torstai 19. helmikuuta 2009

Yksi eläkepäivä helmikuussa 2009


Yöllä haahuilin ylhäällä, kun varpaat oli vuorotellen pystyssä suonenvedosta. Lopulta sekoitin suolavettä ja join sen. Se auttoi. Sitten piti ottaa päänsärkyyn lääkettä. Nukuin puoli yhdeksään, mikä ei ole kovin tavallista. Aamiaiseksi jälleen päänsärkytabletti. Toivotin Munnin matkaan seitsemän paikkeilla. Sillä menee koko päivä kaupungissa ja illalla on meno Seinäjoelle.  Olen siis yksin kotona koko päivän, mutta ei haittaa. Radio on classic-kanavalla, kun en kerta kaikkiaan jaksa kuunnella Radio Dein päivämusiikkia. Se yksinkertaisesti ei sovi mun hermoille.


Aamulla lueskelin palveluohjauksesta kotitenttiä varten. Sitten into loppui ja kävin ulkona lykkimässä kevyttä puuterilunta, kun en halunnut lähteä pitemmälle kävelemään. TV:stäkään ei tule mitään, mitä viitsisi kattoa. Niskaakin särkee. Mahtaako jokin flunssavirus jyllätä ja yrittää päihittää mua. Ei onnistu!


Esikoinen lähti eilen perheineen Helsinkiä kohti päämääränä Ruotsi, mutta auto teki uunot Parkanossa. Onneksi vaari asuu Tampereella, joten pikkuperhe yöpyi siellä. Välipoika vei illalla auton osan Petolahdesta Parkanoon ja niin menopeli saatiin kuntoon. Tänään matka jatkui ja toivottavasti loppu menee onnellisesti.


Pikku Hannesta pitäis käydä tapaamassa viikonloppuna. Nelly on ollut meillä kahtena iltana viikon sisällä, joten se puoli on hoidossa.


Koettakaa pärjäillä, ellette, niin soitelkaa... Viaton

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...