Yksinäisyyttä vai onko se?

Olen kuulemma - tai testin mukaan - introvertti eli sisäänpäinkääntynyt suurimmaksi osaksi luonteeltani. Ja voin sen allekirjoittaa. Tähän saakka olen ajatellut ja puhunut yksinäisyydestä. Mutta, mutta, nyt olen huomannut, että oikeasti viihdyn kotona - sen olen aina tiennyt - mutta olis kiva, jos täällä olis joku toinenkin, esimerkiksi Matti. Ketään uutta miestä en toivo, ei ole mitään halua ruveta totuttelemaan uusiin tapohin yms. Niin ja taisin kirjoitella tässä yhtenä päivänä tänne blogiinkin, että tosi erinomainen tulisi tuon miehen olla, jos hänet huolisin kumppanikseni.

Mitä sitä voi enää elämältä 7-kymppinen toivoa? Onko mitään näille jäljellä oleville vuosille? Missä minun olisi hyvä asua? Mitä itse toivon? Siinäpä muutamia kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastausta. En edes tiedä, mitä toivon ja haluan. Siksipä vain olen ja odotan - tosin etsin kyllä asuntoa koko ajan, mutta kun en tiedä, missä sen pitäisi olla. Enkä halua vain lähteä ja sitten huomata, että se olikin väärin.

Kaikesta huolimatta koen, että olen tarvinnut tämän ajan täällä Maalahdessa. Ehkä olen jotain oppinutkin, kuka tietää.

Eilen poistin parvekkeen kukkalaatikoista samettikukat ja lobeliat. Olivat jo aika lailla kuivuneita. Sijaan laitoin kuusen ja katajan oksia. Orvokit, jotka sain Helinältä, ovat vielä hyvässä kukassa telineissään. Iltapäivisin on ollut vielä tosi lämmin partsilla ja kukat ovat hieman sivussa eli eivät ihan etutilassa ja näin ollen pysynevät kauemmin kauniina.

Laitanpa kuvan Lepikon aikaisesta kärhöstä ja sen seurana olevista krassista ja muurikellosta. Siellä kukat olivat mahtavia. Taisivat pitää meri-ilmastosta.

Jesaja 55:12 " Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."

Matin eka? Raamattu

Matin poika täyttä pyöreitä tässä kuussa ja ajattelin lähettää hänelle isänsä Raamatun. Sen luullakseni ensimmäisen uskoon tulon jälkeen. Otin teksteistä valokuvan itselleni.

Tässä nämä tekstit ovat.

Psalmit 84:2 "Kuinka ihanat ovat Sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!"

Vähemmistössä

No niin, kun nyt on alettu blogata, niin sitä riittää. En ole pystynyt pariin vuoteen juurikaan kirjoittamaan. Kait nuo mielialalääkkeet (onneksi vaan 5 mg) vaikuttaa tämän.

Niin mun piti kirjoittaa, miltä tuntuu olla vähemmistössä. Ei se niin herkkua ole. Tän vuoden aikana, mitä olen täällä Maalahdessa asunut olen ymmärtänyt jotain siitä. Kun et voi puhua tunnekieltäsi (Iinan sana), tai voinhan toki puhua ja kyllä täällä palveluammateissa osataan suomea. Mutta, mutta puutteellisesti. Koskaan et voi olla varma onko sinut ymmärretty oikein.

Toisaalta on tuosta ruotsinkielestä ollut paljonkin hyötyä, varsinkin lapsilleni, ei silleen mulle. Olen huomannut, että vähemmistössä olevat ruotsinkieliset saavat paljon helpommin opiskelu- ja työpaikan. Myös asunto on löysemmässä. Kaiken tämän olen huomannut lasteni elämästä.

Tässä teksti Wikipediasta:

"Suomenruotsalaiset

Suomenruotsalaiset ovat kielivähemmistö. Heidän osuutensa suomen väestöstä on n. 5% eli n. 300 000 henkilöä. Suomenruotsalaisia asuu eniten Ahvenanmaalla, Hangossa, Länsirannikolla ja pääkaupunkiseudulla. Useissa Länsi-Suomen kunnissa ruotsin kieli toimii enemmistökielenä ja esim. Itsehallinto-alueena toimivalla Ahvenanmaalla suomen kieli ei toimi virallisena kielenä ja siellä suomenkielisessä koulussa opiskelu ei ole ollenkaan mahdollista.

Suomenruotsalaisilla on vahva identiteetti. Heillä on suomessa omat koulunsa ja yliopistonsa ruotsin kielellä. Suomenruotsalaisten identiteettiä vahvistaa myös ruotsinkielinen kirjallisuus, lehdistö, teatteri, oma tv-tuotanto ja vahvat juhlaperinteet.

Ruotsi on suomen toinen virallinen kieli. Suomenruotsalaisen väestön asioita ajaa kielipuolue RKP. Puolue pitää tärkeänä, että ruotsia opiskellaan suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa jatkossakin ja että kaksikielisissä kunnissa palvelut tulee järjestää myös ruotsin kielellä."

Ellen olisi vuosia opiskellut ruotsinkieltä, en ehkä oikein kunnolla pystyisi täällä asumaan. Tai ehkä pystyisinkin. En tiedä. Toisaalta, ei tämä niin helppoa ole. Mun on vaikea ymmärtää tätä kieltä. Pystyn paremmin kirjoittamaan ja lukemaan ruotsia. Se lienee tämän meidän - ainakin entisen - koulusysteemin syytä (tai ansiota). Ennen ainakin pidettiin teoriaa tärkeämpänä kuin puhumaan ja ymmärtämään oppimista.

Kun asuin Ruotsissa pari vuotta ja kävin puolen vuoden toimistokurssin, niin äidinkielen eli ruotsin kokeessa taisin saada parhaimman numeron. Kiitos suomalaisen koulun. Teoria on siis hallussa, muttei niinkään käytäntö. Huhhuh.

Psalmit 103:1-5 "Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä.Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan."

Ikääntymisen ihanuutta

No niin, taas täällä. Ajattelin kirjoitella hieman siitä, miten olen kokenut tämän ikääntymisen.

Se on niin kummallista, että parissa vuodessa olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta. Paikat repsottaa, asiat ovat saaneet erilaisen tuntuman, tasapaino on hävinnyt (jos sitä juuri on ollutkaan), muisti takkuaa ja semmosta. Niin ja makailen sängyssä päivisinkin, mitä en juuri koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Siihen varmasti vaikuttaa myös Matin kuolema. Ei ole enää juurikaan tekemistä eikä sitä vähääkään huvita tehdä. 😊

Tälleen nykyisin

Kun tyttärelle sanon olevani vanha, hän kiistää sen. Siispä olen ruvennut sanomaan, että ikäännyn. Sitähän se on. Kyllä tämä yli 7-kymppisenä oleminen tuntuu jo vanhuudelta, vaikka tänään olemme kai senioreita. 😎

Jo Laihialla asuessa rupesi tuntumaan, ettei enää kannata metsään mennä, kun siellä on niin epätasainen maasto eikä ainakaan hyppiä ojien yli. Ei ollut enää sitä joustavuutta, mitä ennen oli ihan riittävästi. Vuosi sitten murtui nilkka ja siitä aiheutuu edelleen ongelmia. Muutama päivä sitten aamiaista syödessäni yhtäkkiä leukaluu kipeytyi oikealta puolelta niin, etten meinannut saada purruksi ollenkaan. Se onneksi meni ohi päivässä. Nyt kolme päivää sitten, kun heräsin aamulla, niin oli oikealla puolella selässä tai lonkan yläpuolella niin kipeä paikka, että en meinannut liikkeelle päästä. Nåh, siihen on pikkuisen auttanut Voltaren. Selkä on edelleen aika kipeä. Pukeminenkin on pitänyt suunnitella uudelleen. 😌

Sukat pitää pukea istualtaan, samoin housut, Ja kaikki muu seinään nojaten. Oi ei, tätäkö tämä on ja vain huonommaksi menee.

Enhän ole pystynyt juurikaan liikkumaan viimeisen kuukauden aikana. Ensi maanantaina alkaa Eläkeliiton kuntopiiri. Kyllä sinne menen, saa nähdä onko siitä hyötyä ja mitä yleensä pystyn tekemään.

Eilen illalla pyöräilin 3,5 km Åminnentietä. Meillä oli kaksikielinen Bön för alla -tilaisuus. Siinä olen pyrkinyt käymään. Mutta ei se pyöräily niin helposti sujunut kuin voisi luulla. Pitäisi kyllä enemmän tehdä sitä. Auto on vaan niin mukava.

Olen etsinyt kaksiota Vaasan keskustasta. Kyllä niitä on, mutten vielä ole sitä omaani löytänyt. Kaikki tuntuu niin turhalta ja epätoivoiselta. En tiedä, mitä tästä tulee ja mistä vielä itseni löydän. Miehistä olen sanonut lapsille, että kyllä sen miehen pitää olla tosi erikoinen, jonka matkaan lähden.

Paljon olen myös miettinyt avioliittoa Matin kanssa. Syyllisyys on usein seurana, vaikka miten yritän antaan itselleni anteeksi. Olenhan tehnyt sen, mitä olen osannut ja mihin pystynyt. Mutta kai tämä on aika luonnollista. Myös ne hänen suvussaan meneillään olevat asiat ovat valvottaneet. Mutta niillehän en voi mitään. Ja olenhan nykyään Pellinen, en enää Pesonen. 

No niin, joko tämä valittaminen riittää? Mullahan on oikeasti kaikki ihan hyvin. Tänään tuli eläkekin ja vanhaa on vielä jäljellä nelisenkymmentä euroa. Ei ollenkaan hullummin. Permanenttiajan kuitenkin tilasin. Se on vaan pakko ottaa, vaikka en ulkonäöstäni enää silleen piittaa. Kunhan selviän päivästä päivään. Mutta selvitty on tänne saakka.

Jesaja 46:4 "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan."