keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuta

On vähän tunkkainen päivä tänään. Migreeni yrittää tunkea päähäni huolimatta grammasesta Panadolista. Tai oikeastaan tällä hetkellä se tunkeilee tuonne niskan alaosaan sinne Atlas-nikaman tienoille. Meillä Pellisen naisillahan on sellainen pikkuinen kyttyrä tuon nikaman kohdalla. Israelissa, kun menin sairaalaan tutkituttamaan pitkään jatkunutta kurkkukipuani, lääkäri haki toisenkin lääkärin tutkailemaan tuota kyttyrää. Aika kumma juttu. Ei kertonut miksi ja miten se liittyi kurkkukipuuni.

Niin tuosta sadonkorjuusta. Eilen kävin nostamassa pikkuisia manteliperunoita parin penkin verran. Olivat todella pieniä, aivan muutama kohtuukokoinen vain oli joukossa. Samalla kertaa kaivoin maasta porkkanat. Kaikki asetettiin terassille isoihin paperikasseihin. Ei ne olleet itselle, vaan vanhemmalle pariskunnalle, jotka eivät itse kykene nostamaan - tai rouva ei kykene eikä mies ehdi.

Katselin siellä mm. leikkuupuimuria aivan lähietäisyydeltä. On muuten ISO vehje. En kuuna kullan valkeana uskaltaisi sen rattiin koskea - en edes ohjaamoon istua. Ja yksi pieni ja vanha mies sitä vain ohjaili taitavasti! Oli kyllä hieman pelottavaa edes katsella sitä.

Nyt isoM on poimimassa omenoita meille itselle sieltä. Soittelin just tuossa tuoremehuasemille, josko tekis niistä mehua. En vain oikein tiedä, missä sitä säilyttäis, kun taitaa tuo pakastin tulla täyteen ilman omenamehuakin. Meillä kun ei enää ole kylmiötä, vain kylmä varasto, jossa talvella kaikki nestemäinen jäätyy. Puolukatkin täytyy siis pakastaa. On muuten tosi vanhakin se pakastin ja vielä vihreä. Eli ainakin 40 vuotta. Ostettiin se Ruotsissa asuessa käytettynä. Mutta siellä se vain pouhuttaa kylmyyttä. Taitaa kuluttaa aika lailla sähköä. Taitaisi olla aika hankkia hieman uudempi. Jos tiedät kunnollisen ja aika ison kaappipakastimen, niin ilmoittele.

Lauantaina oli Nellyn 6-vuotissynttärit. Sukua oli mukavasti koolla. Tyttö on niin kasvanut ja hampaatkin heiluu, osa jo lähtenytkin. Mutta se kuuluu asiaan. Oli aika hauskan näköistä, kun toinen yläetuhammas oli jo lähtenyt ja toinen ihan vinossa. Ei antanut tyttö sitä irti kiskaista vielä.

Tällainen söpöläinen

Ja kakku oli viimeisen päälle hieno.

Kakun oli tehnyt Hanneksen kummi, joka on kondiittori. Ja sen kyllä huomaa. IsoM sai ottaa mukaan omat pullat. :( Mutta pärjäsi kunnialla senkin.

Tässä vielä melkein ääneen ihmettelen, kun ei kuulemma pysty kommentoimaan. Ei ainakaan Liisa ja Helinä. Iina kyllä onnistuu. Kokeilkaa tehdä näin: Klikkaa kohtaa "Ei kommentteja", valitse henkilöllisyydeksi "Anonyymi", kirjoita kommentti, klikkaa "Julkaise kommentti". Näin pitäisi onnistua. Olen poistanut sieltä kirjaintunnistuksen, joka estää robotteja kommentoimasta. En pelkää robotteja. :)

Efesolaiskirje 2:8"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja ."

5 kommenttia:

Miniä kirjoitti...

Mia-miniä kokeilee kommentoida :)

Miniä kirjoitti...

Eiköhän se onnistunut?!

Anonyymi kirjoitti...

onnistuihan se ;)

Anonyymi kirjoitti...

kyllä kait se nyt onnistuu kunse robottijuttu on pois, tykkäsin että oli niin monimutkainen juttu, että siihen en ala kun ei ne mun kommentit niin ihmeellisiä ole!

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, unohdin kertoa nimeni, siis siskosi Liisa, siis tuo toinen anonyymi

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...