tiistai 5. elokuuta 2008

"Syomalakko" loppunut


Kiitamme jokaista, joka on kerrankin huokaissut Herran puoleen tassa meidan ruokajupakassa. Eilen oli sos.hoitajan meetengissa aikamoinen kadenvaanto Annelienin ja sos.hoitsun valilla. Kesti n. 40 min. Annelien ei antanut periksi, jankutti ja jankutti vain samaa vanhaa asiaa eika valittanyt mistaan, mita sos.hoitaja yritti sanoa. Lopulta sos.hoitaja ihan suuttui ja sanoi suoraan Annelienista muutamia asioita, jotka kylla Munnin kanssa allekirjoitimme. Edelleen A. esitti vaatimuksia mm., etta keittajalle pitaisi laatia lista, mita vapaaehtoisille annetaan aamiaiseksi ja iltapalaksi ja johtajan pitaisi se allekirjoittaa. Olin jo aiemmin sanonut A:lle, etta se ei ole tarpeellinen vaatimus. Nyt mullakin melkein paloi hihat, ja ihan spontaanisti hihkaisin: I don't want it, ma en tahdo sita, ja nyt tama saa riittaa ja loin kaksi sormea sos.hoitajan poydan reunaan. A. hiljeni heti ja sos.hoitaja kiitti avusta, mina takeltelin, etta sori vaan. Mutta siita tilanne rauhoittui ja lahdimme pian Munnin kanssa pois.


Tana aamuna Annelien oli aamiaisella ja keittaja kattoi tosi hyvan sellaisen. No A. taas aloitti sanomalla, etta tallainen se olisi pitanyt olla alusta alkaen. Mina yritin selittaa, etta olet saanut hyvia tuloksia aikaan, et voi saada enempaa. Ole niista iloinen ja kiitollinen ja nautitaan nyt tasta, mita talla hetkella on eika ajatella, mita on ollut. No, han oli hieman allapain syonnin ajan. Mina sitten rukoilin hanen puolestaan - suomeksi - kirjoittajan huomautus. Ja tana iltana tarjoamme hanelle grilli-illan. Kaytiin just kaupassa ostamassa tarvikkeita. Joten eikohan se tilanne siita rauhoitu ja han saa itseaan takaisin.


Me tassa jo mietittiin, etta taidetaankin jaada pitemmaksi aikaa, kun saatiin isompi asuntokin ja ruoka-asiat on niin hyvin kuin nyt taalla voi olla. Ei vaiskaa - on jo kova ikava kotiin. Meilla on viela 9 tyopaivaa ja jokaiselle tyopaivalle 1 vapaapaiva!! :) Muuten yksi lukijoista huomautti, ettei ole ehtinyt lukea blogia kuin puoleenvaliin, kun olen niin ahkera kirjoittaja. No, eihan taalla iltaisin ole juuri muuta tekemista kuin istua koneella enka ma ole mikaan surffaaja, joten sit vain kirjoitetaan, jos nyt sattuu olemaan jotain kirjoitettavaa.


Huomenna on ajateltu menna kaymaan Ein Keremissa, joka kuulemma johtajan mukaan pitaa nahda. Kerrotaan sitten, mita siella oli. Se sijaitsee tassa lahistolla, ilmeisesti noin 10 km paassa. Katotaan, osataanko sinne, kun pitaa taas yrittaa keskuslinja-autoaseman kautta.


Taman paivan aamun ajatus Positiivareilla: Elämä on valintoja joita juuri olet tehnyt tai olet aikeissa tehdä, se on sitä mitä aiot sanoa – tänään.

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...