En muista milloin olisin ollut yhtä laiska kuin eilen. Ehkä silloin, kun viimeksi sairastin flunssaa. Nyt en sairastanut. Luin yhden kirjan. Se on tosi hyvin kirjoitettu. Siinä ei tapahdu oikeastaan paljonkaan - ja sellaisia kirjoja en koskaan oo tykänny lukea - mutta sen kieli on niiiiin rikasta ja kaunista suomea, että sitä luki aivan innolla. Pääasiassa se kertoi maanviljelijäperheen elämästä 60-luvulta 80-luvulle. Miten maata kynnettiin, se kylvettiin ja sitten oli elonkorjuun vuoro. Miten viikatteella leikattiin, tehtiin lyhteet ja niistä kuhilaat. Sitten puitiin, kuivattiin lämmitetyssä riihessä ja lopuksi säilöttiin laareihin.
Kerronta on niin sujuvaa ja kaunista. Sisältönä on talvisodassa kadonneen pojan paluu vankeudesta Siperiasta. Hän toi sieltä mukanaan vaimon. Kirja kertoo heidän elämästään aina vanhuuteen saakka. Kirja on jatkoa kirjalle, joka ilmeisestikin kertoo miehen pakomatkasta Siperiasta. Tässä kirjassa siihen vain viitattiin.
Mulla on usein vaikeuksia lukea kirjaa, jonka kirjoitustyylistä en tykkää, mutta tämä on ihan eri maata. Käytettiin tosi ihania ja hieman erikoisia - siis vanhahtavia - sanoja kerrottaessa eri toimenpiteistä ja tapahtumista. Niin ja mielenkiintoa lisäsi kirjan hengellisyys. Suosittelen.
Pentti L. Pullinen: Kadonnut palasi
Vajaan tunnin kuluttua lähdetään ehtoolliskokoukseen ja poimitaan matkalta kongolainen pariskunta mukaan.
Siunattua pyhäpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti