Konsulinnan kahvihuoneessa

Pöh...arvatkaapas harmittaako, kun kirjoitin aika pitkästi jo juttua tänne ja sitten rupesin lisäämään noita kuvia, niin joko yhteys tai kone rupes tökkimään. Kesti ja kesti ja kesti ja niin keskeytin toiminnon, mutta en päässytkään enää takaisin kirjoitustilaan, vaan kuvalisäystila jäi päälle eikä millään sieltä päässyt pois tekstit säilyttäen. Niinpä joudun nyt sitten kehittelemään aivan uudet tekstit. Harmittaa niin vietävästi. Nyt otin toisen Internet-selaimen käyttöön ja tämä näyttää toimivan aivan hyvin ja nopeasti. Eli oliko vika sitten selaimessa vai missä, kuka tietää.

Niin, lähdettiin siis Vaasaan. Munnilla oli vain halu päästä käymään entisten työkavereiden pakeilla ja mulla aivan oikea tarve. Täältä kun en ole vielä löytänyt digitaalisia kuulokojepattereita, niin pakko hakea Finfonicilta, jossa patterit maksaa ylipaljon. Pakko mikä pakko.

Tuntui tosi hyvältä katsella niitä miljoonia tavaroita, joita ilman tulee toimeen. En tiiä oonko tullut vanhaksi vai mitä, mutta enää ei kiehdo kaikenlaisen tavaran hankkiminen. Olen ihastunut kierrätykseen yhä enemmän. Kirpparillakin on niin tosi mukavaa olla töissä, vaikka painan aina töitä hullun lailla koko viisi tuntia ja olen sitten aivan poikki illalla. Mutta nautin siitä, että saa perata ihmisten tuomia tavaroita ja järjestellä myytäviä. Eilisen jälkeen rupesi oikea jalka vihottelemaan. Aikaisemmin sitä on tehnyt vain vasen. Mutta suon sen siitä, että saan tehdä siellä töitä.

Haahuilin siis yksin kaupungilla ja nautin tulevan joulun tunnelmasta. Pakko sanoa, että nautin hieman myös Vaasan keskustassa kävelemisestä. Varsinkin Hallin ilmapiiri kiehtoi. Se on niin retroa niin retroa että. Sitten tuli nälkä ja oli tehtävä päätös, minne syömään. Halliin vai Loftetiin. Jälkimmäinen vei tällä kertaa voiton. Menusta valitsin kana-pekonipadan bulgurilla. Enpä kyllä ole aikoihin syönyt mauttomampaa ruokaa. Se ei siis maistunut juuri miltään, eli aivan sama kuin olisi syönyt kosteita sahajauhoja. Ja kuitenkin kana-pekoniyhdistelmästä on mahdollisuus saada todella maistuvaa. Ehkä kokki ei ollut maistanut teoksiaan. Jälkkäriksi ostin appelsiini-suklaatortun palan. Eikä sekään oikein kunnolla maistunut. Eikä teekään ollut yhtä hyvää kuin Keisarin morsian, vaikka oli jotain konsulinnaa. No niin olisi pitänyt syödä omaa ruokaa eikä valitella tässä.

Mutta ympäristö. Wau! Se on aivan mahtava. Otin hieman kuvia sieltä, ellet ole siellä sattunut pistäytymään. Söin konsulinnan kahvihuoneessa, joka  ymmärtääkseni on aika lailla alkuperäisessä kuosissaan. Seinissä tammiset puolipanelit ja muutakin tammesta tehtyä koristetta hyllyjä yms. Lattia kuvioitua tammiparkettia. Tapetti oli kartongin paksuista ja kohokuvioista. Paksuuden näin yhdestä reiästä, joka tapettiin oli tehty ikkunaverhon taakse.

Tässä kuvia

Oli pakko ottaa kuva tuosta ikkunan sulkijasta. Ajattelen ikkunoidenkin olevan alkuperäisiä.

Pöydällä oli Muumikaruselli kynttilä yllä.

"Loftetin talo on yksi uuden Vaasan vanhimpia rakennuksia. Talo on asemakaava-arkkitehti Carl Axel Setterbergin piirtämä, samoin kuin  Vaasan komeat maamerkit, hovioikeus ja kaupungin kirkko. Talo valmistui 1860-luvulla kaupungin keskeisimmälle paikalle. Talon omistajat ovat olleet ahkeria liikemiehiä. Yksi merkittävimmistä oli John Edward Moe, joka oli osakkaana monessa perinteikkäässä vaasalaisessa yrityksessä. Moen toinen vaimo, englantilais-norjalainen Tulla, oli 1900-luvun alussa talon emäntänä. Hän oli yksi kaupungin tärkeimmistä seurapiirihahmoista. Korkeasta asemastaan huolimatta Tulla oli erittäin suosittu kaikkien kansankerrosten parissa ystävällisyytensä ja reippautensa vuoksi. Kaupunkilaiset ihailivat esplanadilla ratsastavaa ylvästä Tullaa ja palvelusväki kertoi juttuja Tullan hienoista juhlista. Lapsille Tulla saattoi tarjota limonadia ja pitää balettitunteja tai näytelmäkerhoa." 

Tässä on kuva Tulla Moesta.

Mutta olihan taas ihana tulla kotiin. Huomenna sitten lähdetään kolmeksi päiväksi hoitelemaan esikoisen lapsia, kun vanhemmat lähtevät viettämään omaa aikaa risteilyllä Tukkiholmaan. Miniä on antanut hyvät pärjäämisohjeet, joten kyllä me pärjätään. Eihän siinä muuta ihmeellistä olekaan kuin eläinten kanssa pärjääminen. Mutta kyllä me pärjätään. Ihan varmasti. Saatte selonteon sitten myöhemmin.

Johanneksen evankeliumi 7:38 "Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

Ps. Kun olin julkaisemassa tätä tekstiä, huomasin, että se edellinen teksti olikin tallentunut luonnoksena. Hih! Vaikka kone väitti, ettei ole voinut tallentaa.