Viime vuonna 2012 huhtikuun 28. päivänä takapihalla näytti tältä
Tänään 18.4.2013 takapihalla näyttää tältä
Harvoin sitä tulee lähdetyksi isoon kaupunkiin. Ja miksikä lähtisikään, kun ei ole tarvis. Ei ollut nytkään, kunhan piipahdettiin. Tai no, hain veljentytön minulle tuoman jutun. Se olikin tosi nätti metallin värinen kaulaketju, jonka päässä on ristiinnaulittu. Pidän siitä paljon.
Tutustuttiin pikkusiskon ja miehensä uuteen asuntoon. Oli nätti. Varsinkin saunaosasto. Sanoinkin siskolle, että hänhän voi välillä asua sielläkin. Hih!
Niin ja löysin jotain, mitä olen etsinyt kauan. Tosin löysin jo aiemminkin, mutta päädyin toiseen väriin, joka ei sitten tuonutkaan tyydytystä. Muovimatot keittiöön. Ihan ehdottomat. Ne edelliset on valko-harmaat, mutta liian pliisu väri mun temperamentille. Nämä uudet löytyivät Prismasta ja ovat vihreä-valkoiset. Jess. Vihreä on mun keittiöväri. En muuten siitä niin kovasti piittaa. En jaksa ottaa kuvaa matoista, kuvitelkaa mielessänne.
On se vaan jännää, miten tuolla kaupungissa ei oikein osaa olla. Sitä vaan kiertää ja kulkee saamatta mitään nautintoa. Vai pitäisikö kaupungilla hortoilusta nauttia? Jotkut taitavat siitä tykätä. Asuimme aikanaan kahdeksan vuotta ihan keskustassa Koulukadulla, mutta silloinkin kuljin tosi harvoin kaupungilla. Mitä nyt ruokakaupassa kävin.
Ulkona sataa ja tuulee - onneksi - kerrankin saa sanoa niin. Tällä vauhdilla lumi on kohta liuennut muualle meidän pihalta. On tosi typerä olo. Johtunee tästä matalapaineesta. Olen huomannut vuosien myötä, että auringonpaisteella mieli on aina iloinen. Onkohan sitä tullut herkemmäksi ilmanpaineen vaihteluille? Heprean kieltäkin pitäisi harjoitella, mutta en saa itsestäni sitä irti.
Kuopus makoilee Espanjan aurinkorannoilla ja me täällä kylmässä pohjolassa palelemme ja kärsimme apatiasta. Miten kovasti mieleni on tänä keväänä tehnytkään aurinkoon.
Kaupungista tullessa käväisin ensimmäisen anoppini luona viemässä hänelle kirjoja kirpparilta luettavaksi. Hänellä on niin huono kuulo, ettei kuule juuri mitään ja siksi lukee paljon. Viime kerralla, kun kävin hänen luonaan, hän oli aika kamalan (voiko näin sanoa?) näköinen. Hänhän on 90-vuotias muuten pirtsakka mummo, mutta jalat on huonot. Hän oli ollut jotain hakemassa varastosta ja kaatunut seisaalta suoraan kasvoilleen. Kasvoista noin 75 % oli tummansinistä, joka pikku hiljaa alkoi muuttua keltaiseksi. Vain vasemman puolen posken alaosa ja leuka olivat normaalin väriset. Tänään mustelmat olivat jo melkein pois.
Tää taitaa olla aika tylsää jorinaa, tässä vähän maustetta
Isot silimät ristissä 2010
Moschina Arstussa 2012
Poika ja kala 2010
Sain pikkusiskolta luettavaksi isän kirjoitelmia ja ajatuksia. Tuli mieleen omat kirjoitukseni, jotka olen säästänyt. Olen ne kaikki vienyt koneelle ja kuopuksella on tiedossa kaikki mun salasanat. En oikein tiedä, miksi mun vain täytyy tätä elämän päättymistä niin usein mietiskellä. Mutta ei kai se haittaa - vai haittaakse? Tuleehan se kuitenkin eteen meille jokaiselle. Joskus. Ennemmin tai myöhemmin. Nuorena sitä ajatteli, että mieluummin myöhemmin, mutta nyt ei enää ole väliä. Onhan tätä elämää takana jo reilusti, vaikka sisällä vielä asuukin pikkutyttö. Ainakin joskus. Se pikkutyttö on kuitenkin aika vakava ja yksitotinen eikä oikein osaa leikkiäkään. Mistäköhän se johtuu? Eipä tuota liene syytä pohtia tämän enempää. Näin se nyt vain on.
Saatiin ystävältä lahjakortti, jolla tilasin just äitienpäiväksi Najadi-lohta 750 g. Syömävalmista. Tämä huomautus lapsille. Hih!
Tässä tämä tältä erää.
Luukas 1:46-47 "Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti