Magneettikuvauksia

Tässä viime aikoina olen käynyt kaksi kertaa magneettikuvauksessa. Pään kuvauksesta kerroinkin jo muistinmenetyskirjoituksessani. Tänään kuvattiin ylävatsa. Jos et koskaan ole moisessa kuvauksessa käynyt, niin tässäpä wikipediasta napattu kuva

Hirmuisen näköinen vempele eikös vain! Kun siellä tänään makasin, tuli mieleeni aika joskus 80-luvulta, jolloin työskentelin Strömbergillä palkkatoimistossa. ATK-koneet olivat kait jotakuinkin tämän kokoisia ja ihan alussa olivat huoneen kokoisia. Ei silloin kukaan varmasti uneksinutkaan, että ne joskus voisivat olla ihan pikkuisia kuten tänään. Sanoinkin asiasta rtg-hoitajalle, mutta hän oli sitä mieltä, ettei missään nimessä nämä koneet voi pienetä. Oli kuulemma työn ja tuskan takana saada tuohon sisälläoloreikään 10 cm lisää tilaa. Tämä on nyt 70 cm halkaisijaltaan ja vanhat koneet ovat 60 cm. Nåh, minä taas olen sitä mieltä, että jos nykyinen tekniikan kehitys jatkuu samaa vauhtia ja maailma pysyy paikoillaan, niin pieneneväthän ne nämäkin laitteet. Ja varmasti muuttuvat muutenkin erilaisiksi.

Kun päätäni kuvattiin, mua kyllä hieman jännitti, se täytyy myöntää. Ensin joutui makaamaan tuohon petille ja sitten laitettiin naaman ylle jääkiekkopääsuojuksen näköinen vempain. Ja lopuksi sänky liu'utettiin koneen sisään. Pidin silmiäni kiinni melkein koko ajan - välillä vaan kurkkasin silmiä raottaen - ja rukoilin. Onneksi korville oli laitettu kuulokkeet ja sieltä kuului musiikkia. Tänään mulla oli oma cd mukana. Kone pitää tosi kovaa meteliä kuvatessaan ja välillä sänky nytkähtelee eteen ja taakse.

Tämän päivän kuvauksessa en saanut kasvosuojusta, vaan keskivartaloni päälle laitettiin jonkinlainen "matto" ja sen alla oli ensin vyö. Kun sitä kiinnitettiin sanoin, että ai mut sidotaan kiinni. Mutta kyseessä oli hengitysanturi, joka tunnisti mun hengitystahtia. Kuvaus kesti noin 40 minuuttia ja vain osan ajasta oli musiikki päällä, sillä kuvien ottoa varten tuli paljon komentoja: "Hengittäkää sisään - hengittäkää ulos - pidättäkää hengitystä - saa hengittää." -tyyliin. Hengityspidätykset olivat pisimmillään 20 sekuntia. Se tuntui aika pitkältä, mutta selvisin hyvin. Kuvauksen edetessä huomasin, että kuvaa otettiin aina uloshengityksen aikana - niinä kertoina, kun sai hengitellä normaalisti. Välillä kone sytkytti, niin että peti heilui ja välillä surrasi.

Loppuosiossa laitettiin kyynärtapeeseen aikaisemmin pistettyyn kanyyliin varjoainetta ja taas kuvattiin jonkin aikaa. Mutta loppuihan sekin sessio aikanaan. Ja hengissä selvisin. :)

Psalmit 139:14-16 "Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. 
Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut."

Pyhäkoulumateriaalia

Minäkin olen siirtynyt pyhäkoulun pitäjien rivistöön. Lupasin pitää sen kerran kuukaudessa. Muista sunnuntaista vastaavat toiset henkilöt. Seuraava vuoroni on runsaan viikon päästä. Olen valmistellut sitä jo jonkin aikaa. Käytän toki valmista opetuskirjaa, mutta materiaali on itse väsättävä. Niinpä tein ISON Raamatun, kas tässä

Raamattu on postin laatikko. Maalasin sen mustaksi ja kolme sivua kullan värisiksi, jotta markkeeraisivat kullattuja sivujen reunoja. Iso risti kanteen ja pieni kapealle sivulle. Jess. Pehmolelut hain kirpparilta ja pesin ja nuo muoviset ostin. Eli jossain vaiheessa lienee tulossa Nooan arkki -opetus.

Ylisunnuntaina (eikös noin voi sanoa, kun kerran sanotaan ylihuomenna), on vuorossa Daavid ja Goljat. Katsopas mitä Raamatun sisällä on tuota kertaa varten

Siellähän on Daavidin linko ja litteitä kiviä. Lingon tein ihan itse omin pikku kätösin Munnin pidellessä kiinni nauhoista, että pystyin letittämään. Hän antoi ystävällisesti oman rikkinäisen nahkahanskansa, että sain tuon kiven pesän tehdyksi. 

Lähikuva lingosta

Että mitenkäkö (uusi sanoja tulee tuhkatiheään, heh) osasin sen tehdä? Eipä muuta kuin google käyttöön. Sieltähän se malli löytyi. En kuitenkaan taida antaa lasten kokeilla linkoa.

On tärkeää kertoa lapsille Raamatun kertomuksia. Suomen koko lainsäädäntö on peruja kristinuskosta ja Raamatusta. Toki sinne on viime vuosina tehty paljon uusia lakeja, jotka eivät enää perustu Raamattuun. Mutta niillä mennään tänä päivänä.

Sananlaskut 22:6 "Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea."

Uusi blogini

Heipsistä taas. Nyt minulla on uutinen kerrottavanani. Aloitin nimittäin uuden blogin. Ruokasellaisen. Syynä se, että olen joutunut olosuhteiden pakosta opettelemaan improvisointia melkoisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Munni sairastaa nimittäin sydämen vajaatoimintaa ja siitä seuraa munuaisten vajaatoiminta. Ruuan tulee sisältää mahdollisimman vähän fosforia ja suolaa sekä ilmeisesti myös kaliumia. Se tosin vaikuttaa epävarmalta, sillä ne arvot eivät ole koholla.

Erinäisten episodien jälkeen - mm. itku ja hammasten kiristely - olen oppinut tekemään hänelle soveltuvaa ja mielestäni aika maukastakin ruokaa. Arvot ovat laskeneet ja munuaislääkäri, joka totesi munuaisten toimivan 20 %:sesti, että sillä kyllä pärjää, mutta huonommaksi ei saisi mennä. Jos siis sinua kiinnostaa blogini, löydät sen täältä http://senioreilleruokaahyvallasydamella.blogspot.fi/.

Kunnioitinko vanhempiani?

 Äiti ja isä joskus 30-luvulla ilmeisesti seurustelun aikana.

Jostain syystä viime aikoina mieltäni on askarruttanut se, että kunnioitinko vanhempiani niin kuin lapsen tulisi vanhempiaan kunnioittaa. Nuorena sellaisia asioita ei ajatellut. Isä oli sen verran auktoriteetti, että häntä toteltiin kyselemättä. Eikä hän kyselyjä hyväksynytkään. Kerran jo aikuisena ollessani esitin hänen mielipiteestään poikkeavan oman mielipiteeni, hän totesi, että mun tulee ajatella niin kuin hän sanoo. Kasva siinä sitten itsenäiseksi. Nåh, kait minusta kaikesta huolimatta on itsenäinen tullut. Ja jokaisella meillä on elämässämme omia kuprujamme: joko toisten tai itse aiheuttamia. Mutta jokaisesta niistä on selvitty - huonommin tai paremmin.

Mutta kunnioittamisestahan mun piti puhua. Kyllä mulla sellainen ajatus on, että olisi pitänyt paljon paremmin suhtautua äitiin hänen viimeisinä, hänelle itselleenkin vaikeina vuosina. Erityisen pahana muistan sen, että hänen 90-vuotispäivänään kimpaannuin hänelle. En enää muista mistä, mutta se tuntuu näin jälkikäteen tosi pahalta. Anteeksi kyllä pyysin jälkeenpäin ja hän tietenkin antoi. Eikä äiti koskaan arvostellut äkkipikaisuuttani - sen lienen perinyt isältäni.

Isä jotain 6-kymppisenä

Isä kävi molemmat sodat, mutta en muista hänen koskaan niistä puhuneen. Varmasti siellä oli jotain niin traumaattista, ettei hän kyennyt niistä puhumaan. Isä oli älykäs ja olisi halunnut kouluttautua aikanaan, mutta talous ei siihen antanut mahdollisuutta. Silti hän kävi kirjekursseja, hänellä taisi olla valtava tiedonjano. Luulen senkin perineeni häneltä. Minähän kouluttauduin vielä eläkeikäisenäkin ammattikorkeakoulututkinnolla. Koko elämäni olen halunnut opiskella jotain, nyt se ei enää kiinnosta. Ja hyvä niin. 

Pelkäsin isää oikeastaan koko elämäni. Se ei liene oikeanlaista kunnioitusta. Hän oli niin arvaamaton. Ääripäästä toiseen. Aggressiivinen ja toisaalta hyvin herkkä. Vasta viime vuosina lukiessani hänen kirjoittamiaan runoja, olen ymmärtänyt, miten vaikeaa hänellä oli. Hän kaipasi äärettömän paljon takaisin maalle, itse rakentamaansa kotiin, josta muutimme kaupunkiin 1958. Hän katui monia asioita elämässään - niinhän me kai jokainen teemme. Eihän se katumus sellaisenaan mitään auta, tärkeää mielestäni on se, että tekee sovinnon menneen elämänsä kanssa. Tavalla tai toisella. Minulla se on usko ja anteeksiantamus.

Rakas, rakas äitini

Entä sitten rakas äitini. Kun kuulin ensi kerran Lasse Heikkilän laulun Viimeiset veneet https://www.youtube.com/watch?v=Xp5r6vpQkKo, se meni suoraan sydämeeni. Kuuntelin sitä yhden lauantaipäivän ja itkin, kun tiesin, ettei äidillä ole enää kovin montaa vuotta jäljellä. Toivon, että joku laulaa sen mun hautajaisissa. Miten häntä rakastinkaan! En vain osannut sitä hänelle läheskään aina näyttää. Nyt, kun itse olen jo isoäiti, mietin usein, mitä olisin voinut äidille tehdä. Miten kohdella häntä. Varmasti hän usein odotti muuta kuin mitä minulta sai. Enkä nyt tarkoita mitään materiaa, vaan sydäntä. En osannut näyttää hänelle kaikkea sitä rakkautta, jota häntä kohtaan tunsin. Jos vielä saisin hänet tavata, ensimmäinen asia olisi, että pyytäisin häneltä anteeksi. Toisaalta tiedän hänen antaneen anteeksi. Mutta olisin voinut helpottaa hänen elämäänsä paljon enemmän. Hän kärsi siitä, että joutui olemaan vanhainkodissa viimeiset neljä vuotta. Hän ei koskaan viihtynyt siellä. Silloin en sitä ymmärtänyt, nyt luulen jotenkin ymmärtäväni.

Äiti rakasti kauneutta. Sen olemme kaikki lapset tainneet häneltä periä. Hänen lempivärinsä oli roosa. Laitan tämän kauniin kukan tähän hänen muistokseen.

 Koskaan äiti ei halunnut jättää mattoja pois lattioilta, vaikka ne olivat hänelle turvallisuusriski viimeisinä rollaattorivuosina. Äiti ompeli meille lapsille toinen toistaan kauniimpia vaatteita, usein toisten vanhoista korjaillen. Muistan hänen kertoneen, että kyläläiset pitivät häntä ylpeänä, koska hän puki neljä tytärtään heidän mielestään liian kauniisti. Mutta ylpeä äiti ei ollut, oman arvonsa tunteva kuitenkin. Häntä ei liene kohdeltu kovin hyvin maalaiskylässä, jossa asuimme. Se lienee suuri syy siihen, että lähdimme sieltä pois. Se taisi olla hänen elämänsä suuri murhe.

Tärkein asia, jonka heiltä sain, oli hengellinen kasvatus. Vaikka itse koinkin hengellisen heräämisen vasta yli kolmekymppisenä, niin perusta sille laskettiin jo lapsuudessa. Iltaisin kokoonnuimme pitkän pöydän ääreen ja isä piti meille iltahartauden. Hän piti myös pyhäkoulua. Kaupunkiin muutettuamme tapa tosin jäi pois, mutta vankka uskoni on, että isän, äidin ja isoäidin rukoukset ovat olleet avain minunkin uskoontulooni.

Kiitos isä ja äiti elämästä, jonka minulle annoitte!

Efesolaiskirje 6:1-3 "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrrassa, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."

Pelottava muistinmenetys

Ajatteles tätä: odottelet rakasta ystävää ruokaa laittaen, otat hänet vastaan, lähdet autolla kuntosalikurssille ja rehkit siellä tunnin, minkä jälkeen lähdet autolla kotiinpäin. Matkalla alat voimaan huonosti ja pysäköit kylmähuoltoasemalle juuri ennen vilkasta valtatietä ja soitat ystävälle, että hakee sut kotiin, koska voit huonosti etkä oikein tiedä, mistä tulet. Seuraavaksi tiedostat ympäröivän maailman noin kuuden tunnin kuluttua, jolloin huomaat elämäsi edellisen kymmenen tunnin ajan kadonneen tietokoneesi eli aivojesi muistista kokonaan - ihan muutamia hataria mielikuvia lukuunottamattat.

Näin mulle kävi viime torstaina. Aika pelottavaa. Tehtiin kattavat - ainakin mun mielestä - tutkimukset; ct- ja magneettikuvaus päästä sekä lukuisia labratutkimuksia. Lääkärin mukaan radiologi oli magneettikuvan lausunnossaan erityisesti maininnut, että aivot ovat kuin 30-kymppisellä. Olis pitänyt pyytää se kirjallisena itselle. Hih! Ei siis mitään selitystä siltä suunnalta. Eli dg:ksi jäikin sitten TGA eli ohimenevä muistinmenetys. Eivätkä nuo kadonneet tunnit ole palanneet. Onneksi läheiset ovat kertoneet niiden sisällöstä.

Ensiksi diagnoosin löysi/teki miniäni, joka oli googlannut ja tullut samaan tulokseen kuin lääkäri myöhemmin. Kohtauksella ei kuulemma ole tapana toistua eikä se nykytiedon mukaan enteile dementiaa. Nämä olivatkin tärkeitä tietoja. Silti edelleen mietityttää, miksi päätä ja niskaa taas särkee. Mutta siihen lienee sitten aivan toiset syyt.

Psalmit 139:16 "Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut."

Pikku, pikku päivitys

Ei mitään ihmeitä, kuten otsikostakin jo voi havaita. Eilen tein eka kerran smetanauunilohta. Smetanaa, sitruunasta puristsetua mehua, tilliä, herbamarea ja pippuria sekoitetaan ja levitetään lohen päälle. Olipahan hyvää. Me syödään melko usein lohta eri tavoin valmistettuna ja aina se maistuu. Jotenkin vain ei enää kaipaa muuta kalaa. Munni kun ei saa enää syödä pikkukaloja niiden nahan ja ruotojen sisältämän fosforin takia. Ennen syötiin usein siikaa, silakoita, ahventa ja jopa madetta, jotka pyydystettin ite verkoilla tai uistelemalla. Minä osallistuin oikeastaan vain talvikalastukseen. Se oli ihan mukavaa. Yleensä meillä oli kolme-neljä verkkoa jään alla.

Munni kokemassa jään alla olevia verkkoja

Talvisaalista

Kävihän siellä joskus näinkin

Olinhan siellä minäkin - väsynyt, mutta onnellinen

Tällaistakin sieltä tuli

Munni asettelee kesäsiikoja jonoon

Talvella 2007 saimme joululohen

Olihan tuo pikkuisen vajaa kymmenen vuotta meren rannalla asuessa hyvää aikaa. Silti sinne ei ole ikävä. Aika aikaa kutakin, sanoi äiti joskus. Eikä Munni enää parina viimeisenä vuonna jaksanut terveytensä takia paljon kalastellakaan.

Tänään sitten tein bataattisosetta. Sekin oli hyvää. Keitin pilkotun ja kuoritun bataatin ja muutaman porkkanan suolassa maustetussa vedessä pehmeiksi. Pilkoin aika isoiksi paloiksi pienen punasipulin, jonka laitoin ensiksi monitoimikoneeseen ja pyöräytin pieniksi. Lisäsin keitetyt vihannekset, kermaa, voita, pippuria ja suolaa ja pyöräytin soseeksi. Kannattaa kokeilla. Olen muutenkin viime aikoina ihastunut kovin tuohon bataattiin. Se on hyvää raakanakin. Hiljattain luin myös sen terveellisistä vaikutuksista.

Tämä viikko on ollut sellainen levon viikko. Ei ole ollut mitään ihmeellistä vastuuta missään päin. Tosin lastenlapsia on ollut ikävä, mutta en ole saanut aikaiseksi edes soittaa ja kysellä kuulumisia saati, että olis lähdetty käymään. Ehkä olen tarvinnut tämän "hiljaisen viikon".

Markus 1:16 "Ja kulkiessaan Galilean järven rantaa hän (Jeesus) näki Simonin ja Andreaan, Simonin veljen heittävän verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia."

Minun ekotekoni

Olen jo jonkin aikaa tehnyt ekojätepussin sanomalehden puolikkaasta ja todennut sen hyväksi tavaksi. Onhan se samalla myös ekoteko. Tähän hurahdin, kun luin jostain artikkelista, miten Stormossenilla koetaan, että vihreät biopussit eivät oikein sovellu biojätteeseen. Ne kuulemma muuttuvat prosessissa venyväksi muovinauhaksi. Pitäisi heidän mukaansa käyttää joko ruskeita biopusseja tai sitten sanomalehdestä tehtyjä.

Minä, kun olen sellainen kaikenlaisiin juttuihin uskova, pedantti naisihminen, heti siltä istumalta googlasin pussinteko-ohjeet. (Ne löytyvät mm. täältä http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/kodinhoito/biojatepussin-taitteluohjeet-sanomalehdesta/0218010-70331) Jos et satu tietämään, mitä pedantti tarkoittaa, niin wikisanakirja sanoo siitä näin: turhantarkka, pikkumainen ihminen, saivartelija, pikkuasioihin puuttuja, koulumestarimainen. Oi, kuulen jo korvissani muutamien henkilöiden huokaisevan: "olipas osuva ilmaisu Heekasta". Siitä lähtien on meillä valmistettu biopussit minun pienillä, laihoilla kätösilläni. Pussit ovat siitäkin mukavat, ettei niihin sovi kovin paljon jätettä - on siis vietävä jätesäiliöön melkoisen usein. Ja aikaahan eläkeläisellä on pussien juoksuttamiseen. Hih! Roskapusseista puheen ollen, laitan muovisen roskapussin sisälle tuoksuvan roskapussin, joka sekin on muovia, mutta niin ohut, ettei yksistään ole sovelias tuohon tarkoitukseen.

Lähdin aamulla onnellisena (?) kirpparille töihin huomatakseni jonkin ajan kuluttua, että olin unohtanut merkitä kalenteriini vaihtaneeni päivän toisen myyjän kanssa. Siitä sitten kipittelin omin jaloin 3 kilometrin matkan takaisin kotiin - tulipahan aamulenkkeily suoritetuksi. Munni lähti Ilmajoelle seinäkellon koneiston kanssa. Se oli siellä korjattavana marraskuussa, kun kello sai uuden  maalipeitteen ja pääsi 40-vuotilahjaksi välipojalle. Kello suostui käymään vain kuukauden verran. Lattiakellon on vuonna 1984 tehnyt isäni ja näin se saa jatkaa kulkuaan tyttärenpojan huomassa. Kunhan vain saadaan uudelleen käymään!

Kello on suunnilleen tämän näköinen. Kuvan kellon isä tosin valmisti itselleen ja siinä on erilaiset kohokuviot kuin mulle tehdyssä kellossa. Tämä kello on nykyisin pikkuveljelläni.

Kun mietin, mitä oikein tekisin kokonaisella vapaapäivällä, kurkkasin ruoka-ainekaappiin ja poistin sieltä päivämäärien mukaan vanhoiksi menneitä hiutaleita. En kuitenkaan raaskinut heittää ohrahiutalepakettia menemään, vaan ryhdyin siinä olevan ohjeen mukaan valmistamaan pikkuleipäsiä ja tuolla taikina nyt on nousemassa. Taikinaan tuli myös valkosipulia ja sehän niin ihanasti tuoksuilee nenääni, jonka sain lapsena kuulla olevan pystynokka.

Voisinpa lähettää Sinulle hieman leipästen valkosipulilla terästettyä tuoksua!

Matteus 4:4 "Mutta Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"