maanantai 24. syyskuuta 2012

Ruusupuskan siirto

Meidän pikkuterassin edessä kasvaa näkösuojana juhannusruusupensas, jonka leikkasin keväällä alas. Nyt se on kasvanut niin suureksi, että näkymät pikkumetsikköömme ovat huonontuneet eli metsikköä ei paljon ikkunasta näy - tai siis näkyyhän puita, mutta ei aluskasvillisuutta. Siispä päätin, että puska saa siirtyä. SiskoLiisa sen idean antoi, kun pähkäilin, mitä sivustan penkkiin laittaisin sen jälkeen, kun kaivoin kaikki lupiinit pois.

Tässä on alkuasetelma

Eipä muuta kuin lapion varteen. IsoM on sairaana flunssan kourissa, joten päätin suoriutua hommasta yksin. Ensin leikkasin nurmikon ja haravoin sen. Sitten koitti se suuri hetki. Ryhdyin kaivamaan entistä lupiinipenkkiä valmiiksi ruusupuskalle. Kaivelin ja siirtelin multaa sivuun. Sitten hoksasin, että on paljon viisaampaa viskata multa kottikärryyn, josta sitten on helpompi sitä puskien juurille kaadella. Kun olin kaivanut ensimmäisen erän. Se tarkoittaa pienen pientä kuoppaa, niin siirryin ruusupuskan juurelle ja totesin, ettei tästä mitään tuu. Huikkasin miehelle sisään, etten millään pysty tätä yksin tekemään. Täytyy jättää siksi kunnes hän on terve.

 Tuonne taakse olisi tuo puska saatava

Nåh, suomalainen sisupussi kun oon, ajattelin siirtää edes yhden osan puskaa. Niinpä ryhdyin toimeen. Kiskoin, hikoilin, kupsahtelin selälleni, kun juuret katkesivat kiskoessani. Kaivoin, siirtelin ja taas kaivoin, välillä peittelin. Ja näin siinä kävi

Osa puskasta jo irrotettu

Pari osaa uudelleen istutettuina ja kolmas odottelee vuoroaan

Yhtäkkiä kovan hikoilun jälkeen oli tarvittava määrä puskaa siirretty

Nämä jäi yli

Uusi kasvupaikka

Nyt on esteetön näköala metsikköön

Tämän alueen valmistelin nurmikoksi heittelemällä paaljon siemeniä

Ennen kuin hoksasinkaan, oli tarvittava määrä puskia siirretty pois. Pienen osan jätin tuonne tien puolelle näköesteeksi.
En kyllä olisi uskonut pystyväni tähän hommaan. Mutta pala kerrallaan se elefanttikin syödään. Hain vielä pari kottikärryllistä multaa siirrettyjen puskien juurelle, että varmasti saisivat hyvän alun ensi keväänä. Vaikka taitavat ne alkaa juurtumisen heti. Paljon piti juuria katkoa, kun taisivat melkein kaikki olla toisiinsa yhteydessä. Eli puska lisääntyy juuriaan levittelemällä.

En vielä raaski kukkapurkkeja tyhjentää, koska kukat vielä jollain lailla kukoistavat ja perennapenkitkin siistin vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen. Raparperi sai jo siirtyä bioroskikseen.

Täällä istuu tosi tyytyväinen tyttö. Muuten paitsi, etten päässyt saunaan kovan urakan jälkeen liestyttämään lihaksiani. Jossain välissä isoM kysäisi, että laittaisiko saunan päälle. Minä en siinä työn touhussa kerinnyt kunnon vastausta antamaan, mutta ajattelin miehen nyt sen verran käsittävän, että sauna tosiaan olis paikallaan tuollaisen työn jälkeen. Pettymys olikin aika karvas, kun sauna olikin kylmä ja sain tyytyä suihkuun.

Jesaja 58:11 "Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu."

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No niin siskoseni hyvin tehty, siitä tuli hyvä! Minäkin oon kaivanu ylös kaikki ruusupuskat tuosta seinän viereltä ja istuttanut ne lähemmä katua jäi siitä 3 yli mutta Heli sai ne. Ostin sitten 2 uutta ruusupuskaa kun olivat 70% alennuksessa ja 9 perenna olivat 1e kappale, nyt vain enää muutama kukkasipuli ensiviikolla maahan ja sittte odottamaan kevättä, että miltä se puutarha näyttää, jännää!/Liisa

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...