Kaunotar ja kulkuri

Koissut tuli taas meille hoitoon. Tänä aamuna - sattuneesta syystä - annoin niille uudet nimet. Kaunotar ja Kulkuri. Vaikka nimet menevätkin sukupuolen mukaan hieman väärin. Mutta tuo poikakoira on niin turkasen kaunis - ollakseen koira. Kissathan on aina kauniita. Tyttökoira Fanny taas sai nimen Kulkuri siksi, että sen takkuinen kiharakarva on leikattu ja se on aivan kulkurin näköinen.

Kaunotar on aikamoinen hössöttäjä. Se ei ole hetkeäkään rauhassa, hyörii ja pyörii koko ajan ja huohottaa samalla. Ja koko ajan mun perässä. Kulkurikin oli ennen, mutta siitä on tullut aikuinen.

Yritän laittaa tähän videonkin. Se näkyy puhelimessa ihan hienosti oikein päin, mutta kun siirsin sen koneelle, se näkyykin  poikittaisasennossa.Tässä siitä kuitenkin näkyy vain pieni osa ja oikein päin. Kummallista!

Mun huki on ulkoiluttaa koirat ensimmäiseksi aamulla. Heräsin neljältä tänä aamuna ja kävin helpotuksen huoneessa. Siellä se Kulkuri makasi eteisen vaatetelineen kenkäosassa. Kun uni ei meinannut tulla, rupesin miettimään, miksi se nykyään nukkuu siellä koko päivän ja näkyy nukkuvan koko yönkin.

Vain ruoka- ja ulkoiluaikaan se on pirteä ja mukana. Niinpä päätin, että se on varmasti kuollut. Mietin jo, miten ilmoitan asiasta miniälle. Kulkuri on pojantyttären koira ja häneltä on jo yksi koira jäänyt auton alle ja ihan hirvitti, miten tyttö sen ottaa. Pakko oli viideltä nousta ylös kattomaan elääkö se edes vielä. Hiivin viereen ja kosketin turkkia odottaen sen olevan jo ihan kylmä. Mutta koirapa liikahtikin. Huhuhh, se elää sittenkin. Ja Kaunotar hyöri vieressä.

Seitsemältä nousin ylös - onneksi sain siinä välissä nukutuksi hieman. Kaunottaren hyöriminen oli ottaa lujasti hermoon ja kaiken kukkura oli se, että se pussasi mua suulle. Yök! Vieläkin se tuntuu. Lopulta saatiin Kulkurille puku päälle. Niin ja yöllä mietin sitäkin, miten saisin Kulkurille hieman lämmikettä sinne ohuen puvun alle. Aamulla sitten kaappeja tutkaillessani hoksasin ohuen ja melko pienen mikrokuitupyyheliinan ja kiersin sen Kulkurin vartalon ympärille puvun alle. Nyt sillä ei ainakaan pitäisi tulla kylmä. Hihnan saaminen Kaunottarelle vaatisi oman kertomuksen. Hiki meinas tulla ja mietin lähdenkö ollenkaan niiden kanssa. Lopulta sekin onnistui. Jossain välissä piti itsekin laittaa jotain lämmintä yöpuvun päälle. Ja niin päästiin matkaan.

Tehtiinkin erilainen kierros kuin tavallisesti. Kaunotar kiskoi koko ajan, mutta enhän minä vanhoilla jaloillani enää niin lujaa pääse. Ja sitten näkyi toisesta suunnasta tulevan KOIRA! Voi kauhistus, mitä nyt tapahtuu. Yritettiin mennä lujaa edellä ennen kuin he ennättävät saada meidät kiinni. Ylitettiin tiekin vähän liian aikaisin. Kaunotar keksi juostessaan päästää paksut keskelle tietä. En ymmärrä, miten se senkin teki.

Kotipihassa päätin, että nyt on pakko jättää Kaunotar ulos vielä hetkeksi. Kulkuri tuli tyynesti sisään, mutta Kaunottarelle laitoin Kulkurinkin hihnan ja hain vielä narua lisää, että sain hieman enemmän liikkkumisvapautta koiralle. Välillä kävin ikkunasta kurkkimassa, miten koira viihtyy. Sieltä se katseli mua, että ota nyt sisälle. Annoin olla vielä jonkin aikaa, mutta kun se lopuksi vain makasi jäisellä hiekalla, hellyin hakemaan sen sisälle. Ja kas, se ei hyöri enää yhtään, vaan on ihan iisisti. Taisi opetus mennä perille.

Onhan se kaunis

Psalmit 36:7 "Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, Sinun tuomiosi niin kuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra."

Kaurapuuroa

Ei olisi lapsena uskonut, että vielä joskus syön kaurapuuroa. Olin alle kouluikäinen, kun isä päätti, että tyttöhän syö kaurapuuronsa. Olin tuolin edessä polvillani, puurolautanen tuolilla. Ja yökäten oli pakko syödä kaikki. Isä vaati. Sen jälkeen pelkkä kaurapuuron haju teki mulle etovan olon.

Kunnes aikuisena päätin kokeilla, voiko sitä oikeasti syödä. No niinhän siinä kävi, että jo kymmenisen vuotta pääasiallinen aamiaiseni on ollut kaurapuuro. Viime aikoina olen alkanut tuunata sitä eri tavoin. Yllä on Alku Sadonkorjuupuuroon lisätty omenahilloa, jota tein syksyllä - ilman sokeria. Ihanuuden nautin soijamaidon kera.

Yleensä käytän luomuhiutaleita ja nykyään soijamaitoa maidon sijasta. Joskus teen tuorepuuroa, jossa on kaurahiutaleita, auringonkukan siemeniä. seesamin siemeniä, marjoja, rouhittuja pellavansiemeniä, soijamaitoa ja lopuksi vielä chiasiemeniä tekemässä kaikesta paksua. Joskus lisään marjojen sijasta pieniksi paloiteltua banaania ja avokadoa.

Keitettyyn puuroon voi keittämisen aikana lisätä esimerkiksi paloiteltuja pehmeitä viikunoita tai taateleita. Eniten olen kuitenkin syönyt puuron marjojen kera, mutta on mukavaa saada vaihtelua. Niin ja melkein unohdin banaanin. Se sopii tosi hyvin puuron kanssa. Samoin puolukkahillo -itsetehty petolahtelaisen reseptin mukaan, jossa vain puolet soseutetuista marjoista kiehautetaan, lisätään sokeri ja loput soseutetut marjat. Hillo on aivan tuoreen makuista loppuun saakka.

1.Moos 1:29 "Ja Jumala sanoi: "Katso minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi."

Läheltä piti

Että miksikö tällainen mitäänsanomaton kuva? Juuri tämä kohta on seuraavaksi kertomani tapahtuman keskiössä.

Poikien kanssa leikkipuistoon menossa

Esikoisen keskimmäiset eli pojat, Kalle ja Ville olivat meillä yökylässä. Päätimme lähteä nukutun yön jälkeen pulkkamäkeen uudelle, hienolle leikkikentälle, jossa oli myös nuotiopaikka. Ajateltiin nimittäin grillata makkaraa samalla. Keli oli lämmin ja luistava. Ei satanut ja lämpötila plussan puolella. 

Oli vaikea saada nuotiota syttymään. Vaikka miten yritin, ei onnistanut. Munni lähti sitten autolla hakemaan kirvestä, että saa puita pienemmiksi. Hän ottikin naapurilta neljä kuivaa puuta ja niistä veistettyjen pienempien kalikoiden avulla nuotio jo kohta roihusi hienosti. Saatiin makkarat paistetuiksi ja syödyiksi - hyvää olivat!

Pojat laskettelivat pulkillaan - tai oikeammin sininen pulkka on meidän ja punainen lainattiin naapurin pihalta - ja heillä oli hauskaa. Menin sitten minäkin sinne mäen päälle auttelemaan poikia asettumaan pulkkiinsa. Laitoin ensin Villen, 4,5 vee matkaan ja heti perään Kallen, kohta 7 vee. Hyvin luisti, mutta sitten ei enää mennytkään niin hyvin. Villen pulkka teki jostain syystä - ehkä lumiraiteesta johtuen - kurvauksen oikealle ja - voi kauhistus. Suoraan edessä olevaan aika syvään ojaan, jossa oli vettä. Kalle osasi ohjata jaloilla pulkkaa ja ohjasi Villen perään. Minä kauhuissani juoksemaan alas mäkeä ja ojan reunalle. Kun pääsin sinne saakka, pojat olivat jo nousseet vedestä ja seisoivat ojan toisella puolella. Ville itki ja oli säikähtänyt kovasti. Pulkat olivat vielä ojassa. Vettä oli sen verran, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta päästä yli. Kehotin poikia nousemaan ojan penkaa ylös ja näytin kiertotien ja lähdin itse juoksemaan sitä kautta poikien luo. Kahlasin syvässä lumessa ja kohdattiin poikien kanssa puolivälissä. Kalle oli ehtinyt vetää pulkat pois ojasta. Ville oli aivan märkä ja itki kauhuissaan. Rauhoitin heitä ja sanoin, että lähdetään heti kotiin ja riisutaan märät vaatteet.

Tällainen onneton oja. Vettä ehkä mua puolisääreen.

No tästä tapahtumasta selvittiin onneksi säikähdyksellä, mutta kyllä pahemman draaman aineksetkin olivat koossa. Munni on jo viime talvena ihmetellyt sitä, ettei ojaa ole mitenkään suojattu, ettei näin pääsisi käymään. Toinen hänen suosikkikohteensa on mäen alle laitettu lyhtypylväs, jota tosin on yritetty suojata matalalla maavallilla.

Alhaalta päin otettu kuva

Tässä ylhäältä mäen päältä otetussa kuvassa näkyy paremmin pylvään tosi huono sijoitus. Mäestä nimittäin voi laskea myös tuonne vasemmalle päin.

Heti kotiin tultuamme minä riisuin pojat pesuhuoneessa ja vaihdettiin kuivat päälle. Hanskoista sai vääntää veden. Ei muuta kuin kaikki märät vaatteet saunaan ja sauna lämpimäksi, että saatiin vaatteet kuiviksi samana päivänä.

Munni sen sijaan tarttui heti puhelimeen ja soitti paikallislehteen tapahtuneesta. He tuntevat jo meidät ja pyysivät meitä kirjoitustaitoisina :) kirjoittamaan jutun itse. Niinpä teinkin sen heti. Munni päätti käydä myös kunnassa puhumassa asiasta.

Käytiin myöhemmin poikien kanssa saunassa ja yllätyksenä mamma ja pappa tulivat samaan aikaan hakemaan heitä kotiin ihanan, pienen PimPomin (Wilman) kanssa. Cajsa-esikoinen oli kaverin luona eikä ollut mukana.

1.Mooseksen kirja 48:16 "...enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia...."

Kaisa-mami

En varmaankaan tee kovin paljon vääryyttä, vaikka laitan rakkaan, edesmenneen vanhimman siskoni, meidän kaikkien ikioman Kaisa-mamin kuvan tänne nettiin. Kuva otettiin hänen 70-vuotisjuhlissaan, jotka me sisarukset hänelle järjestimme. Eikös hän olekin kaunis? Helinä-sisko värkkäsi tuon synttärihatun.

Kaisan oikea nimi oli Kaarina Tellervo. Hän oli meidän seitsenlukuisen sisarusparvemme esikoinen. Kaikkien lemmikki. Kaikkien rakastama. Varsinkin sisarusten lapset rakastivat Kaisa-mamia. Ja hän vastasi rakkauteen. Varmaankin meillä jokaisella on tai oli jotain, jonka Kaisa-mami oli ommellut tai tehnyt. Tuosta nimestä tuli mieleen eräs tarina, jota muistan lapsena kerrotun. Seuraavan lapsen nimi on Esa Kullervo. Kun Kaarina oli mennyt tätinsä luona käymään Esan kanssa, niin oli kysytty nimiä, oli Kaarina sanonut: "Kaarina Kullervo ja Esa Tellervo."

Hän oli niin taitava käsistään. Ompeli ihan mitä kukin vain hoksasi pyytää. Tulee tässä mieleen jotain; tanssipukuja paljetteineen, lohikäärmepuku, pikkumiehen liivipuku ja monta, monta muuta hienoa asiaa. Kun minä olin nuori, Kaisa ompeli mulle monta ihanaa leninkiä. Kunpa olisin ymmärtänyt säästää niistä edes jonkun. Mielessäni ne ovat kuitenkin. Esimerkiksi sini-hopeaisesta brokardista tehty leninki, jossa oli tulppaanialaosa, valkoisesta kapeapliseeratusta kankaasta tehty (siitä on kyllä kuva jäljellä), kaakaon ruskeasta veloursametista tehty, se oli hihaton ja hihanreikiä ympäröi beiget hanhenuntuvat, jotka oli otettu lakista. Hänellä oli niin paljon mielikuvitusta ja taitoa!!!

Kaisa oli minulle kuin toinen äiti. Oman äitini kertoman mukaan, minä olen nukkunut Kaisan vieressä puolivuotiaasta viisivuotiaaksi asti. En tiedä miksi, mutta niin vain oli.

Joskus jälkeenpäin olen miettinyt, että ei me sisarukset varmaankaan osattu kuitenkaan antaa Kaisa-mamille sitä arvoa, joka hänelle olisi kuulunut. Ehkä hyväksikäytettiinkiin hänen hyväluontoisuuttaan.

Hänen loppuvuosiaan sävyttivät hyvin monet vakavat sairaudet. Ei hän kuitenkaan koskaan valittanut. Siitä olen kiitollinen, että kävimme hänen luonaan useaan kertaan viimeisinä vuosina.

Kiitos Kaisa-mami rakkaudestasi! R.I.P

1.Johanneksen kirje 4:10 "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti  Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."

Ajatuksia ja tunteita

Aloitetaan nyt vaikka tuollaisella vähän suttuisella kuvalla. Taitaa olla viime talven ensimmäinen lumisade kuvattuna takapihallamme.

Niin niistä ajatuksista. Olen ajatellut! Ai, että osaanko ajatellakin? Yritystä ainakin on kovasti. :)

Semmosta pienessä päässäni oon tuumannut, että varmaan meillä jokaisella on joku ihminen, josta ei hirveästi tykätä. Sanotaan, että kemiat ei kohtaa - tai sovi yhteen. Sitten voidaan sanoa, etten pysty edes olemaan samassa tilassa kuin tuo kyseinen ihminen, kun alan voida ihan huonosti. Olen ymmärtänyt, että tunteemme sikiävät ajatuksistamme. Eli eivät ne epämiellyttävät tunteeni johdukaan tuosta ihmisestä, vaan minusta itsestäni. Siis siitä, miten ajattelen. Ja kun tarpeeksi ajattelemme, se vaikuttaa tunteisiimme.

Summa summarum. Jos ajattelemme myönteisesti tai vaikkapa neutraalisti jostain kaverista - vaikka hänessä olisikin piirteitä, joita en millään voi hyväksyä - niin tunteeni myötäilevät ajatuksiani. Näin pääsen eroon ikävästä tunteestani häntä kohtaan. Eli voin ihan itse vaikuttaa siihen, miten tunnen. 

Tämä oli eilisen päivän oivallukseni.

Eihän tämä toki oma oivallukseni ollut. Ehkä se nyt vain kolahti todella tietoisuuteeni. Ehkäpä sen kirjan, josta jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessani kerroin - laitoinpa otteenkin kirjasta - opit alkavat pikkuhiljaa tuottaa tulosta. "Olet oman pääsi ainut ajattelija!" Ei kukaan toinen voi mun päällä ajatella ja näin vaikuttaa mun tunteisiini sillä. Minä itse päätän, miten mihinkin asiaan suhtaudun. Jos mua esimerkiksi loukataan, voin itse päättää loukkaannunko vai en. Se on ihan omassa vallassani. Kuten myös anteeksianto.

Luulenpa, että meillä jokaisella on taipumusta syytellä muita monista ikävistä tunteistamme: loukkaantumisesta, kateudesta, tuskasta jne. Kuitenkin meillä jokaisella on oma vastuumme siitä, mitä ajattelemme mistäkin. En nyt todellakaan sano, etteikö ikäviä tunteita olisi muistakin syistä johtuen ja aivan oikeutetustikin. Mutta paljon voimme tehdä muuttamalla ajatusmaailmaamme. Sitä taidetaan sanoa kasvamiseksi. Ainakin silloin, kun se menee hyvään suuntaan.

Eipä muuta tällä kertaa.

Markus 11:25 "Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."

Eihän näin VOI käydä!!

Lupasin leipoa tämänpäiväisiin pojanpojan 6-vuotisjuhliin voisilmäpullia. Mulla on oikein hyvä resepti - oman kanelipullareseptini lisäksi. Vielä aamulla - vaikka onhan nytkin aamu, kello on vasta 9 - en tiennyt teenkö litrasta vai puolesta. Päätin sitten kuitenkin tehdä vain puolesta litrasta ja toisesta puolesta myöhemmin. Jäihän sitä punaista maitoa puoli litraa.

Eipä mitään, työ alkakoon! Kaikki hyvin siihen asti, kunnes olin lisännyt kaikki jauhot! Mutta voi hyvänen aika sentään! Miksi taikina on aivan liian paksua? Noh, kyllä se siitä ohenee sopivaksi, kun lisään voin. Pakko oli pyytää kotimiestä pitelemään konetta paikoillaan, kun se ei meinannut pöydällä pysyä.

Sitten iski todellisuus!!!!!!!! Olin laittanut kaikkia muita aineita puolen litran taikinan mukaan, mutta ne jauhot!!! Mittasin ne kaksinkertaisina! EI VOI OLLA TOTTA! Ei muuta kuin maitoa lisää. Ja miksi sinne piti laittaa se koko puoli litraa, nyt taikina on liian löysää??? Siis lisää jauhoja ja muita ainesosia, että tulis edes kelvollista taikinaa. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Minä, joka olen AINA tehnyt hyvää pullaa, vaikka en niin muusta leipomisesta piittaakaan.

Siinä se nyt sitten on kuitenkin nousemassa. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee. Ja syntymäpäiväpullat vielä!! Ei näin voi käydä. Tämä on niin epistä!

Psalmit 30:11-13 "Kuule, Herra ja armahda minua, Herra ole minun auttajani.
Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, Sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla, että minun sieluni veisaisi Sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, Sinua minä ylistän iankaikkisesti."

Timjami, tuo hieno yrtti

Oon tykästyny sitten viimeisen päälle timjamiin. Kahtena kesänä olen sitä viljellyt itse siemenestä tuolla takapihan pienellä kasvimaalla

Kotimies teki ekana kesänä täällä asuessamme tuon kauluksen mun kasvimaalle. Tässä on näkyvissä vasta alkua. Ruohosipuli tosin rehottaa. Mulla on tapana laittaa kasvimaan ympärille sipulit, näin eivät puput tuu mun apajille. Se kyllä tepsii, tässä kulkee pupuja päivittäin - ja etenkin öisin - mutta eivät syö mun salaatteja tai muitakaan yrttejä.

Niin siitä timjamin viljelystä. Tässä siemenet ovat tuon pikkuisen puuliuskan takana, eli vajaa puoli riviä. Vielä ei ole siemenet itäneet, mutta hyvä sato tuli. Koko kesän siitä niitä napsin ruokiin. Ja aivan lokakuulle saakka sai tuoretta yrttiä, vaikka olin jo kerran leikannut kaikki alas ja kuivattanut. Ensi kesänä leikkailenkin aina silloin tällöin kaikki alas ja kuivatan. Koska ne kasvavat aina uudelleen juuresta, saan paljon isomman sadon.

Niin siitä tykästymisestä. Tykkään tosi paljon timjamin tuoksusta ja mausta. Se sopii tosi hyvin possun lihaan ja esimerkiksi uunijuureksiin kuin myös kasviskeittoihin. Eikä salaattiakaan sovi unohtaa. Sitä sopii siis käyttää melkein mihin vaan. Siis jos tykkää mausta. Ja minä tykkään. Kotimieheltä ei kysytä. Ainahan tuo kehuu mun keitoksiani. Mutta hänhän on niin hyvä ruokittava, että kaikki kelpaa. Olen kyllä 23 vuoden aikana kerran laittanut ruokaa, josta hän ei tykännyt. En tosin muista mitä se oli.

Tuo yläkuvassa oleva timjami on ihan ite kaupasta ostettu. :) Viimeiset itse kasvatetut ja kuivatut laitoin tänään sienikeittoon.

Sienikeitosta tuli muuten mieleen seuraavaa. En koskaan aikaisemmin ole kuivattanut kangasrouskuja, mutta viime syksynä tein sen. Nyt, vaikka liotan niitä, ne eivät pehmene kunnolla. Tänäänkin liotin ehkä kolmisen tuntia. Toki ne hieman pehmenevät, mutta jäävät edelleen vähän koviksi. Mistähän se johtuu? Pitäisikö niitä liottaa vielä kauemmin? Osaako joku sanoa? Päädyin kuivatukseen, sillä pakastin oli jo täynnä marjoja ja muita sieniä. Ite tykkään, että pakastus on paras tapa säilöä sienet. Toki olen kokeillut rouskuista myös suolausta, mutta siinä on aina vaarana se homehtuminen, eikä mulla ole viileää paikkaa, jossa niitä säilyttää. On vain ulkovarasto, jossa pakkanen paukkuu talvella.

Tämä kuva on toissasyksyltä eikä korissa ole rouskuja, vaan suppilovahveroita ja muutama kantarelli, joka mielestäni on aivan ylimainostettu sieni. Mutta jokainen pitäköön oman mielipiteensä, niin minäkin teen.

Että tämmöstä tänään.

1.Moos. 1:29 "Ja Jumala sanoi "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä: olkoot ne teille ravinnoksi."