keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kalastusreissu 2


Täällä rämmin saappaanvarren paksuisessa umpihangessa, jossa lumen alla on vettä, joka edelleen saappaan siihen sattuessa muuttuu sohjoksi. Matkaa ainakin puoli kilometriä. Ei mitään järkeä! En tykkää tästä yhtään. Ja jännittää tuo isoM:nkin kohta. Kun lievääkin kovemmasta rasituksesta sydän ryhtyy entistä laiskemmaksi, paineet pienenee ja syke hidastuu. Rupeaa huohottelemaan. Neste kertyy.


No, luvattu mikä luvattu eli eikun saapasta toisen eteen. Ja pitääkö se avantokin tehdä neliömetrin kokoiseksi, kun muille riittää pienikin aukko? Enkä tykkää yhtään siitä, ellei tule kalaa ja jos tulee, niin sitten on tiskipöytä ja kaakelit täynnä suomuja ja kalan hajua joka paikassa. Eikä kalan maku parane pakkasessa. No, eilen tein siika-katkarapupihvejä ja olivat tosi hyviä.


Toisen avannon kohdalla tulee motkotuskiintiö täyteen ja ryhdyn taas iloiseksi vaimoksi. Niin, että tuliko kalaa? Eka verkossa oli yksi ISO hauki, yksi pieni hauki ja yksi pieni made.



Tunnin reissu se oli ja pienen hien pukkas. Tulipahan tämän päivän liikunta tehdyksi. Puolustus kalastusreissulle: IsoM on ryhtynyt viemään mua uimahallille.


Mark. i:17 "Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia."

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...