Perjantaina

Istuskelen tässä kopperomökissäni

Herätys oli jo ennen puoli seitsemää, kun Munni lähti valtuuston kanssa laivaseminaariin ihan ulkomaille asti. Onneksi tulee illalla kotiin, tosin aika myöhään. Kun palasin häntä viemästä kylille, menin takaisin sänkyyn, mutta eihän se uni enää silmään tullut. Niinpä ryhdyin siivoamaan. Matot pihalle ja silleen. Nyt on koti puhdas taas - tai no vessan lavuaari ja pytty ovat vielä pesemättä. Hih.

Kun työ oli tehty, ajattelin ansaitsevani maitokahvin. Sitä täällä istuskelin juomassa ja raahasin läppärin mukaan. Onneksi on tuo langaton, niin kone toimii tässä lähistöllä ulkonakin. Mun maha on ollut aika hyvässä kunnossa ja niin ollen olen voinut silloin tällöin palkita itseäni maitokahvilla. Tosin on sitä mahahaponestäjää otettava aina silloin tällöin, mutta so what. Hyvä, että on apu!

Tuolla takapihalla olis paljon lämpimämpää, mutta siellä on niin kirkas aurinko, ettei näyttö oikein pelitä siellä. Tai pelittäähän se, mutta näkyvyys on huono. Tässä nyt mietin, mitähän kummaa koko päivän tekisin. Ihan yksin. Ainakin syön maksaa, kun se ei käy Munnille, niin nyt on hyvä sitä laittaa.

Jos uskaltais, vois laittaa jo kesäkukat, mutta en kuitenkaan vielä arvaa sitä tehdä. Jos vielä kuitenkin tulee liian kylmää. Ehkä kesäkuun eka viikolla.

Eipä tässä muuta kuin hyvää vointia vaan kaikille!

1.Joh.3:2 "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisekseen, kun Hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena kuin hän on."

Kesä toi mustikkapensaat

Ihanaa - kesä - ihanaa!! Ei voi lakata ihastelemasta tätä rakkaan kotimaamme ilmastoa. Vielä kuukausi sitten oli lunta takapihalla isot kinokset ja nyt jo maasta työntyy kaikennäköistä ja kokoista vihreää lehteä. Ei todellakaan osaisi arvostaa tätä ihanaa kesää ilman noita muita vuodenaikoja.

Ollaan tuon Munnin kanssa jo niin vanhoja, ettei mustikanpoiminta tahdo jaksaa kiinnostaa ja siksipä innostuin hankkimaan kaksi pensasta. Tuolla ne ovat takapihalla odotelleet jo muutaman päivän istuttajaa. Joinain päivinä olen koputellut naapurilta lainatulla rautakangella maata etsien sopivaa istutuspaikkaa. Mutta, mutta, joka kohdassa on kalahtanut kivi vastaan. Niin ja on ollut niin kiireistäkin tämä eläkeläiselämä, ettei ole  ollut tarpeeksi rakoa, jolloin olisi oikein tosi mielellä etsistekelemään istutuspaikkaa.

Tänä aamuna sitten rysähti. Jo yhdeksältä olin ulkona työkalujen kanssa. Siis rautakangen, lapion ja kirveen. Että miksikö kirves? Tietenkin siksi, että täällä on niin mahdottoman paljon noita kantoja ja olin päättänyt yhden sellaisen saada irti maasta. Yritimme sitä yhdessä jo, kun routa vielä runteli maata, mutta se jäi yritykseksi.

Mutta asiaan. Alkoi ensimmäisen kuopan kaivaminen. Se lähti hyvin käyntiin, mutta jo kohta kanki taas kalahti silleen, että kivihän se siellä. Ja tuntui olevan aika isokin. Minä sitä siinä kangella ja lapiolla yritin saada hievahtamaan edes vähän ja onnistuihan se - siis pieni hievahtaminen. Munni oli vielä sisällä enkä häntä olisi uskaltanut kangen varteen päästääkään, on vointi ollut sellainen näillä kuumilla keleillä. Kun hän vihdoin ehti ulos saakka, sai ottaa lapion ja tukea kiveä, kun sitä hivuttelin ylöspäin. Ja tulihan se sieltä. Jess. Sitten vielä toinen kuoppa, vähän multaa, jota Munni haki viime kesänä tuodusta kasan jäännöksestä ja pensaat maahan. Hih!

Tässä ne sitten ovat kumpikin kuopassaan.

Nyt sisko-Liisa tietenkin sanoo, että ne on liian syvällä. Kerran toista jo nostettiinkin, mutta siinäpähän nyt vaan ovat. Jäi muuten mainitsematta, että sitä kiveä yksin väännellessäni rukoilin, että kivi tulisi kunnialla ylös. Ja koko urakan jälkeen kävin siunaamassa vielä pensaitten alutkin hyvään kasvuun ja marjomiseen. Tosin tuohon jälkimmäiseen mennee vielä joitain aikoja. Kyllä, kyllä Liisa, käytin rodomultaa.

Kun pensaat oli istutettu, oli sen vihoviimeisen kannon vuoro. Se ei ollut vielä maatunut lainkaan, siispä tarvittiin kirvestä katkomaan juuret. Mutta niin se vaan sieltä nousi sekin ja ihan ilman miehistä apua. Mä oon kuulemma kova jätkä. En tietenkään niin kova kuin sisko-Liisa, mutta sinne päin. :)

Ja sitten suihkuun! Kyllä teki hyvää! Kaiken tämän rehkimisen jälkeen maistui maitokahvi ulkona tosi hyvältä.

Alkuviikosta hain fb-kirpparin kautta löytämältäni kiltiltä rouvalta - hih - humalan juuria ja hyvin ovat lähteneet kasvuun nekin. Ne kasvavat sen aikaisemmin esittelemäni etupihan lokeromökin aidan toisella puolella ja sieltä odotan niiden kasvavan seinämän yli mökkilöisen puolelle. Alku ainakin näyttää hyvältä. Niin piti vielä sanomani, että samalta henkilöltä sain tuon verenpisaran purkkeineen kaikkineen. Siinä se ihanasti kukkii. Muita kesäkukkia - paitsi tietenkin aikaiset orvokit - en ole vielä laitellutkaan. Ensi viikoksi olen sen homman suunnitellut. Tarkoituksena on ajella Rudolla olevaan pieneen kasvihuoneeseen, jossa kasvatetaan tosi hienoja amppeleita. Viime kesän mahtavat petuniat olivat sieltä.

No eiköhän tämä riitä tällä erää. Hyvää kesän alkua vain kaikille lukijoille ja niillekin, jotka eivät lue.

1.Kor.3:6-7 "Minä istutin, Apollos (tällä kertaa Munni) kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa."

p.s. Ollaan mielenkiinnolla seurattu kolmen pesäpöntön kohtaloa tuolla takapihalla. Vain yksi näyttää saavan asukkaita. Illalla oli mielenkiintoinen ottelu toisella uusimmista pöntöistä. Kirjosieppouros meni aukolle, tutkiskeli ja katseli ja meni lopulta sisään. Hetken kuluttua tuli toinen uros istumaan aukon eteen. Istuskeli siinä tovin ja lopulta kurkkasi puoliksi sisään ja jäi siihen. Minä jo luulin, että se jäi mahasta kiinni, mutta sitten se luiskahti yhtäkkiä sisään. Kohtapian reiästä singahti ulos lintukerä ja putosi maahan ja siinä alkoi siipien huiskinta. Me jo luulimme, että lintu vaurioitti siipensä ja taistelee siellä maassa yrittäen lentoon. Mutta kyseessä olikin kahden uroksen ottelu, joka pian loppui, kun molemmat säntäsivät lentoon. Tällä välin oli pöntön läheiselle oksalle tullut istumaan naaras, josta ilmeisesti taistoa käytiin. Olipa mielenkiintoinen näytelmä.

Äitienpäivä Helsingissä

Kerran näinkin päin. Päätettiin siskon kanssa lähteä kuopustemme luo Helsinkiin äitienpäiväksi. Tarkoitus ei oikeastaan ollut mennä juuri äitienpäivksi, se nyt vain kävi niin. Ehkäpä siitä syystä, että tyttärillemme tämä viikonloppu sopi parhaiten.

Reissu oli tosi onnistunut. Käveltiin ainakin 20 kilometriä, siispä jalkani olivat aika kipeät. Lauantaina tutkailtiin typykän kanssa kaupungin puistoja ja vanhoja, hienoja taloja. Molempien suhteen jouduin myöntämään, että kauniimpaa on kuin olin uskonut. Puistojen nurmet olivat täynnä keltamoita - siis aivan keltaisena. Toisaalla taas pieniä sinisiä kukkia, joiden nimeä en tiedä. Löysin netistä tällaisen kuvan, jossa niitä on. Tuota lehmää tosin ei siellä näkynyt. :)

Illalla syötiin Aito-nimisessä ravintelissa tällaisella porukalla

Alkumaistiaisiksi tuotiin tilaamatta lusikat

Mitä sisälsivät? Sitä en muista, varmaan poroa ainakin.

Iinan kanssa söimme savustettua lohta, korianterimuusia ja parsaa. Niin ja alkuruokana oli parsaa hollandaise-kastikkeen kera.

Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli riittävästi, vaikka annos näyttää tuolla ylempänä aika pieneltä.

Sunnuntaina kävelimme jälleen keskustaan ja sieltä Lintsin luo aamubrunssille. Kun oli levätty hieman syönnin jälkeen lähdettiin - jälleen kävellen - uimastadionille uimaan. Mulla oli molemmilla matkoilla iso ja painava kassi selässä ja olin aivan poikki, kun vihdoin kiertoteiden kautta pääsimme perille. Olihan iso uimala. Sisätilat hieman isommat kuin Laihian uimahallissa, sauna tosin ei ollut juurikaan isompi, kumma kyllä.

Itse allas oli ulkona ja siinä oli ainakin kymmenen rataa ja pituutta 50 metriä. En kuitenkaan jaksanut uida kuin 200 metriä, olin niin loppu kaikesta kävelemisestä ja kassin raahaamisesta. Lopun ajan kassia omiensa lisäksi kantoikin kuopukseni.

Söimme jälleen ja menimme elokuviin katsomaan Les Miserables http://www.finnkino.fi/Event/299451/. Ensi hetkillä kauhistuin - tämähän on oopperaa - en jaksa. Mutta sain erehtyä onnellisesti. Elokuva oli tosi hieno, mahtava, upea ja niin tunnetta täynnä. Roolisuoritukset olivat aivan loistavia. En ihmettele, että filmi on valittu vuoden 2012 elokuvaksi. Mulla tulee filmiä katsellessani tosi harvoin itku, mutta tässä tuli. Niin ja kun katselen uudelleen Candlefordin postineitiä tv:stä, siinäkin usein ikkasen vähän. Hih.

Maanantaina kävelin jälleen keskustaan, jossa tapasimme siskon kanssa. Juna toi meidät kotiin illaksi.

Tosi hieno äitienpäiväviikonloppu!

Psalmit 127:3 "Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti."

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat - vai miten se meni?

Jo pitkään olen ajatellut kirjoittaa leivistä. Jaa että miksikö? No siksi, kun meidän perheessä on ollut pakko vaihtaa ihanat ruispalat tai sen tyyppiset leivät ja hapankorput toisenlaiseen leipään. Mun maharustinki ei enää kestä hapanleipää kuin silloin tällöin ja kohtuullisesti nautittuna. Munnilla taas on ne omat rajoituksensa: ei mitään kokojyväviljaa ja muutamat lisäaineet kielletty liiallisen fosfori- ja kaliumpitoisuutensa vuoksi.

Munni siis syö pehmeänä leipänä täysvalkoisista vehnäjauhoista tehtyä paahtoleipää. Mutta koska hän pitää erityisesti näkkileivästä, on sen löytymisestä tullut hieman ongelmallisempaa. Lopulta löytyi  yksi laji, jossa on vain tavallista vehnää

Sitten minun nykyisiin leipävalintoihini, jotka oikeastaan kirvoittivat minut tähän kirjoitukseen. Olen kokeillut todella monenlaisia niin pehmeitä kuin näkkileipiäkin. Tulos on mielestäni aika  heikko. Nykyiset suomalaiset leivät ja sämpylät ovat mielestäni täyttä höttöä - ilmaa - ei mitään puremisvastetta eivätkä edes paina mitään. Nyt täytyy muistaa tuo alun huomautus; etsintäni ei koske ruispaloja eikä tavallista reikäleipää. Ne ovat kunnon leipää.

Olen kokeillut kaikenmaailman Taikaruisleivät ja sämpylät sun muut. Mikään ei tunnu hyvältä eikä maistukaan niin kuin haluaisin. Sitten päätin asian, johon en koskaan olisi luullut sortuvani. Ostin ruotsalaista Pågenin leipää nimeltään Tumma viettelys. Isokokoinen, siivutettu vuokaleipä. Siinä löytyi mun leipä. Tuntuu painavalta. Antaa sopivasti puremisvastetta. Ja on vielä hyvääkin. Toinen saman leipomon leipä on myös käypä, tosin ei aivan yhtä hyvää, Maalaishyvä.

Yksi ongelma oli myös löytää kunnon näkkileipä. Kokeilin niissäkin monen monet kotimaiset versiot, mihinkään päätymättä. Ihan vain maun takia. Ja - melkein häpeä myöntää - mutta tässäkin päädyin naapurimaan tuotteeseen

On sitten tosi hyvä näkkäri. Ohut, rapea ja hyvänmakuinen. Harmi vain, ettei sitä saa täältä Laihialta eli varastossa täytyy aina olla. Toinen huono puoli on pakkauksen koko. Se kun ei tahdo sopia mihinkään kaappiin kunnolla. Mutta pääasia on, että maistuu hyvältä.

Mutta on toisenkinlaista leipää - elämän leipää.

Joh. 6:35 "Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Minä olen elämän leipä."

Sairastelua ja riipputuolin uusi tuleminen

On sitten kurjaa olla sairaana. Olen maannut nyt kolmatta päivää, tosin vähän välillä käynyt jaloittelemassa, tänään jopa istuskelin hetken takapihan auringossa. Onhan ensimmäinen kesäpäivä, auringossa jopa +24 astetta.

Sekin on kurjaa, kun huomaa niin paljon sellaista, mitä pitäisi tehdä just nyt, kun ei vielä jaksa mitään tehdä. Keittiön kaakelit on taas likaiset, hellan etuosa ja uuni pitäisi pestä eikä liesituulettimen suodatinta pidä unohtaa. Vessa pitäis pestä ja koko huushollin lattiat. Elikkä tehdä kunnollinen suursiivous.

******************'

On muuten eroa kahvien mauissa. Sen huomasi menneinä päivinä jopa itse Munni, joka ei yleensä mitään makuja erota. Saimme joltain Kulta Katriina -paketin, kun normaalisti käytämme Juhla Mokkaa. Oli kyllä aika iso ero  mauissa. - Muuten mainittakoon, että Munni käveli tuossa juuri ikkunan ohi ja taisi jopa höpötellä ittekseen, mitä lie höpötellyt. - KK oli aika karvasta. Toissapäivänä, kun olin vielä enemmän sairas kuin tänään, Munni keitti mullekin kahvia. Ihmettelin, että miten tämä on tänään niin hyvää. Sain sitten kuulla, että on palattu takaisin Juhla Mokka -kauteen.

Mulla on ollut kyllä palvelua tämän sairastelun aikana. Joka päivä on ruoka tullut pöytään - jos nyt vaikka vain yhden kerran, niin kuitenkin. Ja ihan hyvää ruokaa on ollut. Ei voi moittia.

Kun etsiskelin kuvaa tähän tylsään tekstiin, löysin pari sopivaa. Vielä työssä ollessa tein jutun henkilöstölehteen kuntosalikäynnistä. Että oon sitä minäkin kuntoillut, tosin tuosta on aikaa jo 8 vuotta. Hih

Mahtoiko olla liian vaikea teline?

Hei mähän laihduin jo!

  

Nyt sitten siirrymme riipputuolien maailmaan. Ostin Lepikon viimeisenä kesänä riipputuolin, joka oli runsaassa käytössä. Siellä se riippui välillä koivun oksassa, välillä terassin kattorakenteissa. Täällä Laihialla ihmettelin, mihin sen ripustaisin. Katselin jo nettikaupoista telineitäkin ostaakseni. Sitten eräs rakas ystävä tuli avuksi. Hänellä oli riipputuolin teline tyhjän panttina tuolin mentyä monien palveluvuosien jälkeen rikki. Hän tarjosi sitä meille lainaksi. Tietenkin tartuin heti tilaisuuteen.

Mutta sitten tuli uusi ongelma. Tuolini oli liian korkea ja omien virityksieni jälkeen sain sitä sen verran nostetuksi, että istuessa peppu otti maahan. Noh, niinhän asia ei sovi olla. Niinpä käännyin armaan puoliskoni puoleen ilmoittaen ongelman laadun. Olin itse keksinyt, että tuohon puutankoon voisi suoraan laittaa jonkinlaisen kiinnitysjutun, ja näin asia olisi hoidettu.

Ei muuta kuin hommiin. Siis Munni, en minä. Aluksi hän lähti ostoksille ja kun oli löytänyt mielestään sopivan systeemin, oli vuorossa paksun jousen päästä pienen palan poissaaminen, sillä systeemin rengas ei mahtunut jousen koukkuun. Siinä Munni sitä rautasahalla sahasi monta aikaa äheltäen. Tarjosin välillä hänelle kahvitkin - Juhla Mokkaa. Lopulta Munni joutui käväisemään lähistöllä sijaitsevassa ystäviemme tehtaassa sahaamassa jousesta palan pois. Ja tältä se nyt näyttää!

 

Ja näin siinä nautiskellaan Nalle Puh -pyjamassa.

 

Taidan laittaa vielä yhden vanhan kuvan, että näette, minkälainen oli kiinnityssysteemi ennen. Tottahan se nyt jokaista lukijaa kiinnostaa. :)

Mutta eipä tässä muuta. Lauantaina tulee uusi yritys junailla etelään päin.

1.Moos.1:1-4 "Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä."

Pakko kommentoida VR:n toimintaa

Liisa-siskolla ja minulla oli tarkoitus lähteä ilahduttamaan kuopuksiamme Helsingin kaupunkiin, mutta päivissä tuli hieman sekaannusta. Luulimme meitä odotettavan huomenna eli 4.5. lauantaina ja sisko kävi ostamassa Vaasan kaupungin rautatieaseman lipputoimistosta meille matkaan oikeuttavat liput. Osasi kyllä ostaa lipun minulle Laihialta alkaen - onneksi. Nåh, minä kun käväisin asioilla Vaasan kaupungissa eilen, niin tietenkin otin omat lippuni omaan kukkarooni. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

Kun häävin olin kotiin päässyt, sisko soitti, että meidän olikin tarkoitus lähteä tuolle ilahduttamisreissulle vasta viikon kuluttua eli äitienpäivän lauantaina. Hän oli asian saanut tietoonsa kuopukseltaan puhelimessa. Eipä mitään, minä puhelimella soittamaan VR:n asiakaspalveluun, että haluaisimme vaihtaa lippujen päivämäärät. Minua palveli erittäin ystävällinen naishenkilö, joka teki toivomani päivämäärämuutokset lippuihin. Se tosin kesti jonkin aikaa, mutta tuli ilmeisesti tehdyksi - ainakin johonkin pisteeseen asti. Sitten alkoivatkin ongelmat.

Hän lupasi lähettää uudet liput sähköpostiini, mutta kun hän yritti ja yritti saada muutosta menemään läpi tietokonesysteemissä, joutui hän lopuksi toteamaan, ettei se onnistu. Syyksi hän sanoi sen, että liput on maksettu käteisellä. No eipä mitään, asuuhan sisko Vaasassa ja päätettiin puhelu siihen toteamukseen, että sisko käy Vaasan kaupungin rautatieaseman lipputoimistossa tekemässä tämän muutoksen. Sain vielä hyvän päivän jatkon toivotukset puhelun lopuksi.

Aamulla sisko sitten soitti ja kertoi suureksi yllätyksekseni, ettei minun lippuani voinutkaan perua siellä Vaasan kaupungin rautatieaseman lipputoimistossa, vaan minun pitää itse mennä sinne lipun kanssa. He kun kuulemma tarvitsevat sen vanhan lipun. Mitähän silläkin tekevät, mietiskelin? Minä tuskaantuneena huokailin asiaa, mutta eihän siinä auttanut. Oli lähdettävä tuolle 27 kilometrin - siis yksi suunta - matkalle näyttämään sitä junalippua.

Kun saavuin sinne Vaasan kaupungin rautatieaseman lipputoimistoon, kaksi ihmistä oli minua ennen jonossa, mutta tulihan se minunkin vuoroni. Nätisti pyysin saada vaihtaa päivämäärät lippuihini ja tähän asiakaspalvelija ystävällisesti suostui. Siinä pienen hiljaisuuden jälkeen ja asiakaspalvelijan näpyttelyjen lomassa ryhdyin esittämään kainosti asiaani. Sanoin, että haluaisin vain uteliaisuudesta tietää, että miksiköhän siskoni, joka asuu täällä Vaasan kaupungissa ei voinut vaihtaa lippujeni päivämääriä, vaan minun piti ajaa Laihialta saakka sitä tekemään. Asiakaspalvelija punastui vienosti - olikohan hän itse ollut asiaa hoitamassa siskoni siellä käydessä, en tiedä - ja yskiskeli hieman. Vaikutti siltä, että hän aikoi sanoa, että olisi sen voinut tehdä, mutta jätti kesken ja sanoikin, että kun heidän pitää saada ne vanhat liput. Minä siihen, etteihän niitä kukaan olisi voinut käyttää, kun tietenkin te peruutatte ne siellä teidän tietokonejärjestelmässä. Asiakaspalvelija vaikutti hieman nololta. On huomattava, että minä puhuin hyvin ystävällisesti enkä lainkaan syyttävällä äänensävyllä.

Kesti tovin - arvioni mukaan noin kymmenen minuuttia - ennen kuin tämä kyseinen asiakaspalvelija sai vanhat liput peruutetuksi ja uudet kirjoitetuksi. Ystävällisesti luonnollisesti ilmoitin uudet päivämäärät, jotka hän sitten sai kuin saikin kirjoitetuksi niihin uusiin lippuihin ja ne tulostetuiksi. Sitten tuli se loppuhetki. Tämä kaikki maksoi minulle viisi euroa lipulta eli kun kyseessä oli meno-paluuliput, niin jouduin pulittamaan Laihia-Vaasa-Laihia-matkan lisäksi vielä kymmenen euroa. Onneksi sentään lipun hinta on eläkeläishinta. Siihen ei kajottu.

Olin mielessäni jo päättänyt lähettää VR:n pääpaikalle palautteena kyseisen tarinan, mutta muutin mieleni, kun asiakaspalvelija antaessaan nämä uudet liput minulle, samalla antoi kaksi kappaletta seitsemän (7) euron korttia, jotka ovat sekä junassa että R-kioskilla käypää rahaa.

Että tällainen tarina tänään.

Psalmit 127:1-5 "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo."

Melkein valmis etupihan lokero

Taidan tässä heti alussa paljastaa edellisen postauksen arvoitusta hivenen. Kas tässä - tosin ei vielä ole aivan valmis - ehkä ei koskaan

 

En tiedä tuleeko tuolle lokerolle mitään käyttöä, aurinko kun ei sinne juuri koskaan paista, mutta se oli tyhjänä niin ruman näköinen. Onhan nyt ainakin silmälle iloa. On mulla sinne vielä aika monia suunnitelmia lokeron suhteen, mutta niistä myöhemmin lisää.
Minä siis olen ollut arkkitehtinä ja isoM rakennusinsinöörinä. Yhteispelillä se sujuu.

Katseltiin tuossa äsken mukavan näköistä näytelmää takapihalla. Siellä on koivun rungosta tehty linnunpönttö männyn runkoon kiinnitettynä. Viime kesänä kirjosieppo valloitti sen, saa nähdä, kuka tänä kesänä ensin ennättää. Äskeisessä näytelmässä käpytikka meni pöntölle. Istui sen oviaukon edessä, mutta siitähän ei sen kokoisesta linnusta sisään mahdu kuin pää. Siinä se keikisteli, kellisteli päätään ja ihmetteli varmaan, että mikähän hökötys tämäkin on. Muuten se on käynyt näin keväällä nakuttelemassa talipötkylää aika usein. Talon päädyssä on aika monta sen tai sen lajitoverien nakuttelemaa reikää. On ilmainen tuuletus yläpohjassa. Hih.

Nyt on siis vappu ja odottelemme välipojan porukkaa kyläilylle. Lohta tulee ruuaksi. Mutta hyvää vappua kaikille, jotka lukevat tätä.

Psalmit 98:4 "Kohottakaa riemuhuuto Herralle kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta."