keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Juttua hampaista


Hyi kauheeta, minkälaiset hampaat. En viitsi laittaa kuvaa isommaksi. Onneksi eivät hampaani noin huonossa kunnossa ole eivätkä toivottavasti koskaan tule olemaankaan. Äääh!

Mutta kävin eilen hammaslääkärillä tarkistuttamassa hampaani ja niistä tehtiin oikein kartta. 


Ylhäällä kaikki muut hampaat oli paikattu, lukuunottamatta yhtä hammasta. Alhaalla oli hieman parempi tilanne, olikohan neljä ehjää. Melkein kaikki paikat ja muutamat puutokset ovat nuoruuden ajoilta. Eihän sitä hammashoitoa ensimmäiseen kymmeneen vuoteen juuri ollut. Olihan meillä muistaakseni yksi yhteinen hammasharja seitsemällä lapsella!! (Oliko näin siskot?) Ja harjauksessa käytettiin suolavettä, silloin köyhällä perheellä mitään hammastahnoja ollut. Liekö ollut koko kylässä, en tiedä.

Joskus -67 - -68 mulle tehtiin oikealle eteen silta Seinäjoella, kun yksi hammas piti poistaa. Kahden hampaan takaosa on kultaa, jota siihen aikaan vielä käytettiin aika yleisesti. Silta on edelleen hyvässä kunnossa. Ajatelkaa, yli 50 vuoden jälkeen!! Kerran nastahampaan muoviosa laitettiin uusiksi - jo edesmennyt hammaslääkäri Pentti Airenne Vaasassa.


Minähän juon aamuisin vahvaa, mustaa teetä nimeltään Keisarin Morsian ison kupillisen. Se on ajan myötä värjännyt hampaani tummiksi ja hammaskiveä on tullut jopa hampaiden päälle, ei ainoastaan sisäpuolelle. Noh, eivät ne nyt sentään tuon kuvan mukaisesti olleet värjääntyneet.

Kun hammaslääkäri oli tarkistuksensa tehnyt hoitajan avustuksella - hoitaja siis teki sen kartan lääkärin antamien ohjeiden mukaan, mulla oli aika hygienistille. Sepä olikin uusi kokemus.

Hän alkoi poistaa hammaskiveä. Ennen aikaan se raaputettiin jollain koukulla, nyt olikin uudet tuulet. Hygienisti käytti laitetta, joka suihkutti hampaisiin jotain ainetta kait, mutta ainakin vettä. Sanoinkin että se oli kuin painepesuri. Ehkäpä se olikin hampaiden sellainen. Lopuksi vielä poistettiin värjäytymät soodakäsittelyllä. Siinä sai mahakin närästyslääkkeen samalla, samoin posket, jotka olivat jälkeenpäin aivan soodarakeiset. Hygienisti varoittikin homman olevan aika sotkuista.

Mutta, mutta. Nyt mulla on kauniin valkoiset hampaat!


Oliskin noin kauniit ja tasaiset, mutta niillä mennään, jotka on jäljellä! Ei muuta tällä kertaa.

Jeremia 31:29 "Niinä päivinä ei enää sanota: ´Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät"

1 kommentti:

Sesse kirjoitti...

Mullakin oli aikaisemmin suuhygienisti-aika ja nyt perjantaina on hammaslääkäri. On se hyvä, että on omat hampaat jäljellä ja kuitenkin suht hyvässä kunnossakin.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...