Terveisiä 48 vuoden takaa

Olen ilosta pyöreänä! Ai että miksiköhän? Annas, kun kerron. Oltiin eilen pikkusiskon luona isosiskon kera hieman auttelemassa tulevaa muuttoa silmälläpitäen. Kun tutkailtiin vaatekaappien sisältöä, sieltä löytyi aika ihmeellinen pussukka. Tai ei se pussukka oikeastaan mikään ihmeellinen ollut, tavallinen muovinen kauppakassi. Mutta se sisältö! Aaah, siellä oli jotain, jota en ole edes muistanut, saati etsinyt. Kuusi kappaletta pellavaisia, valkoisia keittiöpyyhkeitä ja valkoinen kokoesiliina. Ja kaikki mun omilla pikku kätösillä tekemiä. Siis ihan totta! Kävin sen kuuluisan talouskoulun - siitä olen saanut Munnilta kuulla joka välissä - keväällä 1965. Eli 48 vuotta sitten. Ja siellä käsityötunnilla nuo ihmeet olen tehnyt. Ja essukin on niin tosi hyvin tehty, että jos olisin ollut opettaja, olisin heti kättelyssä antanut arvosanaksi, jos nyt ei ihan kymppiä, niin miinuksella ainakin. Napinreiätkin on tehty käsin. Eihän silloin ollut sellaisia ompelukoneita, jotka ne tuosta vain pöräyttävät. Ja pyyhkeiden ripustuslenkitkin olen käsin ommellut. Ne tosin näyttävät aika huterilta, joten täytynee ommella uudelleen koneella. Pyyhkeet ovat paljon isompia kuin nykyisin kaupasta ostettavat. Ja aitoa pellavaa!

Kyllä! Arvasit oikein. Aion ottaa ne heti käyttöön ja kokeilla aivan ensiksi niitä kasvopyyhkeinä. Pesin ne jo eilen ja silitin tänä aamuna. Siinä silittäessä tapahtui eräs kumma juttu. Olen syksyllä vaihtanut silityslautaan uuden kankaan ja nyt jostain kumman syystä, kun koskin sitä raudalla, se sulikin alta pois. Höh! Ja tietenkin töhnä tarttui raudan pohjaan. Ei muuta kuin kangas revittiin pois ja raudan pohjan sain puhtaaksi karhunkielellä. Silitys tapahtui sitten vanhan ja rikkinäisen kankaan päällä. Onneksi en ollut sitä poistanut alta. Täytynee hankkia uusi ja parempi kangas.

Tuosta kuuluisasta talouskoulusta vielä vähän. Olen nimittäin Munnille aikanaan mainostanut, että se on koulu, joka on antanut kaikkein eniten elämäneväitä. Ja kun jotain hän on onnistunut tekemään keittiössä pieleen (hih) niin olen jossain avioliiton alkuvaiheessa kertonut, että talouskoulussa opetettiin toisin. Ja siitä olen saanut kuulla. Vaikka eihän Munni juuri keittiössä puuhaile ainakaan ruuanlaiton parissa. Tosin viime viikolla, kun olin kirpparilla töissä, hän oli keittänyt tosi hyvän makkarasopan. Aivan kuin äiti olisi keittänyt - perunat olivat samalla tavoin muusiksi osittain keitettyjä.

Psalmit 111:5 "Hän antaa ruuan pelkääväisillensä, hän muistaa liittonsa iankaikkisesti."

Gloxiniaa ja lastenhoitoa

Hih, vaihteeksi lastenhoitoa tällä viikolla. Nyt oli vuorossa välipojan lapset. Kolme päivää siellä vietettiin. Ilmat olivat aivan mahtavia - lukuunottamatta aamun aika kovia pakkasia. Aurinko paistoi joka päivä - kuten tänäänkin - täysin pilvettömältä, siniseltä taivaalta. Pakkasta oli jonkin verran, mutta päivällähän lämpötila aina nousee tähän vuodenaikaan. Nähtiinpä myös ensimmäiset katolta tippuvat vesipisarat.

Siitä ne pisarat tippuivat.

Yläosan kuvassa on gloxinia. Kun näin kukan heidän keittiössään, kysyin miniältä, mistä se on ostettu. Oli niin ihmeen kaunis. Heti miniä lupasi, että välipoika saa käydä ostamassa mulle samanlaisen. Ja siinä se nyt on. Mitä pidät? Tuli heti mieleen lapsuus Kortesjärven Purmojärven Pellisen kylässä Halmeen tilalla. Lapsuudessani äidillä oli aina kesäisin gloxinioita, ne tosin eivät olleet kerrottuja kuten tämä kukka. Oli kuitenkin pakko googlata, että olin tunnistanut kukan oikein. On kyllä maailman kaunis, kuten Pelle Hernammi sanoisi.

Luin muuten männäviikolla, etteivät nykylapset ihastu Pelle Hermanniin. Kummallista! Omien lasteni lapsuudessa ohjelma piti aina katsoa. Ja varmasti muistettiin, että äitiliini tarjoili lättyjen kanssa mantsikkahilloa.

Viimeisenä hoitopäivänä Hanski sai odottamattoman hellyydenpuuskan. Oltiin syömässä keittiön pöydän ympärillä kaikki neljä. Yhtäkkiä Hanski pudottautui tuoliltaan, lähti kiertämään pöytää, meni ensin Munnin luo, otti kädestä kiinni ja antoi siihen pusun. Sitten meni Nellyn luo ja suukotti poskelle, samoin minua. Sitten normaalisti omalle tuolille ja syönti jatkui ilman mitään kommenttia. Olipahan hauska tilanne. Muutenkin päivä oli pojalle hellyydenosoituksia pullollaan. Ensin hän lupasi mennä isosiskon kanssa naimisiin ja kun sanoin, ettei siskon kanssa voi naimisiin mennä, sain minä tuon kunnian. Ja siskon hän lupasi Munnille. Hih! Hanski on hauska.

Tyttökin alkoi loppuviikosta saada väriä kasvoihinsa ja jaksoi jo pitää hauskaa ulkona Munnin kanssa. Lapset menivät lumikolaan, jota Munni veteli ja aina välillä sai heidät nopealla nykäisyllä putoamaan kolasta. Se oli lapsista tosi hauskaa!

Muuten asiasta kolmanteen, ollaan tänä iltana menossa katsomaan Seinäjoelle kristilliseen teatteriin näytöstä nimeltä Rakkaus tulessa. Se kertoo 1800-luvulla eläneen papin Lars Stenbäckin elämäntarinaa. Mielenkiintoista.

Muuten vielä yksi asia. Olen alkanut käyttää internet-selaimena Googlen Chromea ja ihmetellyt valtavasti, kun en saa tallennettua pdf-tiedostoja selväkielisinä. Tänään sitten hoksasin kokeilla samaa toisella selaimella ja kas, onnistui oivasti. Eli aivan kuin Chrome ei osaisi käyttää Adobe Readeria, joka lukee pdf-tiedostoja. Höh.

Room. 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

Jänisten pidot

Aamulla ikkunasta katsahtaessani huomasin jotain outoa takapihalla. Mahtoiko se olla pudonneen lumen aiheuttamaa? Mutta puissahan ei juuri lunta ole viime päivinä ollut. Lähempi tarkastelu osoitti, että yöllä oli ollut jänisten pidot. Mahtaako pian näkyä poikasiakin hangella. Vanha sanontahan on, että jäniksella on hanki- ja sänkipoikaset - ainakin - voi olla enemmänkin. Ainakin Munnin mielestä.

Psalmit 36:7 "Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niin kuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra."

Elämää...

Sairaudet ovat koetelleet tosi kovasti esikoisen perhettä jo monen viikon ajan. Flunssaa, norovirusmahatautia, keuhkokuumetta ja silleen. Samaa on saanut lukea sekä naamakirjasta että lehdestä. Lieneekö liian lämpimällä talvella osuutta siihen, etteivät pöpöt ole kuolleet. Olen saanut olla esikoisen luona auttelemassa kolmena päivänä viime viikolla.

Perjantaina olin lasten kanssa ulkona - silloin oli miniä sairaana - ja oli tosi hauska katsella eläinten käyttäytymistä. Tässä ovat ruskea Oliver ja musta Vincent. Jutun pääosassa olevasta spanieli Blixtenistä ei ole kuvaa. Mutta asiaan. Blixten on vielä pentu ja sillä on tapana silloin tällöin ottaa vauhtia ja hypätä portin yli ponihakaan. Sitten sen menee Ollin luo ja alkaa härnätä hevosta ja haukkua vimmatusti sen edessä. Ellei Olli ole huomaavinaan sitä, se alkaa kiertää hevosta ja haukkuu samalla. Välillä Olli yrittää potkaista takajalallaan koiraa, mutten nähnyt sen kertaakaan osuvan. Kun Blixten on Ollin edessä, heppa joskus tekee eleen hyökätä koiran päälle ja tällöin koira hypähtää kauemmaksi. Mutta jatkaa samaa temmellystä hevosen ympärillä. Eikä koskaan minkäänlaista reaktiota Vincentiin. Kun näytös on loppu, Blixten hyppää portin yli uusiakseen näytelmän taas jonkin ajan kuluttua.

Tässä on kissa Leo pikkuisena. Se tykkäsi kovasti viherkasveista kuten kuvasta saattaa huomata.

Elämämme laihialaisina jatkuu tasaisena. Juuri nyt olen jonkinnäköisen flunssan kourissa. Mistähän tuoki ilmaus tulee? Olla jonkin kourissa. Lienee ikiaikainen sanonta ja niistähän minä pidän. Olisi pitänyt tallentaa niitä silloin, kun isä ja äiti vielä elivät. Monen monta kertaa sitä suunnittelin, mutta tekemättä se silti jäi. Muistan vielä tosin ulkoa monia loruja lapsuudesta ja olenkin opettanut ne kaikki välipojan tyttärelle Nellylle. Poika Hanneskin osaa jo niistä jonkun. Esikoisen lapsille niitä on vaikea opettaa, kun lorut ovat suomeksi. Pitäisi kuitenkin joskus yrittää. Ehkä sitten, kun oppivat lukemaan. Cajsahan menee jo syksyllä kouluun, samoin Nelly. On aivan uskomatonta, että aika on kulunut näin nopsaan. Juurihan he vasta syntyivät. Ja omatkin lapset lähentelevät jo keski-ikää - ainakin pojat.

On jotenkin uskomattoman ihanaa tuntea olevansa juuri oikealla paikalla, oikeassa kunnassa, asuinympäristössä ja asunnossa. Tämä on aika erikoinen tunne. Kaikki on vain niin "oikein", kuten veljentyttäreni sanoi mentyään naimisiin. Vaikka välillä on alakuloisiakin päiviä, sisäinen ilo ja rauha vain eivät katoa.

Silti olen ajatellut kuolemaa tosi paljon viime aikoina. Ehkä se kuuluu tähän vanhenemiseen. Ollaanhan sitä jo ihan vanhuuseläkkeellä. Vaikka sisimmässä siltä ei tunnukaan. Juurihan vasta olin 18-vuotias huntupäinen morsian. Mistähän tuo nyt tuli mieleeni, puolisonihan ei enää ole sama kuin silloin ensi kertaa alttarille astellessani. Kun isoM äsken lähti palvelutaloon hartaushetkeä pitämään, sanoin hänelle, miten kamalaa olisi elää, ellei häntä olisi vierelläni. Totesin myös, miten vaikeaa mahtaakaan olla jäljelle jääneellä puolisolla, kun tuoni vie viereltä ihmisen, jonka kanssa on elämänsä jakanut useita kymmeniä - jopa kuusikymmentä - vuosia. Me sentään olemme olleet toistemme "ilona" vaivaiset 21 vuotta.

Mutta sitä ikäähän riittää juuri niin kauan kuin on määrätty. Tosin Raamatussa kerrotaan eräästä henkilöstä, joka sairasti ja Jumala lisäsi hänelle ikää 15 vuotta.

2. Kuningasten kirja 20:5-6 ""Palaja takaisin ja sano Hiskialle, minun kansan ruhtinaalle: "Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Minä olen kuullut sinun rukouksesi, olen nähnyt sinun kyyneleesi. Katso, minä parannan sinut: jo kolmantena päivänä sinä menet Herran temppeliin. Ja minä lisään sinulle ikää viisistoista vuotta. Ja minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assurin kuninkaan käsistä. Minä varjelen tätä kaupunkia itseni tähden ja palvelijani Daavidin tähden."

Tiaiset ovat palanneet....

Jään olomuoto voi olla monenlainen. Tässä pari kuvaa Lepikosta talven 2006 ensijäistä

Viime viikolla ostin rikottuja maapähkinöitä pussillisen ja lisäsin lintumökkiin. Nyt näyttää siltä, että ainakin osa tiaisista on palannut murkinalle. Niissä näkyy olevan tali-, sini-, kuusi- ja hömötiaisia. Tosin täytynee vielä eläinkirjasta tarkistaa miten erottaa kuusi- ja hömötiaisen. Muistaakseni kuusitiainen on hieman isompi ja sen vatsassa on hieman ruskehtavaa, hömppä lienee harmaampi. On tosi ihanaa aamiaispöydässä seurailla lintuja, kun ne hakevat makupalan kerrallaan nokassaan ja lentävät lähipuihin sitä nauttimaan.

Sunnuntaikehrät ovat nousemassa - aika on 1-2 tuntia, mutta pakko on tuon lyhyemmän ajan riittää, kun pitää ehtiä puoli kahdeksi kampaajalle siistimään hieman niskatukkaa. Lauantaina saammekin vieraita. Meidän seurakuntaan on tulossa puhujavieraaksi Matin vuosikymmenten takainen tuttu, joka on kotoisin täältä Laihialta. Siksi meillä leivotaan. :) Olen lähettänyt pienet puffijutut paikallisiin lehtiin ja tänään ilmestyy niistä toinen, joten saa nähdä onko juttu saanut tilaa. Tein toissapäivänä myös A4-kokoisia ilmoituksia lauantai-illan evankeliumin tilaisuudesta ja veimme ne lähikauppoihin. Kaukokauppojahan Laihialla ei olekaan. :) Ellei nyt lasketa lähikaupunkien kauppoja niiksi. Olen myös lähetellyt RadioDeihin seurakuntamme tilaisuuksista menovinkkejä. Meillä on myös srk:n nettisivujen uusinta meneillään. Laitan linkin sitten, kunhan ne valmistuvat. Nyt ollaan vasta tutkailemassa onko ensigrafiikka sellainen, jonka haluamme.

Huomenna on sitten tätipäivä. Meillä sisaruksilla on ollut tapana käydä synnyinseudullamme Pellisen kylässä tapaamassa kahta tätiämme ja serkkuja. Kerran sitten toinen tädeistä kysyi tapaammeko Vaasassa asuvaa tätiämme lainkaan. Nåh siitähän tuli meille huono omatunto ja siitä lähtien olemme silloin tällöin - vuorotellen siskojen luona - kutsuneet tädin ja sisarukset kokoon, syöneet hyvin, juoneet kahvia ja ennenkaikkea jutelleet. On ihan häpeällistä, että olemme laiminlyöneet lähitädin, mutta onneksi toinen täti ojensi meitä.

Oltiin viikonloppuna hoitelemassa välipojan lapsia. Se oli syntymäpäivälahjan todeksi tekeminen. Lupasimme nimittäin heille vapaan viikonlopun kaksistaan välipojan synttärilahjana. Saman lahjan sai esikoinenkin. Se toteutettiin marraskuussa. Tämä näin vinkkinä muillekin. Eikä maksa mitään ja varmaan on kuitenkin suuriarvoista, että vanhemmat pääsevät joskus kaksistaan olemaan.

RadioDeistä tulee toivelaulukonsertti, kuten joka arkipäivä klo 11-12. Aivan ihania lauluja. Muuten en heidän musiikkitarjonnastaan päiväsaikaan kovasti pidäkään. Suljenkin radion aika usein päivisin. Toisaalta olisi ihan mukava kuunnella sieltä puheosuuksia, mutta en kerta kaikkiaan kestä sitä vingutusta ja jumputusta. Taidan olla jo liian vanha sellaiselle. Toisaalta kyllä uusissakin hengellisissä lauluissa on tosi paljon hienoja kappaleita.

Eipä tässä nyt muuta tänään kuin siunausta elämääsi. Saakoon Jeesus olla ensimmäisenä ajatuksissasi aamulla ja viimeisenä illalla.

Johanneksen evankeliumi 14:22-24 "Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle (Jeesukselle): "Herra mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."

Hepreaa ja vähän muuta

Heprean opiskelusta on tullut tällä viikolla jokapäiväistä, kun opettaja lupasi pitää kokeet ensi tiistaina. Ollaan nyt käyty läpi kaikki aakkoset, mutta en vielä ihan kaikkia osaa. Hassua, että usein yölläkin, kun herään, ne tulevat mieleen. Eilen kyllä taisin oppia muistamaan muutaman uuden kirjaimen. Siinä täytyy siis opetella kaikki aivan alusta, kirjaimista lähtien ja vielä kirjoittaakin oikealta vasemmalle. Se tosin ei jostain syystä tunnu yhtään vaikealta. Nyt opetellaan kirjoitusaakkosia, mutta painetut aakkoset on sitten taas aivan eri näköisiä.

Heprean kielessähän on vain konsonantteja. Vokaaleille on tosin määritelty merkit konsonanttien alle, mutta niitä ei kuulemma käytetä esimerkiksi sanomalehdissä. Eli pitää oppia vain tietämään, mikä vokaali mihinkin sanaan kuuluu. Hassua!

Tulostin netistä TV7:n esittämän Mesila-nimisen heprenkielen opetusohjelman materiaalia ja siitä luin, että me länsimaiset ihmetellään miksi hepreaa kirjoitetaan väärinpäin - oikealta vasemmalle. Mutta hepreaa on kirjoitettu jo tuhansia vuosia ennen kuin meidän systeemimme edes luotiin - eli me taidetaan itse kirjoittaa "väärin päin".

Eilen illalla olin pitkästä aikaa kuntojumpassa. Meillä oli syksyllä tosi hyvä vetäjä Paula, mutta hänen jäätyään äitiyslomalle, on jo toinen sijainen ollut. Minä tosin olen tänä vuonna ollut mukana vain kaksi kertaa, mutta molempien sijaisien tunnilla. Eilen oli sellainen vanhempi naishenkilö - lieneekö ollut eläkkeellä oleva voimistelunopettaja - en tiedä. Mutta hänen tuntinsa oli tosi mukava. Ensinnäkin musiikki oli sellaista rauhallisempaa eikä sitä kamalaa jumputusta, jota nämä nuoremmat sitten vielä soittavat niin kovaa. Ensin lämmiteltiin ja sitten oli kuntopiiri, joka mentiin läpi kaksi kertaa. Ja lopuksi vielä vevyttelyt. Kyllä hiki virtasi.

Kävin kirpparilla katsomassa Riittaa, joka on vuorossa aina perjantaisin. Siellä oli jokin ihmehärveli, josta oli arvuuteltu, että mikähän se mahtaa olla. Nåh, minähän arvasin sen heti! :D. Se oli mustaa rautaa oleva viinapulloteline, jonka sai lukkoon. Heh. Mitenkähän sen arvasin? En tiedä. Jotenkin se vain tuli heti mieleen, kun siinä lukon alla oli sellainen "korkki", joka laitettiin alas. En jaksa ottaa kuvaa siitä. Olisi voinut laittaa arvausleikin tänne, mutta olkoon.

Eipä tässä tänään tämän enempää. Hyvää loppuviikkoa vain kaikille lukijoille!

Psalmit 91:14-16 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Minne linnut katosivat?

Tyhjänä on lintulauta ollut aivan koko talven. Alkutalvesta, kun aloimme ruokkia lintuja - tai siis laitoimme lintulaudan ja sille siemeniä - niitä vilisi aivan lupaavasti. Eräänä päivänä sitten kiinnitin huomiota siihen, että lintuja ei ollut näkynyt vähään aikaan.  Liian myöhään hoksasin talon tyhjentyneen siemenistä. Täytin sen ja laitoin samalla talimöykyn esille, mutta linnutpa eivät tulleetkaan takaisin. Ja koko talven tuo mökki on täysinäisenä heijannut keittiön ikkunan edessä. Aivan muutama yksinäinen lintu on käväissyt hieman nakertamassa talimöykkyä. Ovatko laihialaiset linnut noin nopeasti loukkaantuvaisia vai mistä on kyse? Osaako joku selittää?

Nyt sitten vain katsellaan linnutonta maisemaa. Tässä kuitenkin joulukuusen lamppujen johdosta pikkuinen yksityiskohta.

Jääpuikko

Matteus 6:26 "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?