No niin, eilen ne sitten tulivat täyteen - eli 267 tuntia harjoittelua. 89 t sain hyväksiluetuksi ruotsissa tekemästäni diakoniasta. Tuntuupa hyvältä. Huomenna on palautekeskustelu ohjaajieni kanssa ja sen jälkeen voin lähettää harjoitteluraportin ja arvioinnit opettajalle. Kun hän on harjoitteluni hyväksynyt, voin anoa todistusta. Mitenkähän sekin tulee tehdä? No, kattelen ohjeita koulun sivuilta. Toivottavasti ei tule mitään yllätyksiä tapaan - tämä ja tämä kurssi ovat vajaita tai jokin kurssi puuttuu kokonaan. Opintopisteitä on kuitenkin tulossa muutama ylimääräinenkin. Kova puurtaminen on siis näin lopussa. Ihanan vapauttava tunne - tai ehkä ei ihan vielä, mutta jo sinne päin.
Tänään on täällä seurakunnassa (istun nimittäin toimistossa) työttömien ruokailu ja ruokana hernesoppaa ja pannaria. Naminami... viime kuussakin oli samaa ja se oli erittäin maistuvaa ja hyvää. Kolmisenkymmentä syöjää täällä tapaa olla.
Iina lähti aamulla ajelemaan toista kotiaan kohti Helsinkiin. Elämänkumppaninsa täyttää maanantaina maagiset 30 ja aikovat mennä Tukholman risteilylle viikonloppuna. Jussi perheineen tulee tänään Kanarialta ja taidan mennä kentälle vastaan. Jaakon esikoinen täyttää maanantaina kokonaista 4 vuotta. Joten viuhinaa piisaa. Ostettiin pinkki prinsessainen pyöräilykypärä, tänään pitäis vielä mennä etsimään kyynär- ja polvisuojia. Kakkupohjat on tehty ja miniän äiti vie ne jo lauantaina, että saavat siellä täyttää ne.
Vanhin sisko joutui eilen sairaalaan. Hänellä on keuhkofibroosi ja hengitys on ollut tosi hankalaa ja raskasta viime aikoina. Vaivana joko keuhkokuume tai sitten tuo perustauti. Kyllä sitä saakin olla kiitollinen, että on vielä näinkin terve.
Mutta, koittakaa taas päriätä, ja jos ette päriää, niin soittakaa.
Ja vielä, antakoon Isä teille enkelit turvaamaan matkaanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti