Heitä crocsisi roskikseen!

Mulle nuo ihmeelliset kengät on aiheuttaneet jo kaksi onnettomuutta. Edellisessä kodissa olin pesuhuoneessa ja lattia oli vähän märkä. Ja tietenkin crocsit jalassa. Ne kun on niin  mukava työntää jalkaan ja ovat pehmeäpohjaiset. Niistä mun jalat tykkää. Niin asiaan - pesuhuoneessa jalkani luiskahti ja retkahdin lavuaaria vasten siten, että vasen kylki osui kylkiluitten kohdalta lavuaarin reunaan. Siitä tuli viikkojen kipu. En kuitenkaan usko luiden menneen poikki, vaan jokin lihasrevähtymä.

No eipä mitään viime lauantaina olin perjantaiaamusta asti ollut hoitamassa esikoisen lapsia, kun vanhemmat olivat ansaitsemallaan "lomalla" Hesassa. Lähdin viemään roskapussia takaoven kautta. Ovelta oli matkaa vain muutama metri enkä jaksanut ruveta kenkiä muutaman metrin takia vaihtamaan, vaikka olikin sateista ja maa märkä. Kun yritin heittää pussia toisella kädellä auki pitämääni pönttöön, yhtäkkiä istuinkin siinä lutakossa ja nilkka rusahti pahasti ja meni vinoon. Heti tiesin, että nyt kävi huonosti. Konttasin - joo-o - konttasin takaovelle ja istahdin sisäpuolelle ja aloin huudella - välillä karjuinkin - vanhimpia lapsia. He eivät kuulleet. Piti soittaa. Onneksi puhelin oli takataskussa. Kalle, 9 v, tuli heti ja oli niin reipas. Soitettiin mammalle ja papalle ja kerrottiin mitä oli tapahtunut ja minä soitin lanssin. Cajsa, 11 v, hoiti Wilmaa 3 v. Ville, 7 v, pysytteli huoneessaan ilmeisen tietämättömänä koko kohinasta.

Kalle hoiti, että lanssi osasi tulla oikealle ovelle. Hän toi myös mun kaikki kassit sinne takaovelle ja hoiti hienosti kaikki hommat. Ensihoitajat totesivat, että murtunut on nilkka ja lähdetään sairaalaan. Onneksi mamma oli saanut hankituksi mulle sijaisen, joka tuli just autolla, kun lanssi oli lähdössä. Lanssin kuski kertoi sijaiselle, että ollaan menossa sairaalaan.

Siellä jouduin eristykseen, sillä pari päivää aikaisemmin mulla oli todettu tuo kuuluisa MRSA-bakteeri (Metisilliinille Resistentti (vastustuskykyinen) Staphylococcus Aureus on niin sanottu sairaalabakteeri, jota nimestään huolimatta esiintyy nykyisin myös elintarviketuotannossa). Höh. Oon siis sen kantaja. Se pitää kuulemma muistaa mainita terveyshenkilökunnalle, ei muille tarvi. Kun tuota stafylokokkia on kuulemma melkein jokaisen iholla, joillain se vain on tommosena, kun mulla.

Noh sitten jossain vaiheessa tuli nuori lääkäri ja kohta hänen puhelimensa soi. Hän kertoi takapäivystäjän soittaneen ja tulevan katsomaan. Takapäivystäjänä oli ortopedi Miguel Carcia Carme. Kokenut mies. Hän katsoi vaan jalkaa ja sanoi, ettei ole dislokaatiota eli ei tarvi vetää paikoilleen. Se nyt vielä olisi puuttunut! Särki niin vietävästi lääkkeistä huolimatta. Hän sanoi, että on niin paljon päivystysleikkauksia, että vasta illalla tai jopa vasta huomenna voidaan mun jalka leikata. Sit mut valmisteltiin osastolle. Jo viiden aikaan tuli hoitaja hakemaan leikkaukseen, joka alkoi kuudelta ja loppui ehkä varttia vaille kahdeksan. Kertoi ennen kuin lähti, että oli ollut iso ja vaikea murtuma sääriluun alaosassa, nivelpintakin oli vahingoittunut. Enhän mä siitä mitään ymmärtänyt, muuta kuin, ettei saa varata ollenkaan kahteen viikkoon.

Pari päivää makasin osastolla ennen kuin sain kipsin. (Nyt en saa kuvia mukaan, kun ne on puhelimella eikä oo sitä piuhaa, kun oon Jussin luona). Eli poika haki mut sitten maanantaina kotiinsa. Täällä sitten ollaan, mutta arvatkaapa miten helppoa on, kun joutuu hyppimään yhdellä jalalla - on apuna sitten sauvat tai rolla. Rollaa kyllä mieluiten käytän, kun siinä on neljä pyörää, niin tuntuu turvallisemmalta. Jostain syystä musta on tullut liikakin varovainen. Keppien kanssa tunnen olevani ihan heiluva. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Selvisinhän toisenkin nilkan murtumasta jokunen vuosi sitten.

Psalmit 118:24 "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä."

Kukat kesällä 2017

Näin mulle kävi tänä kesänä. Miljoonakellot kuolivat. Kaikki. Jo monena kesänä olen niitä käyttänyt ja aina ovat kasvaneet ja kukoistaneet mainiosti. Nuo lobeliatkin ovat tänään jo aika lailla nuutuneita. En tiedä, missä on vika, kun samaan multaan ostin petunioita, jotka kukoistavat.

Ostin ensin nuo lohenpunaiset ja sitten ihan vaan hyvin vuoksi nuo muut. Värit nyt eivät ole kaikkein parhaiten yhteen sointuvat, mutta kukkivat hyvin. Ja tuolla nurkkatelineessä on aivan ihan iso petunia. Auringonvalo hieman sotkee kuvaa, mutta hieno se on. Alla on mun sisäkaktukset. Saas nähdä, mitä sanovat, kun syksyllä vien sisälle takaisin.

Ostin pikkupetuniankin ja sekin kukkii hyvin. Tosin ei ole niin näyttävä valkoista seinää vasten. Mutta nätti kuitenkin.

Ostin myös pari kerrottua annansilmää. Nekin näyttävät voivan hyvin. Kukkivat runsaasti ja ovat nättejä. Toinen on pöydällä, tässä toinen.

Lopuksi laitan puutarhurin runon teille ihailtavaksi.

 Puutarhurin rukous

Anna armossasi sadetta joka päivä
jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.
Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä.

Mutta varjele sateelta Petunia, Lobelia, Phlox, 
Laventelia ja muut jotka, kuten äärettömässä 
viisaudessasi tiedät, pitävät kuivuudesta ja 
joiden nimet voin kirjoittaa paperille,

jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän, vaikka ei
tietenkään liikaa, Impatiensien, Fuchsioiden,
Suteran eikä Hederan päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,
runsaasti kastematoja, mutta ei kirvoja, punkkeja,
ansareita eikä härmätauteja.
Ja jos sopii, anna kerran viikossa lannoitevettä.

(Carel Kapek)

Ilta vai aamu?

Tämä yksinäisen elämä on sitten kummallista. Viime yönä - tai oikeammin illalla - tapahtui jotain, mitä en ikinä olisi uskonut.

Olin illalla tosi väsynyt ja menin jo kahdeksalta sänkyyn lukemaan muuten tosi hyvää kirjaa - toista kertaa - Taivaan rajalla. Se kertoo kuolemanrajakokemuksista, joita eräs amerikkalainen pastori on tutkinut 35 vuoden ajan. Kirja on antanut mulle tavattoman paljon. Eikä vähiten tietoa siitä, minkälainen Jeesus on.

Mutta mitä mun pitikään kirjoittaa?
Niin, luin noin puoli yhdeksään, sitten en jaksanut enää ja nukahdin. Heräsin ja katsoin, että kellohan on jo puoli kymmenen. Enhän näin pitkään ole yleensä nukkunut. Ihan 11 tuntia on tulllut nukuttua. Nousin ylös, kävin tarpeillani ja menin keittiöön ja laitoin aamupalan. Sen kanssa otin aamulääkkeet. Sitten pesin hampaat ja kasvot ja puin päälleni. Lopuksi vielä petasin petin. Kunnes hoksasin kattoa puhelimen kelloa, joka on digitaalinen. Kello oli 22:28!!!! Eli ei ollut mikään aamu, vaan vielä ilta. Olin nukkunut noin tunnin. Höh! Kolme kertaa aikaisemminkin on tapahtunut samanlaista - tosin silloin olen hoksannut ennen "aamutoimia" katsoa puhelimen kelloa.

Ihmettelinkin, että miten on niin kummallisen näköinen ilma ulkona. Valoisaahan oli, mutta erilaista kuin aamun valoisuus. Ei muuta kuin kaikki toimet purkuun ja takaisin sänkyyn. Pian nukahdin ja nukuin puoli kuuteen. Eli ihan hyvä yö siitä sittenkin tuli.

Yksinäisyys teettää kaikenlaista. Kuten nyt tuotakin. Jos olisi ollut vielä puoliso mukana, olisin valvonut myöhempään ja jos yöllä olisin ruvennut ylös nousemaan, siihen olisi kyllä puututtu nopeasti. Mutta tätähän tämä elämä nyt on.

Ulkona on tosi hieno ja aurinkoinen ilma. Tämä talojen ympäristö on tosi kaunista. Käveleskelin tuolla ulkona ja katselin joessa kivellä olevaa kahta lokinpoikasta, joitten emo lensi tiehensä jättäen poikaset syömään jotain. En tiedä, mitä se oli. Kohta toinen poikanen oli joessa kuin vesieläin. Mahtaako lokkikin olla vesieläin? Ainakin se osasi uida - lentämisestä en tiedä.

Kävin ennen yhdeksää puolen tunnin pikku kävelylläkin. Hiki tuli. Täällä on tosi kaunista. Tämä on maalaisempaa kuin Laihia. Kuten Iina-tytär eilen sanoi, Laihia on kuin lähiö. Se lienee totta. Siellä on enemmän palveluja tarjolla kuin täällä. Täällä taas on enemmän luontoa kuin Laihian keskustassa. Toki sitä maalaismaisemaa on Laihiallakin sivummalla.

Mutta pitemmittä puheittä. Terve taas!

Psalmit 96:11 "Iloitkoot taivaat, ja riemuitkoon maa; pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on. Ihastukoot kedot ja kaikki, mitä kedolla on, riemuitkoot silloin kaikki metsän puut..."

Elämää

Paljon olen viime päivinä miettinyt tätä elämän kulkua. Esimerkiksi semmoista, miten vanhempani tulivat heidän vanhemmistaan, minä omista vanhemmistani ja lapseni minusta ja heistä taas heidän lapsensa. Tämä sukupolvien ketju ulottuu kauas taakse ja me kannamme mukanamme monia asioita, jotka tulevat tästä ketjusta. Tietämättämme, ymmärtämättämme. Mutta kuitenkin.

Ensin ollaan lapsia

 Tässä olen teini-ikäinen.

Ei sitä tuossa vaiheessa tiennyt, minne elämä kuljettaa. Itehän niitä päätöksiä tein. Tässä seuraavassa muutama kuva seuraavista vuosikymmenistä:

Olen ehkä 15-16 ikäinen

Tässä taas siinä 18-19.

I

Tässä vähän yli 20 vuotta.

Tässä kuopuksen kanssa noin nelikymppisenä.

Viimeisin hääkuva. Siinä kuopus on mukana.

 Ja sitten kuvat, joiden väliä on nelisenkymmentä vuotta. Ekassa parikymppisenä ja tokassa yli kuusikumppisenä samalla rapulla.

Mitähän viisasta - tai vähemmän viisasta - sitä vielä kirjoittais. Nyt on ne kaikki hienot ajatukset kuin poispyyhkäistyt. Minne lienevät ajelehtineet?

Luopumistahan tämä elämä on. Sekä mulla että varmasti jokaisella. Tänne synnytään, eletään elämä, miten eletään ja sitten kuollaan. Siinähän se on tämä elämän kaari. Paljon tuohon elämäosioon kuitenkin yleensä mahtuu. Ainakin niillä, joilla kaari on pitkä. Jokaisessa vaiheessa on oma luopumisosionsa. Mulla tämä viimeisin - puolisosta luopuminen. Ja sen seuraukset. Joita ei ole ollenkaan vähän. Eikä vähäisempänä yksinäisyys. Välillä jo tuntui, että elämä voittaa, mutta ylä- ja alamäkeähän tämä kuitenkin on. Joskus tuntuu, ettei jaksaisi yhtään enää, sitten taas tulee parempi päivä ja yökin.

Ei yhtään innosta ajatella, että luopuminen jatkuu vääjäämättä ja lopulta, jos elämän päiviä riittää, on edessä terveyden menetys. Harvahan täältä terveenä lähtee! 

Ja se vanhuus ja yleensä kyvyttömyyskin. Kyvyttömyys moniin asioihin. Mihin kenelläkin. Muistan, kun rukoilin, ettei äidin tarvitsisi joutua sängyn omaksi. Neljä vuotta hän kuitenkin siinä makasi - sängyssä - kävelykyvyttömänä. Suuri toiveeni on, ettei mun tarttis, vaan saisin lähteä suhtkoht kykenevänä. Niin ja ettei lapsille jäisi isoa taakkaa selvittää mun jäämistöä - sekä materiaalista että taloudellista.

Saarnaaja 12:1-7 " Ja muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 'Nämä eivät minua miellytä'; ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista kurkistelijat jäävät pimeään ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät; myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ja vesiastia rikkoutuu lähteellä, ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.

Ja tomu palajaa maahan niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."

Tutustuin naapureihin

Taas uutta tälle päivälle.
Olin parvekkeella ja kurkkasin seinän takana olevalle naapurin parvekkeelle. Siellä istui nuori nainen tupakka kädessä. Sanoin hei ja kysyin puhuuko hän ruotsia tai englantia. Pudisti päätään ja sanoi jollain kielellä - en muista/tiedä millä - hetkinen ja katosi sisälle. Tuli sitten miehensä kanssa takaisin. Mies puhui vähän englantia.

Siinä yritettiin hieman jutella. Sain selville, että ovat Ukrainasta ja asuneet tuossa naapuriasunnossa noin puoli vuotta. Ovat töissä sikafarmilla. Tosi hienoa, että ovat saaneet töitä. Mies on ollut täällä muistaakseni puolitoista vuotta. Vaimo ja lapset tulleet myöhemmin. Kaksi lasta seitsemän ja viiden vanhat. Tytär on seitsemän ja meidän välipojan luokalla. Muistan pojan kertoneen, että luokkaan tuli ulkomaalainen tyttö ja hänet ja tyttö pantiin vierekkäin istumaan. Hauskaa. Lapset oppivat nopeasti kielen ja nuoret ihmisetkin.

Olen viime päivinä monesti miettinyt, miten saisin lähempää kontaktia näihin maahanmuuttajanaisiin. Täällähän asuu paljon bosnialaisia ja vietnamilaisia. Hei tietenkin sanotaan aina, kun ulkona tavataan. Mutta naiset ovat usein kotona eivätkä opi niin nopeasti kieltä. Olisi tosi hienoa, jos täällä voisi olla jokin "kerho" meille naisille. Minäkin pääsisin sisään yhteisön elämään.

Oon tosi iloinen tänään/kin. Vuosien takaiset "tukilapset" kävivät aamupäivällä. Oli niin ISO ilo tavata heitä pitkästä aikaa. Ovat jo aikuisia ja hienoja ihmisiä. Pojalla on jo tytärkin ja kihlattukin oli mukana. Oli niin hienoa tavata. Pojalla on palveluyritys Vaasassa ja tyttö opiskelee sairaanhoitajaksi - molemmat ovat jo lähihoitajia.

Niin ja mulla on kiva parveke ja siellä on lämmin - ainakin, kun aurinko paistaa.

Elämä voittaa silti!!

Room. 8:28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

Tunnelin päässä valoa

Kolme kuukautta olen ollut leskenä. Eilen se alkoi. Eli rupesi näkymään hivenen valoa tunnelin päässä. Samalla tuntui, että voimat alkaa palautua. Sama on jatkunut tänään. Jospa tämä tästä vielä!
Toivossa on hyvä elää, sano lapamatokin. ;)

Käväisin eilen Laihialla ja uskokaa tai älkää, mulle tuli ikävä sinne. Kuitenkin tiedän, että on parempi asua täällä nyt. Olen lähellä poikien perheitä. Niin, eikä tässä asunnossa ole muistoja Matista. Enhän olisi taloudellisesti selvinnytkään edellisessä asunnossa. Saa nähdä, miten täällä selviän. Mutta selvittävähän on - jotenkin. Ja mitäs sitä eläkeläinen mitään erityistä tarvitsisikaan. Ja kirpulta löytyy kaikkea. Eilen löysin Laihian kirpulta itelleni housut - semmoset caprit. Maksoivat kokonaista 2 euroa.

Oli ihanaa tavata ystäviä ja kuulla kuulumisia.

Psalmit 43:3 "Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Liian vähän työntekijöitä?

Nyt mua harmittaa - ihan kovasti. Monessa yrityksessä olen saanut niin huonoa palvelua, ettei oo tosikaan. Sekä netissä että kasvotusten. Taikka ei palvelu sinänsä ole ollut huonoa, vaan odotus ja etsiminen. Eli vika ei varmaankaan ole työntekijöissä, vaan paljn korkeammalla.

Olen siis muuttanut ja tarvinnut melko paljon kaikenlaisia palveluja osoitteen muttumisen ja miehen kuoleman myötä.

Ilmoitin esimerkiksi vakuutusyhtiölle muutaman päivän kuluttua miehen kuolemasta, että vakuutukset voi muuttaa nimelleni. Sitten muutettuani lähetin netin kautta sähköpostia ja kerroin muuttaneeni ja että vakuutusta varmaan pitäisi muuttaa. Ei mitään vastausta. Siispä soitin yhtiöön. Vaasan konttorin linjat olivat varattuja, joten minut yhdistettiin alueen yhteispalveluun. Ihan ystävällinen naisihminen siellä vastasi. Kyseli uudesta asumismuodosta ja teki myös nimenmuutoksen (sitä ei siis ollut tehty aikaisemman ilmoitukseni perusteella). Mutta mua jäi kyllä ihmetyttämään, etteikö vakuutussummiin kajota. En tullut siinä puhelun aikana ajatelleeksi sitä. Kummallista!

Toinen juttu tapahtui eilen. Tässä talossa on eri yhtiön kaapelitv kuin edellisessä. Kun ei löydetty pojan kanssa kaikkia kanavia, niin otettiin yhteyttä kunnan isännöitsijään, joka ei tiennyt ktv-taajuuksia. Höh! No yritin tietenkin moneen eri kertaan etsiä niitä netistä. Ei löytynyt!! Ja muutenkin nettisivut olivat erittäin epäystävälliset asiakkaalle. Kyseessä siis Telia - tulkoon nyt mainituksi! Hienot sivut, mutta tieto niin vajavaista. Vaan, jos haluat tilata jotain, niin asiat löytyvät. Muuten ei mitään. Siispä kävelin eilen Vaasassa sijaitsevaan myymälään kysymään taajuuksia. Eivät tienneet ja neuvoivat soittamaan asiakaspalveluun. Nåh, tänä aamuna yritin, mutta siellä oli ruuhkaa. Siispä laitoin fb-sivujen kautta palautetta ja kyselyä - ja aika kärkevästi. Saa nähdä tuleeko sieltäkään kautta vastausta.

Kolmas tapaus oli myös kurja. Halusin palauttaa tv:n älykorttini, joka ei enää toimi nykyisessä liittymässä. Myymälässä oli vuoronumerolaite. Sain numeron 130 ja menossa oli asiakas nro 120. Eli odotteluksi meni. Asiakaspalvelijoita oli kyllä neljä, mutta asiathan ovat näissä liikkeissä pitkiä eli kauan piti odottaa. Kun vihdoin tuli vuoroni ja sain palautetuksi kortin, se poistettiin samantien järjestelmästä, mutten saanut minkäänlaista kuittia siitä, vaikka pyysin. Huomautinkin nauraen, ettei sitten kannata karhuta sitä enää multa.

Tämä kaikki on saanut minut oikein todenteolla miettimään sitä, että nykyisin irtisanotaan ihan tarpeellisia työntekijöitä. Ja pyritään saamaan asiakkaat hoitamaan kaikki asiansa netin kautta. Tähän on nyt tultu!

Mä olen oikeastaan aika vihainen!!!

Matt. 6:11 "...anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme,"