tiistai 28. elokuuta 2012

Terveysruokailua vai ei

Mua sitten kyllä ottaa kovasti otsaan tuo isoM:n ruokavalio. Siis onhan se nyt ihan päin kaikkia terveysruokavalistuksia, ettei saa syödä vaikkapa monijyväviljaa. Vain ja ainoastaan puhdasta, valkoista vehnäjauhoa. Tai nå ruis- ja ohrasihti ja lestyjauhoja saa. Mutta mitä ne sitten on? Nåh, täytynee kuuklata, että sitte tietää.

Ja aamupuuroksi ei saa enää tarjota kuin aivan silloin tällöin kunnon kaurapuuroa, jota jo Markus-setä 50-luvulla kehotti syömään. Ja minähän aina tottelen! Tai nå - ei nyt ihan aina. Pitäis vaan keittää manna- tai riisipuuroa ja sekin johonkin riisimaitoon, joka kuulemma palaa pohjaan. Miltä sellainen nyt edes maistuu? Entä se terveysvaikutus?

Våi hyvää päivää! En tässä muuta enää taida sanoa. Ja se vielä pahinta, ettei tämä ota ollenkaan isoM:n otsaan. Vain mun, jolla on paljon kapeampi ja valkeampi otsa.

Jos tarjoan hänelle perunaa, se pitää ensin kuoria. Sitten liotetaan yli yön runsaassa vedessä, joka kaadetaan viemäriin. Sitten otetaan hanasta uutta vettä runsaasti, jossa se peruna keitetään - tai kaksi perunaa - pientä. Kun sen verran saa päivässä nauttia tuota herkkua.

Mutta ei kai tässä muuta kuin hihat heilumaan ja naama peruslukemille.
Hyvää päivän jatkoa sulle!

"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät."
1. Piet. 5:6

p.s. koittakaa ny joku ees kommentoida, kait sen pitäisi onnistua

3 kommenttia:

Heeka kirjoitti...

On se nyt kumma, ettei tänne voi kommentoida. Miks mä voin? Kaisa, jos luet, niin yritätkö sinä kommentoida. Ellet pysty, niin laita omaan blogiisi siitä viesti

iina kirjoitti...

Halååhalåå toimiiko?

Anonyymi kirjoitti...

joo toimii ja otin - tai ainakin yritin otta - ne vahvistukset

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...