Nyt tuli Munnin vuoro istua koneen aarelle. Onhan tama melkoinen kokemus ollut, mutta tahan asti ihan mukava. Ei Munni olisi pikkupoikana voinut kuvitellakaan mita Munnista viela joskus isona tulee. Toinen viiko vierahti jo hyvin mielenkiitoisissa merkeissa. Siistijasta oli tullut hyvin tarkea hoitaja, kun oli saanut valkoiset vaatteet. Minullekkin naytti sormella ja sanoi jotakin soo, soo, kun poytia siirtelin ruokasalissa, niin, etten nostellut niita. Itse aina teki samalla tavalla, mutta olihan hanesta tullut hoitaja, joten vois vaikka vahan pomottaa. Toimistotyontekija valkea hoitotakkki paalla istui rappusilla ja maalaili jalkalistoja. Kayhan se nainkin.
Tanaan meilla oli palaveri sosiaalityontekijan kanssa. Kyseli kuulumisia ja mitenka on mennyt. No me ei kovin paljon ennatetty puhumaan, kun se etelaafrikkalainen A oli niin kova puhumaan. Todella hyva tati muuten. Tanaan hanen kanssaan melkoinen vuori siirrettiin asfaltin- ja soran jatteita. Meilla oli lapiot, kuokat ja hakku tyokauluna ja sitten naapurin pihasta lainasin kauppakarryn, jolla sitten karrasin jatteet pois. Kylla meilla molemmilla hiki virtasi. Suihku kylla teki sen jalkeen poikaa. Niin sitten taaas iltapalalle. Paivalla syotiin taas vaihteeksi kanaa, mutta iltapalalla oli talla kertaa jotakin muuta syotavaa ,kuitenkin ainakin Munni soi. Etta tallainen paiva tanaan, huomisesta ei taas tieda Erkkikaan mita se tuo tullessaan. Vaihtelevaa tama vanhusten hoito kuitenkin on. Osaapahan sitten, kun itse joskus sattuu olemaan samassa tilanteessa, niin vaatia, mita mina tarvitsen milloinkin.
Joten hyvaa jatkoa itse kullekin ja ajatelkaa, etta se vanhuus tulee meille itse kullekin tavalla taikka toisella. Niin kauan kun olemme viela tolpillamme ja ymmarrys tallella, niin nauttikkaa tasta paivasta ja uskaltakaa tehda tavallisuudesta poikkeavia asioita.
Terveisin Heekan Munni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti