Lisää kissajuttuja

Etteikö mulla enää ole muuta kerrottavaa kuin kissajuttuja?? No ei nyt just.... tai no, siellä dementiaa sairastavien vanhusten Botnia-kodissa meillä oli oikein mukava parituntinen. Vanhukset on sitten mukavia. Jumpattiin, tunnistettiin puiden oksia ja kuvista marjoja. Juotiin pullakahvit ja laulettiin vanhoja lauluja. Ja miten he lauloivat ja nauttivat. Oli hienoa olla heidän kanssaan.

Niin, lähdin eilen iltapäivällä kotoa ja latasin kissoille ruokaa tarpeeksi. Käväisin kuitenkin tänään aamupäivällä kotona ennen Botnia-kodille menoa lisäämään ruokaa kissoille. Mutta huomasin, ettei ruokaa ollut kovin paljon hävinnyt eikä kumpaakaan kissaa näkynyt. Lähdin sitten seurakuntaan naisten iltapäivään ja tulin kotiin kuuden aikoihin eikä ruoka ollut vähentynyt juuri lainkaan. Mitä kummaa on tapahtunut? Missä kissat ovat? Vein nopeasti tavarat sisälle ja lähdin etsiskelemään. Huutelin kissoja ja kohta Rappe tuli naukuen ja aivan kuin hädissään mua vastaan. Sehän ei koskaan tule kutsusta, vaan pelkää ihmisiä. Heti arvasin, että jotain on pielessä. Ja kas, tuli mieleen, mitä Munni sanoi ennen lähtöään. Hain äkkiä kellarin avaimen ja kun lähestyin kellarin ovea Umaa huudelleen, kuulin hätäistä naukumista jostain. Avasin kellarin oven ja siellähän Uma oli - ollut kait vuorokauden.

Munni oli nimittäin nähnyt molemmat kissat kerran kellarin perällä olevien superlonpatjojen päällä ja varoitti mua siitä ja ihan kädestä pitäen neuvoi, miten mun pitää varovasti mennä ja kiertää niiden taakse, kun kellari on täynnä tavaraa.... ja mä sille nauroin, että kait mä nyt aikauinen ihminen osaan..... no tässä se taas nähtiin. Munnin tuuraaja oli ilmeisesti ollut kellarissa ja Uma mennyt silloin sinne. Kun Uma tuli, niin Rappe kiersi äitiään ja hieroi itseään sitä vasten. Oli raukka saanut olla ilman äidin lämpöä niin kauan. Nyt Iinaa itkettää.... mutta ei hätää, kaikki on nyt hyvin.