sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Käynti Lapualla


Oltiin Lapualla sunnuntaitilaisuudessa, jossa Munnin siskontytön mies perheineen siunattiin työhön Lapuan helluntaiseurakuntaan. V-M aloitti siellä pastorina. Noh, siksi oikeastaan aloin kirjoittaa, kun päivän aikana kuulin kaksi hyvää juttua, jotka ajattelin jakaa kanssasi.



Ajaessamme aamulla Lapualle kuuntelimme Radiodeistä Nurmon kirkosta tullutta jumalanpalvelusta. Puhuja kertoi seuraavan tarinan: Kirkkoherra oli puhunut jumalanpalveluksessa päivän aiheesta ja asiat menivät puheessa hieman sekaisin. Hän kertoi, että Jeesus ruokki viisi ihmistä viidellätuhannella leivällä ja kahdellatuhannella kalalla. Saarnatuolin alapuolella istunut suutari loihe lausumaan ääneensä, että tuohon olisin minäkin pystynyt. Noh, aikaa kului kunnes jälleen päivän aiheena oli tämä sama ruokkimisihme. Ja pappi päätti nyt pitää tarkasti mielessä ja puhua asian oikein. Ja niin hän kertoi Jeesuksen ruokkineen viisituhatta miestä plus naiset ja lapset viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Tämän sanottuaan hän katsahti alas suutariin ja totesi: Olisitkos tähän pystynyt? Tähän suutari totesi, että tottahan toki. Pappi oli hetken hiljaa ja kysäisi sitten, että miten olisit sen tehnyt? Suutari totesi ykskantaan: jäi niin paljon yli viime kerralla. wink



Toisen tarinan kertoi tämä Munnin siskontytön mies puheessaan. Koulussa opettaja ja ekaluokkalainen tyttö juttelivat valaista. Opettaja selitti, että valaalla on niin pieni kurkku, ettei se mitenkään pysty nielemään ihmistä. Tyttö totesi vakavissaan, että Raamattu kyllä kertoo valaan nielaiseen Joonan. Tähän opettaja uudelleen selitti, että kyllä se valaan kurkku on niin pieni, ettei ihminen siitä sovi läpi menemään. Tyttö ei jäänyt sanattomaksi, vaan lupasi kysyä aisaa Joonalta taivaaseen päästyään. Opettaja sanoi, että entä jos Joona ei päässytkään taivaaseen. Tyttö vastasi topakasti: no sitten opettaja voi kysyä sitä Joonalta. laugh



Matteus 21:14—16 ”Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...