Nyt se matkan tarkein juttu on sitten tehty. Eli kavin siella vanhainkodilla, jossa oltiin Munnin kanssa toissa kaksi vuotta sitten. Meilla oli ryhman yhteinen matka Jerusalemiin ja sanoin kayvani 'omalla retkella'. Opas kysyi, missa koti sijaitsee ja niinpa ajoimme sita kautta, joten paasin bussilla perille saakka.
Aika lailla mua jannitti sinne meno, vaikka en elatellytkaan suuria ajatuksia vierailusta. Epaonneksi (vai oliko se epaonni, kuka tietaa) johtaja, sosiaalihoitaja ja sihteeri olivat poissa, kun oli sukkot eli lehtimajajuhla. Mutta arabit, jotka tekevat perushoitotyota, olivat paikalla.
Oli kummallinen tunne astua siita tutusta portista sisaan. Eka kerroksessa, jossa mekin asuimme, oli koolla kolme arabinaista: kaksi hoitotyota tekevaa ja keittaja. He eivat muistaneet minua, katselivat ensin pitkaan, mutta kun hieman virkistin heidan muistiaan, he muistivat. Sitten jatkoin toiseen kerrokseen, jonka ruokasalissa me tyoskentelimme. Siella oli valipalan aika, kello oli vahan vailla 11. Voi, miten samanlainen se sali oli, suuri osa vanhuksista vain oli vaihtunut.
Kaksi arabinaista oli siella tyossa ja Hulut muisti minut heti ja rutistettiin kovasti toisiamme. Han on aina iloinen ja puhuu paljon - tosin epailen vahvasti, etta kaikki ei ole aivan niin kuin han sanoo - mutta oli tosi mukavaa tavata hanet. Samoin tuo toinen nuori arabinainen. He olivat juuri tuomassa vanhuksia huoneistaan saliin. Siella oli yksi nainen vapaaehtoisena. Han sanoi olevansa Tanskasta ja kayneensa muutamia kertoja Suomessakin auttamassa Venajalta Suomen kautta Israeliin matkustavia juutalaisia. Heitahan on taman kautta autettu kotimaahansa useita tuhansia.
Tunnistin monia vanhuksia, joista pari naista olivat sellaisessa kunnossa, etta aivan pahaa teki. Kahdessa vuodessa kunto romahtanut jostain syysta. Ja sitten se tarkein. Proffa. Hanet halusin kaikkein eniten tavata. Mulla oli mukana tyoskennellessamme tekemamme ruokasalin istumajarjestys nimineen. Sen avulla kavin lapi Hulutin kanssa kaikki henkilot, joita en nahnyt salissa. Tosi moni oli kuollut, jopa venalainen, alle kuusikymppinen Polina. Kun kysyin proffasta, Hulut kertoi hanen olleen sairaalassa pari viikkoa ja kuolleen edellisena paivana!!!!! Se oli tosi iso pettymys. Tosin olin varautunut siihen, etta hanen kuntonsa on huonontunut, silla tiesin hanen olleen elossa viela alkuvuodesta.
Jatin johtajalle Vaasasta ja Suomesta kertovia kirjoja ja esitteita. En kauaa siella viipynyt, vaan lahdin etiskelemaan taksia. Lehtimajajuhlan vuoksi kaikki juutalaiset taksit olivat lomalla, joten vain arabit ajoivat. Kavelin tuttua 'kotikatuamme' tuttuun vensa-aseman myymalaan ja kas, siella takseja oli rivissa. Olin ottanut selvaa, missa ryhma silla hetkella oli ja minua kehottettiin tulemaan vanhankaupungin Jaffa-portille. Kysyin paljonko matka sinne maksaa, kun tiesin, etta se kannattaa tehda etukateen. Selvisin siita 40 sekelilla, joka on noin 8 euroa. Meilla ei taida silla selvita kuin juuri ja juuri starttimaksusta.
Sellainen se paiva siis oli. Ja tanaan on kayty taas kaupungilla tuhlaamassa sekeleita ja sen jalkeen olimme rannalla siskojen kanssa. Siella on tosi mukavaa olla. Meri pitaa kovaa pauhua koko ajan ja aalloissa on mukava oleskella. Hivenen olen rusketustakin saanut pintaan. Meilla on viela huomenna vapaata, sitten sunnuntaina mennaan Kesareaan ja Haifaan, jossa kaydaan mm. messiaanisessa (Jeesukseen uskova juutalainen on messiaaninen) vanhainkodissa. Maanantaina taas lekotellaan ja tiistaiaamuna lahdetaan kotia kohti. Lennetaan Tel Avivista Tukholmaan ja sielta Vaasaan klo 22.55 lahtevalla koneella. Nain on ainakin suunnitelmat.
Voi olla, etten enaa taalta kirjoittele, saa nahda. Terveisia kaikille ja kiitos valipojalle ja Elinalle kommenteista ja minialle pitkasta kirjeesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti