Reppuretki

Tänään tuli olosuhteet, jolloin oli mitä mainioin mahdollisuus kokeilla kaupassakäyntiä kävellen repun kera. Ostin - tai oikeastaan Liisa sen osti ja minä maksoin - Lidlistä 19,90 eurolla retkirepun, jonka vetoisuus on 30 litraa.

Niin siitä mahdollisuudesta. Munni sai illalla pyynnön lähteä äestämään kaverille ja tällaista kutsuahan hän innosta hihkuen noudattaa. Nåh, taisin vähän liioitella. Haluaisin nähdä päivän, kun Munni hihkuu innosta. Hih!

Niin se reppu

Se on suurinpiirtein tämän näköinen. Kuva on kyllä netistä lainattu ja tämä malli lienee hieman hienompi versio kuin omani, mutta niin on hintakin hienompi.

Hivuttaiduin siis autoon reppuineni ja sauvoineni, kun Munni lähti peltotöihin. Minut hän pudotti kyydistä ystävien luona, jossa kävin hieman näpyttelemässä tietokonetta. Siitä sitten reppu selkään, sauvat käteen ja menoksi. Matkalla poikkesin ruokakauppaan ja latasin reppuun ostamani tavarat.

Repun kera matka oli kyllä huomattavan paljon raskaampaa kuin ilman reppua, minkä ehkä voisi ilman mainintaakin arvata. Koko matka kesti 48 minuuttia, joista 33 viimeisintä repun kera. Hartioita rupesi loppumatkasta särkemään ja nyt tässä näpytellessä oikeassa olkavarressa hauiksen kohdalla on einiinmukavaa tuntemusta.

Muuten tarkoitukseni oli oikeastaan kertoa siitä, minkä löydön olen viime päivinä tehnyt. Kuten minut tuntevat ehkä ovat huomanneet (:)) olen aika äkäisesti liikkuvaa sorttia - kiihtyvyys nollasta sataan sekunnissa. Kun esimerkiksi luen kirjaa, pakko lukea nopeasti, että saa mahdollisimman äkkiä tietää, mitä siinä tapahtuu. Näitä kävelyitä kun nyt olen enemmänkin ruvennut sattuneesta syystä harrastamaan, niin hoksasin tässä päivänä muutamana, etteihän mun ole pakko kävellä niin lujaa. Olen kävellyt aivan kuin kilpaa ajan kanssa näkemättä ympärilleni.

Tämä oivallus sai oikeastaan enemmän muotoa tuolla Rajavuoren maisemissa. Jälkeenpäin sanoinkin Liisalle, että me taidettiin kävellä liian lujaa. Minä olin edessä määräämässä vauhtia ja Liisaa tuntevat tietävät, ettei Liisa hevillä huutele, että paas tyttö vähän hitaammin töppöstä toisen eteen. Ei, Liisa ei sellaisia huutele, hän vain seuraa. Liisa onkin paljon hienompi ihminen kuin minä. Olenkin nyt opetellut kävelemään hitaammin ja tarkkailemaan hivenen ympäristöäkin.

Samalla on tullut mieleen, että olen koko elämänikin tainnut mennä hirveällä vauhdilla eteenpäin ja välillä on tien vieriltä kaatuneet aurausmerkitkin vauhdissa. Mikä ihmeen kiire mulla on? Munni tapaa sanoa, etten voi istua aloillani minuuttiakaan, kun pitää nousta vaikkapa vain taulun asentoa korjaamaan. Pakko kait se on myöntää, että näinhän se taitaa olla. Toisaalta tiedän oppineeni laiskottelemaankin. En ole ollenkaan yhtä tarkka esimerkiksi siivouksesta kuin ennen. Silti minussa on sellainenkin puoli, että kun keskityn tekemään jotain, en edes huomaa ympäristöä; en kuule enkä näe muuta kuin asian, jota teen. Toivottavasti ei ole liian myöhäistä huomata näitä asioita ja tehdä mahdollisia muutoksia - tai ainakin yrittää. Sitä perustemperamenttiahan ei voi muuttaa, se on pysyvä, mutta silti ihminen voi itseään koulia ja kasvattaa. Toinenhan sitä ei voi tehdä. Täältä voi lukea enemmän temperamentista http://fi.wikipedia.org/wiki/Temperamentti

Eipä mulla muuta tällä kertaa. Taidan mennä haravoimaan lehtiä.

Psalmit 139:13-14 "Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää."

Luontopolulla Rajavuoressa

Liisa-sisko päätti, että tänään lähdetään luontoon pienelle vaellukselle. Tai kyllä hän sen ilmoitti jo noin viikko sitten. Niinpä lounaaksi keitin omaviljelemistä pinaateista keiton ja hyvää oli. Kohtapian sisko ja sen mies sekä niiden koira tulivatkin. Niin sitten hurahdettiin molemmat omilla autoillamme Tampereelle päin, mutta jo kohta käännyttiinkin Jurvaan päin. Siellä jossainhan se Rajavuoren erä- ja luontokeskus sijaitsee http://laihia.planeetta.com/liikuntakartat/karttakohde.php?kohde=15.

Olen hankkinut Lidlistä 30 litran vetoisen hienon repun ja se sai ensikäyttönsä tällä reissulla. Mukaan varattiin makkaraa, voileipvät ja pullat kahvin kera. Sisko lupasi tuoda kahvinkeittovälineet. Minulla oli auvoinen ajatus, että miehet jäävät sinne Rajavuoren keskukseen laavulle tekemään nuotiota ja keittelemään meille kahvia sillä aikaa, kun me Liisan kanssa kierrämme 5,5 km:n luontopolun. Toisin kuitenkin kävi. Keskukseen oli tulossa porukkaa, niinpä me talsimme 1,7 km eteenpäin luontopolun toiselle laavulle ja jätimme miehet sinne. Sisko ja minä suunnistimme sauvojen kanssa polulle.

Tänne laavulle saavuttiin ja täältä lähdettiin patikoimaan

Kaunista saniaissammalta (?)

Tämä oli aika hyvää kävellä, siltoja oli paljon ja ne olivat liukkaita

Liisa ja Munnin sauvat

Kaunis kelo

Jossain vaiheessa metsän seasta tuli vastaan MIES. Hui, karhuksi luulin. Ja kohta niitä tuli iso liuta. Luulivat meitä karhuiksi. Kun kysyimme mitä miehiä he ovat, saimme vastaukseksi: turpomiehiä. :)

Kaunista metsänpohjaa

Jäkälä on kaunista

Tämä oli tosi kaunista metsää

Keskellä metsää oli muutamia haapoja, jotka olivat jo lehtensä pudottaneet

Tällaisia merkkejä seurasimme

Juuri ennen laavullemme saapumistamme miesjoukko tuli taas vastaamme. Opastin heitä, että teillä on vielä puolitoista kilometria taivallettavana. Kaljapurkit käsissä he kuljeksivat jo tässä vaiheessa. 

Kun saavuimme uudelleen laavulle, oli kahvipannu laitettu nuotiolle ja tosi makoisat kahvit saimmekin.

Kahvinkeittoa

Väsyneet, mutta onnelliset vaeltajat. Tosin Kaj ja Mr Morrison eivät vaeltaneet

Makkaraakin saatiin

Nokipannu

Mie

Liisa sanoi, että nyt sitten kerran viikossa retkeillään. Ja meidän suvussa Liisa on se, joka päättää! Saas nähdä, minne seuraavaksi mennään. Tulkoon mainituksi, että onhan meillä tavoite: ensi kesäkuussa St Olavsledenille http://www.stolavsleden.com/

p.s. Kävelimme Liisan kanssa yhteensä 8,7 km ja kaksi tuntia. Hyvä me!

Psalmit 23:4-6 "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."

Änttikankaalla

Jaa, etkö tiedä mikä se on? Lapsuudessani, jos joku meillä väitti toisen olevan hänen paikallaan, tuli usein vastaukseksi: "Sun paikkas on Änttikankaalla." Eli se on Kortesjärven hautausmaa. Käytiin Munnin kanssa laittamassa isän, äidin ja vanhimman siskoni Kaarinan hauta talvikuntoon.

Tällainen siitä tuli. Ei paha, vaikka ite sanonkin. 

Munni kävi aamulla puukottamassa kuusenoksia säkillisen mukaan. Minä tein sen edellisellä kerralla, kun oli meidän vuoro laittaa hauta talvikuntoon. Jouduin kuitenkin toteamaan rakkaalleni: "Sinä otit määrää ja minä laatua!" Lisäksi ostin eilen Vaasasta callunoita.

Änttikankaalta ajoimme äidin ainoan elossa olevan siskon, Ilmi-tädin ja mun varaäitini luo, mutta siellä oli ovet säpissä. Siispä auton nokka kohti Kivimaata, jossa miehet olivatkin kotona. Isän sisko Kaisa-täti oli varaäidin kanssa senioripäivää viettämässä kirkolla. Varaäiti on oikea vauhtihirmu ollakseen kohta 87-vuotias. Ajelee autolla vielä pitkiäkin matkoja ja käy monta kertaa vuodessa Pärnussa kylpylässä - tosin ei sinne ajele omalla autolla :). Taas on kuulemma lähdössä, vaikka edellisellä kerralla käydessämme kovasti vakuutti, että tämä oli nyt sitten viimeinen kerta. Ihanaa, että hän jaksaa olla niin pirteä. Toki siihen vaikuttaa hyvä terveys. Mutta on hän luonteeltaankin iloinen eikä pienistä krempoista piittaa.

Kivimaalla serkku kertoi Harjun Ellin käyneen heillä vieraisilla. Hän on 96-vuotias ja kuulemma erittäin pirteä. Nåh, siitähän sain kimmokkeen, että ajamme kirkolle ja käymme hänen luonaan. Saimme vain tien nimen ja suunnan missä päin täti asuu. Tai ei hän ole mun tätini, vaan eräs kylällä meidän aikana asunut nainen. Mutta löytyihän sieltä ovi, jossa luki hänen nimensä. Ei muuta kuin sisään. Siellä täti istui keittiössä syömässä. Menin hänen viereensä ja kysyin mahtaako hän minua tuntea. Kerroin, että vuonna 1958 ollaan  viimeksi nähty ja että olen samalta kylältä. Ei hän tuntenut. Sitten kysyin, että enkö yhtään muistuta Pellisen Helviä. Sitten sytytti, että Paavontuvan tyttäriähän siinä. Ja sitten me halattiin.

Oli aivan ihana täti. Hän suri, että on niin sekaista, kun hänellä on lonkassa tulehdus eikä pääse kävelemään ilman kyynärsauvoja eikä niin ollen pysty paljon mitään tekemään. Minähän sitten otin ja tiskasin sillä aikaa, kun täti söi. Sitten istuttiin olohuoneessa ja juteltiin kaikenmaailman asioita. Lopuksi rukoiltiin ja pyysin hänen eteensä polvistuen häntä siunaamaan minut. Itkuhan siinä tuli. Kovasti hän ilahtui käynnistämme ja kutsui uudelleenkin käymään. Luulenpa, että saimme yhden uuden esirukoilijan.

Eikös vain olekin nuorekkaan näkoinen 96-vuotias?

Lopuksi luimme vielä kaikki yhdessä toistemme ylle Herran siunauksen.

Herra siunatkoon sinua lukijani ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen!

Naistenpäivillä Kiponniemessä

Että missäkö sellainen paikka on? Älä välitä, en minäkään tiennyt vielä viime viikolla. Kiponniemi on Vapaakirkon toimintakeskus, joka sijaitsee Jyväskylän kaupungissa, tosin 11 km itse kaupungista entisen maalaiskunnan puolella. Ystäväni pyysi minut mukaansa ja se tuntui mukavalta. Olin jo pitemmän aikaa huokaillut, että pitäis päästä jonnekin käymään, mutta kuten tunnettua Munni ei ole oikein innokas matkustaja. Ei ole ollut koskaan ja vielä vähemmän nyt, kun sairaudet hiljentää vauhtia.

Lähdimme perjantaina yhdentoista aikohin ja olimmekin perillä vähän yli tuntia ennen määräaikaa. Ystäväni Mami ajoi mennen tullen. Ylistarosta tuli toinen ystävä mukaan ja matkanteko sujuikin rattoisasti. Saimme majoittua mökkiin, josta saimme Mamin kanssa kahdelle tarkoitetun makuuhuoneen. Yhteensä meitä oli mökissä kuusi henkeä.

Toimintakeskuksessa oli samaan aikaan rinnakkaistapahtuma romaneille, joten vilinää riitti. Rinnakkaisuudet olivat kuitenkin toiminnanjohtajan pieni moka. Baptistit, joidenka naistenpäivistä oli kyse, olivat varanneet tapahtumansa kaksi vuotta aikaisemmin, mutta silti saimme tavallaan huonomman osan. Romaneita oli ilmoittautunut 20, mutta tulijoita olikin sitten 80!!! Eli he saivat isomman auditorion ja meille jäi pieni huone, vaikka meitäkin oli 65. Juuri ja juuri mahduttiin, mutta tukalaa oli. Silti päivien anti oli hyvä ja sehän on kuitenkin tärkeintä.

Lauantaina, kun naisilla oli asiakokous, minä ulkopuolisena tein pienen kävelylenkin. Kohtasin tällaisen puun

Tai siis enhän tietenkään puuta kohdannut, se vain sattui matkan varrella silmääni. Tai eihän se tietenkään silmääni sattunut, satuin vain näkemään sen ja se oli jotenkin niin kiinnostava, että kuvasin sen.

Päivien teema oli Rakkaus ja koko ohjelma käsitteli sitä. Kaksi Raamattutuntia saimme kuulla ja tosi hyvää sanomaa sen kautta. Kauniita lauluja laulettiin sekä yhdessä että taitavien laulajien esityksenä. Ihan huippu oli eläkkeellä olevan näyttelijän, Silja Saarimaan tätä tarkoitusta varten luoma esitys "Magdalan Maria ja rakkaus". Esitys kesti - en tarkkaan katsonut - ainakin 40 minuuttia. Se oli todella mieleenpainuva ja samalla koskettava. Siinä oli paljon tekstejä suoraan Raamatusta, osan hän oli luonut itse. Esitys kertoi Jeesuksen elämän Marian rakastavin silmin. Voisin katsoa ja kuunnella sen vaikka heti uudelleen. Mietinkin miten hän oli voinut oppia kaiken sen ulkoa. Kuulin hänen valmistelleen esityksen kahdessa viikossa. Mutta hänhän on ammattilainen. Ja se näkyi sekä kuului.

Borta bra men hemma bäst. Pitää kutinsa edelleen. Olihan mukava tulla kullan luo kotiin. Täällä ruoka odotti syöjiään ja hellä mies otti iloiten minut vastaan. Mitä sitä muuta elämältä voi toivoa? Kun vielä on ihanat lapset ja yli-ihanat lastenlapset. Siinä sitä on ihmisellä elämän onnea niin, että riittää.

Lukemisiin taas!

Matteus 28:1-6 "Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. Hän oli näöltään niin kuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Jä häntä peljästyen vartijat vapisivat ja kävivät ikään kuin kuolleiksi. Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnautlittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi, Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut."

Kaikenlaista

Viikonloppuna saimme pitää esikoisen poikia Kallea 5 ja Villeä 3 vuotta luonamme yökylässä. Vaikka Ville aina välillä väittääkin olevansa "åtta år". Mukavaa oli touhuta hulivilien kanssa. Nukuin heidän kanssaan samassa sängyssä jalkopäässä. Välillä jalat heidän välissään, välillä poikittain, välillä olimme kaikki sikinsokin. Kaksi kertaa Ville olisi pudonnut sängystä ellen olisi laittanut tuolia selkänoja sängynlaitaa vasten hänen puolelleen. Välillä Kalle nukkui pää minuun päin ja jalat tyynyllä. Mutta silti nukuttiin - minäkin aina välillä heräillen. Pojat nukkuivat 11 tuntia putkeen. Ja heräilivät aamulla tyytyväisinä.

Tästä kuvasta voi päätellä, että teltta laitettiin pystyy, pelattiin krokettia ja riipputuolissakin kellittiin.

Tämä kuva taas osoittaa, että oltiin leikkikentälläkin. Pojat keittävät jäätelöä :) Villen sanojen mukaan.

Tänään alkoi syksyn heprean kurssi. Olen pitkään miettinyt ja rukoillut jatkanko vai en. Sitten kuitenkin ilmoitin Antti-opettajalle, että jatkan. Tänään kuitenkin päätin, että mun osalta on opiskelut opiskeltu. Olenhan melkein koko ikäni ollut mukana jos jonkinlaisessa opiskeluprojektissa. Nyt ei kerta kaikkiaan enää ole motivaatiota. Olin kuitenkin vielä tämän illan mukana, kun kerran olin luvannut. Päänsärkyä sain, kun tutkittiin Johanneksen evankeliumia hepreaksi, piti tihrustella niin tarkkaan ja yrittää keskittyä osatakseen edes lukea ymmärtämisestä puhumattakaan. Mutta mikä hienointa, siellä oli kolme hyvin motivoitunutta oppilasta mukana, jotka aikovat jatkaa. Minun ei siis ollut lainkaan paha olla, vaikka jäänkin pois.

Olen ollut alavireinen jo toista viikkoa. Mikään ei huvita. Tänään tosin tuntuu hieman paremmalta. Mikä lie laiskamato vaivaa.

Tässä välillä  kävin hakemassa Munnin peltohommista tuolta seitsemän kilometrin päästä.  Sinne on ylimutkainen tie. Varmaan melkein kymmenen 90 asteen mutkaa. Eli tie menee peltosarkojen mukaan, pitkin pitkää reunaa ja kääntyy peltosaran päässä tuon 90 astetta. Huhhuh. Onneksi ei asuta siellä. Tosin mutkissa on mahtavat kaadot. Olisi aika makee rallitaival. Luulen!

Nyt sanon näkemiin ja lukemisiin!

Joh. 14:6 "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Avioliiton syyshuoltoa

Lähärettihin huoltamahan avioliittoa! Forssan  helluntaiseurakunnassa oli lauantaina kuuden tunnin avioliittoseminaari ja koska se oli ilmainen, niin sinnehän sitten mentiin. Edellisen yön isoM valvoi - ei kuulemma nukkunut silmäntäyttäkään. Mitään syytä ei kuulemma ollut, ei vain väsyttänyt. Minähän en sitten uskaltanut häntä rattiin päästää, vaan ajelin sekä meno- että tulomatkan, jota kertyi yhteensä melkein 800 kilometriä.!! Aamulla lähdettiin ennen seitsemää ja kotiiin tultiin puoli kahdentoista maissa yöllä.

Olimme niin ajoissa paikalla, että lähdettiin hieman ajelemaan keskustaan. Osuimme torille ja se olikin hyvä onni se! Tosi hieno tori ja täynnä elämää. Myyntikojuja oli runsaasti ja ihmisiä paljon. Siellä poristiin ryhmissä, tehtiin ostoksia kojuissa, kahviteltiin ja esiintymislavan edessä olevilla penkeillä jopa syötiin.

Tässä pariskunta syö tuossa ekoilla penkeillä.

Oli oikein hyvä päivä. Meille puhuivat avioliittotyön konkarit Marja-Liisa ja Tapani Sopanen.

Ja hyviä asioita esiin ottivat. Luulenpa meidän molempien saaneen pistoksia sisimpäämme ja kovaa parannuksentekemisen intoa sen myötä. Toivottavasti se vain onnistuu. Teoriassahan kaikki on niin helppoa, mutta laitapa asia käytäntöön, niin jo tulee kiviä tielle. He avasivat omaa elämäänsä ja kipukohtiaan. Tapani on kirjoittanut tosi monia kirjoja. Yksi niistä on enkeliprinsessa, joka kertoo heidän kehitysvammaisesta tyttärestään.

Forssan helluntaiseurakkunnan rukoushuone oli todella kaunis. Tässä pari kuvaa.

Jo eteisessä oli kaunis tervetulotoivotus!

Sisäkuva ovelta. Tuossa ikkunassa oli kaksi sisäkkäin olevaa värillistä ristiä, jotka olivat lasia.

Lähikuva alttarista.

Vaikutti kyllä siltä, että asialla on ollut sisustuksen asiantuntija. Värit olivat vaaleita ja kauniita. Penkkien pehmusteen vaalean harmaata ja itse penkit maalattu kermanvärisiksi. Alttarilla käytetty kangas oli ihan vaaleaa valkoisenharmaata. Ja kukka-asetelmat olivat tosi hienot.

Tänään sunnuntaina sitten ilmeni, että isoM on sairastunut räkätautiin. Aamulla oli hieman lämpöä jo pitkään jatkuneen köhän lisäksi. Sänkyyn hänet passitin ja kävin yksin jumalanpalveluksessa ja Nellyn 7-vuotisjuhlissa.

Tässä tulee ihana totuus.

Sananlaskut 17:6 "Vanhusten kruunu ovat lastenlapset.."

Syyshommia

Erikoisrekkamies

Munni on polleeta, kun saa ajella ISOLLA raktorilla. Jee. Sai olla kaverin luona auttamassa puintihommissa. Kaverilla on kuusi traktoria ja jokaisella jokin vempele perässä. Ei nääs tarvi joka kerta vaihtaa peräosaa, kun jokaisessa on oma vetopeli.

Näin sieltä truutusta tulee jyviä

Munni ajoi traktoria ja niin kaveri sai ajella puimuria ja aina välillä tyhjentää sen eikä tarvinnut välillä pysäyttää puimista. Yhteispelillä se sujuu!

Aamulla käväistiin ystävävanhuksien luona kiikkumassa omppu- ja luumupuissa. Sitten olenkin koko päivän keitellyt omenasosetta. Ensin täytin ystävän lasipurkit ja lopuksi itselle, mutta ne toivottavasti sopivat pakkaseen. Sitten vielä päätin, että pakko siivota keittiö kunnolla ja saman tien siivottiin koko huusholli. Nyt olenkin sitten aivan puhkipoikki-väsynyt. Oikea käsi oli melkein krampissa, kun lopetin. Vielä jäi ISO sangollinen valkeaa kuulasta, kun en jaksanut enää pilkkoa ja keitellä.

Nyt joku heti sanoo, etteihän niitä tarvi pilkkoa, mutta minäpä vaan pilkoin ja otin jopa kuoretkin pois, kun ystävän omista hän ei halunnut kuoria pois ja ne jäivät sinne niin ikävästi eivätkä pilkkoutuneet kunnolla, vaikka tehosekotinta käytin.

Hyvää sosetta tuli ja varmaan se maistuu lastenlapsille lättyjen kanssa ja mulle aamupuurossa. Keitän nykyään joka aamu itselleni kauraleseistä kahden desin puuron ja syön sen marjojen kanssa. Vuoden olin aamupuurotta kompaten Munnia, kun se ei saa sellaista syödä, sitten Dukan-dieetin alettuani tuli puuro mukaan kuvaan. Ja sillä päivä alkaakin mukavasti.

Luumut olivat jo aivan pehmeitä ja osan oli ystävä jo poiminut itselle, minä kiikuin siellä ylimmillä oksilla ja hamusin noita herkkuja.

2.Moos. 23:16 "Ja vietä leikkuujuhlaa, kun leikkaat uutiset viljastasi, jonka olet kylvänyt vainioon, ja korjuujuhla vuoden lopussa, kun korjaat satosi vainiolta."