Joo mulla on nyt kyllä ihan vuosisadan yskä. Aivan hirveän, kauhean, kamalan hirveä! Kun näin eläkeläisaikana ei enää voi käyttää työterveyttä, jouduipa minäkin ensimmäisen kerran turvautumaan terveyskeskukseen. Siis Mustasaaren sellaiseen. Varustauduin istumaan huonokuntoisena siellä pitkään, mutta miten ollakaan en ehtinyt edes odottaa, kun jo pääsin sisään. Ja jo heti vastaanotossa ihmeteltiin, että en astmaatikkona käytä pef-mittaria (siis puhalluksen voimaa mittaava jutska). Sanoin, ettei mun astmaa ole hoidettu vuosiin mitenkään, saan vain uudet reseptit ja puhallus tutkitaan, jos hoksaan sitä pyytää. Ja minä kun olen luullut, että työterveys on hyvä. En ole kyllä tarvinnutkaan mitään erityistä astmahoitoa, ei sillä eikä millään. Nyt tuntuu, että se rupeaa olemaan voimissaan - siis astmani. Elikkä lienee pahentunut jonkin verran. Taidan otta opastuksesta vaarin ja tilata huomenna ajan tvk:n astmahoitajalle. Lääkärikin sanoi, että jos sitä ryhdytään täällä hoitamaan, voidaan tilata dokumentit edellisestä paikasta.
No, eilen sen diakoniapäivärutistuksen jälkee illalla nousi kuume ja aamulla oli vielä hieman lämmönnousua. Nyt alkaa elämä ilmeisesti voittaa, koskapa istun tällä koneella. Ei vuorokauteen ole tehnyt mieli edes kattoa koneeseen päin. Sain siis antipipoottikuurin, että eiköhän tuo tauti sillä asetu, että päästään sinne matkalle: hallelujasisters ja manageri.
Niin ja se eilinen diakoniapäivä. Se meni tosi hyvin ja rukoukset auttoi, ettei tarvinnt mun esityksen aikana yskiä yhtään ja äänikin kesti. Kaikkien osuudet meni tosi hyvin ja tunnelma oli alakerran kahvitarjoilussakin tosi hieno eivätkä ihmiset kiirehtineet pois.
Tässä jokin kirjoitus sitten hehkutin, miten tänä päivänä on helppoa tehdä ruokaa, toista oli ennen. Ja se toki pitää paikkansa, mutta olenpahan kyllä laiskotellut tuon suhteen viime päivinä, ei ole oikein ollut intoa ruokaa laitella. Mutta huomenna nuoripari tulee syömään, joten täytynee ryhdistäytyä. Elikkä ei kannattais kovasti hehkutella ja intoilla, tulee takapakkia. Mutta mitäs siitä, elämäähän tämä vain on.
Muuten, kun minä olen potenut tätä lunssaa, on isoM:llä ollut samanaikaisesti mitä luultavimmin norovirus. Yhtenä aamuna viime viikolla se rupes oksentamaan. Onneksi ehti ottaa tekarit pois suusta ennen kuin ne olis joutuneet pyttyyn. Kerran tuli yksi annos lattialle, kun mies ei ehtinyt perille asti. No ei tämä vielä mitään. Oksennukset loppui siihen ja tänä aamuna siellä tvk:ssa ihmettelin minne tämä mies on kadonnut. Minä kun olin jo käynyt hoitajan ja lääkärin. Olin just soittamassa, kun näin sen tulevan jostain ovesta. Arvasin heti, että vessastahan se. Aina ensimmäisenä joka paikassa sen pitää löytää vessa. No tällä kertaa olikin hieman erilaiset toimet. Ei nimittäin ehtinyt perille, vaan tuli löysät pöksyihin. Onneksi oli pikkarit ja kalsarit. Ei muuta kuin pikkarit kraanan alle ja siitä taskuun.
Ja sitten vielä lopuksi tapa, jota voin suositella, jos on sattuut käymään niin, että mies ei enää saa tehdä raskaita nostoja esimerkiksi infarktin vuoksi.
Matto pitää saada raskaan kaapin alle
Näin se käy
Valmista tuli
Luulenpa, että tuota kutsutaan vipuvarreksi. Jotenkin takaraivossa kutittaa silleen, että koulussa tuollaisesta on puhuttu. Ideaa saa käyttää vapaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti