tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivänä 2012

Tänään on sitten joulupäivä ja Jeesuksen syntymäjuhla. Eilen oltiin välipojan luona iltaan saakka. Askarreltiin yhdessä jouluruuat pöytään, odotettiin pukkia, availtiin lahjat ja lopulta juotiin iltakahvit ja glögit. Minä tosin join maitoa.

Oli oikein mukava aatto. Lapset oli aivan ihania lahjansaantitohinoissaan. Silmät loistivat ja aahh-huudot kaikuivat ilmoille, kun availivat paketteja. Nellylle tärkein lahja näytti olevan Lego Friends -paketti, jota hän kanteli edestakaisin huokailleen: "Just tätä mä oon toivonu." Ja Hannes ajeli innoissaan traktorinkuljetusautollaan. Tosin loppuillasta vei kauko-ohjattava auto kaiken mielenkiinnon samaan aikaan, kun Nelly rakenteli Fazeri... eiku faster Iinan kanssa legoystäviä.


Meillä ei ollut tarkoitusta lainkaan hankkia joulukuusta sisälle, mutta kuopus oli ehdottomasti sitä mieltä, että kuusi on oltava. Aatonaattona käytiin Vaasassa siskojen luona ja vähän typykän asioilla. Siellä hän ylipuhui myös Munnin joulukuusisuotuisaksi. Käytiin Plantagenissa, josta kuuset oli jo loppu. Jossain oli vielä kuusen myyntiä, mutta hinta oli neljäkymppiä vaivaiselta kuuselta. Minä sanoin, että äkkiä Laihialle. Munni meinasi ajaa suoraan kotiin, sillä kello oli jo melkein seitsemän, mutta minä sanoin, että käydään nyt kuitenkin kylillä katsomassa, josko siellä vielä on kuusia. Ja toden totta Pirkan pihassa oli monta miestä vielä muutaman kuusen kanssa. Heillä oli leikattu öljytynnyri, jossa paloi nuotio ja raakussa kiikkui mustunut kahvipannu. Näytti tosi tunnelmalliselta siinä pakkasessa.

Kuusia oli jäljellä vielä joitan harvaoksaisia malleja. Tyttö löysi yhden rumimmista ja oli hellässä sydämessään sitä mieltä, että koska kukaan ei ollut sitä huolinut, se otetaan. Niin sitten tultiin kotiin kympin kuusen kera.

Elämäni vähiten kaunis kuusi.

Siellä se nyt sitten seisoo terassin oven edessä. Sattuneesta syystä en viitsi laittaa ihan lähikuvaa.



Tyttö viettää joulupäivää.

Käytiin Munnin kanssa aamukävelyllä mukavassa pakkassäässä. Luonto on niin ihmeen kaunis lumipeitteisine puineen. Kaikkialla on puhtaan valkoista, likaista lunta ei näy missään. On kuin koko maailma olisi puhdistunut. Se tosin lienee vain harhaa. Paljon on likaa ja valoa kestämätöntä. Näin jouluna on kuitenkin mukava ajatella, että valkoinen lumi peittää kaiken lian. 

Jesaja ennusti Jeesuksen syntymän jo monta sataa vuotta ennen kyseistä tapahtumaa.

Jesaja 9:5 "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."

Miika puolestaan ennusti edelleen satoja vuosia aikaisemmin paikan, jossa Jeesus oli syntyvä.

Miika 5:2 "Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista."

Eli sen keisari Augustuksen verollepanon piti tapahtua siksi, että kyseinen ennustus toteutuisi. Muutenhan Marian synnytys olisi tapahtunut Nasaretissa.

Siunattua joulun aikaa kaikille lukijoilleni! 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuusihan se on, Iina oli ihan oikees, ku ei jättäny sitä polttopuuksi, nyt se kaunistaa teiän joulua..
Ja sit alkaa kivasti ripotella neulasia...mun pieni valkonen kuusi ei tiputtele, se ero, mut mun omasta puuttuu haju..
terveisin helinäkeiu

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...