maanantai 27. syyskuuta 2010

Good bye Netanya!


Nyt on siis viimeinen ilta taalla. Aamulla bussi starttaa klo 12 kohti Tel Avivia ja Ben Gurionin lentokenttaa.


Eilen teimme retken Kesareaan ja Haifaan. Kesarea oli mahtava kokemus. Sinne on aikanaan Herodes rakentanut itselleen palatsin. Myos sataman ja hippodromuksen ja amfiteatterin. Nama oli nyt kaivettu esiin ja sai kylla hyvan nakemyksen, milta kaupunki on nayttanyt. Amfiteatteria oli uusittu ja siella oli lavalla taysin uudenaikaiset systeemit ja ilmeisesti se on suosittu konserttien yms. pitopaikka. Kun oppaamme puhui alhaalla, se kuului vaivatta ylaportaalle saakka, jolla istuimme.


Lampomittari naytti siella 30 plussaa ja hiki todellakin virtasi: naamalla, selassa, saarissa ja yleensa joka paikassa. Ja oli raskasta hengittaa. Muutenkin olen joutunut ottamaan henkitorvea avaavaa astmalaaketta taalla melkein joka retkipaiva. Tuntuu, etta vaikka on kosteaa, niin lampo vie voiton ja on tosi raskas hengittaa.


Kesareasta matka jatkui Haifaan. Se on Israelin suurin satamakaupunki ja rakennettu korkeaan rinteeseen. Todella kaunis kaupunki. Vierailimme Israelin ainoassa messiaanisessa vanhainkodissa. Muistattehan, etta messiaaninen tarkoittaa Jeesukseen uskovaa juutalaista. Viimeisen paalle puhdasoppiset ortodoksijuutalaiset vainoavat messiaanisia juutalaisia ja heidan on vaikea olla tavallisissa vanhainkodeissa. Tuossa kodissa, jonka nimi on Ebeneser, oli tosi hyva ilmapiiri. Siella ymmarsin, mika on vikana siella 'minun vanhainkodissani'. Ebeneserissa henkilokunta valittaa vanhuksista. Samaa ei voi sanoa siita toisesta. He tekevat siella vain tyota. Joimme kahvit ja bussi vei meidat aivan vuoren huipulle panoraamapaikalle. Sielta oli tosi mahtavat nakymat yli Haifan. Olisi nakynyt tosi pitkalle, jos ilma olisi ollut selkea, mutta ilma oli hyvin autereinen ja sumea.


Seuraava etappi oli druusikaupunki, jonka nimea en muista. Druusit ovat pieni kansanryhma Israelissa. En muista paljonko heita on, mutta jotain parisataatuhatta muistelisin. He ovat hyvin eristaytyneita muista israelilaisista, jos joku menee naimisiin toisesta kansanryhmasta olevan kanssa, hanet aikaisemmin tapettiin, nykyaan vain ajetaan pois muiden druusien keskelta. Oppaamme on ystavystynyt eraan perheen kanssa jo 30 vuotta sitten ja kavimme heidan kotonaan. Heilla on pieni kauppa ja vaimo tekee Karmelin kivesta helmia ja mies myy niita. Kaupassa myydaan nykyaan lastenvaatteita. Ostimme helmia ja meille tarjottiin kahvia pienessa muovikupissa pari senttia. Heidan naisiaan ei saa valokuvata, silla he uskovat, etta kuvauksesta tulee raskaaksi!!!!!!! No kotia sai kuvata ja lastenlapsia.


Sielta matka jatkui Karmel-vuorelle. Jos muistatte, miten profeetta Elia siella taisteli baalin profeettojen kanssa siita, kumman jumala on oikea Jumala. Baalin profeetat tekivat alttarin, mutta heidan jumalansa ei sytyttanyt uhriin tulta. Elia teki alttarin ja se valeltiin vedella niin, etta sen ymparille kaivettu ojakin oli taynna vetta. Kun Elia rukoili, Jumala lahetti taivaasta tulen, joka kulutti uhrin, kaikki veden ja alttarin kivet.


Niin ja eilen tapahtui mulle myos aika puhutteleva asia. Aamiaisen jalkeen ennen lahtoa oli vahan aikaa ja luin vahan Raamattua. Selailin sita sitten ja sen valissa oli muutama runo. Ryhdyin lukemaan niista yhta Kaarisiltaa. Olin joskus esittanyt sen oman seurakunnan paivapiirissa ja sanonut sen johdosta joitain ajatuksia. Olin kirjoittanut nuo ajatuksen siihen runon loppuun. Kun luin sita, tuli ajatuksiini, etta josko minua pyydettaisiin pitamaan iltahartaus bussissa paluumatkalla. Sen oli siihen mennessa aina pitanyt joku mies ja se pidettiin aina retkipaivan paatteeksi. No, kirjoitin viela jonkun ajatuksen siihen paperin alareunaan ja paatin laittaa paperin laukkuuni, eihan se siella paljoa painaisi, vaikken sita tarvitsisikaan.


Kesareassa opas sitten tuli yhtakkia takaapain viereeni ja kysyi pitaisinko iltahartauden paluumatkalla!!!! Sain vastata, etta tiesin tuon jo aamulla ja valmistauduin. Niin sitten suoritin tuon tehtavan. Aika ihmeellista, vai mita?


Tanaan kavimme sitten viimeisen kerran kaupungilla tuhlaamassa siskonmiehen kaikki (?) rahat Pusu. Iltapaivalla menimme rannalle ja soimme siella olevassa ravintolassa isot salaatit, otimme aurinkoa ja uimme viela viimeisen kerran talla matkalla.


Paivallinen on syoty ja paatimme Ulpun kanssa pakata vasta aamulla, siksi istuskelen taalla koneella kaikessa rauhassa. Herasin muuten aamulla vartin yli nelja enka enaa saanut nukutuksi. En silti ole ollut yhtaan vasynyt, toivotaan, etta ensi yosta tulee virkistavauninen.


Kotona sitten laitan kuvia matkalta iloksenne.


Here we come Finland, are you ready?

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...