sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Pilviakin nakynyt


Tanaan, vapaapaivana, ei ole ollut niin kuuma kuin viime paivina. Puoli kymmenen aamupalan jalkeen mentiin ulos ja toimintaterapeutit toivat kaikki kynnelle kykenevat ulos patiolle istumaan ja sitten saapui ilmeisestikin musiikkiterapeutti. Han soitteli kitaraa ja huilua, leikitti musiikin tahdissa. Minakin tanssitin yhta venalaista toisen osaston naista ja voi kun han nautti, lahetteli lentosuukkoja ja taputteli.


On ihanaa saada kiitosta ja palautetta heti lampimiltaan. Kello kahden lounaan jalkeen lahdettiin kaupungille bussilla ja just tultiin takaisin. Oli oikein sopiva ilma ja nyt jo pilviakin taivaalla seka viileahko, kova tuuli. Kuitenkin lyhythihaisella tarkeni hyvin.


Kaytiin syomassa keskustassa - vaarin arvattu, ei kanaa - vaan kunnon pihvit. Tosin sanoa taytyy, etta Suomessa saa kylla parempaa ja samalla hinnallakin kuin tuossa ravintolassa. Toki halvemmallakin saa katukeittioista, mutta haluttiin syoda oikein kunnon pihvit. Niin, syotiin siis ulkona ja yhtakkia 5-6 teini-ikaista nulikkaa rupesi tappelemaan ihan siina meidan vieressa. Tappelivat oikein tosissaan, tuoleja lensi ja yksi nappasi meidan vieressa olleen narunpidikkeen (ulkosyomapaikka oli eristetty metallisilla pidikkeilla, joiden valissa kulki naru) ja uhkasi heittaa sen, mutta just silloin jotkut isommat miehet kerkesi valiin. Poliisit oli vahan kauempana eivatka ehtineet ajoissa paikalle ja pojat paasivat karkuun. Tuolit hajosivat kuitenkin.


Poliiseja ja muita vihreapukuisia konepistoolien kanssa nakyy siella taalla, bussissakin, joten kylla taalla ollaan turvassa. Jokaiseen isompaan kauppaan on turvatarkastus metallinpaljastimineen.


Huomenna mennaan vanhusten kanssa laheiseen kauppakeskukseen terapiahetken aikana. Se terapia ei oikeastaan ole mikaan hetki, vaan kestaa puoli kymmenesta puoli kahteentoista tai lahelle kahtatoista.


Eilen illalla olin niin vasynyt, etta sammuin puoli kymmenelta kuin saunalyhty ja nukuin aamuun puoli kuuteen yhta soittoa ja torkuin viela vahan siita eteenkin pain. Eipa tassa muuta talla kertaa. Munnikin tuossa tervehtii kaikkia lukijoita.

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...