Josko taas veis sormet näppäimille

Nyt on keskipäivä - 12 minuuttia yli sen. Juuri söimme eilistä, Munnin tekemää pikamakaroonilaatikkoa ja lisukkeeksi otin aamulla sulamaan jouluksi tekemääni porkkanalaatikkoa. Vielä lisäksi salaattia. Sillähän sitä pärjää, kunnes taas on nälkä. Tästä jo jokainen lukija huomaa, ettei mulla taida oikeaa asiaa ollakaan tänään. Mutta kirjoitettava on, etteivät ne vähäisetkään lukijat karkaa. Hih!

Eilen olin eka kerran neljä kertaa kestävällä kuntosalikurssilla. Meidän ihanalla kunnalla on kuntosali, jonne saa edullisia vuosikortteja ja sellaisen olen nyt sitten ajatellut hankkia. Olen aina inhonnut - tai ainakin vierastanut kuntosaleja. Työssä ollessani kirjoitin henkilöstölehteen vierailusta kuntosalilla. Ystävä oli mukana kuvaajana. En muista enää, minkälaisen jutun kirjoitin enkä viitsi sitä kaivaa koneelta. Mutta eipä sillä väliäkään. Että miksikö nyt sitten lähdin tällaiselle kurssille? Mahdanko ihan olla hurahtanut muiden kuntosaliliikkujien tapaan? Syy on aivan yksinkertainen. Haluan päästä liikkumaan ikäni loppuun saakka. Olen jo jonkin aikaa huomannut reisilihasten voimien vähentyneen  huomattavasti. Vaikea enää päästä kyykystä ylös ilman tukea. Vaikka olenkin aika aktiivisesti harrastanut sauvakävelyä ja eläkeläisjumpassakin käymme Munnin kanssa kerran viikossa. Erittäin selvästi jalkojen lihasten heikkouden huomasin eilen jalkaliikkeissä. Prässiä en jaksanut nostella kuin muutaman - ehkä kymmenisen kertaa. Ja se pelottikin. Se on aika hurjan näköinen masiina. Onneksi ohjaaja oli vieressä koko ajan. Mutta alhaalta on hyvä kurkotella ylöspäin.

Jaa, että miksikö niin ehdottomasti haluan kävellä ikäni loppuun saakka? Siihen on selkeä syy. Useita vuosia ennen äidin kuolemaa aloin rukoilla, ettei hän koskaan joutuisi vuodepotilaaksi. Mutta miten sitten kävikään? Kun pari selkänikamaa rusahti kokoon, äiti joutui makailemaan aika paljon ja sinä aikana lihaskunto heikkeni oleellisesti. Ja sitten kävi se, mikä usein vanhuksille käy. Sisätiloissa rollattorilla liikkuessaan, hän vain yksinkertaisesti kaatui hitaasti sivulle ja reisiluu murtui. Siitähän seurasi 8 kk:n makuutus, kun ei meinannut parantua. Eikä äiti sen jälkeen enää itsekseen kävellyt. Avustaen jonkin verran, mutta makaili sängyssään vanhainkodissa viimeiset neljä vuotta. Että semmonen syy.

Niin, ehkä voin mainita makoilleeni lasareetissa maanantaista keskiviikkoon. Tuli se mahakipu niin kovaksi, että pakko oli mennä lääkäriin. Jo kotona olin itsekseni varma, että haimatulehdus se taas on. Ensimmäinen lääkäri tosin totesi, ettei se sitä ole missään nimessä. Noh, tulehdusarvot eivät silloin vielä olleet koholla. Viikonlopun jälkeen minut sitten lähetettiin tk:sta sairaalaan päivystykseen ja siellä kirurgi otatti heti tietokonekuvan ja siinä se todettiin. Onneksi toki lievänä. Kyllä sitä kait tähän ikään jo on oppinut itsensä tuntemaan. Tämän toisen kerran sairastamani haimatulehduksen syytä ei ole löydetty. Ei ole viina eikä sappi, kun se poistettiin jo. Nyt otettiin autoimmuunikokeet, josko kyseessä olisi oman kehon tuottama sairaus. Saas nähdä.

Jos tässä nyt pohtisi hieman lisää terveysasioita. Syksyllä päätin jättää flunssarokotteen ottamisen väliin ja nyt kaduttaa. Kahtena päivänä olen yrittänyt saada aikaa, mutta meidän tk:n aikuisneuvolassa ei olla paikalla. Koska olen astmaatikko, saan sen ilmaiseksi eli ei tarvi apteekista itse hakea. Jos niin olisi, olisin sen jo tehnyt. Maanantaina on yritettävä uudelleen.

Huomenaamulla vuorossa on leivonta

Tällaista jälkeä pitäisi tulla.

Meidän srk:ssa on tänä viikonloppuna Heimo Enbuska vierailulla. Tänään menemme palvelutaloon laulelemaan ja jutustelemaan vanhusten kanssa. Illalla on nuorten ilta ja huomenna laulujuhla Nuorisoseuralla. Sinne olen luvannut tehdä voisilmäpullia.

Mutta ei se mitään, mennään eteenpäin, kun taakse ei enää pääse.

"On kätkössä multa huominen,

 ei palaa eilinen päivä.

Ja tänään seurassa Jeesuksen

jää kauaksi huolien häivä."

Mielihyvän tavoittelua ja loppuunpalamista

Käytiin läheisessä isossa kaupungissa Munnin kanssa. Sillä aikaa, kun auto oli miehen kanssa korjaamolla, minä kävin mm. Göranin konditoriassa teellä. En ostanut laskiaispullaa, vaan suklaakakkua. Ja olihan hyvää. Päällä oli noin 1,5 - 2 cm kerros tummaa, pehmeätä suklaamassaa. Miten ihanasti se sulikaan lämpimän teen ansiosta suussa.

Maistuis varmaan sullekin..

Siinä kakkua lusikoidessani mietin sitä, miten ajat ovat muuttuneet omasta nuoruudestani. (Nyt tytär sanoisi, jos sattuu tämän lukemaan, että ei näitä aikoja voi verrata ja heidän sukupolvellaan on omat vaikeutensa.) Jotenkin on sellainen tunne, että nykyään mennään paljon enemmän mielihyvän tavoittelun merkeissä kuin silloin ennen. Vielä minun sukupolvelleni riitti paljon vähempi. Kun kotia perustettiin, käytettiin enimmäkseen toisten vanhoja huonekaluja. Lasten vaatteet ja lelut kierrätettiin sisarusten kesken tosi hyvin. (Tosin kierrätys on onneksi tullut käyttöön uudelleen.) Itselle hankittiin vaatteita tosi harvoin. Ulkona syömisestä ei edes haaveiltu. Se oli luksusta. Saati, että olis menty ulos kahville. Korkeintaan omalle pihalle tai parvekkeelle. Mutta en minä ainakaan muista muunlaista kaivanneenikaan. Sitä elettiin tyytyväisenä siitä, mitä oli saatu hankituksi. Muistan, että me ostimme ensimmäisenä huonekalunamme vihreän, pyöreän keittiönpöydän tuoleineen ja seuraavan huonekalun eli sängyn hankinta tapahtui monta vuotta myöhemmin. Ensimmäisen sänkymme rakensi omin, tottumattomin käsin lasteni isä. Paljon käytettiin vain mielikuvitusta ja ilmaisia materiaaleja kuten puunrunkoja sisustuksessa.

Tänä päivänä kaikki lehdet ja myös tv ovat pullollaan sisustusohjelmia ja sisustusta muutellaan tuhka tiheään. Kumpi sitten on parempi? Siitä varmaan on niin monta mieltä kuin on miestä tai naistakin. Itse olen taipuvainen kallistumaan entisen puoleen. Tuntuu, että nykyisin hankitaan liikaa asioita velaksi ja sitten ollaan kauheassa kierteessä.

Minulla on sellainen mielikuva, että nykyään kaikkien asioiden pitäisi tuottaa mielihyvää. Ja jos ei tuota, se ei ole minkään arvoista. Toisaalta olen huolissani nuoremmasta sukupolvesta ja siitä, miten he pärjäävät eläkeikään saakka. Heidän elämänsä on niin kiireistä. Koko ajan pitää olla saatavilla - kännykkä aina päällä. Tiedon tulva on aivan valtava. Henkilökuntaa vähennetään kaiken aikaa ja samat työt kuitenkin pitää tehdä, mutta pienemmällä väkimäärällä. Omalla kohdalla tuntuu hyvältä, että pääsi eläkkeelle juuri sopivaan aikaan. Mutta omien lasten kohdalla on huoli heidän pärjäämisestään - psyykkisestä pärjäämisestä erityisesti tässä kovien arvojen maailmassa.

Vuoden 2012 lopulla tytärtäni haastateltiin ruotsinkieliseen Martha-lehteen loppuunpalamisesta. En ole tuota lehteä nähnyt, mutta tänään, kun olimme sairaalassa odottamassa Munnille lääkärin vastaanottoa, niin odotusaulan lehtipöydällä oli juuri tuo lehti. Minä olin niin itsekäs, että otin sen lehden mukaani. En skannaa juttua tähän, sillä se on ruotsiksi, mutta kuva on tässä

Siinä rakas tyttäreni <3

Samaan artikkeliin oli haastateltu toistakin samanikäistä nuorta naista, joka myös oli kokenut loppuunpalamisen.

Mitä tähän sanoisi? Nykyään lienee muodissa ns. down shiftaaminen. Se lienee tervetullutta. Kaikilla siihen vain ei ole mahdollisuutta. On vedetty oma elämä liian tiukalle taloudellisesti, joten piirissä täytyy jaksaa pyöriä.

Matteus 6:31-33 "Älkää siis murehtiko sanoen: ´Mitä me syömme?´tahi: ´Mitä me juomme' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

Niitä näitä

Oli tarkoitus kirjoittaa tänne jo aamulla, mutta yhteys oli niin tunkkainen - siis toimii-ei toimi-ei toimi - ettei siitä mitään tullut. Piti laittaa koko rakkine kiinni. Nyt on jo ilta ja yhteyskin on herännyt.

Fanny-koira on taas ollut meillä hoidossa pari päivää. Se on nukkunut oikeastaan kaiken sisälläoloaikansa. Tässä päivätorkuilla

Voiko elämä enää lokoisampaa olla?

Aamulla olin jo valinnut muutaman kauniin kuvan tekstiini. Ne on otettu jouluna 2006, jolloin lähdimme kaksistaan viettämään tätä juhlaa Pellon laidalle Lapiosalmen leirikeskukseen. Siis jonnekin Lapin rajamaille. Siellä oli tosi kaunista. Tässä hieman maistiaisia:

Se oli hieman erilainen joulu. Oltiin ihan kaksistaan koko leirikeskuksessa.

Nyt taitaa olla niin, ettei sormissa ole tekstejä tänne kirjoitettavaksi. Siispä lukemisiin tuonnempana!

Jesaja 54:10 "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

Onko kaamosmasennusta oikeasti olemassa?

Minä ainakin olen epäillyt, ettei sitä oikeasti ole. Mutta nyt on pakko uskoa. Kärsin nimittäin siitä ihan itse koko talven ennen lumen tuloa. Ja diagnoosi on aivan ite tehty. Koko musta syksy oli sellaista pikku hiljaa kasvavaa alakulon aikaa. Se vain paheni, mitä pitemmälle talvi kului. Loppuvuodesta nukuin myös tosi huonosti. Heräilin monta kertaa yössä (kaksi kertaa lasken vielä normaaliksi) ja aamusta aikaisin en enää saanut unta, vaan piti nousta ylös. Onneksi naapuri halusi lainata mulle kirkasvalolampun ja sen valossa sitten istuinkin aamiaisella tunnin verran.

Yllä mainitun diagnoosin tein sen jälkeen, kun joulun mentyä jäi muutama aamu ilman valohoitoa. Jostain syystä. Ja arvata saatattekin, että heti alakulo ja melkein jo masennukseksikin sitä nimittäisin, palasi - oli niin huono olo. Koko elämäkin tuntui jo turhalta. Tämähän on jo nähty -tyyliin. En jaksanut oikein mitään, kaikki tuntui vain liian raskaalta.

Kunnes sitten

kaivatut saapuivat: lumi ja aurinko. Sen jälkeen ei ole ollut alakuloa, päinvastoin, mieli on aurinkoinen ja iloinen.

Psalmit 11:7 "Suloinen on valo, ja silmille tekee hyväänähdä aurinkoa."

Suosikkituotteita

Olen pitkään etsinyt ja kokeillut erilaisia näkkäreitä löytääkseni suosikkini. Mutta ei! Tai no, yhden olen löytänyt jo kauan sitten. Se on tosi hyvää, mutta pakkaus on niin epäkäytännöllinen, että ihan vain sen takia en sitä enää osta - tai no ehkä senkin takia, ettei sitä saa täältä Laihialta. Tai en ainakaan ole huomannut. Kyseessä on ruotsalainen Leksandin Fäbodknäcke eli tämä

Ajattele nyt, tuollainen valtavan kokoinen ja pyöreä pakkaus. Eihän se mihinkään kaappiin sovi niin, että sinne muutakin sopis. Mutta leipä on hyvää ja siitä löytyy tummakin versio.

Eilen Halpa-Hallissa kierrellessäni silmäni hoksasivat tällaisen paketin

Pakkohan se oli ostaa ja - ihme - siellä oli ihania, ohuita, pyöreitä näkkäreitä. Ja tosi hyvän makuisia. Ainut huono puoli on hinta. Yli 3 euroa paketti.

Sitten toinen suosikkilöytö. Jo yli kymmenen vuotta olen vannonut teejuomissa Keisarin Morsiamen nimiin. Ja irtoteen, ei mitään pussiteetä. Juomme sitä joka aamu ison mukillisen. Eikä mielestäni parempaa teetä ole vielä löytynyt. Kunnes! Oltiin rukousillassa Lauran ja Markun luona ja lopuksi oli kahvitusta - ja teetä tokikin. Lauralla oli todella hyvää teetä. Vaikka on pussissa. Oli pakko mahdollisimman pian ostaa itselle ja voipi olla, että ylittää jopa tuon ensiksi mainitun maussa.

Maku on aivan mahtava ja mikä hienointa, siihen sopii lisäksi maito, joka ei sovi mun makunystyröille ainakaan Keisarin Morsiamen kanssa. Vahinko vain, etten ainakaan vielä ole löytänyt tätä teetä irtona. Tarkoitus on kyllä kysyä maahantuojalta, onko sitä edes olemassa.

Suosittelen molempia tuotteita!

Johannes 10:9 "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen."

Talvisateenkaari ja Mutti-tomaattimurska

Blogikirjoitus alkakoon tällä kertaa kuvalla. Ja mielestäni vielä aika poikkeuksellisella sellaisella. Vai miten monta kertaa olet nähnyt keskellä talvea sateenkaaren?

Ajeltiin Laihian asemalta kylille päin matkalla Vaasaan, kun yhtäkkiä hengähdin ääneen: Sateenkaari". Ja toden totta, edessämme killotti sateenkaaren pätkä. Jonkin ajan kuluttua huomasin kaaren toisen pään vasemmalla, mutta keskitaivas oli ihanan sininen ja aurinko paistoi täydeltä terältä, joten keskiosa jäi näkymättömiin. Vangitsin kaaren kuvaan. Parempaa ei kamerallani saanut.

Aamumme kyllä alkoi muutenkin erikoisesti. Nukuttiin nimittäin pommiin. Ihan vanhanaikaisesti. Heräsin puhelimen soittoon kaksikymmentä vaille kymmenen, kun ystävä soitti, että ollaanko me tulossa. Oli nimittäin tarkoitus mennä aamurukouskokoukseen, joka alkaa klo 10 ja samalla viedä ystävä fysiojumppaan. Ei muuta kuin Munni äkkiä sängystä ylös ja pukemaan. Ja ennättiväthän he. Minä sen sijaan en edes yrittänyt ennättää. Tämä on todella poikkeuksellista. Vain kerran aikaisemmin olen nukkunut näin pitkään täällä asuessamme. Olen viime aikoina nukkunut hieman huonosti ja tänä aamuna heräilin viidne jälkeen puolen tunnin välein, kunnes seitsemän jälkeen olen nukahtanut kunnolla. Seliseli sanoo siellä joku... :)

Palattuamme kaupungista aloin laittaa ruokaa. Ja mullahan tunnetusti käy usein niin, että ruuan nimi - tai mitä aion laittaa - muuttuu muutamaankin kertaan laiton aikana. Nyt olin päättänyt tehdä sinihome-jauhelihapihvejä ja niitä laitoin. Siinä mietiskelin, että mitähän kumppaniksi uunissa paistuville pihveille ja päätin paistella sipuliviipaleita. Viipaloin siis ISON sipulin ja laitoin öljyyn - käytän muuten Neito-rypsiöljyä ruuanlaitossa - muhimaan. Sitten mietin, että voishan siihen laittaa jotain muutakin. Ja niinpä suikaloin valkokaalta mukaan. Vieläkin mietitytti. Ja heitin vielä Mutti-tomaattimurskapaketillisen joukkoon. Mausteeksi timjamia, mustapippuria myllystä - sain sellaisen ISON myllyn joululahjaksi Iinalta - sekä suolaa. Ja eikun muhimaan. Ettekä usko miten hyvää se oli.

Käytin toissapäivänä eka kerran tuota kuuluisaa Muttia. Olettehan jokainen lukenut, miten tämä julkkiskokki - joku Henri - on laittanut twitteriin tomaattikastikereseptin, jossa käytetään tätä Muttia ja resepti leivisi kohtsillään sosiaalisten medioiden kautta  ympäri kyliä. Ja kyseinen tuote oli kohtsillään loppu kaikista kaupoista. No meille Ässään sitä oli tullut. Ai niin, piti kertomani, että laitoin sitä toissapäivänä broilerikastikkeeseen ja se todella ON hyvää. paljon pehmeämmän makuista kuin Pirkat ja Rainbowt. Tänään sen jälleen totesin. Vaikka toissapäivänä ajattelin pehmeyden johtuvan siitä, että reseptiin kuului myös kermaa ja piti tänäänkin loiskauttamani loppu kermavaahto (en yleensä laita sokeria kermavaahtoon) mössön sekaan, mutta se unohtui. Mutta ei se kermasta johtunut. Kokeilkaapa vaikka!

Lisäkkeenä avokaadoa ja tomaattia.

Luukkaan evankeliumi 10:27 "Jeesus vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi."

Mitä mulle on tapahtunut?

En tiedä, mitä oikein on tapahtunut. Olen aina tykännyt kovasti väreistä sisustuksessa - en toki kirjavuudesta, mutta väreistä kuitenkin. Enkä yhtään tykkää tästä nykyään niin kovasti muodissa olevasta niin aneemisesta valko-musta-harmaasta tyylistä. Siksi meidän keittiön pöytä ja tuolitkin ovat osittain vihreät. Ja joulun värejä - punaista, vihreää ja kultaa - olen rakastanut yli kaiken.

Nyt jostain kumman syystä joulun koristeet - vaikka en ollut tänä vuonna käyttänyt yhtä paljon vihreää kuin ennen - alkoivat ahdistaa. Johtuneeko se tästä mustasta ja pimeästä talvesta, en tiedä. Mutta pakko oli keksiä jotain muuta, kun eilen riisuttiin joulu pois. Yleensä olen ollut tosi vastahakoinen joulun riisumiseen, nyt siihen oli aivan pakottava tarve.

Olin ostanut alennusmyynnistä luonnonvalkoisen ns. hissiverhon ja asensin sen illalla ikkunaan. Mutta ei se ollutkaan hyvä. On siis myynnissä Laihiakirppiksellä naamakirjassa. Eli jos kiinnostaa, niin siellä se on.

Leveys on 120 cm ja korkeus 100 cm. Hinta 15 e.

Lähikuva kankaan applikoinnista.

Tiedäthän muuten, että kuvaa klikkaamalla saat sen isommaksi.

Ei muuta kuin verhokaapille, jossa sitä materiaalia on vuosikymmenien takaa aikamoinen määrä. Ja löysin kuin löysinkin yli kymmenen vuoden takaiset luonnonvalkoiset sivuverhot, jotka nyt onnellisesti roikkuvat - ehkä olisi parempi sanoa ovat laskostettuina - keittiön ikkunassa.

Jos hyvä lukija muistaa, niin kesällä ostin harmaa-valkoiset muovimatot keittiöön, joista en sitten tykännytkään ja piti ostaa toiset vihreä-valkoiset. Joulun ovat nämä ensiksi mainitut peittäneet osan keittiömme lattiaa ja siitä sain idean. Kävin tänään kylillä ja ostin keittiön pöydälle harmaa-valkoisen liinan ja harmaat alustat meille. En tosin raaskinut ostaa kuin kaksi ja joudunkin hakemaan niitä lisää. Mutta hyvää alkuun on päästy. Etsin myös harmaita tai beessejä tuolinpehmusteita, mutta ei löytynyt tarpeeksi montaa. Hyvät ja halvat oli Kössissä, mutta vain kaksi kipaletta ja Halpa-Hallissa oli vähän kalliimmat, mutta vain neljä. Siis matka kirpparille, josta löysin parikin verhokangasta, joista jommastakummasta aion väsätä nykyisiin vihreä-luonnonvalkoisiin pehmusteisiin uudet päälliset. Ovatten nyt pesukoneessa. Pesen aina ennen käyttöä kaiken, mitä kirpparilta ostan.

Tältä keittiössä nyt sitten näyttää

Näkyy, ettei liina ole edes keskellä pöytää. :(

Seuraavaksi on varmaankin sitten vuorossa pöydän ja tuolien vihreiden osien maalaus. :) Siitä ei Munni taatusti ilostu. Hih!

Jesaja 46:4 "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan."