Yökukkujan mietteitä

Kello on vartin yli kolme yöllä. Olen tainnut nukkua viimeisen vuorokauden aikana niin paljon, että kiintiö on täynnä.



Aion hieman kertoa sairaalareissustani. Aamulla piti olla päiväkirurgian osastolla klo 7:15. Mikäs siinä, siellä oltiin. Kohtapian ystävällinen hoitaja otti vastaan ja haastatteli minut. Sain korin, jossa oli sairaalan ihanat, ylisuuret vaatteet ja kehotuksen mennä vessaan vaihtamaan ne ylleni. Olin saanut jo kotiin paksun kirjekuoren, jonka sisällössä kehotettiin varustautumaan löysillä vaatteilla. Noh, nämä ainakin olivat löysät.



Kahdeksan paikkeilla sain kutsun leikkaussaliin, jonne kipitin tarmokkain askelin. Siellä jo odotteli neljä ihastuttavaa hoitajatätiä. Ensiksi kysyivät henkilötunnukseni ja seuraavaksi, mitä minulle on tarkoitus tehdä. Totesin nielaistuani, että sappirakon poisto. "Niin mekin ajattelimme." oli hauska vastaus.



Sen jälkeen sain kehotuksen kiivetä erikoisen näköiselle petille. Jalkatuet olivat niin, että makasin jalat harallaan. Olivatko aikoneet mennä sappeen alakautta? ajattelin. Noh, siihen asettauduin ja vielä käsivarret sivuille ojennettuina. Sitten alkoi kova suhina, kun kaikki neljä ryhtyivät asettelemaan kuka mitäkin vehjettä kehooni.



Mua ei leikkaus ollut jännittänyt eikä pelottanut yhtään kuten ei mitkään aikaisemmatkaan leikkaukseni tai tutkimukseni. Nyt kuitenkin tapahtui jotakin outoa. Hoitaja sanoi minua katsellen: "Taisi alkaa jännittää." Kun myönsin sen, hän sanoi nähneensä sen ilmeestäni. Ja sitten se alkoi. Olin menossa paniikkiin. Jostain kumman syystä, jota en vieläkään ymmärrä. Hampaat alkoivat kalista ja rupesin tärisemään enkä pystynyt lopettamaan kumpaakaan, vaikka miten yritin rentouttaa itseäni. Silloin tämä ihana hoitaja tarttui molemmin käsin käteeni ja silitteli sitä. Hän lopetti kaiken muun ja piti kädestäni kiinni nukahtamiseeni saakka. Kun nukkuMatti tuli paikalle, hoitaja sanoi, että saan "hällä väliä" -lääkettä suoneen. Olin siitä kiitollinen enkä sen jälkeen enää muistakaan mitään kuin vasta heräämöstä.



Siellä sitten heräilin 3-4 tuntia ja sain heti kunnolla herättyäni leikkauskertomuksen lukeakseni. Noh, sehän oli pelkkää hepreaa, vaikka olen opiskeluaikanani itsekin epikriisejä kirjoitellut. Keskimäärin joka kolmas sana oli lääkärien kieltä - latinaa. Mutta onnistuin kuitenkin ymmärtämään sen verran, että kaikki oli sujunut suunnitelmien mukaan.



Kun hieman murkinaa saatuani ja "terassilla" eli käytävällä maattuani tai istuttuani sängyssä, sain vaatekorin ja lähdin vaatteiden vaihtoon, ei se onnistunutkaan suunnitellusti. Sattui niin vietävästi mahaan, johon olivat tuikkineet neljä reikää. Oli pakko palata sänkyyn ja niellä kipulääke, jonka turvin vartin päästä sitten hoipuin vaatteiden vaihtoon. Kumarassa kuin vanhus kävelin sitten alas ja autoon isoM:n saattamana. Hän tuli ilman kutsua etsimään rakasta vaimoaan, kun en ollut vastannut hänen useisiin puheluihinsa. Mutta vaikeaa se oli, sillä puhelin oli aivan muualla säilössä.



Kotona nukuin heti tunnin verran ja nyt sitten valvotaan.



Muuten asiasta kolmanteen, netti on tökkinyt tosi pahasti ja eksperttiMarkku kävi hoitelemassa asian kuntoon. Tosin monen ihmettelyn ja miettimisen jälkeen hän hoksasi, että internetselain, jota me käytetään eli Firefox on aiheuttanut tökkimiset. Nyt siis käytetään Exploreria. Asia oli hänelle iso ihmettelyn aihe ja aivan uusi asia. Noh, pääasia, että nyt toimii ja nopeudet kunnossa.



Eli sellainen päivä oli eilen 31.7.2012.



Jesaja 53:4—5 ”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”