keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Lumityötä piisaa


Nyt on Suomi oikea ja aito, valkoinen LUMIMAA! Kävin ajelemassa kaupungissa asioilla ja kyllähän sielläkin oli lunta, niin että piisaa. Toki kadut oli aurattu, mutta reunoilla ja osittain jalkakäytävillä oli aimo kinokset. Taisin nähdä pari-kolme isoa auton muotoista lumikasaa kadun reunassa. Jotkut eivät ole viitsineet kaivaa autoaan esiin ollenkaan. Höh! Kyllä minä ainakin kaivaisin.


Leipaisin tuossa pellillisen mantelileipäsiä ja pari pellillistä siemenleipäsiä, kun kuopus on tulossa huomenna meille. Osallistuu johonkin ruåttinkieliseen mediaseminaariin. Sai koululta siihen parinsadan stipendin. Kiva saada hänet pariksi yöksi kotiin.


Mun karppauslaihdutus ei oikein hyvin edisty, taidan syödä liikaa. No on paino pudonnut vajaa pari kiloa. Tavoite olis viisi kesään mennessä. Ehkäpä se saavutetaan.


Tällä viikolla ei olla käyty uimassa. Toissapäivä oli tosi huono meillä molemmilla, ei jaksanut tehdä mitään eikä edes oikein kunnolla herännyt koko päivänä.


No eipähän tätä turhaa sepustusta kannata tämän pitemmälle jatkaa, joten


Roomalaiskirje 12:10 "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne."

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...