perjantai 22. kesäkuuta 2012

Mitä ovat onnen kyyneleet?


Oltiin eilen hoitamassa Nellyä ja Hannesta, kun vanhemmat olivat ruokakaupassa Vaasassa. Oltiin sitten leikkipuistossa ja Munni lähti Hanneksen kanssa kotiin. Me jäätiin Nellyn kanssa vielä ja typykkä halusi kiivetä isolle kivelle. Seistä tökötti siellä, kun minä olin alhaalla. Nelly katsoi mua nätisti ja sanoi: "Ihanimmat kyyneleet ovat onnen kyyneleet". Hoksasin heti, että kyse on jostain laulusta, mutta ajattelin sen olevan jokin vanha iskelmä ja ihmettelin, missä hän sitä on kuullut. Kun kysyin, mistä hän sen on kuullut, hän sanoi sen olevan levyllä, joka me on annettu heille. Noh, silloin muistin laulun. Se on lasten laulu, joka alkaa: "Kisu, Sisu,Visu, Misu neljä kissanpoikaa.." sitten kissat lähtee heikoille jäille ja meinaavat hukkua, mutta talon urhoollinen koira pelastaa ne. Laulun lopussa on nuo kyseiset sanat.


Keskustelimme sitten siitä, mitä onnen kyyneleet ovat. Lopuksi Nelly kysi onko mulla ollut niitä ja montako niitä oli.


Lasten logiikka on ihana ja aukoton.


Kun luimme sohvalla Prinsessa-lehteä, Hannes käpertyi kainalooni ja nukahti puoli 8. Jussi harmitteli, että poika herää eikä sitten nuku heti, vaan valvottaa heitä. Noh, minä vain otin likaisen ja päällysvaatteissa olevan pojan hellästi syliini ja kannoin sänkyyn ja peittelin. Nukkui kuulemma aamulla kahdeksaan eli 12,5 tuntia. Oli poika väsynyt.


Matteuksen evankeliumi 21:14—16 ”Ja hänen (Jeesuksen) tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?”

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...