Vastaus kysymykseen: vastakysymys vs. vertaus

Heräsin aikaisin tänä aamuna eli jo kuudelta ja nousin ylös, koska ei enää nukuttanut. Kotimies jäi edelleen kuorsailemaan. Mahapillerin jälkeen join kupposen maitokahvia. Hyvää! Samalla luin päivän Sana-annosta.

Olen suora ihminen. Välillä liiankin suora. Toivon kuitenkin oppineeni iän myötä hieman. Joskus penään kotimieheltä suoraan kysymykseeni suoraa vastausta, jota en useinkaan saa. Silloin olen ajatellut, että on vielä toinenkin, joka yleensä ei vastannut kysymykseen suoraan. Jeesus! Hän vastasi usein vastakysymyksellä tai sitten vertauksella. Mietin tänä aamuna tuota vertauksena esitetyn tarinan voimaa. Kun ei saa suoraa vastausta, vaan kertomuksen sen sijaan, se pakottaa kysyjän miettimään ja löytämään vastauksen tuosta kertomuksesta. Ja siinä sitä oppi menee paremmin perille. Näin uskon. Jos sanotaan suoraan, sen voi helposti sivuuttaa, unohtaa tai olla ymmärtämättä - niin halutessaan. Mutta kun vastaus osn tarinan muodossa, se panee ajattelemaan asiaa laajemmin ja sen kautta tullut/vastaanotettu oppi menee paremmin perille. Näin uskon.

Tämän päivän Sana-annoksessa on kohta Luukkaan evankeliumista luvusta 14. Siinä Jeesus... tai ei, laitan sen tähän, niin saat itse lukea. Tässä tosin kukaan ei kysynyt mitään, mutta vastaus on sangen selkeä, vaikka onkin tarinan muodossa.

"Kun Jeesus huomasi, kuinka kutsutut valitsivat parhaita paikkoja, hän kertoi heille vertauksen: ´Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan kunniapaikalle, Hän on ehkä kutsunut jonkun, joka on sinua arvokkaampi, ja niin se, joka on kutsunut teidät molemmat, tulee ja sanoo sinulle: 'Anna paikkasi hänelle'. Silloin joudut häveten siirtymään viimeiselle sijalle. Kun sinut siis on kutsuttu, asetu viimeiselle sijalle, jotta se, joka on sinut kutsunut, tullessaan sanoisi: 'Ystäväni, siirry lähemmäksi'. Silloin saat kunnian kaikkien pöytävieraiden edessä, sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Olet oman pääsi ainut ajattelija!

Huomenta vaan kaikille lukijoille. Olen lukenut erästä kirjaa, joka on laittanut ajattelemaan asioita ehkä uudellakin tavalla. Kirja on: Hilkka Laukka-Sinisalo "Tarina kahdesta sammakosta eli kuinka löydät itsestäsi selviytyjän?"

Ensimmäinen vahva löytö on se, että ajatukset ovat tunteiden polttoainetta. Ei sitä kirjassa ihan noin sanota, mutta se on se viesti. Miten usein me ajattelemmekaan että tuo toinen saa minut tuntemaan näin. Mutta sehän ei olekaan totta, vaan meidän oma suhtautumisemme siihen, mitä toinen teki, sen aiheuttaa. Pakko laittaa tähän joitain hienoja lainauksia kirjasta. Huomautan vielä, että olen vasta sivulla 64 ja kirjassa ona 372 sivua. :) Mitä vielä tuleekaan?

"...on hyvä muistaa, että tunteet, keho ja ajattelu toimivat yhteen. Tunteet muokkaavat ajatteluamme ja käyttäytymistämme. Jos tunteemme vievät voimiamme, tunteiden ei kannata antaa muokata kehoa eikä ajattelua. Onneksi voimme myös käyttäytymisellämme muokata tunteitamme. Lisäksi meillä on sekin vaihtoehto, että muokkaamme ajattelemalla sekä tunteitamme että käyttäytymistämme.

Olemme jokainen oman päämme ainoa ajattelija. Ajattelu on tietoista toimintaa. Itse asiassa meillä on hyvin vähän muuta yhtä korosteisesti tietoista kuin ajattelu. Halutessamme voimme päättää, mitä ajattelemme. Voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja kuinka kiihkeästi tai ohimennen jotakin ajattelemme.

Ajatus on joustava. Millä hetkellä tahansa voimme päättää ajatella jotakin muuta. Ajatus on rakenteeltaan heikko. Se saattaa ikään kuin itsestään rikkoutua kesken kaiken. Se saattaa hypätä toiseen asiaan ja sen kautta polveilla kolmanteen ja neljänteen. Ajatus on kuin perhonen, avoin vaihtoehtoisille kulkusuunnille. Sen lentorata on helposti muutettavissa.

Merkillistä on, että vaikka ajatus onkin varsin epäluotettava, voimme ajatusten avulla muuttaa tunteitamme ja kehomme tiloja. Oleellista on muistaa, että voimme päättää, mitä ajattelemme."

Sitten vielä pätkä kappaleesta, jossa mietitään millainen on tunteiltaan pätevä ihminen - eli mitä on emotionaalinen pätevyys. "Emotionaalisesti pätevä ihminen oivaltaa myös, että toiset ihmiset eivät aiheuta hänessä sitä tai tätä tunnetta. Hänen tunteensa nousevat hänen omista ajatuksistaan ja omista suhtautumistavoistaan, omasta käyttäytymisestään."

Tuo jälkimmäinen lainaus varsinkin herätti paljon ajatuksia. Miten usein me - tai ainakin minä - ajattelemme, että kun tuo toinen teki niin, siitä johtuu tämä tunteeni. Mutta jos tajuaa tilanteen syvästi, eihän se niin voi olla. Oma suhtautumisenihan siihen, mitä toinen teki tai sanoi, sen tunteen loppuviimeksi sai aikaan.

No, olkoon tämä tämän aamun annos. Eipä mulla sitten muuta!

Filippiläiskirje 4:8 "Ja vielä veljet, (myös sisaret), kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa."

Vastaus mummelin haasteeseen

Lainaus mummelin blogista:

Rakkaita esineitä

"Haasteen nimi on rakkaita esineitä. Tarkoituksena on esitellä kodistaan seitsemän esinettä, jotka ovat syystä tai toisesta rakkaita, joista ei haluaisi luopua. Jokaisesta esineestä tulee laittaa kuva ja kertoa miksi juuri se esine on rakas."

Elikkä mulle rakkaita esineitä kodistamme.

1. Tässä kuvassa on useampia esineitä, joita en mistään hinnasta antaisi pois. Aloitetaan tuosta pöydästä. Se oli aikanaan isoisäni ja -äitini kamarissa ikkunan edessä. Muistan sen sieltä niin kaukaa kuin yleensä jotain muistan. Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden saada tuon pöydän sekä lisäksi kaksi puista käsinojallista tuolia heidän tuvastaan. Tuolit eivät valitettavasti meille mahdu ja ne ovatkin hoidossa välipojan kotona. Kun sain pöydän, se oli maalattu valkoiseksi, minä siitä poistin maalit ja siitä tuli se vanha isovanhempieni pöytä, joka on mulle tosi rakas ja tuo muistoja kaukaa lapsuudesta. 

2. Toisena ovat nuo kuvan vasemmassa alalaidassa olevat kenkälestit. Niissä on satoja naulojen jälkiä. Muistan suutari-isoisäni, kun hän istui tupansa ikkunan edessä olevan suutarinpöytänsä ääressä. Valmisteilla oleva kenkä oli hänen polviensa välissä ja hänellä oli meneillään pohjan ompeleminen kenkään. Naskalilla hän ensin pisti reiän pohjan reunan läpi, sitten hän otti pikilankaa, kasteli pään suussaan ja työnsi reiästä ja toisen pikilangan päinvastaisessa järjestyksessä samasta reiästä. Sitten hän otti toisella kädellä toisesta pikilangan päästä ja toisella toisesta ja veteli niistä, niin että ommel kiristyi. Tuo kuva on edelleen mielessäni noin kuudenkymmenen vuoden takaa.

3. Vyyhdinpuu vasemmassa laidassa. Sen sain ensimmäisen aviomieheni isovanhempien talolta. Samoin kuin kaksi seuraavaa tavaraa.

4. Piimäleili.

5. Voiastia. Minä satun tykkäämään kovasti vanhoista tavaroista ja huonekaluista. Oikeastaan olisin voinut ihan hyvin laittaa kuvan myös meidän sohvakalustosta. Se on vanha chippendale-mallinen kalusto, josta en haluaisi luopua millään.

6. Tämä kristallikruunu on mulle erityisen rakas. Se on isäni ja äitini jäämistöstä. He ovat se ostaneet varmaankin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerran irrotin kaikki nuo kristallit ja pesin ne jokaisen erikseen. Tai siis tuossa alapuolella olevat. Ja kyllä se taas loisti. Muuten pesen sen vain käyttämällä kristallisuihketta silloin tällöin. Kun se roikkui vanhempieni katossa, en koskaan siihen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, en tainnut edes tykätä siitä. Mutta kun molempien kuoleman jälkeen sisarusten kanssa arvoimme meille rakkaita esineitä, vanhin veljeni sai tämän kattokruunun. Olin pettynyt, sillä se oli ainut, jonka todella olisin halunnut. Kerroin tämän nuoremmalle siskolleni, joka jutteli veljen kanssa. Veli oli ihmetellyt, että mitä hän tuolla kruunulla tekee, niin sisko oli sanonut, että kuka meille olis perukirjoituksen tehnyt, ellei Hellevi olisi sitä tehnyt. Niinpä veli soitti mulle ja sanoi, että saan tuon kruunu. Voi, miten iloiseksi tulinkaan. Ja niin kauan kuin mussa henki pihisee, se ei saa katostani häipyä. :)

7. Ja sitten viimeisimpänä tämä lasiteos. Saimme sen eräältä ystäväpariskunnalta, jonka poika omisti lasitehtaan. Kotimies värkkäsi siihen tuon jalustan. Se on mielestäni kaunis esine ja muistuttaa siitä kaikkein tärkeimmästä: minunkin velkani on maksettu tuolla ristillä.

Johanneksen evankeliumi 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä."

Sain vanhemmiltani jotain todella arvokasta

Viime kuukausien mainingeissa ja oman sisimmän tutkistelussa olen saanut ymmärtää jotain todella arvokasta.
Vaikka olisin toivonut isän ja äidin tekevän monta asiaa kohdallani toisin kuin ovat tehneet, olen ymmärtänyt erään tosi tärkeän asian.

Olen aina tuntenut itseni arvokkaaksi ja tarpeeksi hyväksi. Ja siitä on annettava kunnia vanhemmilleni. En muista, että he koskaan olisivat arvostelleet minua vähättelevästi. Päinvastoin. Kun yhden kerran  koulunkäyntini aikana sain englannin sanakokeista täyden kympin, olin heidän mielestään tosi hyvä.

Ja rakkautta koen saaneeni aina. Vaikka kuriakin oli eikä aina niin hellääkään, mutta silti olen aina tiennyt heidän rakastavan minua. Nyt täytyy lukea pois yksi ilta, jolloin minulla oli murrosikä. :) Makasin kamarin sängyllä ja itkin. Isä tuli lohduttamaan ja kysymään, mikä minulla on. Sanoin, ettei kukaan tykkää minusta. Mutta se jäi siihen. Murrosikä oli ohi! ;)

Syliäkin olen saanut tarpeeksi. Mielessäni on usein talvi-illat, jolloin takassa paloi tuli ja isä heijasi mua - ja muitakin lapsia - jalkansa päällä. Muutenkin vanhempani ovat olleet aika edistyksellisiä. Jo alle kymmenen ikäisestä muistan, miten isä opetti meitä voimistelemaan tuvassa. Piti pyörittää käsiä ympäri molempiin suuntiin ja sitten istuttiin lattialla hajareisin ja taivuteltiin sivulle ja eteen. Ja puhelin meillä oli ensimmäisten joukossa, vaikka olimme kaikenlaisten mittapuiden mukaan aika köyhiä. Se oli sellainen iso, ruskea laatikko seinällä ja siinä oli luuri koukussa roikkumassa. Kun halusi soittaa, piti ensin nostaa luuri ja sen jälkeen veivata pikkuista veiviä. Näin keskusneiti kuuli puhelun ja vastasi kysyen, minne haluttiin puhelu yhdistää. Näiltä ajoilta on jäänyt mieleen eräs sanonta, jota isä ja äiti viljelivät. Kertoivat jonkun soittaneen kait ensimmäisiä kertoja puhelimella ja kysyneen keskukselta: "Onko se Flimpankönkäl, Tuohiluomal vai kirkon juures flikoolla?"

Ja äidiltä opin monta elämää helpottavaa asiaa. Miten monta kertaa istuinkaan hänen ompelukoneensa toisella puolen katsellen, kun hän ompeli. Siinä sai oppia vain katselemalla monta asiaa, joita olen koko ikäni käyttänyt. Miten esimerkiksi tehdään solmu neulansilmässä olevan langan päähän yhdellä kädellä tai miten langan saa hyvin menemään neulan silmästä, laittamalla langan pään ensin suuhun ja sitten se muotoillaan sormilla teräväksi. Tällaisia pieniä, mutta tärkeitä asioita opin vain katselemalla. Ja paljon isojakin. Olenhan oppinut ompelemaan vaatteitakin. Tosin sitä en ole vuosiin enää harrastanut, mutta poikien ollessa pieniä ompelin heille jopa talvihaalarit enstex-kankaasta. Haalareissa oli irrotettava teddyvuori. Enstex oli ruskeaa, Jussilla hieman punaisenruskeaa ja teddy keltaista. Huppu ja kaikki niissä oli. Enää en viitsisi.

Tällaisissa ajatuksissa tänään, kun mustikkakukko on uunissa.

Paavalin kirje efesolaisille 6:1-3 "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - 'että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.'"

Turinaa

Vaihdoin keittiöön vaihteeksi ikkunaverhot. Vaikka edellisistäkin tykkään paljon, vaihtelu virkistää.

Meillä on viikon ollut esikoisen perheen kaksi melko pientä koiraa hoidossa. Paljonhan ne muuttavat elämänrytmiä. Kaikki matot on pois lattialta - lukuunottamatta kamareja, johin koirilla ei ole asiaa, paitsi täällä saavat olla silloin, kun täällä on joku. Ensimmäinen homma aamulla on viedä ne pissalle. Ja ulkoilutus muutaman kerran päivässä. Onneksi naapurin tytöt ovat ihastuneet niihin ja tulevat välillä hakemaan niitä ulos. Kotonaan koirat saava olla vapaasti, kun asuvat niin luonnon helmassa. Eivätkä ne siellä edes karkaa. Täällä pari kertaa nuorempi Pöpi on livahtanut oven raosta ulos, mutta kun menee perään Fanny hihnassa, tulee Pöpikin kiltisti takaisin. Fanny jos lähtee yksin ulos, niin se tulee aina huutamalla takaisin. Sillä on maailman ihanin koiraluonne. Pöpi on vielä teini-iässä kuten miniä sanoo ja se on sellainen pössöö, hyppii ja huohottaa kaiken aikaa ja kiusaa Fannya.

Tänään kävi valokuvaaja ottamassa meistä kuvia Vuokratalot-yhtiön esitteeseen ja muuhun mainontaan. Kuvaaja halusi välttämättä koirat mukaan kuviin, vaikka kerrottiin, etteivät ne vakisti täällä asu. Harmittaa vaan, kun olkkarikin oli ilman mattoa. Se matto tosin on pesulassa.

On vaikeaa huomata itsessään sellaista, mitä ei ole ennen nähnyt eikä tunnustanut, jos joku on sellaista ehdottanut. Minäkö muka tuollainen? En ikinä! Mutta mitä teet, kun keskusteluissa yhtäkkiä huomaatkin, että just sellainenhan minä oon. :(  Ei oo kivaa myöntää itsessään sellaista, mitä ei halua olevan. Pakko ryhtyä muutoshommiin. Se tosin on vaikeaa ja pitkällistä - saa nähdä riittääkö siihen ikä.

Muuten, vain Laihialla voi nähdä tällaista

Merkki jalankulku- ja pyörätiestä ja kas vain, tie päättyy kymmenen metrinä päässä. Ei ollut varaa rakentaa pitempää. Tämä ihme on tuossa meidän vieressä olevalla asuntoalueella. Hauska juttu!

Kesä on ollut työn täyteinen. Paljon on ollut hommaa: lastenlasten hoitoa, vieraita, koiria yms. Jotkut sanovat, että on ollut pitkä kesä, mun mielestä se on ollut lyhyt. Syksy tuli yhtäkkiä just, kun rupes olemaan vähän enemmän aikaa itselle.

Kotimiehen jalka on ollut kipeä viisi kuukautta. Lääkäröity on ja saatu kortisonipiikkiäkin sekä lähete fysioon, jossa käyty 10 kertaa - tai siis hän on käynyt, en minä. Akillesjänteen tulehduksena sitä on hoidettu. Koko ajan olen sanonut, ettei se sitä oo. Tai ainakin puolet ajasta. :)  Tässä päivänä muutamana pyysin häntä ottamaan yhteyttä tk:een ja pyytämään labroja, että nähtäisiin missä tilassa munuaisvaiva on. Lääkäri oli laittanut myös kihtikokeen ja kas, ne arvot olivat tosi korkealla. Kihtihän on häntä vaivannut jo vuosia ja lääkitystä siihen menee koko ajan, sillä se vahvistaa myös munuaisia. Nyt kotimies lisäsi tätä lääkitystä ja mitä tapahtuikaan? Kivut jalassa rupesivat lievittymään. Lieneekö sittenkin koko ajan ollut kyse kihdistä? Kysyn vaan! Naapurin asukkaalla on myös nilkka ollut kipeä monta kuukautta ja hän on juossut sen kanssa lääkärissä eikä mitään syytä kivulle ole löytynyt. Sanoin, että pyytää hänkin otattamaan tämän kihtikokeen. Jospa vaikka!!! Saas nähdä.

Mutta mennään nyt näillä eteenpäin.

Ilmestyskirja 21:1 "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole."

Helsingin matka

Käväisin pienellä matkalla tyttären luona Helsingissä. Kun en nyt jaksa kirjoittaa - vaikka olishan sitä asiantynkääkin - niin tehdäänpä tällainen kuvakavalkadi

Tyttären kissa Quentin on vielä pentu ja jäänyt äitinsä hylkimäksi. Imemistarve on jäänyt vajaaksi ja kissalla oli tapana yöllä tulla etsimään hiusten joukosta nisää. Jos löysi korvannipukan - yleensä peitin sen peitolla - niin sitäpä imeskelemään samoin se imi sormenpäätä. Tässä tytär yrittää syöttää maitoa tuttipullosta.

Käytiin Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa.

Yksinkertainen on kaunista. Asunnon lähellä on Hakaniemen halli, josta haimme graavia lohta ja siikaa sekä uusia perunoita ja maissia. Lisäksi munaa ja maustettua ranskankermaa. Nam.

Käytiin kappelissa makealla levioksella. Olihan siellä hienot lamput. Välillä ulkona tuli vettä kuin aisaa ja aivan maahan asti kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Kauppatorin reunalla on tuo kuuluisa pissaava poikapatsas. Minusta aika söpö ja sympaattinen. Mutta kylmä oli tuuli

Helsingin rautatieasemalle oli ilmestynyt komeat istutukset.

Junamatka kului ristikoita ratkoen. Vähän ennen Seinäjokea veturista lähti virta karkuteille eikä sitä löytynyt. Piti odotella uutta veturia ja kun sen avulla matkaa oli taitettu vähän aikaa, pysähdyttiin taas. Vanhan veturin jarrut olivat lyöneet päälle ja ne jouduttiin irrottamaan. Lopulta päästiin Seinäjoelle noin 2,5 tuntia aikataulusta jäljessä. 

Siitä matka jatkui bussilla Vaasaa kohti. Minä jäin tien varteen Laihialla ja kävelin kotiin runsaan kilometrin sateessa 12 kilon kassien ja sateenvarjon kera. Ilmankos oli niska seuraavana päivänä kipeä. Mutta matkalla on mukava olla!

Psalmit 127:1 "Matkalaulu: Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.

Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa."

Reissun päällä

Päätettiin me eläkeläisetkin pitää vähän lomaa. Onkin ollut työntäyteinen kesä. Mutta niin antoisa. Onhan syntynyt uusi, ihana ihmistaimi, Wilma Elvira. Mulla sydän taas kerran joutui koetukselle, kun sain tämän ihanuuden nähdä eka kerran ja pitää sylissä. Ei sitä vaan jaksanut muistaa, miten pienestä ihminen alkaa tämän maallisen elämän.

Niin siitä lomasta. En oo saanu Munnista irti juuta ei jaata, että mennäänkö ja jos niin minne päin. Nåh, aikanaan sekin sitten selvisi. Päätettiin käydä Munnin tyttären perheen luona tuolla naapurimaassa. Vaasasta yli Uumajaan ja siitä eteenpäin. Eka yö oltiin vankilassa - ihan kirjaimellisesti.

Olihan raskas sellin ovi

Yleisnäkymää vankilasta

Sellin ainut kiinteä peti, mulla oli lisäsänky

Olenhan minä toki ennenkin vankilassa käynyt - ja useastikin - vankilalähetin ominaisuudessa Vaasan lääninvankilassa. Tämä toki oli hotelliksi muutettu vankila.

Uumajassa oli tosi hienot kukka-asetelmat.

Vaasan ystävyyskaupunki

Hiljainen mies

Uumajasta ajoimme Höga kustenin eli Korkearannikon kautta Sollefteåån, jossa Katriina asuu. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa maauimalassa ja se oli mahtavaa.Uin kilometrin kahdessa erässä.

Siskot eivät hyväksyneet, että olisin täällä heittänyt talviturkin, siispä oli pakko mennä illalla Ångermanälveniin kastautumaan

Sinne se meni - talviturkki

Kahden yön jälkeen lähdimme ajelemaan Keski-Ruotsia kohti. Aika pian tuli kyltti, jossa luki Lappland. Lappi alkaa naapurissa paljon alempana kuin meillä. Maisemat oli aivan henkeäsalpaavan hienoja, tässä pari esimerkkiä, tosin korkeuseroja ei kuvassa nää.

Ajettiin Åselen kautta Vilhelminaan, johon ihastuin ikihyviksi. Sinne haluan mennä uudelleen. Asuimme Kyrkstadissa, joka koostuu vanhoista rakennuksista - vanhimmat rakennettu 1700-luvulla - jotka nyt ovat vierasmajakäytössä. Ne on aikoinaan rakennettu perheiden yöpymistä varten kirkko- ja markkinareissuilla. Talot omistivat niistä huoneita. Jossain vaiheessa toinen puoli rakennuksista paloi perustuksia myöten ja rakennettiin uudelleen. Onneksi on ymmärretty säilyttää nämä ihanat rakennukset.

Näkymä Kyrkstadista

Yksi talo em. paikassa

Tässä talossa vietimme yhden yön

Vilhelmina on tosi viehättävä kaupunki kahden järven välissä. Kun lähdetään Kyrkstadista, joka muuten nykyään on kaupungin omistuksessa, keskustaa kohti, on matkalla tällainen näkymä

Vilhelminassa vietetyn yön jälkeen ajoimme Bjurholmenin ja Lyckselen kautta Uumajaan ja laivaan, joka toi meidät Vaasaan. Kotiuduimme puolenyön jälkeen, koska laiva oli sekä lähdössä että tulosatamassa purkauksessa puoli tuntia myöhässä teknisten ongelmien vuoksi. Jokin ulosajoportti ei meinannut toimia. Kun ajoimme vihdoin laivasta ulos, oli vastassa pari paloautoa - varuiksi. Onneksi kaikki meni hyvin.

Pakko todeta, että "borta bra men hemma bäst", kuten jo koulussa opittiin.

Jesaja 55:12 "Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."