Ystävät ovat aarre

Eikä mitään kuvia tälläkään kertaa. Kun en oo omalla koneella enkä tykkää puhelimesta kuvia siirrellä. Hih. Eli jos kiinnostaa, niin voi lukea, mutta ei oo pakko.

Tää on sitten kummallista, kun olin kirjoittanut jo aika paljon ja sitten tää kone rupes näyttämään jotain ihmejuttua, että pitäis kirjatuua uudelleen. Ja kas kummaa, tekstini katosi. Nyt sitten kirjoittelen uudelleen. Tosin en muista, mitä olin kirjoittanut, mutta ei kai sillä ole väliä.

Niistä ystävistä mun piti kirjoittaa. Kun vuoden 2017 syksyllä elokuun viidentenä olin esikoisen lapsia hoitelemassa, mursin nilkkani pahasti heittäessäni roskapussia roskikseen. Liukastuin ja kas, alta aikayksikön istuin märällä nurmikolla. Ja nuo kamalat ja niin ihanat crocsit lienevät syynä tähän. Noh, ne ovat lentäneet roskikseen ajat sitten. Kun jouduin leikkauksen jälkeen olemaan varaamatta kaksi viikkoa (eka viikon sairaalasta pääsyn jälkeen sain viettää välipojan luona)  ja neljänä seuraavana viikkona sain varata 25 %  (miten sen muka sitten tietää, milloin on tuon verran varannut?), niin ystävät kävivät mua auttamassa. Mulle laitettiin ruokaa, imuroitiin, kasteltiin kukat, ravisteltiin matot jne. Olihan sen mukavaa.

Nyt taas mulla on sellainen tilanne, että ystävät ovat olleet yhteydessä ja ilmaisseet itsensä. On sitten niin ihanaa omistaa paljon ja ihania ystäviä. Ja uusia tulee kovaan tahtiin. Kappas vaan. En olisi tainnut edes taloudellisesti pärjätä ilman ystäviä, vaikken keltään mitään pyytänytkään. Tämä elämä on sitten välillä ihmeellistä.

Nyt taidan mennä laittamana ruokaa. Heippa taas seuraavaan kertaan!

Efesolaiskirje 4:32 "Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut."

Mokailupäivä

Tänään on tullut tosi monta mokaa. Missähän lienee ajatukset olleet? Tein ruuaksi janssonin kiusausta ja kun olin laatikon laittanut unnin, hoksasin, että sipulit unohtui. Äkkiä vuoka pois uunista ja sipulit kiusauksen sekaan. Voihän rähmä. Sinne ne meni...

Toinen moka tuli pian sen jälkeen. Leivoin pullia - oon ihan hyvä tekeen pullaa, ainakin kun itse saa kehua. Hih. Mutta, mutta toinen pellillinen oli hieman liian kauan uunissa, joten tuli tummia pullia. Onneksi ne silti on syötäviä, mutta ei niin mukavaa.

Ja sitten kolmas moka. En tiedä kehtaako edes kirjoittaa. Tein vielä sämpylätaikinankin ja kas kummaa, kun kurkkasin onko se noussut, hoksasin, että hiiva jäi pois. Mulle ei koskaan aikaisemmin ole moista tapahtunut. Lieneekö ollut ajatuksissa jotain tärkeämpää? Kukas sen tietää? Voipi ollakin. Onhan tämä aika kummallista, että tolleen mokaan kolme kertaa peräkkäin. :(

1.Piet. 1:18-19 "...tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,..."

Blogiherätys

Joo-o on sen saanu. Oon tässä lukenut vanhoja kirjoituksiani ja siitä kait se herätys tuli. Enhän ole paljonkaan viimeisinä vuosina kirjoitellut. On ollut muuta hommaa eikä tämä mielikään ole niin virkeä ollut kuin aikaisemmin. Pitäisköhän joku kuva keksiä tähän?

 Tämä teksti on niin mahtava.

Nythän asun Vaasassa vinosti uimahallia vastapäätä ja sairaalan lähellä. Siispä olen kävellyt tuolla Kustaanrannassa (lapsena sanottiin Kustaspori  eli oikea nimihän on Gustavsborg). Sinne on joku ihku ihminen tehnyt patsaita, tässä yksi niistä. Sitten siellä on lintujen ruokintapaikkoja kolmisen kipaletta.

 Tämä kuva on muisteloita Laihian ajalta.

Tämän haluan lisätä siksi, että se on niin hyvä. Kun se on sitä vasempaa kieltä, niin käännänpä niille, jotka ei sitä osaa: Tiedäthän, että olet arvokas, olet tärkeä tässä ja nyt. Että olet rakastettu itsesi takia, sillä kukaan toinen ei ole niin kuin sinä. Ajattele se omalle kohdallesi. Olen sen lähettänyt lastenlapsille ja kertonutkin heille. Pitäisiköhän omillekin lapsille lähettää? Lukekoon täältä. Kyllä se koskee eritoten heitäkin. Mutta myös sinua. Usko pois!

Minä sitten tykkään talvesta. Äsken kävin sairaalassa labrassa kokeissa ja röntgenissä luuston tiheysmittauksessa. Olipahan erimoinen kone. Piti riisua melkein alasti. Sitten sain päälleni leikkauspaidan, joka sidotaan takaa niskasta. Muuten tarvi vain maata. Kuvaus taisi kestää noin 15 minuuttia. Kun mulla on tuota kroonista haimatulehdusta ja olin ennen joulua sairaalassa osastolla siitä, ja olen syönyt kortisonia kolmatta vuotta. Toki astmaan olen sitä hengitellyt jo yli 20 vuotta. Nyt halusivat testata mahtaako mulla olla osteoporoosi. On nimittäin mennyt 10 vuoden sisällä molemmat nilkat ja polvilumpio murtumaan. Ja osteopenia todettu polven murtuman jälkeen työterveydessä. Nythän oon ihan eläkkeellä, eli ei ole enää sitä työterveyttä mulla. Tieto tullee, kun ehtii. Joko soittona tai kirjeenä. Eipä väliä.

Lähden tänään vähän matkalle. Ei kai sitä saisi tänne kirjoittaakaan, mutteihän tätä mun blogia monikaan lue. Linkitän sen kyllä naamakirjaan, joten älkää kaverit yrittäkö tulla mun luo. Helinällä on avain ja hän käy silloin tällöin.

Ulkona sataa lunta, silleen hiljaa ja pieniä hiutaleita. Melkein kuin vesisateen tihku. Nyt mulle tuli nälkä, joten taidan lopetella tän kirjoittamisen ja mennä laittaan syötävää. Eilistä vaan lämmittelen. Ei sen kummempaa.

Psalmit 34:11 "Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu."

Elämä jatkuu.....

Olen tänään lukenut näitä vanhoja blogitekstejä. Selvästi huomaan, miten alkuvuosien tekstit ovat erilaisia kuin nykyään.

Paljon on näihin vuosiin mahtunut ja paljon on ajatuksia kertynyt. Ihan kirjoitettavaksi asti. Mutta kait se on niin, että kun isä osasi kirjoittaa, niin lapsetkin osaavat. Kyllä mun sisaruksetkin osaa, mutta he eivät mua usko. Ja eihän se kaikkia edes innosta. Nåh, Iinaa on innostanut ihan työksi asti. Tiedän poikienikin osaavan, mutta kuten sanottu, ei se kaikkia innosta samalla tavalla. Isähän kirjoitti myös runoja - samoin minä. Joskus.  En tiiä onko niistä mihinkään. Noh yhdestä runosta tykkään paljon. Kirjoitin Jeesuksen äidistä Mariasta marraskuussa 2011, vähän ennen kuin muutettiin Laihialle.

Yritin etsiä kuvaakin tänne väliin puhelimesta, mutta ei siellä tuntunut olevan sellaista, jonka tähän olisin halunnut. En tosin tiedä olivatko ne kortilta vai itse puhelimesta, kuvia kun taitaa olla molemmissa. Kamerasta on paljon helpompi tuoda koneelle. Ainakin mun mielestä. Minä kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi.

Mulla on tulossa isoja elämänmuutoksia, mutta kerron niistä sitten, kun ovat tapahtuneet. Jookos? Nykyäänhän linkitän nämä kirjoitukseni naamakirjaan. Mutta kyllä ne kaikki kirjoitukset ihan alusta saakka löytyvät blogista. Aloitin tän jo 2008 eli yli 10 vuotta sitten. Ei tosin liene ollut hirveän paljon lukijoita, mutta eihän se haittaa. Ei ainakaan mua.

Viime aikoina on muutama Raamatun paikka tuonut mulle paljon lohdustusta. Tässä on yksi:

Jeremia 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Minullakin on tulevaisuus ja toivo. Ei ole aina viime aikoina siltä tuntunut. Nyt tuntuu.