Pitäähän se saada. Nimittäin joulukuusi terassille. Mutta tupaan ei sitä enää tuoda, ei vaikka se mukavaa oliskin. On liian pienet tilat. Mulla olis kyllä tosi nättejä, itse tehtyjä palloja, mutta täytynee säästää tulevaisuuden varalle. Jos vielä joskus....
Kun tunnustelin isoM:n mielialaa lähteä metsään kuusta hakemaan, laittaaksemme sen sitten yksissätuumin terassille, oli hänellä vastaus valmiina. Kuten niin usein ennenkin. Vastaus tulee jo ennen kuin olen päässyt puoleen väliin lausetta. Usein vielä aivan väärä. Kun ei malta odottaa, mitä mulla oikeasti olisi sanottavana. No nyt kuitenkin tuli varsin hyvä ehdotus. Nimittäin tuolla grillikodan vieressä kasvavan ison koivun juurelle on ängennyt kasvamaan kuusi. Ja se näytti aivan kelvolliselta. Ja kun se kuitenkin olisi siitä pitänyt poistaa, niin löimme parisen kärpästä yhdellä yhteisellä iskulla.
Minä odottelin kuusen juurella miestä ja kirvestä, mutta hän saapuihin saha kädessään. Ja kaiken lisäksi lykkäsi sen mun käteeni. Joten ei auttanut muu kuin ryhtyä hommiin. Mielestäni on turhaa jättää pitkää rungon pätkää maahan, joten aloin sahata niin alhaalta, kun pystyin. Sahasin ja sahasin. Hikoilin ja hikoilin. Tuntui, ettei se etene ollenkaan. Laskeuduin jo polvilleni ja uudelleen lykkimään sahaa. No pikkuhiljaa alkoi sahan terä purra. Lienee ollut tylsässä terässä. Muistan, miten isä talvi-iltaisin terotti sahaa sisällä tuvassa. Joka toinen hammas piti viilata eri suuntaan. Siitä kait se hyvä purenta sitten syntyy. IsoM ei ole sellaista vielä harrastanut.
No niin, jatketaan kuusen sahaamista. Kun saha oli päässyt pari senttiä puun sisään, pyysin isoM:ää työntämään kuusta poispäin sahauskohdasta, että ylipäätään sain sahan liikkumaan. Monen hikisen minuutin jälkeen jäljellä oli enää pari senttiä ja sen isoM suosiollisesti lupautui sahaamaan. Motkotti kyllä, että olin juuresta asti sahannut. Höh..
Sitten ryhdyttiin kirveen kanssa terassilla ohentamaan tyveä, että se mahtuisi sille betonimöhkäleeseen varattuun reikään. On nuo miehet vaan erityisen hyvin kirveen käyttäjiä. Sitä olen usein ennenkin ihmetellyt. Tyvi saatiin kuin saatiinkin reikään sopivaksi, kiilalla sitä vielä tuettiin.
Eihän tuo nyt hääviltä näytä.
Seuraavaksi täytyikin sitten löytää valot. IsoM löysikin valohupun, jota en muistanut olevan olemassakaan, kynttilöitä vain ajattelin. No seuraavaksi etsittiin kissojen ja koirien kanssa puolen tunnin verran valojen muuntajaa. Lopuksi isoM hokasi katsoa hupun laatikossa olevasta pikku laatikosta, jossa muuntaja tavallisesti on, ja siellähän se oli edelleenkin. No huppu oli vähän liian lyhyt, mutta kelpuutettiin.
Sitten oli vuorossa kynttilät, jotka ehdottomasti halusin hupun lisäksi, kun alaosa jäi ilman valoja. Ja nehän ei palaneet. Ei kun kokeilemaan, missä lampussa vika. Sitä hommaa suoritettiin jälleen tovi, kunnes isoM kokeili vielä kerran lamput ja kas vain, nehän paloivat kaikki. Minä ryhdyin asettelemaan kynttilöitä kuuseen.
Jäljellä oli vielä pistokkeen löytäminen kynttilöille. Minä hoksaavaisena tyttönä keksin jatkojohdon, jonka laitoin muovipussiin kosteuden varalta. No, tätä ratkaisua ei isoM hyväksynyt, sillä kyseistä jatkojohtoa ei saa käyttää ulkona. Hän siis ryhtyi tekemään jakajaa johdon päähän. Aikansa hän ähersi ja välillä sadattelikin - silleen nätisti ilman rumia sanoja.
Vihdoinkin saatiin sekä huppuvalot että kynttilät kuuseen.
Eihän tuo nyt vieläkään kovin häikäisevältä näytä, mutta kelvannee meille vanhuksille.
Toista oli Helsingissä Mannerheimintiellä Sokoksen vieressä olevat valopuut.
Tosin tämä kuva ei todellakaan anna oikeutta tuolle puulle. Ensinnäkin puita oli useita ja noiden kirkkaiden valojen lisäksi puun sisällä tippui sinisiä valoja. Näet pari tuossa kuvassa. Ne oli tosi hienot. Käykääpä vaikka katsastamassa.
Täytynee vielä miettiä tuota omaa terassikuusta, josko kuitenkin ottais nuo kynttilät pois ja laittaisi tuonne alaosaan vaikkapa valoverkkoa. Pelkäänpä vain, ettei isoM kovasti taida ilostua ehdotuksestani. Jää siis nähtäväksi. Kerron teille jatkon myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti