Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä:

Pohojalainen Pirkanmaalla

Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä, mitä sen ympärillä on. Tulin puolitoista vuotta sitten tänne Pirkanmaalle Pohojammaalta. On olemassa semmonen sanonta, että ”Ihiminen voi lähteä Pohojammaalta, mutta Pohojammaa ei lähäre ihimisestä.” Varmaan sitä voi soveltaa mihin tahansa osaan maata.

Kun ajeltiin Vilppulasta kotiin Ylöjärvelle, kattelin kuusipuita. Ne oli niin alakulosen näkösiä. Oksista riippui tosi pitkät pikkuoksat (ovatkohan näreitä vai mitä) ja tuli mieleen, etten ole Pohojammaalla semmosia nähny. Kun pyhänä ajeltiin päiväseltään Pohojammaalle synttäreille, niin kattelin autosta noita kuusia. Ikaalisten ja Parkanon jälkeen kolmostien varrella näkyi yhä vähemmän noita alakuloisia kuusia. Pohojammaalla ne on kyllä palio terhakkaampia. Tuli ihan mieleen, että siellä ne on niinku teinitytön rinnat pystyssä ja täällä Pirkanmaalla niinku vanahan akan tissit, jotka roikkuu alakuloisina.

Noh on täällä näkyny pari muutakin asiaa, joihin oon kiinnittänyt huomiota. Elikkä toisena sanosin semmosen kun katujen nimikilivet. Tämä koskee eritoten Tamperetta. Meillä siellä Pohojammaalla kilipi on jokasessa kadunkulumassa, täällä niitei näy palio missään. Pitää kävellä koko katu, että tietää, missä on. Elikkä ollaankohan täällä säästävämpiä kun esimerkiksi Vaasassa?

Ja sitte vielä kolomas asia, muttei suinkaan se vähäisin. Täällä tuntuu kaikki tapahtuvan niin hitaasti. Mahtaako hämäläisyys olla syynä? Tulee mieleen esimerkiksi yksi risteys – en ny viitti sanoa mikä – mutta siinä on jo ainakin puolitoista vuotta ollu samat tietyön merkit ja esteet. Vaasassa tuo olis saatu jo ajat sitte valamiiksi asti. Olipas Aamulehdessäkin vai olikohan se Ylöjärven Uutisissa joku juttukin siitä, miten jokin asia oli ollu samalla tavalla jo parisen vuotta, vaikka olis pitäny hoitaa pois aikaa sitten. Että semmosia aatoksia mulla on ollu.

Hellevi Pellinen-Jyrhä

 

Pikku-Ahvenistolla

Olipas kiva aamupäivä. Käytiin Pikku-Ahvenistolla. Se on sellainen retkipaikka ja tosi hieno. Siellä on pieni järvi ja pitkä harju. Ei oo Pohjanmaalla semmosia. Otin kyllä valokuviakin, muttei onnistu niitä tuomaan puhelimesta tänne. Jos onnistuu, niin vien niitä tänne suoraan puhelimesta.

Sen oon kyllä jo aikaisemmin huomannut, että sellainen joustavuus kehossa on loppunut iän myötä. Ei enää esimerkiksi hyppiessä vaikka ojan yli, löydy joustavuutta jaloissa tai kehossa. Ja kaatuilenkin silloin tällöin. Olen onneksi oppinut ennakoimaan sitä ja toimin paremmin - sitä ajatellen. Viikko sitten kaaduin komerossa (Hessulle se on vaatehuone), kun laitoin housuja jalkaan. Tasapaino ei pitänyt. Olenkin vienyt sinne tuolin. Tää on niin kurjaa, kun kunto on roskaa eikä oikein osaa sitä kohentaakaan. Ei voi kunnolla kävelläkään. Lihasvoimaa pitäisi kasvattaa.

En onnistunut lisäämään kuvia puhelimesta, kun en pääse sillä kirjautumaan. Kääk.

Näin Ylöjärvellä tehdään tonttia

Käytiin kaupassa ja kuljettiin metsätietä, jossa on latu, kun on lunta. Nyt tuosta kallion edestä on purettu talo ja ilmeisesti rakennetaan uutta. Näin sitä tonttia tehdään täälläpäin. Räjäytetään kalliota pois tieltä. Yläkuvassa tuo punainen vehje on semmonen kaukosäätimellä ohjattava. Mies sitä ohjaili siinä. Että silleen.

Oli kyllä kiva kävellä, kun aurinko paistoi ja oli kuivaa. Pakkastakin oli muutama aste. Niin ja mikä mukavinta, linnut lauloi. Tiaiset ja varpuset. Mä tunnen vaan tiaisen titityyn - tai nykyäänhän ne laulaa tityy. Lienevät hieman ressantuneita. Hih. En mä mitään varpusen tsiuta tunne, mutta Hessu tuntee. Mä tunnen vaan tiaisen, käen ja variksen. Siinä ne on, linnunlaunut mulla.

Saarnaaja 12:1-4 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova "Nämä eivät minua miellytä"; ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,
ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;"

Kaksi meiliosoitetta

Kyllä kesti ennen kuin pääsin tänne kirjoittamaan. Mulla on nimittäin nykyään kaksi sähköpostiosoitetta ja tämä blogi on vanhalla osoitteella enk ämillään muistanut salasanaa eikä se oikein tuntunut auttavan, että ilmaisin asian. No nyt kuitenkin pääsin tänne ja tuossa on kaatunut puu. Käveltiin nimittäin metsässä, kun siellä ei ole lunta ollenkaan, mutta myrsky oli kaatanut monta puuta.

Tuo yksi meni polun yli. Hessu kysyi kierretäänkö ja minä itsepäisenä tyttönä halusin vain mennä siitä yli. Mutta joutuihan Hessu mua auttamaan siinä. Meni ensin itse yli ja tuki mua sitten, kun minä punnersin yli.

Niin mun piti kirjoittaa siitä, etten millään osaa siirtää kuvia puhelimesta enää tänne läppäriin, kun tähän laitettiin Windows 10 seiskan tilalle. Kääk. Välillä se onnistuu, sitten taas ei. Kummallista. Mutta tekniikkahan on ihmeellistä. Pitänee pyytää apua osaavilta.

Ai niin, taitaa olla kulunut jo puoli vuotta, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Olen asunut Ylöjärvellä ja ollut naimisissa Hessun kanssa jo vuoden. Matin kuolemasta tuli eilen kolme vuotta. Mehän mentiin Hessun kanssa yhteen nopeasti, seurusteltiin kokonainen viikko. Hän on todella ihana mies. Just sellainen, jonka mä tarvin ja Hessu sanoo minusta samaa. Olen kuulemma vielä ihanakin. Hupsista. Minäkö? Mutta hänen mielestään olen ja se mulle riittää. Mutta en halua enempää repostella suhdettamme täällä. Sen kuitenkin haluan sanoa, että on ihanaa saada "uusi" elämä näin vanhana. Kun tietää elämästä ja rakkaudesta jo jotain - ehkä vähän enemmänkin.

2.Kor. 6:2 "Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."