Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä:

Pohojalainen Pirkanmaalla

Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä, mitä sen ympärillä on. Tulin puolitoista vuotta sitten tänne Pirkanmaalle Pohojammaalta. On olemassa semmonen sanonta, että ”Ihiminen voi lähteä Pohojammaalta, mutta Pohojammaa ei lähäre ihimisestä.” Varmaan sitä voi soveltaa mihin tahansa osaan maata.

Kun ajeltiin Vilppulasta kotiin Ylöjärvelle, kattelin kuusipuita. Ne oli niin alakulosen näkösiä. Oksista riippui tosi pitkät pikkuoksat (ovatkohan näreitä vai mitä) ja tuli mieleen, etten ole Pohojammaalla semmosia nähny. Kun pyhänä ajeltiin päiväseltään Pohojammaalle synttäreille, niin kattelin autosta noita kuusia. Ikaalisten ja Parkanon jälkeen kolmostien varrella näkyi yhä vähemmän noita alakuloisia kuusia. Pohojammaalla ne on kyllä palio terhakkaampia. Tuli ihan mieleen, että siellä ne on niinku teinitytön rinnat pystyssä ja täällä Pirkanmaalla niinku vanahan akan tissit, jotka roikkuu alakuloisina.

Noh on täällä näkyny pari muutakin asiaa, joihin oon kiinnittänyt huomiota. Elikkä toisena sanosin semmosen kun katujen nimikilivet. Tämä koskee eritoten Tamperetta. Meillä siellä Pohojammaalla kilipi on jokasessa kadunkulumassa, täällä niitei näy palio missään. Pitää kävellä koko katu, että tietää, missä on. Elikkä ollaankohan täällä säästävämpiä kun esimerkiksi Vaasassa?

Ja sitte vielä kolomas asia, muttei suinkaan se vähäisin. Täällä tuntuu kaikki tapahtuvan niin hitaasti. Mahtaako hämäläisyys olla syynä? Tulee mieleen esimerkiksi yksi risteys – en ny viitti sanoa mikä – mutta siinä on jo ainakin puolitoista vuotta ollu samat tietyön merkit ja esteet. Vaasassa tuo olis saatu jo ajat sitte valamiiksi asti. Olipas Aamulehdessäkin vai olikohan se Ylöjärven Uutisissa joku juttukin siitä, miten jokin asia oli ollu samalla tavalla jo parisen vuotta, vaikka olis pitäny hoitaa pois aikaa sitten. Että semmosia aatoksia mulla on ollu.

Hellevi Pellinen-Jyrhä

 

Pikku-Ahvenistolla

Olipas kiva aamupäivä. Käytiin Pikku-Ahvenistolla. Se on sellainen retkipaikka ja tosi hieno. Siellä on pieni järvi ja pitkä harju. Ei oo Pohjanmaalla semmosia. Otin kyllä valokuviakin, muttei onnistu niitä tuomaan puhelimesta tänne. Jos onnistuu, niin vien niitä tänne suoraan puhelimesta.

Sen oon kyllä jo aikaisemmin huomannut, että sellainen joustavuus kehossa on loppunut iän myötä. Ei enää esimerkiksi hyppiessä vaikka ojan yli, löydy joustavuutta jaloissa tai kehossa. Ja kaatuilenkin silloin tällöin. Olen onneksi oppinut ennakoimaan sitä ja toimin paremmin - sitä ajatellen. Viikko sitten kaaduin komerossa (Hessulle se on vaatehuone), kun laitoin housuja jalkaan. Tasapaino ei pitänyt. Olenkin vienyt sinne tuolin. Tää on niin kurjaa, kun kunto on roskaa eikä oikein osaa sitä kohentaakaan. Ei voi kunnolla kävelläkään. Lihasvoimaa pitäisi kasvattaa.

En onnistunut lisäämään kuvia puhelimesta, kun en pääse sillä kirjautumaan. Kääk.

Näin Ylöjärvellä tehdään tonttia

Käytiin kaupassa ja kuljettiin metsätietä, jossa on latu, kun on lunta. Nyt tuosta kallion edestä on purettu talo ja ilmeisesti rakennetaan uutta. Näin sitä tonttia tehdään täälläpäin. Räjäytetään kalliota pois tieltä. Yläkuvassa tuo punainen vehje on semmonen kaukosäätimellä ohjattava. Mies sitä ohjaili siinä. Että silleen.

Oli kyllä kiva kävellä, kun aurinko paistoi ja oli kuivaa. Pakkastakin oli muutama aste. Niin ja mikä mukavinta, linnut lauloi. Tiaiset ja varpuset. Mä tunnen vaan tiaisen titityyn - tai nykyäänhän ne laulaa tityy. Lienevät hieman ressantuneita. Hih. En mä mitään varpusen tsiuta tunne, mutta Hessu tuntee. Mä tunnen vaan tiaisen, käen ja variksen. Siinä ne on, linnunlaunut mulla.

Saarnaaja 12:1-4 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova "Nämä eivät minua miellytä"; ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,
ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;"

Kaksi meiliosoitetta

Kyllä kesti ennen kuin pääsin tänne kirjoittamaan. Mulla on nimittäin nykyään kaksi sähköpostiosoitetta ja tämä blogi on vanhalla osoitteella enk ämillään muistanut salasanaa eikä se oikein tuntunut auttavan, että ilmaisin asian. No nyt kuitenkin pääsin tänne ja tuossa on kaatunut puu. Käveltiin nimittäin metsässä, kun siellä ei ole lunta ollenkaan, mutta myrsky oli kaatanut monta puuta.

Tuo yksi meni polun yli. Hessu kysyi kierretäänkö ja minä itsepäisenä tyttönä halusin vain mennä siitä yli. Mutta joutuihan Hessu mua auttamaan siinä. Meni ensin itse yli ja tuki mua sitten, kun minä punnersin yli.

Niin mun piti kirjoittaa siitä, etten millään osaa siirtää kuvia puhelimesta enää tänne läppäriin, kun tähän laitettiin Windows 10 seiskan tilalle. Kääk. Välillä se onnistuu, sitten taas ei. Kummallista. Mutta tekniikkahan on ihmeellistä. Pitänee pyytää apua osaavilta.

Ai niin, taitaa olla kulunut jo puoli vuotta, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Olen asunut Ylöjärvellä ja ollut naimisissa Hessun kanssa jo vuoden. Matin kuolemasta tuli eilen kolme vuotta. Mehän mentiin Hessun kanssa yhteen nopeasti, seurusteltiin kokonainen viikko. Hän on todella ihana mies. Just sellainen, jonka mä tarvin ja Hessu sanoo minusta samaa. Olen kuulemma vielä ihanakin. Hupsista. Minäkö? Mutta hänen mielestään olen ja se mulle riittää. Mutta en halua enempää repostella suhdettamme täällä. Sen kuitenkin haluan sanoa, että on ihanaa saada "uusi" elämä näin vanhana. Kun tietää elämästä ja rakkaudesta jo jotain - ehkä vähän enemmänkin.

2.Kor. 6:2 "Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."

Minkähän kuvan laittais?

Esikoisen tytär Cajsa kesäteatterissa

Tässä olin Vaasan hellunteiseurakunnan naisten iltapäivässä Maaritin haastateltavana miehen poismenon jälkeen

Ihan vaan kevään keltaista näin elokuun iloksi

Onpahan taas aikaa kulunut viime kirjoituksesta. Ollaan välillä kävelty Hessun kanssa. Tänäänkin tehtiin 3,7 km lenkki ja mä väsyin ja hikosin niin, ettei oo tosikaan. Lenkin varrella meni kiviä kenkiin ja istahdin kivelle niitä pois ottamaan niin eiköhän tämä mies tuu ja ota multa kengät vuorotellen jaloista, karista kiven menemään ja laita uudelleen jalkaan. Solmi tietenkin nauhatkin. Ja myöhemmin, kun syötiin vattuja ja mä vähän menin liika syvälle, niin nosti mut sieltä pois. Eikä. Tämmöstä mä en oo ansainnu. Mutta sehän taitaakin olla armosta eikä ansiosta.

Tämän viikon perjantaina lähdetään Lappiin. Oon kyllä ihmetelly, miten jaksan siellä vaeltaa. Ei kuulemma oo kiirettä. Saa nähdä. Luulen kyllä, että osa tätä huonoa kuntoa ja lihomista on lääkkeillä. Sisko tuumas niitten täällä TAYSissä tekevän musta terveen, mutta ovat tainneet vaan tehdä musta saitramman. Kääk.

Mun on niin vaikea hyväksyä tätä uutta, isompaa olemusta ja huonoa kuntoa. Todella vaikeaa. Ovat multa lopettaneet kortisonin, joka aiheutti osteoporoosin ja ilmeisesti kakkostyypin diabeteksenkin, siihen ei tosin oo vielä ainakaan lääkitystä. Mutta luukatoon on. Oon nyt ottanu sitä kolme kertaa. On kuulemma ainut lääke, joka oikeesti muodostaa uutta luuta ja korjaa ne viat siis. Pitää pistää itteä joka ilta kaksi vuotta. Huhhuh. Muttei se mitään, jos siitä on hyötyä, nimittäin on aika kipee toi oikea lonkka ja alaselkäkin. Ja oikea polvi petti eilen, onneksi Hessu piti mua kädestä, muuten olisin langennut alas.

Eilisestä on ollut kova huoli ystävän läheisestä, joka oli kadoksissa pari päivää. Nyt löytynyt ja lienee sairaalassa. Oli kaatunut ennen katoamistaan ja naama mustelmilla eli oli loukannut päänsä. Ilmeisesti jotain aivoissa tapahtunut. Olo on kyllä helpottunut, kun vanhus (88 vee) on löytynyt hengissä.

Että semmosta tänään.

Hesekiel 34:16 "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa...."

Täällä taas...

Onkin pitkä aika siitä, kun kirjoitin viimeksi.

Laitetaan nyt edes yksi kuva, kun niitä ei oo pitkään aikaan ollut. Johtuu siitä, että mun läppäri ei tunnistanut mun uutta puhelinta ja kameralla en ole pitkään aikaan kuvannut. Puhelimessa olis kuvia mielin määrin, mutta antaa nyt olla. Pitäisi kyllä nyt siirronkin onnistua, kun käytiin Gigantissa ja siellä yksi kaveri know howssa teki puhelimelle jotain - en nyt muista mitä, mutta väliäkö sillä.

Oon viime aikoina miettinyt sitä, miten hyvää tämä suhde on mulle tehnyt - tai sanotaanko suoraan, että se hyväntekijä on ollut tuo Heikki. Minähän oon ollut semmonen tavallinen pohojalaanen, joka on ittellinen ja teheny kaiken ite palio muilta kyselemättä. Nyt mulla on semmonen mies, joka haluaa osallistua kaikkeen ja mä oon antanu periksi. Eihän mun tarvi kaikkea tehdä ite ja osata kaikkea. Tänään haettiin Fidan kirpulta mulle takki syksyn ruskareissua varten ja mä kysyin - ajatelkaa ny, mä kysyin - että otetaanko tämä? Minä, joka ennen oon ostanu miehellenikin vaatteet sen kummemmin kyselemättä. Mutta eihän tuo vastaankaan pannut.  Että semmosta muutosta on tapahtunu. Ainakin. Voi olla ja onkin muutakin, mutta olkoon nyt. Eiköhän tässä jo oo tarpeeksi, vai mitä sanoo sisarukset ja lapset? Ne mut kaikkein parhaiten tuntee.

Voi, miten on tullu mieleen noita vanhoja murresanoja, mutten ny viitti niitä kaikkia käyttää. Olokoon tän kerran.

Tuli muuten kans mieleen, että tuo Heikki on kun tehty mulle tähän vaiheeseen ja samaa sanoo hän, tietenkin toisinpäin, että minä oon hälle tarpeeseen. Ollaankin sitä mieltä, että Jumala, joka kaiken tietää, on meidät yhdistänyt. Oon ruukannu sanoa, että oon jo tullu riippuvaiseksi hänestä. Hih. Revi sitten siitä!

Kun kirjoitin tuota Saarnaajan kohtaa, tuli mieleen, että neljän kuukauden aikana Heikki on nostanut mua jo kolme kertaa ylös maasta. Kerran pääsin ite. Että semmonen juttu!

Saarnaaja 4:9-12 "Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös.
Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuina voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea."

Hyväksymistäkö?

Mun on niin vaikea sisäistää tai hyväksyä itteäni, kun oon mielestäni niin muuttunut. Ehkä se on vain ikääntymistä, ehkä ei. On paljon mukavampi ajatella, että kortisonin syönti on sen aiheuttanut. Mutta, mutta, ei se taida ainakaan koko totuus olla....

Runoa lausumassa Laihialla.

Tämmösenä tahdon edelleen nähdä itseni, ja tämmönen mä oon

Hupsista. Ei ole nykyistä koko kuvaa, olen nimittäin lihonut 5-6 kiloa. Matti siitä jo mainitsi ennen kuolemaansa ja ite oli lihonut yli 30 kiloa. Hih. Että semmosta.

On ilmeisestikin aika vaikeaa hyväksyä muodonmuutosta, vaikka se lienee väistämätöntä - siis se muutos ikääntyessä. Olenkin rukoillut, että voisin hyväksyä itseni tällaisena. Se olisi ideaali tila. Kaiketikin. Mistäs sen etukäteen tietää?

Nyt on sitten etunimikin muutettu. En oo enää Pirjo Hellevi, ainoastaan Hellevi. Kun kaikissa virallisissa papereissa, joihin tiedot otetaan väestörekisteristä, olin Pirjo enkä tunnista sitä nimeä. Ei ole auttanut, että olen ilmoittanut kutsumanimekseni toisen nimeni. Eli nyt sitten ei ole sitä vaikeutta, mutta äidin ja isän antama nimi on muuttunut. Se ei tunnu hyvältä, mutta parempi silti näin. Onhan sukunimenikin muuttunut ties monennenko kerran. Viittiskö edes kirjoittaa kaikkia nimiä, joita mulla on ollut: Pellinen, Torkko, Salo, Pesonen, Pellinen ja nyt sitten Pellinen-Jyrhä. Toivottavasti ei enää tule muutoksia. Olin Pesonen 25 vuotta, vaikka Munnin tytär kirjoitti, ettenhän ole Pesonen ollutkaan, oli iloinen, että olin ottanut tyttönimeni takaisin. Noh jokaisen saa mielipiteensä pitää.

Pakko vielä laitta yksi ihana kuva. Hessu-mieheni käväs kaupassa kävellen ja toi mulle valkovuokkoja.

Korkeaveisu/Laulujen laulu 4:13 "Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia."

Kevättä pukkaa!!!

On niin ihanaa, kun kevät on jo tullut.... ainakin tänne Ylöjärvelle. Terassillakin oli tuossa pari tuntia sitten +22 astetta. Eikös se ole sitten jo kevättä? Eikä lunta ole enää juurikaan. Metsässäkin on käyty muutama kertaa taapertamassa. Sillä semmosta mun kävely nykyään on; hidasta taapertamista. Mut pysäytettiin ensin kaksi ja puoli vuotta sitten täysin ja sitten tuli akillesjänteen tulehdus tuohon liikaa rasittuneeseen jalkaan ja kas kummaa, muutama päivä sitten alkoi toisessakin jalassa sama kipu. En siis paljon kävele nykyään. Metsässä on helpompaa, vaikka sielläkin jalkoihin sattuu, muttei niin paljon kuin asfaltilla. Ehkä mulle opetetaan kärsivällisyyttä? Mene ja tiedä!

Pannaan nyt yksi kuvakin - tosin aika vanha. Joskus 80-luvulta, mutta oon mä tonkin näköinen joskus ollu. Hehheh. Se oli silloin, kun mulla oli se  Aspens-liike.

Tänään oon vähän laitellut tuota isoa terassia.

 Tuohon saviruukkuun ostan jonkun kesäkukan sitten joskus...

Orvokitkin ostettiin tänään ja mä istutin ne uusiin ruukkuihin.

Tässä yksi istutettu ruukku. Toinen roikkuu katossa...

Ripustelin mun juttuja seinille. Ei vielä ihan kannata muita kesäkukkia laittaa. Tosin narsisseja on etukuistilla.

Tässä on virpojien tekemiä juttuja lisänä. Mutta ihan nättejä ovat, vaikka välillä satoi lunta ja olivat ihan jäässä. Siitä sitten nousivat uudelleen.

Odotan kesää todella paljon. Täällä se kait tulee hieman ennen kuin Vaasassa eikä täällä tuulekaan, kun on sisämaata. 😍 Että jotain etua Pohjanmaahan verrattuna, jos nyt tuuletonta säätä pitää etuna.

Johannes 2:13 "Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin."

Sopeutumista

Yritän sopeutua tänne Pirkanmaalle. Luulen sen kyllä jo melkein tapahtuneenkin. Mut on otettu niin hyvin vastaan.
Yksi asia on mun mielestä hieno. Täällä bussien nimi on Nysse. Niissä lukee aina jotain. Kaksi muistan: Nysse on kiva ja Nysse on tyylikäs. Sitten bussien takana lukee: Välillä siellä, välillä täällä. Mutta sydän aina Tampereella.
Olispas kivaa, jos Vaasassakin oltais noin leikillisiä ja nokkelia.

Käytiin äsken kolmen km lenkillä kaupassa ja matkahuollossa. Mullahan on tuossa vasemmassa nilkassa akillesjänteen tulehdus ja nyt tuntuu toiseenkin tulleen. Mulle ei siis kävely sovi. Täytynee tiivistää uintikertojen määrää viikossa. Voihan rähmä, kun jalat on huonossa kunnossa. Onhan ne jo kyllä kestäneetkin yli 70 vuotta. Rupesin 9 kk vanhana kuulemma kävelemään ja siitä asti on menty.

Hoosea 4:11 "...viini ja rypälemehu vievät järjen."

Tiistaina huhtikuussa

Eilen oli aprillipäivä, menin yhteen lankaan - tosin se oli tarkoitettu kaikille fb-kavereille. Ite en aprillannu ketään. Yön aprillipäivää ennen nukuin tosi huonosti. Valvoin kait jotain neljä tuntia, mutta seuraava eli viime yö menikin sitten hyvin taas. Onneksi mulla on mies, joka haluaa tietää, miksi valvon ja mikä huolestuttaa. Hänen rukouksensa vapautti mut taas ajattelemasta niitä ikäviä asioita, joita päässä pyöri.

Tänään mennään uimahalliin - eka kertaa täällä. Jess. Sitä oon odottanu. Kun tutustun paikkaan, voin mennä yksinkin. Uiminen on mulle tärkeää ja ihanaa. En tosin tykkää uiskennella luonnonvesissä, kun siellähän voi olla mitä vaan. Vaikkapa kaloja ja kaikenlaisia kasveja, jotka takertuu jalkoihin. Hyi teki. Onneksi on altaita. Mun onneksi. Ainakin.

Ei tuu kuvia tälläkään kertaa. Kun en tykkää niitä puhelimesta siirrellä, kamerasta on paljon helpompaa. Ai, että miksikö? No vaikka siksi, että puhelin tarjoaa kaikkia montaa sataa kuvaa eikä vaan niitä, joita ei vielä oo siirretty. Kamera ei tee niin. Tai ohjelmahan sen tekee eli kait se on nimeltään ajuri.

Mutta hyvä on olla - edelleen. Vaikka peilistä kattookin ihan väärä ihminen. En se oo minä. En varmasti. Toukokuun 2. päivänä mulla on aika TAYSin gastropolille. Siellä tutkivat tän mun haimatulehdukseni yliopistolliseen malliin. Saas nähdä. Osteoporoosi on vaivannu melkein joka päivä. Ei tosin eilen. Tuossa oikeassa lonkassa ja alaselässä se tuntuu. Taisi se muutto Maalahdesta Vaasaan olla alkusysäys kipuihin. Olinhan sen jälkeen 3 viikkoa tosi kipeä selästä. Söin kipulääkkeitäkin sen ajan. Ei koskaan ennen oo semmosta ollu. Mutta kait se on tuo kortisoni, joka sen on tehnyt, kun on sukurasitustakin. TAYSin lääkäri sanoikin soittaessaan, että kortisoni ehkä voidaan lopettaa. Sitä toivoisin, koska se on muuttanu mua tosi paljon. On onneksi auttanut pitämään tuon tulehduksen kurissa yli kaksi vuotta. Mutta päivä kerrallaan mennään - kahtahan ei voikaan.

Ei muuta kun koitetaan mennä eteenpäin - kaikesta huolimatta.

Sananlaskkut 4:25 "Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu."

Ylöjärveinen

Lienee aika taas kirjoitella jotain. Olenkin ollut liian laiska/saamaton tähän hommaan viime aikoina. Lienee ollut muuta puuhaa. :) Meninhän naimisiin 12.2.19 eli vähän yli kuukausi sitten ja muutin tänne Ylöjärvelle. Tämähän sijaitsee noin 15 km päässä Tampereesta eli Pirkanmaalla. Saa nähdä, miten pohojalaanen tänne sopeutuu. Vielä ei oo ollut vaikeuksia.

Tuo mies on mulle kyllä Jumalan lahja. Suhteemme on vaikuttanut muhun tosi positiivisesti. Oon jo melkein - tai oikeastaan ihan - niin kuin ennen nuorena. Ei se rakkaus oikeasti ikää katso. Tosin oon melko kaukana nyt pojista ja perheistään, mutta lähempänä tytärtä ja hänen perhettään. Ehkä nyt on mun vuoro elää itelleni.
Ensi kuussa mennään käymään tyttären perheen luona. Niin ja Pohjanmaallakin, kun esikoisen kahdella vanhemmalla lapsella lienee synttärijuhlat (yhteiset, kun ovat syntyneet kuukauden välein eri vuosina). Ehkä kesälläkin on kahden nuoremman lapsen yhteiset, he kun ovat syntyneet kolmen viikon välein - tosin eri vuosina.

On ollut kova työ sovitella kahden talouden tavaroita yhteen. On Fidan kirpputorikin saanut jo aimo osan tavaroista. Kun kaikkea on kaksin verroin. Onneksi myin ison osan huonekaluistani jo ennen tätä. Tämähän on mulla jo kolmas muutto Munnin kuoleman jälkeen. Siitäkin on jo vähän yli kaksi vuotta. Tämä uusikin mieheni oli leski. Hänen vaimonsa kuoli 5 kk ennen mun miestä.

Monet ovat ihmetelleet kiirettä, jota pidimme. Seurustelimmekin noin viikon. Hih. Mutta, kun on takana paljon enemmän kuin edessä, niin mitä sitä odottelemaan ja kun vielä tuntee tämän asian olevan ohjattu taivaasta. Eli hänkin on uskovainen kuten minä ja Munnikin oli. Siinä se siis on. Selitys. Jos sitä ees tarvitaan.

Jotenkin nyt ei aivot vaan toimi eli tämä oli siis tässä.

Saarnaaja 4:9 "Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka."

Ystävät ovat aarre

Eikä mitään kuvia tälläkään kertaa. Kun en oo omalla koneella enkä tykkää puhelimesta kuvia siirrellä. Hih. Eli jos kiinnostaa, niin voi lukea, mutta ei oo pakko.

Tää on sitten kummallista, kun olin kirjoittanut jo aika paljon ja sitten tää kone rupes näyttämään jotain ihmejuttua, että pitäis kirjatuua uudelleen. Ja kas kummaa, tekstini katosi. Nyt sitten kirjoittelen uudelleen. Tosin en muista, mitä olin kirjoittanut, mutta ei kai sillä ole väliä.

Niistä ystävistä mun piti kirjoittaa. Kun vuoden 2017 syksyllä elokuun viidentenä olin esikoisen lapsia hoitelemassa, mursin nilkkani pahasti heittäessäni roskapussia roskikseen. Liukastuin ja kas, alta aikayksikön istuin märällä nurmikolla. Ja nuo kamalat ja niin ihanat crocsit lienevät syynä tähän. Noh, ne ovat lentäneet roskikseen ajat sitten. Kun jouduin leikkauksen jälkeen olemaan varaamatta kaksi viikkoa (eka viikon sairaalasta pääsyn jälkeen sain viettää välipojan luona)  ja neljänä seuraavana viikkona sain varata 25 %  (miten sen muka sitten tietää, milloin on tuon verran varannut?), niin ystävät kävivät mua auttamassa. Mulle laitettiin ruokaa, imuroitiin, kasteltiin kukat, ravisteltiin matot jne. Olihan sen mukavaa.

Nyt taas mulla on sellainen tilanne, että ystävät ovat olleet yhteydessä ja ilmaisseet itsensä. On sitten niin ihanaa omistaa paljon ja ihania ystäviä. Ja uusia tulee kovaan tahtiin. Kappas vaan. En olisi tainnut edes taloudellisesti pärjätä ilman ystäviä, vaikken keltään mitään pyytänytkään. Tämä elämä on sitten välillä ihmeellistä.

Nyt taidan mennä laittamana ruokaa. Heippa taas seuraavaan kertaan!

Efesolaiskirje 4:32 "Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut."

Mokailupäivä

Tänään on tullut tosi monta mokaa. Missähän lienee ajatukset olleet? Tein ruuaksi janssonin kiusausta ja kun olin laatikon laittanut unnin, hoksasin, että sipulit unohtui. Äkkiä vuoka pois uunista ja sipulit kiusauksen sekaan. Voihän rähmä. Sinne ne meni...

Toinen moka tuli pian sen jälkeen. Leivoin pullia - oon ihan hyvä tekeen pullaa, ainakin kun itse saa kehua. Hih. Mutta, mutta toinen pellillinen oli hieman liian kauan uunissa, joten tuli tummia pullia. Onneksi ne silti on syötäviä, mutta ei niin mukavaa.

Ja sitten kolmas moka. En tiedä kehtaako edes kirjoittaa. Tein vielä sämpylätaikinankin ja kas kummaa, kun kurkkasin onko se noussut, hoksasin, että hiiva jäi pois. Mulle ei koskaan aikaisemmin ole moista tapahtunut. Lieneekö ollut ajatuksissa jotain tärkeämpää? Kukas sen tietää? Voipi ollakin. Onhan tämä aika kummallista, että tolleen mokaan kolme kertaa peräkkäin. :(

1.Piet. 1:18-19 "...tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,..."

Blogiherätys

Joo-o on sen saanu. Oon tässä lukenut vanhoja kirjoituksiani ja siitä kait se herätys tuli. Enhän ole paljonkaan viimeisinä vuosina kirjoitellut. On ollut muuta hommaa eikä tämä mielikään ole niin virkeä ollut kuin aikaisemmin. Pitäisköhän joku kuva keksiä tähän?

 Tämä teksti on niin mahtava.

Nythän asun Vaasassa vinosti uimahallia vastapäätä ja sairaalan lähellä. Siispä olen kävellyt tuolla Kustaanrannassa (lapsena sanottiin Kustaspori  eli oikea nimihän on Gustavsborg). Sinne on joku ihku ihminen tehnyt patsaita, tässä yksi niistä. Sitten siellä on lintujen ruokintapaikkoja kolmisen kipaletta.

 Tämä kuva on muisteloita Laihian ajalta.

Tämän haluan lisätä siksi, että se on niin hyvä. Kun se on sitä vasempaa kieltä, niin käännänpä niille, jotka ei sitä osaa: Tiedäthän, että olet arvokas, olet tärkeä tässä ja nyt. Että olet rakastettu itsesi takia, sillä kukaan toinen ei ole niin kuin sinä. Ajattele se omalle kohdallesi. Olen sen lähettänyt lastenlapsille ja kertonutkin heille. Pitäisiköhän omillekin lapsille lähettää? Lukekoon täältä. Kyllä se koskee eritoten heitäkin. Mutta myös sinua. Usko pois!

Minä sitten tykkään talvesta. Äsken kävin sairaalassa labrassa kokeissa ja röntgenissä luuston tiheysmittauksessa. Olipahan erimoinen kone. Piti riisua melkein alasti. Sitten sain päälleni leikkauspaidan, joka sidotaan takaa niskasta. Muuten tarvi vain maata. Kuvaus taisi kestää noin 15 minuuttia. Kun mulla on tuota kroonista haimatulehdusta ja olin ennen joulua sairaalassa osastolla siitä, ja olen syönyt kortisonia kolmatta vuotta. Toki astmaan olen sitä hengitellyt jo yli 20 vuotta. Nyt halusivat testata mahtaako mulla olla osteoporoosi. On nimittäin mennyt 10 vuoden sisällä molemmat nilkat ja polvilumpio murtumaan. Ja osteopenia todettu polven murtuman jälkeen työterveydessä. Nythän oon ihan eläkkeellä, eli ei ole enää sitä työterveyttä mulla. Tieto tullee, kun ehtii. Joko soittona tai kirjeenä. Eipä väliä.

Lähden tänään vähän matkalle. Ei kai sitä saisi tänne kirjoittaakaan, mutteihän tätä mun blogia monikaan lue. Linkitän sen kyllä naamakirjaan, joten älkää kaverit yrittäkö tulla mun luo. Helinällä on avain ja hän käy silloin tällöin.

Ulkona sataa lunta, silleen hiljaa ja pieniä hiutaleita. Melkein kuin vesisateen tihku. Nyt mulle tuli nälkä, joten taidan lopetella tän kirjoittamisen ja mennä laittaan syötävää. Eilistä vaan lämmittelen. Ei sen kummempaa.

Psalmit 34:11 "Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu."

Elämä jatkuu.....

Olen tänään lukenut näitä vanhoja blogitekstejä. Selvästi huomaan, miten alkuvuosien tekstit ovat erilaisia kuin nykyään.

Paljon on näihin vuosiin mahtunut ja paljon on ajatuksia kertynyt. Ihan kirjoitettavaksi asti. Mutta kait se on niin, että kun isä osasi kirjoittaa, niin lapsetkin osaavat. Kyllä mun sisaruksetkin osaa, mutta he eivät mua usko. Ja eihän se kaikkia edes innosta. Nåh, Iinaa on innostanut ihan työksi asti. Tiedän poikienikin osaavan, mutta kuten sanottu, ei se kaikkia innosta samalla tavalla. Isähän kirjoitti myös runoja - samoin minä. Joskus.  En tiiä onko niistä mihinkään. Noh yhdestä runosta tykkään paljon. Kirjoitin Jeesuksen äidistä Mariasta marraskuussa 2011, vähän ennen kuin muutettiin Laihialle.

Yritin etsiä kuvaakin tänne väliin puhelimesta, mutta ei siellä tuntunut olevan sellaista, jonka tähän olisin halunnut. En tosin tiedä olivatko ne kortilta vai itse puhelimesta, kuvia kun taitaa olla molemmissa. Kamerasta on paljon helpompi tuoda koneelle. Ainakin mun mielestä. Minä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi.

Mulla on tulossa isoja elämänmuutoksia, mutta kerron niistä sitten, kun ovat tapahtuneet. Jookos? Nykyäänhän linkitän nämä kirjoitukseni naamakirjaan. Mutta kyllä ne kaikki kirjoitukset ihan alusta saakka löytyvät blogista. Aloitin tän jo 2008 eli yli 10 vuotta sitten. Ei tosin liene ollut hirveän paljon lukijoita, mutta eihän se haittaa. Ei ainakaan mua.

Viime aikoina on muutama Raamatun paikka tuonut mulle paljon lohdustusta. Tässä on yksi:

Jeremia 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Minullakin on tulevaisuus ja toivo. Ei ole aina viime aikoina siltä tuntunut. Nyt tuntuu.

Hietalahtelaisena

Kun ei ole tullut otettua kameralla kuvia, niin laitanpa koneelta jonkun vanhan

Kuva on Laihian keittiöstä vuodelta 2015. Ikkunaverhot ovat äidin vanhat pitsiverhot. Taisin muutossa laittaa ne keräykseen. Nätit ovat.

Minä niin viihdyn täällä. Nämä ulkoilumaastot on aivan mahtavat. Käväisin pienellä 3 km:n kävelyllä tuolla Hietalahden Villan metsässä. On aivan ihanaa, kun on pieni pakkanen, vähän lunta maassa ja metsä. En ole tiennytkään, että kaipaan oikeaa metsää. Toivottavasti tuota ei kaadeta. Siellä on pururata, jota pitkin kuljin, paitsi sitten poikkesin metsään. Oi, miten mahtavaa. En kuitenkaan jaksanut pidempään. Olisi vielä voinut kiertää vaikka missä tuolla rannalla, mutta kun en jaksanut, niin en jaksanut. 

Kaupungillakin on kiva kävellä, eritoten illalla, kun on nuo jouluvalot ja ne loistaa niin ihanasti.

Illalla tulee Jussi perheineen käväisemään. Semmosta se on lesken elämä. Ei mulla mitään tulevaisuutta kuitenkaan vielä ole mielessä, kunhan etenen päivä kerrallaan ilman unelmia. Ehkä ne tulevat aikanaan nekin. 

Psalmit 56:5 "Jumalaan minä luotan ja ylistän Hänen Sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?"

Paluumuuttaja etsii apteekkia

Niin se on kuulkaa, että olen nyt vaasalainen. Taas. Onhan siitä jo kuutisentoista vuotta, kun viimeksi olin. Olen ollut jo kuukauden. Asun Hietalahdessa.

Vaikka Vaasa on tuttu kaupunki, niin sain oikein ajella kunnolla ennen kuin löysin apteekin, joka oli ihan oikea apteekki. Koska olin autolla liikkeellä, ajattelin mennä sellaiseen apteekkiin, jossa on parkkitilaa ilmaiseksi. Onhan tuossa torin ympärillä kolme apteekkia - ja hyvä niin - mutta jos olet liikkeellä autolla, niin eihän niissä ole parkkipaikkoja. Ainakaan ilmaiseksi. Paitsi Kirkkoapteekissa on pari-kolme paikkaa Hovipuistikolla.

Niin se etsiminen. Ajattelin siis ajella Vetokannaksen apteekkiin. Mutta, mitä ihmettä, liiketila oli vuokrattavana eikä siis ollut enää apteekkia. Siispä ajattelin mennä Palosaaren apteekkiin. Mutta, mutta, tietyöt olivat niin pahat, että lähdin Järvikadun ja Wärtsilän kautta sinne. Ja kas kummaa, ei sielläkään ollut enää apteekkia, niin kuin ennen. Siispä auton nokka takaisin kaupunkiin päin. Ja Kirkkopuistikolla parkkasin maksulliselle paikalle - olisi Hovipuistikolla ollut ilmainen paikka, mutta en jaksanut lähteä ajelemaan ympäri Raastuvankadun risteyksen kautta. Siispä maksamaan parkkimaksua. Onneksi mulla oli 50 senttisiä, ettei mene niin paljon rahaa.  Sainkin asiani toimitetuksi nopeasti. Ostin vaan kalkkia ja sitruunahappoa. Tuo viimeksi mainittu on pyykkikonetta varten. Se kun on ruvennut haisemaan eikä etikkakaan ole auttanut. Katsotaan, miten käy tämän uuden konstin kanssa. Puhdistettu on sihti eikä haju sieltä tule. Kuulemma pesuainekin voi sitä ajan mittaan aiheuttaa - varsinkin, jos käyttää liikaa. Mikä sitten on liikaa, sitä en tiedä.

Eli tämän postauksen syy oli tuo apteekkijuttu. Miksi nämä esikaupunkialueiden apteekit on lopetettu? Onko myynti ollut liian pientä? Yleensä apteekeilla on isot katteet ja apteekkarit kuuluvat niihin hyvätuloisiin ihmisiin. Näin olen ymmärtänyt.

Toki on hienoa, että keskustassa niitä on, jos satut kulkemaan kävellen siellä. Mutta auton kanssa on kyllä mahdotonta. Ellei sitten ole paljon muita asioita, että kannattaa parkkeerata vaikkapa toriparkkiin.

Psalmit 146:1 "Halleluja! Ylistä minun sieluni Herraa."

Tunteiden käsittely...

Katon silloin tällöin tv:stä ohjelmaa Hengenvaarallisesti lihava. Tänään tuli erittäin hyvä jakso. Kyseessä on siis amerikkalainen ohjelmasarja, jossa eräs lääkäri tekee lihavuusleikkauksia. Jaksossa yleensä kerrotaan yhden ihmisen tarinaa vuoden ajalta leikkauksen jälkeen. Ennen leikkausta tulee osoittaa pystyvänsä laihduttamaan - eli että on tosissaan. Tänään tuli Ashley R:n tarina. Siinä oli paljon mullekin sopivia asioita. Ashley painoi 303 kg !!! Vuoden kuluttua leikkauksesta, hän oli laihtunut 112 kg ja se jatkui. Mutta puolessa välissä hänen oli pakko mennä terapiaan käsittelemään tunteitaan. Se pelotti häntä, mutta hän oli päättäväinen. Hän oli aikaisemmin käsitellyt kaikkia tunteitaan syömällä. Sen piti siis muuttua.

Noissa sarjoissa mua on aina ihmetyttänyt, miten hyvin he asuvat ja miten heillä oikeasti on varaa tehdä kaikki se, mitä tekevät. Toki ymmärrän, että, kun antautuu tv:sarjaan kuvattavaksi, siitä saa rahaa. Mutta sittenkin. Tämän Ashleynkin mies oli koko ajan kotona hänen kanssaan eli ei voinut käydä työssä.

Mutta se tunteiden käsittely taitaisi tehdä hyvää mullekin - ja monelle muulle. Uskon, että Vaasaan muutto tekee mulle hyvää. En muista milloin olisin tehnyt jotain kivaa! Haluan käydä katsomassa teatterissa Myrskyluodon Maijan. Muun muassa. Olen kuullut paljon hyvää siitä näytelmästä. Toki katsoin sen vuosikymmeniä sitten tv:stä, mutta teatteri on eri juttu. Jo jokin aika sitten olen ymmärtänyt, että mun on itse aktivoitava itseni. Ei mua kukaan tule kotoa hakemaan!

 Jeremia 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Kummallista...

Taas tulee postaus ilman kuvia. Tai voihan olla, että löydän jonkun sopivan kuvan.

Aloitetaan sitten radiosta. Tapaan kuunnella PatmosRadiota pitkin päivää, nyt on kyllä radio kiinni. Ja päivällä siirrän radion lattialle, että kuuluisi koko asuntoon. Eräänä iltana se jäi lattialle makkarin ja eteisen oviaukkoon ja yöllä, kun lähdin pisulle, niin jotenkin sohaisin antennia, niin että se meni poikki. Mutta eihän naiselta konstit lopu. Noita sukkapuikkoja on monen vahvuisia ja yksi sai luvan olla antennin pidikkeenä. Hih.

Sitten on nuo ihanat parvekekukat. Sain keväällä aikaisin kaksi orvokkikukkaa Helinältä ja ne kukkivat vieläkin. Tässä on niistä toinen. Tosin kuva on otettu kesällä eli orvokki on hieman kasvanut, mutta kukkia on paljon edelleen.

Ja nämä pikkuneilikatkin kukkii edelleen partsilla. Tosin ei ole ihan näin paljon kukkia, mutta kuitenkin. En jaksa nyt ottaa kuvia.

Tuosta jaksamisesta mun oikeastaan pitikin kirjoitella. On ollut taas viisi todella väsynyttä päivää. Eilen aamulla en millään olisi jaksanut edes nousta sängystä. Ja jos olisi ollut joku, joka hoitaa ja laittaa ruuan, en olisi varmaan noussut koko päivänä. Samaa on ollut - tosin hieman vähempänä - jo edelliset neljä päivää. Tänä aamuna asia oli taas kunnossa. Tätä on ollut mulla kauan. Jo Lepikon aikoina eli vuosia sitten. Yhtäkkiä vaan tuli muutama oikein väsypäivä. Luulen sen jotenkin johtuvan sydämestäni. Mutta saa nähdä. Ja loppuun saakka sekin kestää kuten kaikki muutkin elimet. Hih.

Juuri tuli viesti, että autotarvikeliikkeeseen on tullut tilaamani tavarat. Elikkä auto ei mennyt katsastuksesta läpi. Onneksi Jaakko on luvannut korjata. Oikean etupyörän jousi oli poikki ja laakeri sökö. Ne oon tilannu. Sitten oli vielä yksi hylky eli päästöissä. Pakoputkessa on kaksi reikää. Ja sitten oli vielä viisi huomautusta. Eli rekisteri- ja sivuvilkkuvalot sekä oikea ajovalo eivät toimi. En muista, mitä ne kaksi muuta olivat, lamppuja muistaakseni kuitenkin.

Eli näillä mennään, vaikkei rahaa olisikaan.

Markuksen evankeliumi 12:41-44 "Ja Hän (Jeesus) istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. Ja Hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: ´Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä´."

Yksinäisyyttä vai onko se?

Olen kuulemma - tai testin mukaan - introvertti eli sisäänpäinkääntynyt suurimmaksi osaksi luonteeltani. Ja voin sen allekirjoittaa. Tähän saakka olen ajatellut ja puhunut yksinäisyydestä. Mutta, mutta, nyt olen huomannut, että oikeasti viihdyn kotona - sen olen aina tiennyt - mutta olis kiva, jos täällä olis joku toinenkin, esimerkiksi Matti. Ketään uutta miestä en toivo, ei ole mitään halua ruveta totuttelemaan uusiin tapohin yms. Niin ja taisin kirjoitella tässä yhtenä päivänä tänne blogiinkin, että tosi erinomainen tulisi tuon miehen olla, jos hänet huolisin kumppanikseni.

Mitä sitä voi enää elämältä 7-kymppinen toivoa? Onko mitään näille jäljellä oleville vuosille? Missä minun olisi hyvä asua? Mitä itse toivon? Siinäpä muutamia kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastausta. En edes tiedä, mitä toivon ja haluan. Siksipä vain olen ja odotan - tosin etsin kyllä asuntoa koko ajan, mutta kun en tiedä, missä sen pitäisi olla. Enkä halua vain lähteä ja sitten huomata, että se olikin väärin.

Kaikesta huolimatta koen, että olen tarvinnut tämän ajan täällä Maalahdessa. Ehkä olen jotain oppinutkin, kuka tietää.

Eilen poistin parvekkeen kukkalaatikoista samettikukat ja lobeliat. Olivat jo aika lailla kuivuneita. Sijaan laitoin kuusen ja katajan oksia. Orvokit, jotka sain Helinältä, ovat vielä hyvässä kukassa telineissään. Iltapäivisin on ollut vielä tosi lämmin partsilla ja kukat ovat hieman sivussa eli eivät ihan etutilassa ja näin ollen pysynevät kauemmin kauniina.

Laitanpa kuvan Lepikon aikaisesta kärhöstä ja sen seurana olevista krassista ja muurikellosta. Siellä kukat olivat mahtavia. Taisivat pitää meri-ilmastosta.

Jesaja 55:12 " Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."