Olen muistaakseni imuroinut täällä tasan yhden kerran. Ai, että eikö meillä sitten imuroida ollenkaan? Noh, totuuden nimissä on sanottava, että tuo mun mies on innokkaampi siinä hommassa kuin minä.
Ja se kerta, kun tartuin imuriin, saa jäädä pitkään aikaan ensimmäiseksi. On nimittäin tosi hikistä ja turhauttavaa hommaa yrittää imuroida normaali-imutehoisella imurilla, kun lattiamattoa ei ole liimattu kiinni ja imuri imaiseen sen ylös kiinni suulakkeeseen. Liikuttele siinä sitten imuria ja yritä saada roskia kiinni. Höh! Pakko vähentää teho minimiin ja lisäksi vielä avata putkessa olevaa aukkoa. Mutta silloinhan imuteho ei riitä edes roskia imemään. Niinpä! Mutta minkäs teet.
Tänä iltana on kiinteistöyhtiön hallituksen katselmus ja mun mielestä tärkein asia heille vietäväksi on tämä. En tosin tiedä onko sama ongelma joka asunnossa. Mutta tämähän ei tietenkään ole mulle iso ongelma, kun en yleensä imuroi.
Mulla oli tänää yhdeksältä aika korvapolille kuulotestiin. Olin noussut ajoissa, syönyt aamiaisen, meikannut, käyttänyt kiharrinta ja juuri aikeissa ryhtyä miettimään, mitä sitä ylleen pukisi. Silloin soi puhelin - vartin yli seitsemän. Kuka kumma nyt soittaa? Kun puhelin soi epätavalliseen aikaan, ensiksi käy mielessä, että lastenlapsille tai lapsille on sattunut jotain. Mahaa kipristää. Tällä kertaa onneksi vain peruutettiin korvapoliaika, kun testaaja oli sairastunut. Minä siihen puhelimeen ensiksi sanoin, että se aikahan oli huomenna, vaikka juuri olin sitä varten valmistautumassa. Toivottavasti mulle ei tule dementiaa. Se olisi aivan kauheaa - varsinkin läheisille - ehkä ei niin pahaa itselle. Mutta totta puhuakseni mulle tulee sellaisia tilanteita päivittäin, etten tahdo millään muistaa, mitä hetki sitten ajattelin tai mitä tein eilen tai ylieilen kuten Nelly sanoo.
Ehkäpä se kuitenkin kuuluu tähän ikääntymiseen eikä ole sen vakavampaa.
Iloksenne kuva Leosta pentuna, kun se yrittää piiloutua kukkaan.
Niin muuten on täällä yksi toinenkin huono asia. Siis yhteensä kaksi. Eli tuo vieressä, noin parinkymmenen metrin päässä, kulkeva Kirstantie. Se on hiekkapäällysteinen ja voi ihme, miten se jaksaa pölytä, kun autot siinä ajelevat. Ja niitä kulkee kyllä aika paljon, sillä tie vie kaatopaikalle. Valtava, harmaa pölypilvi purjehtii meidän takapihalle jokaisen auton jälkeen. Kaikki tavarat, kukat, nurmikko jne. ovat harmaan katteen peitossa. Viime perjantaina laitoin tiemestarille tai jollekin vastaavalle meiliä, että olisiko mahdollista tehdä asialle jotain. Olin ensin lukenut kunnan tiedotteista ohjeen siitä, miten paljon maantiepölyä saa esiintyä. Ohjeessa sanottiin, että vain vähäisessä määrin saa tie pölytä. Noh, meillä pölyämistä on enemmän kuin vähäisessä määrin. Maanantaina tuli takaisin viesti, että tällä viikolla ollaan sorateitä suolaamassa. Ei vain ole vielä suola-autoa näkynyt. Ja pölyäminen jatkuu. Onneksi oli parin päivän tauko, kun välillä vähän satoi.
Mutta muuten menee hyvin!
Noh, olkoon menneeksi. Yleisön pyynnöstä toinenkin kuva
IsoMatti oli suosittu leikkikaveri.
Psalmit 127:3 ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti