on tämän rakennuksen suunnitellu. Ei kyllä uskoos, kun jos meinaa pestä lasiruurut joka pualelta, pitää akkunat aivan ensimmääseksi nostaa pois paikooltansa ja sitte pitää ruuvata irti toisistansa. Ja tämän takia minä tänään pesaasin vain nua ulukopualet. Ei oo palio järki päätä ihimisellä pakoottanu, ku nuan vaikian järiestyksen on suunnitellu. Jos minoosin ne saanu suunnitella, olisin aivan varmuurella teheny sellaaset piirustukset, jotta joka akkunan sais auki jokaasesta välistä iliman mitään vehkehiä. Mutta eivät oo mulle sellaasta oikeutta antanehet - ainakaan viälä. Niin ja kun ny kerran on ruvettu valittamahan, niin sanottakohon viälä, että nämä keittiönki akkunat on niin kummallisesti laitettu silläviisiin, ettei pöyrän ääressä istues näy ku pikkuusen puiren latvoja ja taivasta (tai taivasta näkyys palio enämpi, jos olis vähemmän puita). Eikös se olis mukavaa esimerkiksi aamupuuroa syäres kattua samalla mitä ulukopualella tapahtuu, mutta ei se käy meillä.
Oliskin mukavaa osata kunnolla jotain murretta, mutta kun muutimme sieltä Kortesjärven Pellisen kylästä Vaasaan vuonna 1958, jäi mulla samalla murrekin sinne. Jopa niin tyystin, että eräs sukulainen kehotti Vaasassa ikänsä asunutta tytärtään ottamaan multa oppia puheessa ja jo samana vuonna, kun muutettiin. No, onko se sitten hyvä vai huono, päättäköön jokainen tykönään. Mulla vain tarttuu niin nopeasti toisten puhetyyli korvaan.
Nyt on sitten taas yksi seurakuntalehti painoa vaille valmis. Ja hyvä siitä taas tuli. Yllättävän monet ihmiset on hyviä kirjoittajia, pitävät vain kynttiläänsä vakan alla. Minä kun teen srk:ssa sekä tätä lehtityötä että diakoniaa, niin yks päivä mietin, että jos pitäisi valita, niin en ajattelisikaan, valitsisin lehtityön. Kirjoittaminen on vain niin mukavaa.
Tässä sinulle vielä päivän sana:
| Päivän Sana 21. elokuuta 2010 |
| Daavidin virsi, kun hän oli Juudan erämaassa. Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa. |
| Ps. 63:1 KR33/38 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti