Ruåttinmatkaa ja muuttoa

Käväistiin opiskelukavereiden kanssa Uumajassa opintomatkalla. Torstaiaamuna starttarsi RG Linen "upea" laiva Vaasasta kohti Holmsundia, josta bussi vei meidät Uumajaan hotelli Winniin. Ihan kelpo hotelli. Ainut huono puoli oli tosi ruma taulu, jossa miehen kasvot naamallaan moposilmäsuojat. Otin taulun seinältä ja laitoin nurinpäin kirjoituspöydälle. Myöhemmin kuulin muidenkin maun olleen samansuuntainen, yksi oli jopa laittanut taulun sängyn alle. No, muuten ihan hyvä hotelli. Minä en muuten vieläkään tiedä, missä se hotelli sijaitsi, vaikka se oli ihan keskustassa. Oli se sen verran kummallisessa paikassa.

Uumaja oli kumman hiljainen sekä iltapäivällä että perjantaina aamupäivällä. Mutta, kun kello tuli kolme, oli yhtäkkiä ihmisiä aivan joka paikassa. Torstai-iltana käytiin syömässä kiinalaisessa, jossa oli korttiautomaatti rikki, joten saimme maksaa euroilla suhteessa 1 euro = 10 kruunua. Ruoka menetteli, muttei ollut lainkaan kiinalaisen makuista. Jopa soijakastike oli mautonta.

Toisin oli The Bishops Arms -pubissa, jossa pienellä porukalla söimme perjantaina. Pub oli täysin englantilaistyylinen, tosi kodikas ja viehättävä vanhalla tavalla. Tällaiset annokset pistimme poskeemme

ja hyvää oli - myös riittävästi.

Matkan kohokohta oli vierailu poliisilaitoksella sosiaalipäivystyksessä, jossa ryhmänohjaajamme tytär työskentelee. Sanoinkin, että jos olisin nuorempi, niin juuri tuollaista työtä haluaisin tehdä.

Eilen sitten Iina muutti serkkunsa Linnéan kanssa yksiin - viidenteen kerrokseen. Minä lupauduin auttamaan, mutta kantamaan en suostunut. Järjestelimme Sanniksen kanssa tavaroita kaappeihin. Aamulla kävin pesemässä lattiat. Oli muuten törkeät. Pesin olohuoneen lattian kolmeen kertaan eikä se vieläkään tullut puhtaaksi. Vanha, huokoinen muovimatto, johon oli imeytynyt kaikenlaisia jälkiä. Olisi pitänyt ehtiä konttia se harjan kanssa ja sitten vahata. No muut lattiat pesin kertaan tai pariin ja olin aivan hikimärkä. Ja sitten kiireellä kampaajalle, jonne tulin aina henkin hapatuksissa ja punaisena. Ihan hävetti. Noora, joka opiskelee kampaajaksi, leikkasi hiukseni ja hyvin sen tekikin. Hyvä kampaaja tulee vielä. Tosin en pääse tykkäämään siitämikäsenytonkaan suoristusrauta tai sellainen (multa katoaa nykyään ihan tavallisetkin sanat saati sitten vähän uudemmat). Illalla kävin saunassa ja tutut paplarit päähän ja niin tuli oman mielen mukainen tukka.

Lopuksi vielä kuva kaveruksista, jotka lämmittävät toisiaan.

Tehdään mekin samoin!

p.s. en kotiutunut niihin uusiin silmälaseihini millään. Hiippailin optikolle ja kerroin sen. Niin valitsin uudet pokat ja sain ne takuuseen. Hitsi, mikä hieno juttu. Ehkä jatkossa näytän uudetkin lasini blogissani.

Nyt se on sitten tehty

Niin mikäkö? No esitetty opinnäytetyö tietenkin. Mua jännitti eilen ja tänä aamuna ihan hirvittävästi. Aamupäivällä tarkensin vielä PowerPoint-esitystäni ja tulostin ties monennenko kerran muistiinpanosivut. Siirsin esityksen kahdelle tikulle varmuuden vuoksi, jos toinen ei toimisi että sellaista luottamista.

Kun toiseksi viimeistä työtä opponoitiin (mun oli siis viimeinen), hoksasin, että olisin voinut pyytää jonkun läheisen tulemaan kuuntelemaan, kun Munni ei päässyt työtilanteensa vuoksi. No, nopeasti tekstaria Ulpulle, joka erinäisten viestittämisien jälkeen innosta vikisten lupasi tulla.

Mua ei sitten enää jännittänyt yhtään ja esitys meni tosi hyvin. Mielestäni kaikki tärkeät asiat tulivat hyvin kerrotuiksi enkä unohtanut mitään. Tosin olihan mulla ne muistiinpanosivut mukana. Opponoijaltakin tuli kehuja, mutta myös kritiikkiä asioista, joista olin jo maininnut näille läheisille. Eli tutkimusmenetelmiä olisi pitänyt kuvata tarkemmin ja vieraskielinen aineisto puuttui. Yritin yhtä ruåttinkielistä kirjaa lukea, mutta en saanut mielestäni siitä oikeaa asiaa irti, joten päätin riskeerata ja jättää kokonaan pois vieraat kielet.

Jälkeenpäin yksi ryhmätoveri tuli kiittämään ja sanoi, että aivan kuin olisi ollut luennolla ja muutama muukin kävi kiittämässä hyvästä esityksestä. Eli ilmeisesti olin sitten osannut kertoa oikeita asioita asiasta, joka ei läheskään kaikille ole tuttu. Työni nimenä on Omaishoitajan jaksaminen. Haastattelin siihen neljää mustasaarelaista omaishoitajaa. Mielenkiintoinen aihe ja opin paljon.

Huomenna vielä opponointi ja sen jälkeen käyn huuhtomassa koulun pölyt uimahallin veteen. No, tosin sitten on vielä puoli yhdeltä se kyspyysnäyte eli aineen kirjoitus opinnäytetyön aiheesta.

Oih, jos olisin tiennyt tämän työn määrän, en kyllä olisi opiskelemaan lähtenyt. Toisaalta sehän on vain hyvä, kun ei tiedä huomista, kun ne huomisen voimatkin tulee vasta huomenna.

Hyvää yötä Jeesus myötä, eikä unohdeta lähetystyötä!

Kihlajaispäivällinen

15.11. tuli 18 vuotta siitä, kun matkustettiin Iinan kanssa Ruåttiin yllätysvierailulle tulevan ukkomiehen luo. Ja sitten mentiin kihlakauppaan. Iina istui auton takapenkillä, kun pujotimme Matin kanssa kihlat toistemme sormiin.

Tottakai täytyi myös tyttären olla mukana myös näillä päivällisillä.

Ruokaa oli riittävästi, ei nyt mitään erikoisen hyvää, mutta ihan ok, kuten sanoimme tarjoilijalle.

Onko mörköjä olemassa?

Valmistautumassa seuraamaan opinnäytetöiden esityksiä. Kummallista, että mua jännittää, mahassa pirraa, vaikkei ole mun vuoro tänään.

Mutta nätti pitää yrittää olla, vai onko se mörkö?

Mitähän elefanttipojat sanoivat, kun elefanttitytöt kiipesivät tukat kiharalla vuoren rinnettä ylöspäin? Tietenkin: "Ahaa, tytöt ovat menossa opinnäytetöitä seuraamaan."

Äääää...

kukaan ei tykkää musta, ei paljon kommentteja. Iinalla on paljon enemmän. En oo kateellinen. En tiedä viittiskö kirjoittaakaan.

No olkoon. Lauantai-iltapäivä on alkanut. Munni laittaa kohta Iinan auton moottorilämmityksen päälle, kun lähden tästä pikkuhiljaa Petolahteen. Ilta kuluu Cajsan ja Kallen kanssa - no taitaa se Munnikin tulla myöhemmin kuoroon mukaan. Varmaankin edessä on mukava ilta, kunhan hieman taas totumme toisiimme. Voihan olla, että välipoika tulee Nellyn ja Hanneksen kanssa piipahtamaan. Hyvä, että esikoinen ja vaimonsa pääsevät kaksistaan iltaa viettämään.

Ensi viikolla on sitten vihdoinkin sen opinnäytetyön tutkailu. Sain tänään työn, jota tulen viikon päästä opponoimaan ja lukaisin sen nopeasti läpi. Totesin samalla, että se on paljon "tieteellisempi" kuin omani. Saas nähdä pääsenkö edes läpi. Minä en osaa olla teoreettinen enkä varsinkaan tieteellinen. Olen ehkä aivan liiankin humaani. Mutta humanisti en tahdo olla - tai siis silleen, että kaikki tulee suvaita ja hyväksyä. Rajat täytyy olla. Niin minun Raamattuni opettaa.

No joo, en mä osaa tämän enempää tätä analysoida. Mutta ette arvaa, miten olen palellut siitä lähtien, kun otin sen nöf-nöf-piikin. Johtuneeko siitä, en tiedä. Mutta nytkin mulla on normaalivaatteiden päällä fleecejakku ja villasukat jalassa. Ja koko ajan sisällä pitää olla ylimääräinen vaatekerros, muuten en tarkene. Maanantaina tulee kaksi viikkoa rokotuksesta eli silloin kait sitten pitäisi olla se vastustuskyky muodostunut.

Kirjoittelin jo tuonne naamakirjaan eilisestä teatterimatkasta. Oltiin katsomassa Porissa Viulunsoittaja katolla -musikaalia. Se kertoo pienestä juutalaisesta kylästä Venäjällä joskus 1900-luvun alussa. Esitys oli tosi hyvä. Kaikki näyttelijät oli hyviä, mutta varsinkin pääsosan Tevje-maitomiehen esittäjä oli fantastinen. Musiikki on upeaa ja ryhmätanssiesitykset oli hienoja. Lavastus oli yksinkertainen, mutta tosi hyvä. Minä mikään ammattiarvostelija ole, mutta näin kansannaisen näkökulmasta katsoen tosi hyvä esitys. Harmitti, ettei Munni päässyt mukaan - oli työkiireitä. Voisinpa ajatella vieväni hänet sinne ja katsovani esityksen uudelleen.

Pikkuveli oli tämän matkan järjestänyt. Hän on kyllä eläkkeellä, mutta ajelee tilausajoja, kun ammattinsa on autonkuljettaja. http://www.chartersaarela.fi/index/ Meitä oli 11 henkilöä veli mukaan luettuna. Esityksen jälkeen käytiin vielä syömässä hyvin. Ja olisittepa kuulleet kotimatkalla, kun kolme siskosta piti hauskaa. Toivon, ettemme häirinneet kovin paljon muita matkustajia .

Susi-kettua ei ole näkynyt enää. Se lienee jo matkannut satojen kilometrien päähän. Toivottavasti.

Good buye! Koittakaa pärjätä, ja jos ette, niin soitelkaa...

Kettu, susi vai mikä otus?

Istuskelin kaikessa rauhassa päivällä tässä koneen ääressä tehden varmaankin jotain hyödyllistä, kun ovikello soi. Siellä oli kaksi ei-suomalaista naista, jotka siivoavat tuota leirikeskusta. Nuorempi - tai ainakin pienempi - ryhtyi selittämään melko mukiin käyvällä suomenkielellä nähneensä tuolla saunamajan luona jonkin ison, ruskean eläimen ja että häntä oli pelottanut. Ja jos oikein muistan, sanoi nähneensä sen jopa kahtena päivänä. Yritin sitten udella, että minkäkokoinen ja näköinen. Näytti korkeudeksi vähän polven yli ja pitkä häntä ja pitkät jalat.

Yritin esittää kaikkia nimiä, joita nyt sattui mieleen tulemaan, mutta eivät kelvanneet. Sanoi siskonsa miehen kertoneen, että kuuluu hiiren perheeseen???? No, kutsuin heidät koneen ääreen ja ryhdyin googlaamaan eläinten kuvia. Siihen päädyttiin, että ketun näköinen oli, mutta paljon korkeampi ja pitemmät jalat. Että hiiren sukua - ei mahtais olla noin iso, vai tietääkö joku sellaista jättiläishiirtä? Mahtaiskos olla sus???

Ahistuksen ahistus

Mua ihan oikeasti ahistaa. Kaikki. Illalla ei meinannut uni tulla, mutta aina, kun saan hetken maata Munnin kailossa (kuten veljentytär pienenä tapasi sanoa), niin sitten uni tulee. Eilen puolenyön maissa. Ja eikös vain kello 5.20 silmät räpsähtäneet auki. Yritin tosissani vielä kieppua makuuasennossa tunnin verran, mutta sitten oli pakko nousta ylös. Keitin kaksi isopa kupillista teetä ja söin myslileipää kolme siivua.

Sitten istuskelin olkkarissa kynttilöiden tuikkiessa korvakuulokkeet korvilla ja kuuntelin Radio Deitä. Kahdeksan pintaan rupesi väsy painaan silmiä ja siirryin sänkyyn, josta taas tunnin päästä ylös.

Mikä lie ahistuksen syy. Varmaankin paine opparin esityksestä. Se pitäisi saada valmiiksi samoin kuin toisen työn opponeeraus, vaikka en edes vielä ole koko työtä saanut tutkailtavakseni. En nyt vain jaksa siihen paneutua.

Taitaa olla viisainta lähteä ulos kävelyttään niitä sauvoja. Munnikaan ei saanut kuin yhden pienen siian tänään, kun kävi verkot kokemassa. Olisko se ahistus siitä? Kukapas sen tietäis.

Tehtävän suoritus

Aamun huonovointisuus rupesi pikkuhiljaa antamaan periksi. Lieneekö syymä siihen aamiaisella napattu Panadol vai puolenpäivän aikaan syöty lounas - vai molemmat - en tiedä. Tunsin oloni jo sen verran kohentuneeksi, että - oli tullut aika suorittaa tehtävä.

Sitä ennen oli tehtävä erinäisi ratkaisuja ja valintoja. Kun mietin tarvitsemaani varustusta, menin hieman hämilleni, sillä en jaksanut muistaa, mitä oli viime vuodelta jäänyt. Tai oikeastaan paremmin sanottuna, mitä olin hankkinut ja jonkin verran ehtinyt käyttääkin. Mielikuva tuosta asiasta oli jo harmaantunut ja melkein painunut unohduksen yöhön. No, onneksi asia oli mahdollista tarkistaa. Sen teinkin.

Avasin sekalaisena tavarain säilytyspaikkana toimivan varastokomeron oven. Siellä ne roikkuivat tangossa samassa järjestyksessä, johon olin ne keväällä ripustanut. Oli tarpeellista siirtää ne sinne, kun käyttöä ei enää sillä kertaa ollut näköpiirissä. Niin ja ovensuussa vasemmalla nojasivat seinään jo melkein unhoon jääneet tuttuakin tutummat kaverit. Niihin oli jouduttu jo aikaisemmin syksyllä hankkimaan lisäosia, etteivät olisi olleet niin terävät ja aiheuttaneet ongelmia käytössä.

Ojensin käteni ja tartuin puiseen pitimeen. Miten olinkaan voinut unohtaa. Joskus ihmisen aivot päätyvät painamaan mielen perukoille asioita, joille ei sillä hetkellä ole tilaa. Niin oli käynyt minullekin. Nostin sen tangolta ja painoin hellästi kainalooni. Kun käännyin lähteäkseni, olin kuulevinani oven suusta valitusta. Hätkähdin hieman ja katsahdin sivulleni. Ne valittivat ja halusivat niin kovasti, että tarttuisin heihin. Yritin selittää, ettei se nyt mitenkään ole mahdollista. Selitin selittämästä päästyäni, että koska punainen Esprit lähtisi matkaani, se ei millään suostuisi niin rahvaanomaiseen seuraan. Mutta lupasin niille, että varmasti seuraavalla kerralla ottaisin ne mukaani. Pettymystään nieleskellen ne tyytyivät siihen ja suljin varston oven hiljaa kuin varoen satuttamasta niiden tunteita enempää.

Oli siis tullut aika. Vihdoinkin. Sujautin itseni mustien ja ruudullisten sisään, laitoin kaiken ylle vaalearuudullisen, jonka olin paria viikkoa aikaisemmin hankkinut Tapiolan Stockmannilta. Se tehtävä oli todella vaikea. Mietin ja pohdin päätöstäni kauan. Ja lopulta peruin jo tekemäni päätöksen tämän ruudullisen eduksi. No, ei muuta enää kuin punainen Esprit komerosta ja se tavallinen tekninen vempain, jonka käyttöä olen harrastanut viime aikoina melko runsaasti. Osaltaan aivan pakostakin, sillä muutkin tarvitsivat sen tuotoksia.

Astelin päättäväin askelin mustaa asfalttia. Autoja tuli ja meni ohitseni, mutta en antanut niiden häiritä keskittymistäni tehtävään. Tuolla jo näkyi rajapyykki, 1975, sen luona olin päättänyt kääntyä. Juuri, kun olin ihan kohdalla, kuulin takaani hiljalleen voimistuvan auton äänen ja päätin kävellä 1975:n ohi aivan kuin en aikoisikaan kääntyä. Auton ajettua hiljaa ohitseni tein 90 asteen käännöksen oikealle 1975:ttä kohti ja kun olin jo aivan lähellä, tein uuden käännöksen, joka oli yhtä suuri kuin edellinen. Näin olin kääntynyt 180 astetta ja lähdin astumaan takaisin asfalttitien toista reunaa.

Olin jo menomatkalla katsonut valmiiksi paikan, jossa tehtävän suorittaisin. Nyt sinne oli enää kivenheiton verran matkaa. Tuossa se jo oli, astelin hitaasti lähemmäksi ja poikkesin tieltä. Siellä niitä oli paljon. Päätin kuitenkin jättää mahdollisimman vähän jälkiä näkyviin, etteivät mitkään vihreän suojelijat saisi sanomisen aihetta. Ne olivat vaalean harmaita ja kauniita. Tartuin niihin varovasti ja irrotin alustastaan ja työnsin nopeasti punaiseen Espritiin. Kun Esprit oli täynnä, katselin ympärilleni. Ei, kukaan ei ollut nähnyt. Askeleitani kiirehtien lähdin asfalttitietä kohden.

Paluumatka sujui kevyesti. Se oli suoritettu. Vihdoinkin. Nyt voisin tyydyttää sen kaipauksen, jota niin pitkään olin sisälläni tuntenut. Asetella varovasti kauniit jäkälät kanervien ja hopeakasvien seuraksi parvekelaatikkoihini. Matka tyydytti minua ja ripustin viime talvena hankkimani musta-ruudullisen toppapukuni eteiseen sekä laitoin Tapiolasta ostamani lippalakin hyllylle ja kuiskasin varastoon kävelysauvoilleni, että ehkä jo huomenna veisin ne ulos.

Sitä sun tätä

Tällä hetkellä näyttää siltä, että päästään pienellä säikähdyksellä siinä perintöverojutussa. Siinä saa tehdä tiettyjä vähennyksiä ja niitä tuntuu olevan sen verran, että summa pienenisi oleellisesti. MUTTA on aina suhtauduttava varauksella, kun on kyse tällaisista asioista. Elikkä odotellaan....

Nyt pitäis ryhtyä kokoamaan oman opinnäytetyöni esitysmateriaalia - tai siis tehtävä muistiinpanot ja esitys siitä, mitä haluan kertoa esitystilaisuudessa työstäni. Ja vaikuttaa siltä, että mulle löytyi opponoitava työkin. Sekin vaatii työtä taas. Voi, kun pääsis jo eroon näistä opiskeluun liittyvistä jutuista. Ne tahtoo jo aiheuttaa syrämentykytyksiä ja verenpaineen nousua. Kääk!

Eläkeläisen kiireitä

ei kerta kaikkiaan huvittais mikään. Ensi maanantaista lähtien kalenteri on loppukuuhun täynnä. Hirvittävää tämä eläkeläiselämä. Töissä sentään sai istua saman pöydän ääressä kiireittensä kanssa eikä ryntäillä sinne tänne.

Nytkin pitäis taas soittaa yks puhelu ja sen pohjalta kirjoittaa juttu. Noita jutun kirjoittamisia näyttää nykyään piisaavan ainakin riittävästi. No sen saa tehdä rauhassa.

Kävin ottamassa nyt sitten sen riskiryhmille tarkoitetun H1N1-rokotuksen. Saas nähdä tuleeko joitain sivuoireita. Kieli tietenkin tuntuu jo turpoavan ja huono...ei vaiskaa...kuvittelua kaikki tyynni. Jotkut on kyllä kuulemma saaneet korkean kuumeen jopa kolmeksi päiväksi. Toivotaan, että pääsen vähällä.

Niin ja verottaja on aivan pöljä. Kun vihdoin ja viimein saatiin - vuoden yrittämisen jälkeen - perikunnan talo myydyksi halavalla, ja maksettiin perintövero, niin eiköhän ne vielä muista meitä uudella veromätkyllä. About 11.000 egee. No se jaetaan seittemään osaan, mutta kuitenkin, toista tonnia joka iikalle. Just saatiin tieto, että saadaan takaisin äidin osuudesta 300 euroa per nenä ja nyt tämä 1993 kuolleen isän osuuden veronkorotus. Ja tämäkin vain siitä syystä, että ovat perukirjassa arvioineet talon hinnan aivan liian alas. Me ite kun tehtiin nyt äidin jälkeen perukirja, arvioitiin kompromissin jälkeen liian ylös ja maksettiin liikaa veroa. Onneksi sen pystyi vielä oikaisemaan. Tätä toista ei pysty. Ottaa pannuun. Kun muutenkin ottaa pannuun. Että kivaa on.

Viikonloppuna varasin kahden viikon matkan Kajn ja Liisan kanssa Israeliin, nähtäväksi jää pitääkö se peruuttaa. Liisalla on tapana sanoa yllättävien menojen kohdatessa, että "sehän on vain rahaa", mutta nyt sai verottaja hänellekin harmituksen aikaan.

Oon kyllästyny opparin vääntöön. Teknisiä ulkonäköjuttuja. Höh... Ei jaksais millään, mutta hyvä opponenttini on oikeesti hyvä, kun ilmoitteli muutamista kauneusvirheistä. No, ne on jo korjattu, mutta kaikki nyt vain sattuu harmittamaan.

Taidan ottaa kirjan käteen ja viettää rauhaisan koti-illan yksikseni yskiskellen.

En viitti teille edes mitään kuvia lisätä.