Sunnuntaiaamuna - eli tänään - heräsin kuudelta ja makoilin unen ja valveen rajamailla, kun aivan yhtäkkiä alkoi tuulla todella kovaa. Kiirehdin nopeasti terassille nostamaan amppelikukan maahan (se on nimittäin jo muutaman kerran pudonnut tuulen voimasta) ja tukemaan pajukehikossa olevan köynnöskasvin tuoleilla, ettei se kaadu. Puut huojuivat melkein vaakatasoon ja suuria vesipisaroita putoili harvakseen. Tuulta kesti noin viisi minuuttia, sitten se aivan yhtäkkiä lakkasi ja puut seisoivat aivan hiljaa. Sitten alkoi ukonilma, joka ei tullut aivan päälle, vaan jäi muutaman kilometrin päähän luultavasti merelle päin. Nukahdin.
Olin valmistautunut lähtemään jumalanpalvelukseen yhdeksitoista, mutta seuraavan puolen tunnin aikana mieleni muuttui ja jäin kotiin. Yhtäkkiä muutama minuutti yli kymmenen alkoi pimetä ja tuli uhkaava hämäräpimeä. Taivas näytti tältä
Huomaathan, että lamppuihin on syttynyt valo, oli siis niin pimeä, että hämäräkytkin löi päälle.
Koko muu taivas oli tummanharmaan pilvikerroksen peitossa, vain tuo alaosa oli vaalea. Meri oli todella uhkaavan näköinen, ei aaltojen vuoksi, vaan sen väri oli pahaenteisen tummanharmaa. Sitten alkoi salamoida aivan ihmeellisesti. Ensin tuli muutama tavallinen salama, jotka iskivät maata kohti, sen jälkeen tuolla vaalealla alueella alkoi vähän väliä ilmestyä kirkasta valoa koko taivaan leveydeltä aivan kyin sykkien. En osaa sitä paremmin kuvata. Samaan aikaan jyrisi melkein tauotta muutaman minuutin. Sitten taas tuli välillä tavallisia salamoita ja välillä tuota ihmeellistä elosalamointia taivaankannella. Ja jyrinää väliin. Tuo vaalea alue välillä leveni ja välillä kapeni. Samalla alkoi sataa ja tuulla tosi kovaa. Meidän ikkunoiden yllä on vähintään puolen metrin katos, joten ikkunoihin sataa todella harvoin. Nyt niistä suorastaan valui vesi ja yllättäen huomasin veden tulleen ikkunoiden väliinkin.
Seurasin tätä näytelmää aivan mykistyneenä - mitä nyt välillä soitin isoM:lle ja Helinälle kertoen näkemästäni - tätä kesti noin 45 minuuttia. Sitten taivas rupesi vähitellen vaalenemaan normaaliksi sekä tuuli, sade ja salamointi laantumaan. Tätä kirjoittaessani vielä silloin tällöin kuuluu kaukaista kuminaa, mutta taivas on kirkas ja sade ihan pientä.
Enpähän aikaisemmin ole tällaista näytelmää nähnyt. Pani kyllä miettimään, miten pieni ihminen on luonnonvoimien edessä. Silti mua ei pelottanut ollenkaan. Nuorempana pelkäsin hullun lailla ukonilmaa, mutta uskon myötä olen siitä vapautunut. Nimittäin, kun olin lapsi ja asuimme maalla, meille tuli aina kova ukonilma sille kohdalle. Kerran jopa tuli pallosalama sisään. Seisoin kamarin ja tuvan oviaukossa ja näin sen vasemmalla katon rajassa nurkassa. Äiti putosi polvilleen ja veljeltä putosi vasara kädestä. Kun ukonilman jälkeen tarkasteltiin salaman kulkureittiä, nähtiin talon ulkoseinässä yhden laudan irronneen siitä kohtaa, mistä pallosalama oli mennyt sisään, noussut seinää ylös ja päässyt sisälle. Ja talon vieressä oli mänty, jonka juurella oli mättäässä pyöreä tunneli ja runkoa pitkin ylös meni jäljet, josta salama oli "kiivennyt" puuhun ja katkonut oksia. Meillä pelättiin siis ukonilmoja ja aina yritettiin ehtiä aittaan siksi ajaksi, koska siellä ei ollut sähköjä.
Niin jäi meno jumalanpalvelukseen kokonaan, ei siihen ilmaan voinut lähteä.
Jesaja 29:6 "Herra Sebaot etsiskelee sinua ukkosenjylinässä ja maanjäristyksessä, kovassa pauhinassa, myrskyssä ja rajuilmassa, kuluttavan tulen liekissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti