lauantai 9. lokakuuta 2010

Lauantaiturinoita


Siis lauantai. Makailin yöllä pari tuntia valveilla ja ihmettelin elämää. Pienen olkkarihetken jälkeen uni jälleen valtasi mieleni - onneksi! Ulkona on mahtava syysilma enkä ole käynytkään siellä muuta kuin matot ravistelemassa. Pitäisköhän? Jotenkin vain ei ole sellaista fiilistä, että huvittais. En ole ollut oikein kunnossa syyskuun alusta lähtien. Mikä lie vastustaa.


Sain sentään imurin kaapista ja juoksutin sitä ympäri huushollia hetken ja olin aivan rättiväsynyt ja hikinen sen jälkeen. Sekin jo todistaa, ettei ole kroppa ihan viimosen päälle kunnossa. Ekat pyykit kuivumassa, toiset tulossa. Sitten värjään Israelista ostamani hameen, kun ei ollut kuin valkoinen mun kokoinen. Molemmat siskot ostivat samanlaisen hameen itselleen toinen mustan ja toinen ruskean. Minun hameestani olisi määrä tulla harmaa, saas nähdä miten käy.


Torstai-iltana oltiin Petossa hoitelemassa esikoisen lapsia. PikkuPille oli vähän marunen, taisi olla ilmavaivoja. Vain syli oli hyvä paikka ja siinäkin vatsallaan. Pienen puolentunnin torkun vain otti. Muuten meni oikein hyvin, mutta ottaa se jo tän ikäisen voimille. Eilen illalla sitten olivat välipojan lapset täällä hoidossa. Hanski oppi sanomaan oranssi = oranki Nauru, mutta isua ei sano, vaan olen Munni samoin kuin oikea Munnikin. Isun ruokakaan ei kelvannut, vain purkkisellainen. Eikä kyllä kelvannut isommallekaan, vain perunaa ja kukkakaalta puputti. Onneksi söi kyllä mansikoita kunnon annoksen.


Eipäs tässä tämän kummempaa. Söis, jos viittis.


 

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...