Kesä toi mustikkapensaat

Ihanaa - kesä - ihanaa!! Ei voi lakata ihastelemasta tätä rakkaan kotimaamme ilmastoa. Vielä kuukausi sitten oli lunta takapihalla isot kinokset ja nyt jo maasta työntyy kaikennäköistä ja kokoista vihreää lehteä. Ei todellakaan osaisi arvostaa tätä ihanaa kesää ilman noita muita vuodenaikoja.

Ollaan tuon Munnin kanssa jo niin vanhoja, ettei mustikanpoiminta tahdo jaksaa kiinnostaa ja siksipä innostuin hankkimaan kaksi pensasta. Tuolla ne ovat takapihalla odotelleet jo muutaman päivän istuttajaa. Joinain päivinä olen koputellut naapurilta lainatulla rautakangella maata etsien sopivaa istutuspaikkaa. Mutta, mutta, joka kohdassa on kalahtanut kivi vastaan. Niin ja on ollut niin kiireistäkin tämä eläkeläiselämä, ettei ole  ollut tarpeeksi rakoa, jolloin olisi oikein tosi mielellä etsistekelemään istutuspaikkaa.

Tänä aamuna sitten rysähti. Jo yhdeksältä olin ulkona työkalujen kanssa. Siis rautakangen, lapion ja kirveen. Että miksikö kirves? Tietenkin siksi, että täällä on niin mahdottoman paljon noita kantoja ja olin päättänyt yhden sellaisen saada irti maasta. Yritimme sitä yhdessä jo, kun routa vielä runteli maata, mutta se jäi yritykseksi.

Mutta asiaan. Alkoi ensimmäisen kuopan kaivaminen. Se lähti hyvin käyntiin, mutta jo kohta kanki taas kalahti silleen, että kivihän se siellä. Ja tuntui olevan aika isokin. Minä sitä siinä kangella ja lapiolla yritin saada hievahtamaan edes vähän ja onnistuihan se - siis pieni hievahtaminen. Munni oli vielä sisällä enkä häntä olisi uskaltanut kangen varteen päästääkään, on vointi ollut sellainen näillä kuumilla keleillä. Kun hän vihdoin ehti ulos saakka, sai ottaa lapion ja tukea kiveä, kun sitä hivuttelin ylöspäin. Ja tulihan se sieltä. Jess. Sitten vielä toinen kuoppa, vähän multaa, jota Munni haki viime kesänä tuodusta kasan jäännöksestä ja pensaat maahan. Hih!

Tässä ne sitten ovat kumpikin kuopassaan.

Nyt sisko-Liisa tietenkin sanoo, että ne on liian syvällä. Kerran toista jo nostettiinkin, mutta siinäpähän nyt vaan ovat. Jäi muuten mainitsematta, että sitä kiveä yksin väännellessäni rukoilin, että kivi tulisi kunnialla ylös. Ja koko urakan jälkeen kävin siunaamassa vielä pensaitten alutkin hyvään kasvuun ja marjomiseen. Tosin tuohon jälkimmäiseen mennee vielä joitain aikoja. Kyllä, kyllä Liisa, käytin rodomultaa.

Kun pensaat oli istutettu, oli sen vihoviimeisen kannon vuoro. Se ei ollut vielä maatunut lainkaan, siispä tarvittiin kirvestä katkomaan juuret. Mutta niin se vaan sieltä nousi sekin ja ihan ilman miehistä apua. Mä oon kuulemma kova jätkä. En tietenkään niin kova kuin sisko-Liisa, mutta sinne päin. :)

Ja sitten suihkuun! Kyllä teki hyvää! Kaiken tämän rehkimisen jälkeen maistui maitokahvi ulkona tosi hyvältä.

Alkuviikosta hain fb-kirpparin kautta löytämältäni kiltiltä rouvalta - hih - humalan juuria ja hyvin ovat lähteneet kasvuun nekin. Ne kasvavat sen aikaisemmin esittelemäni etupihan lokeromökin aidan toisella puolella ja sieltä odotan niiden kasvavan seinämän yli mökkilöisen puolelle. Alku ainakin näyttää hyvältä. Niin piti vielä sanomani, että samalta henkilöltä sain tuon verenpisaran purkkeineen kaikkineen. Siinä se ihanasti kukkii. Muita kesäkukkia - paitsi tietenkin aikaiset orvokit - en ole vielä laitellutkaan. Ensi viikoksi olen sen homman suunnitellut. Tarkoituksena on ajella Rudolla olevaan pieneen kasvihuoneeseen, jossa kasvatetaan tosi hienoja amppeleita. Viime kesän mahtavat petuniat olivat sieltä.

No eiköhän tämä riitä tällä erää. Hyvää kesän alkua vain kaikille lukijoille ja niillekin, jotka eivät lue.

1.Kor.3:6-7 "Minä istutin, Apollos (tällä kertaa Munni) kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa."

p.s. Ollaan mielenkiinnolla seurattu kolmen pesäpöntön kohtaloa tuolla takapihalla. Vain yksi näyttää saavan asukkaita. Illalla oli mielenkiintoinen ottelu toisella uusimmista pöntöistä. Kirjosieppouros meni aukolle, tutkiskeli ja katseli ja meni lopulta sisään. Hetken kuluttua tuli toinen uros istumaan aukon eteen. Istuskeli siinä tovin ja lopulta kurkkasi puoliksi sisään ja jäi siihen. Minä jo luulin, että se jäi mahasta kiinni, mutta sitten se luiskahti yhtäkkiä sisään. Kohtapian reiästä singahti ulos lintukerä ja putosi maahan ja siinä alkoi siipien huiskinta. Me jo luulimme, että lintu vaurioitti siipensä ja taistelee siellä maassa yrittäen lentoon. Mutta kyseessä olikin kahden uroksen ottelu, joka pian loppui, kun molemmat säntäsivät lentoon. Tällä välin oli pöntön läheiselle oksalle tullut istumaan naaras, josta ilmeisesti taistoa käytiin. Olipa mielenkiintoinen näytelmä.