keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lisää kuvia



Aika tavallista näkymää



Oliivi- eli öljypuita Getsemanessa



Hiljaiset soittoniekat Natanian keskustassa



Tämä kuva on ihan pakko julkaista, vai oletko samaa mieltä?



Olen aina halunnut nähdä oikean amfiteatterin ja tässä se nyt on. Herodes Suuren vähän ennen ajanlaskun alkua rakentaman kaupungin Kesarean raunioista kaivettu ja entisöity.



Aika erikoinen puu. Sen ilmajuuret kasvavat maahan kiinni uusiksi rungoiksi.



Näkymää Haifasta korkean rinteen päältä kuvattuna. Haifa on kaunis kaupunki.



Natanian uimarantaa.



Uimarannalle laski jyrkkä hiekkarinne. Tosin sinne oli rakennettu hienot portaat, ettei tarvinnut rinnettä lasketella.



Rannan rinteen päällä on hieno katu ja puisto.



Katse suunnattuna tulevaisuuteen. Mitähän mahtaa tuoda tullessaan?


 

Onnellisesti kotona!


Kotimatka sujui kommelluksitta ja isoM oli kentällä vastassa. Kotona odotti tunnelmavalaistus, siisti koti ja ruusukimppu pöydällä. Jopa lakanat oli pesty ja vaidettu. Ottakaapa mallia miehet!


Laitan muutamia kuvia iloksenne. On tosin aika vaikea päättää mitä kuvia laittaa, mutta tässä nyt muutama. Olkaa hyvät!



Halleluja-sisters ja manageri



Bougainvilleaa oli tosi paljon



Rukousnäkyni maisema ennen vapaaehtoistyöpaikan selviämistä


 



Siskokset ikäjärjestyksessä



Mm. tällaista taidetta oli ympäri Natanian kaupunkia



Eräs päivällisistä. Uunipaisti oli tosi hyvää ja mureaa ja joka aterialla oli kolme ruokalajia: etu-, pää- ja jälkiruoka. Salaatteja oli useita, sekä kylmiä että lämpimiä.



Siskokset päivällispöydässä



Iso menora ja pieni Heeka


Nämä nyt tällä kertaa. Myöhemmin lisää.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Good bye Netanya!


Nyt on siis viimeinen ilta taalla. Aamulla bussi starttaa klo 12 kohti Tel Avivia ja Ben Gurionin lentokenttaa.


Eilen teimme retken Kesareaan ja Haifaan. Kesarea oli mahtava kokemus. Sinne on aikanaan Herodes rakentanut itselleen palatsin. Myos sataman ja hippodromuksen ja amfiteatterin. Nama oli nyt kaivettu esiin ja sai kylla hyvan nakemyksen, milta kaupunki on nayttanyt. Amfiteatteria oli uusittu ja siella oli lavalla taysin uudenaikaiset systeemit ja ilmeisesti se on suosittu konserttien yms. pitopaikka. Kun oppaamme puhui alhaalla, se kuului vaivatta ylaportaalle saakka, jolla istuimme.


Lampomittari naytti siella 30 plussaa ja hiki todellakin virtasi: naamalla, selassa, saarissa ja yleensa joka paikassa. Ja oli raskasta hengittaa. Muutenkin olen joutunut ottamaan henkitorvea avaavaa astmalaaketta taalla melkein joka retkipaiva. Tuntuu, etta vaikka on kosteaa, niin lampo vie voiton ja on tosi raskas hengittaa.


Kesareasta matka jatkui Haifaan. Se on Israelin suurin satamakaupunki ja rakennettu korkeaan rinteeseen. Todella kaunis kaupunki. Vierailimme Israelin ainoassa messiaanisessa vanhainkodissa. Muistattehan, etta messiaaninen tarkoittaa Jeesukseen uskovaa juutalaista. Viimeisen paalle puhdasoppiset ortodoksijuutalaiset vainoavat messiaanisia juutalaisia ja heidan on vaikea olla tavallisissa vanhainkodeissa. Tuossa kodissa, jonka nimi on Ebeneser, oli tosi hyva ilmapiiri. Siella ymmarsin, mika on vikana siella 'minun vanhainkodissani'. Ebeneserissa henkilokunta valittaa vanhuksista. Samaa ei voi sanoa siita toisesta. He tekevat siella vain tyota. Joimme kahvit ja bussi vei meidat aivan vuoren huipulle panoraamapaikalle. Sielta oli tosi mahtavat nakymat yli Haifan. Olisi nakynyt tosi pitkalle, jos ilma olisi ollut selkea, mutta ilma oli hyvin autereinen ja sumea.


Seuraava etappi oli druusikaupunki, jonka nimea en muista. Druusit ovat pieni kansanryhma Israelissa. En muista paljonko heita on, mutta jotain parisataatuhatta muistelisin. He ovat hyvin eristaytyneita muista israelilaisista, jos joku menee naimisiin toisesta kansanryhmasta olevan kanssa, hanet aikaisemmin tapettiin, nykyaan vain ajetaan pois muiden druusien keskelta. Oppaamme on ystavystynyt eraan perheen kanssa jo 30 vuotta sitten ja kavimme heidan kotonaan. Heilla on pieni kauppa ja vaimo tekee Karmelin kivesta helmia ja mies myy niita. Kaupassa myydaan nykyaan lastenvaatteita. Ostimme helmia ja meille tarjottiin kahvia pienessa muovikupissa pari senttia. Heidan naisiaan ei saa valokuvata, silla he uskovat, etta kuvauksesta tulee raskaaksi!!!!!!! No kotia sai kuvata ja lastenlapsia.


Sielta matka jatkui Karmel-vuorelle. Jos muistatte, miten profeetta Elia siella taisteli baalin profeettojen kanssa siita, kumman jumala on oikea Jumala. Baalin profeetat tekivat alttarin, mutta heidan jumalansa ei sytyttanyt uhriin tulta. Elia teki alttarin ja se valeltiin vedella niin, etta sen ymparille kaivettu ojakin oli taynna vetta. Kun Elia rukoili, Jumala lahetti taivaasta tulen, joka kulutti uhrin, kaikki veden ja alttarin kivet.


Niin ja eilen tapahtui mulle myos aika puhutteleva asia. Aamiaisen jalkeen ennen lahtoa oli vahan aikaa ja luin vahan Raamattua. Selailin sita sitten ja sen valissa oli muutama runo. Ryhdyin lukemaan niista yhta Kaarisiltaa. Olin joskus esittanyt sen oman seurakunnan paivapiirissa ja sanonut sen johdosta joitain ajatuksia. Olin kirjoittanut nuo ajatuksen siihen runon loppuun. Kun luin sita, tuli ajatuksiini, etta josko minua pyydettaisiin pitamaan iltahartaus bussissa paluumatkalla. Sen oli siihen mennessa aina pitanyt joku mies ja se pidettiin aina retkipaivan paatteeksi. No, kirjoitin viela jonkun ajatuksen siihen paperin alareunaan ja paatin laittaa paperin laukkuuni, eihan se siella paljoa painaisi, vaikken sita tarvitsisikaan.


Kesareassa opas sitten tuli yhtakkia takaapain viereeni ja kysyi pitaisinko iltahartauden paluumatkalla!!!! Sain vastata, etta tiesin tuon jo aamulla ja valmistauduin. Niin sitten suoritin tuon tehtavan. Aika ihmeellista, vai mita?


Tanaan kavimme sitten viimeisen kerran kaupungilla tuhlaamassa siskonmiehen kaikki (?) rahat Pusu. Iltapaivalla menimme rannalle ja soimme siella olevassa ravintolassa isot salaatit, otimme aurinkoa ja uimme viela viimeisen kerran talla matkalla.


Paivallinen on syoty ja paatimme Ulpun kanssa pakata vasta aamulla, siksi istuskelen taalla koneella kaikessa rauhassa. Herasin muuten aamulla vartin yli nelja enka enaa saanut nukutuksi. En silti ole ollut yhtaan vasynyt, toivotaan, etta ensi yosta tulee virkistavauninen.


Kotona sitten laitan kuvia matkalta iloksenne.


Here we come Finland, are you ready?

perjantai 24. syyskuuta 2010

Kaynti vanhainkodilla


Nyt se matkan tarkein juttu on sitten tehty. Eli kavin siella vanhainkodilla, jossa oltiin Munnin kanssa toissa kaksi vuotta sitten. Meilla oli ryhman yhteinen matka Jerusalemiin ja sanoin kayvani 'omalla retkella'. Opas kysyi, missa koti sijaitsee ja niinpa ajoimme sita kautta, joten paasin bussilla perille saakka.


Aika lailla mua jannitti sinne meno, vaikka en elatellytkaan suuria ajatuksia vierailusta. Epaonneksi (vai oliko se epaonni, kuka tietaa) johtaja, sosiaalihoitaja ja sihteeri olivat poissa, kun oli sukkot eli lehtimajajuhla. Mutta arabit, jotka tekevat perushoitotyota, olivat paikalla.


Oli kummallinen tunne astua siita tutusta portista sisaan. Eka kerroksessa, jossa mekin asuimme, oli koolla kolme arabinaista: kaksi hoitotyota tekevaa ja keittaja. He eivat muistaneet minua, katselivat ensin pitkaan, mutta kun hieman virkistin heidan muistiaan, he muistivat. Sitten jatkoin toiseen kerrokseen, jonka ruokasalissa me tyoskentelimme. Siella oli valipalan aika, kello oli vahan vailla 11. Voi, miten samanlainen se sali oli, suuri osa vanhuksista vain oli vaihtunut.


Kaksi arabinaista oli siella tyossa ja Hulut muisti minut heti ja rutistettiin kovasti toisiamme. Han on aina iloinen ja puhuu paljon - tosin epailen vahvasti, etta kaikki ei ole aivan niin kuin han sanoo - mutta oli tosi mukavaa tavata hanet. Samoin tuo toinen nuori arabinainen. He olivat juuri tuomassa vanhuksia huoneistaan saliin. Siella oli yksi nainen vapaaehtoisena. Han sanoi olevansa Tanskasta ja kayneensa muutamia kertoja Suomessakin auttamassa Venajalta Suomen kautta Israeliin matkustavia juutalaisia. Heitahan on taman kautta autettu kotimaahansa useita tuhansia.


Tunnistin monia vanhuksia, joista pari naista olivat sellaisessa kunnossa, etta aivan pahaa teki. Kahdessa vuodessa kunto romahtanut jostain syysta. Ja sitten se tarkein. Proffa. Hanet halusin kaikkein eniten tavata. Mulla oli mukana tyoskennellessamme tekemamme ruokasalin istumajarjestys nimineen. Sen avulla kavin lapi Hulutin kanssa kaikki henkilot, joita en nahnyt salissa. Tosi moni oli kuollut, jopa venalainen, alle kuusikymppinen Polina. Kun kysyin proffasta, Hulut kertoi hanen olleen sairaalassa pari viikkoa ja kuolleen edellisena paivana!!!!! Se oli tosi iso pettymys. Tosin olin varautunut siihen, etta hanen kuntonsa on huonontunut, silla tiesin hanen olleen elossa viela alkuvuodesta.


Jatin johtajalle Vaasasta ja Suomesta kertovia kirjoja ja esitteita. En kauaa siella viipynyt, vaan lahdin etiskelemaan taksia. Lehtimajajuhlan vuoksi kaikki juutalaiset taksit olivat lomalla, joten vain arabit ajoivat. Kavelin tuttua 'kotikatuamme' tuttuun vensa-aseman myymalaan ja kas, siella takseja oli rivissa. Olin ottanut selvaa, missa ryhma silla hetkella oli ja minua kehottettiin tulemaan vanhankaupungin Jaffa-portille. Kysyin paljonko matka sinne maksaa, kun tiesin, etta se kannattaa tehda etukateen. Selvisin siita 40 sekelilla, joka on noin 8 euroa. Meilla ei taida silla selvita kuin juuri ja juuri starttimaksusta.


Sellainen se paiva siis oli. Ja tanaan on kayty taas kaupungilla tuhlaamassa sekeleita ja sen jalkeen olimme rannalla siskojen kanssa. Siella on tosi mukavaa olla. Meri pitaa kovaa pauhua koko ajan ja aalloissa on mukava oleskella. Hivenen olen rusketustakin saanut pintaan. Meilla on viela huomenna vapaata, sitten sunnuntaina mennaan Kesareaan ja Haifaan, jossa kaydaan mm. messiaanisessa (Jeesukseen uskova juutalainen on messiaaninen) vanhainkodissa. Maanantaina taas lekotellaan ja tiistaiaamuna lahdetaan kotia kohti. Lennetaan Tel Avivista Tukholmaan ja sielta Vaasaan klo 22.55 lahtevalla koneella. Nain on ainakin suunnitelmat.


Voi olla, etten enaa taalta kirjoittele, saa nahda. Terveisia kaikille ja kiitos valipojalle ja Elinalle kommenteista ja minialle pitkasta kirjeesta. Cool

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Pari vapaapaivaa


Ei yhtaan kommenttia. Mina taalla ostan Internet-aikaa eika kukaan kirjoita mulle kuulumisia tai muuta kivaa. Koettakaahan parantaa tapanne. Nyt sain vain puoli tuntia, kun ei ollut tunnin yhteyksia yhtaan. Mutta eipa mulla ole paljon kirjoitettavaakaan, kun eilen ja tanaan on vapaapaivat eika ole mitaan erikoista tehty.


Onneksi Munni edes lahettelee mulle s-postia, niin ja oli valipoikakin lahettanyt kuvia, mutta tama yhteys (tai kone) on niin hidas, etten viitsi ruveta niita aukomaan, menee koko aika siina.


Nyt menen lukemaan uutisia ja naamakirjaa.


Rukoillaan rauhaa Jerusalemille ja Israelille!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Kuperkeikkaa takaperin


Tervehdys Suomi, taalla Natania Israel!


Jaa-a mistahan aloittaisin. Taalla on siis niin kuuma, etta todella piisaa. En olisi ikina uskonut, etta viela syyskuussa on tallaiset ilmat. On ihan yhta kuuma kuin silloin keskikesalla, kun olimme taalla pitempaan.


Lauantaina oltiin tuossa parin sadan metrin paassa rannalla. Siella on normaalisti uimavahdit korkeassa kopissa ja erivarisilla lipuilla ilmoitetaan milloin saa uida tai vain kahlata tai ei ollenkaan menna veteen. Mutta perjantaina alkoi se suuri sovituspaivan juhla Jom Kippur, josta taisin jo kirjoittaakin ja lauantainahan on sapatti ja kaikki on kiinni. Eli ei ollut rantavahteja. Aallokko oli kohtalaisen kova aina valilla. Ranta on kylla osittain suojattu aallonmurtajilla, mutta niiden valissa on avoin kohta, josta aallot tulevat suoraan rantaan. Me ei koskaan olla suoraan sita aukkoa vastapaata, vaan mennaan aina vahemman aaltoiselle puolelle.


Tapaamme kahlata jonkin matkaa ja olimme kaikki kolme halleluja-siskoa siella leikkimassa aaltojen kanssa. Olimme kasvot aaltoja pain ja hyppasimme aina ison aallon kohdalla ja se oli tosi hauskaa. Mutta samalla mina liikuin huomaamattani takaperin rantaa kohti. Olin jo tullut siihen kohtaa rantaa, jossa aalto lyo kovimmin ja kaantyy kuin rullalle ja yhtakkia tunsin vain lentavani takaperin. Takaraivo loi pohjaan ja tein tayden kuperkeikan takaperin!!!! Istuin siina sitten holmistyneena ja vahan saikahtaneena ja muut katselivat, etta miten mun kavi, kun tuli toinen aalto ja paiskasi mut taas alas, niin etta satutin hieman olkapaatani. En uskaltanut nousta seisomaan, vaan istuallani kasien avulla menin takaperin ihan rantaan. Kohdassa, jossa keikahdin, ei ollut vetta kuin ehka pohkeeseen saakka, mutta se on juuri vaarallisin kohta.


Kylla jalkeenpain hieman pelotti. Siina olisi voinut kayda hullustikin, mutta pakko oli heti pelko siirtaa sivuun ja menna uudelleen sinne kauemmaksi, muuten olisi voinut jaada menematta. Samalla rannalla oli aamupaivalla aikaisemmin ollut poikajoukko uimassa ja yksi oli hukkunut. Elikka ei se ihan turhaa ole, etta uintia rajoitetaan.


Huomenna ja keskiviikkona on taas vapaapaiva ja varmaankin kaymme taas uimassa. Silloin siella on tosin rantavahdit taas toissa.


Eilen olimme Kuolleella merella. Kavaisimme melkein edestakaisin siskojen kanssa meressa, se on niin tosi suolaista - 27 % -  etta rupesi yhdesta jos toisestakin paikasta kirvelemaan, niinpa vierailu jai aika lyhyeksi. Yksi sai silmaansa vetta ja meita oli kielletty, ettei saa kasin koskea eika avata silmaa, vaan antaa kyynelnesteen huuhtoa silma. Niinpa talutin pikkususkoa suihkulle.


Kavimme myos Masadan vuorella. Mina en mennyt sinne ylos, kun kavimme siella Munnin kanssa kaksi vuotta sitten. Muuten olisin kylla mennyt, mutta pelkaan niin tavattomasti sita hissimatkaa - kestaa kokonaista 3 minuuttia - ja viela enemman sita muutaman kymmenen metrin matkaa siella ylhaalla hissista vuoren rinteeseen rakennettua avointa kaytavaa pitkin vuoren laelle. Itse laki on tasainen ja jos en kovin vaarin muista, 8 hehtaarin suuruinen, joten siella ei pelota. Jain muutamien muiden kanssa alas, kun muut kavivat siella.


Tanaan olimme Jerusalemissa ja onneksi kavimme sellaisissakin paikoissa, joissa en ole ennen kaynyt. Ensiksi menimme Getsemaneen ja valokuvasin paikan, jossa Munni menetti tajuntansa kesalla 2008 ja vietiin sairaalaan.


Meilla on tosi hyva opas. Matkamme ovat paivan matkoja, lahdemme kahdeksalta aamiaisen jalkeen ja palaamme seitsemaksi paivalliselle. Ja koko ajan tuo Pauli on aanessa. Han tuntee Israelin historian etu- ja takaperin ja kertoo meille valilla humoristisestikin hoystellen asioita. Han myos liittaa ne Raamattuun ja samalla saamme hengellistakin opetusta. Todella hyva matka kaikin puolin.


Yksi halleluja-siskoni osti tanaan vanhassa kaupungissa juomia itselleen ja mulle ja maksoi luottokortilla. Hinta oli 20 sekelia ja han kuittasi kuitin, mutta onneksi katsahti summaa. Se oli 2020 sekelia!!!!!!!!!!! Mina en ollut siina mukana, mutta menin ihmettelemaan miksi han viipyy ja kun kuulin asian, otin sen allekirjoitetun kuitin ja revin sen kahtia ja annoin hanelle. No, omistaja oli sanojensa mukaan kiireessa lyonyt summan vahingossa kaksi kertaa. Han soitti sitten luottokeskukseen ja pyysi peruuttamaan maksun. Matkan johtaja oli siina mukana ja he saivat miehen (han oli paikan johtaja) kayntikortin ja han pyysi soittamaan taman hotellin faksinumeron, etta han voisi lahettaa korjauskuitin sita kautta Helille. Se tulikin jo tassa hetki sitten, joten asia lienee kunnossa.


Oltiin myos puutarhahaudalla ja vietettiin siella ehtoollista. Se oli tosi koskettava tilaisuus. Lahdimme sielta heidan matkamuistomyymalansa kautta ja eras ryhman jasenista osti sielta jotain ja laittoi kukkaronsa mahalaukkuunsa. Bussissa han huomasi, etta kukkaro olikin kadonnut. Sita kaytiin etsimassa myymalassa, mutta eihan sita loytynyt. Joku taitava taskuvaras oli jossain kohtaa napannut sen. Oppaamme sanoikin, etta mahalaukku on kaikkein turvattomin paikka pitaa kukkaroa. Han on ennenkin ollut tilanteessa, jossa hanen sukulaiseltaan oli sellaisesta viety kukkaro.


No niin tassa oli sepustus talla kertaa. Jatkan, jos rahaa riittaa Cool jonakin paivana.


Shalom ja le hitraot

lauantai 18. syyskuuta 2010

Naky toteutui!


Torstaina lahdettiin taas bussilla matkaan kohti Galileaa. Kaytiin muutamassa tutussa paikassa kuten Kapernaumissa ja Golanilla, ajettiin myos Tiberiaksen ohitse, itse kaupungissa ei kuitenkaan kayty. Talla matkalla kaydaankin osittain eri paikoissa kuin muilla matkanjarjestajilla.


Paiva oli erityisen kuuma, kuulemamme mukaan noin +36 celsiusta, joten vetta kului runsaan puoleisesti ja hiki virtasi. Pysahdyttiin myos Jordanilla paikassa, joka on rakennettu sita varten, etta haluavat voivat kayda siella kasteella. Paikan sanotaan olevan sama, jossa Jeesus kastettiin. Siella muutama ryhmastamme otti taman askeleen. Naista paikoistahan ei todellakaan voi olla aivan varma ovatko juuri niita, minka muistoksi ne on rakennettu. Mutta eihan silla oikeastaan ole merkitysta, paa-asia, etta niissa muistellaan kyseista tapahtumaa.


Kiersimme myas Genesaretin jarven pohjoispaasta etelaan pain ajaen. Kun edellisen kerran olimme samalla kierroksella Munnin kanssa muutama vuosi sitten, kierros tehtiin painvastaisessa jarjestyksessa. Silloin istuin etelapaan nousun ajan bussin lattialla. Nyt siis tultiin alaspain sita tieta. Siina on ns. hiusneulakurveja ja niissa bussi ajoi tosi hiljaa tuskin eteenpain liikkuen. Kaannokset ovat niin jyrkat. Ja reunalla jyrkka pudotus alas. Voitte vain arvata pelottiko mua. En pystynyt pahimmissa paikoissa olemaan silmat auki ja rukoilin koko ajan.


Kun sitten paastiin turvallisesti alas, aloitin aplodien annon kuskille. Kuski tuumasi oppaallemme, joka oli jo monen tunnin ajan puhunut kertoen meille elavasti Israelin ja samalla Raamatun historiaa. Niin kuski sanoi nain: 'Sina olet puhunut koko paivan etka saanut yhtaan aplodeja. Mina ajan kymmenen minuuttia ja saan heti raikuvat sellaiset!'


Mulle henkilokohtaisesti viimeinen kaymamme paikka oli kaikkein mielenkiintoisin. Muuten sivumennen sanottuna useat naista Raamatullisista nahtavyyksista ovat katolisten rakentamia ja heilla kaikki ei aina mene samalla tavoin kuin mita Raamattu sanoo. Niin se paikka oli Jeesuksen alassyoksymisen vuori. Eli se on Nasaretin lahella. Kun Jeesus kerran meni Nasaretiin, jossa han oli kasvanut siihen saakka, kunnes aloitti julkisen tyonsa, ja meni synagoogaan ja luki siella tietyn paikan kirjoituksista, ihmiset buuasivat hanelle ja halusivat syosta hanet jyrkanteelta alas. Raamattu kertoo, etta Jeesus kaantyi jyrkanteelta ja kaveli kansanjoukon lavitse. Katoliset kertovat ihmisten syosseen hanet alas ja etta Jeesus olisi leijaillut sielta maahan.


No niin, kun paasimme ylos vuorelle, ja katsoin alas hammastyin suuresti, silla nakyma oli tuttu!!! Olin vuoden 2008 helmikuussa nayssa seissyt samalla vuorella ja nahnyt sen nakyman. Peltojen tilkkutakki alhaalla. Nimittain silloin, kun etsin itselleni harjoittelupaikkaa jostain Euroopasta ja olin jo ollut yhteydessa viiteen eri yhdistykseen, mutta en viela tiennyt, minne paasisin tai me yhdessa Munnin kanssa, olimme ystavan luona Lohjalla rukouksessa ja nain nayn, jossa tiesin seisovani Israelin pohjoisosassa vuorella ja katselin juuri edessani aukeavaa nakymaa. Sanoin silloin Munnille, etta mahdammekohan me paasta Israeliin suorittamaan sita vapaaehtoistyota. Kahden paivan kuluttua mulle soitettiin, etta meilla on paikka Israelissa. Oli tosi mahtavaa seista silla nayn paikalla ja katsella sita ikaankuin toisen kerran. En koskaan aikaisemmin ole siella kaynyt. Tama taisi olla taman matkan tarkein kokemus.


Eilen meilla oli sitten vapaapaiva. Aamupaivalla menimme kaupungille vaihtamaan rahaa ja tuhlaamaan sita Cool. Siella kului pari-kolme tuntia ja tulin yhta leninkia ja yhta tunikaa rikkaammaksi, mutta kukkaro hieman kevyemmaksi. Niin ja loysin tuliaisiakin pikkutytoille.


Ruokailu oli poikkeuksellisesti jo kello 15 - normaalisti se on klo 19 - tama sen vuoksi, etta eilen alkoi suuri sovituspaivajuhla eli Jom Kippur. Ennen ruokailua lahdimme rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Vaikka ei taalla uimisesta voi puhua, kun aallot ovat sen verran isot, ettei tottumaton oikein uskalla uida, mutta muuten vedessa 'leikkiminen' on tosi ihanaa.


Ruokailun jalkeen oppaamme veivat meidat juutalaiseen synagoogaan juhlajumalanpalvelukseen. Se olikin mielenkiintoinen kokemus. Miehet menivat eri ovesta kuin naiset, joiden paikka on ylhaalla lehterilla. Kaiteen paalla oli viela rautainen koristekiemuroin tehty kaide, joten suoraa nakyvyytta alas, jossa kaikki tapahtui, ei naisilla ole. Toki sinne nakyi niiden rautakiemuroitten lomitse. Kaksi miesta meni peraseinalla olevan verhon luo ja veti sen sivuun ja avasi sen takana olevat ovet. Ottivat sielta kaksi isoa toorakaaroa, jotka oli peitetty kankailla. He kuljettivat sitten niita ympari salia ja miehet koskettivat rukousliinansa tupsulla tooraa ja suutelivat sitten sita tupsua. Parin kierroksen jalkeen miehet menivat keskella olevaan 'alttariin', joka oli ymparoity kaiteilla. Siella oli kolmas mies, joka alkoi 'laulaa'.


Meidan vieressa istui eras nainen, joka rupesi kyselemaan mista olimme. Han oli kaynyt monta kertaa Suomessa mm. Helsingissa ja Turussa. Han sanoi, etta mies lauloi kolme kertaa samat asiat. Sisalto oli sellainen, etta kaikkien vuoden aikana tehtyjen syntien puolesta rukoiltiin ja pyydettiin armoa. Ja han sanoi myos, etta 'Tule Messias'. Heille Jeesus ei ole Messias, vaan he odottavat hanta yha. Kun tama mies lopetti, nainen sanoi, etta nyt on tarkein ohi, etta jaljella on vain rukouksia ja lahti pois. Sitten joku rabbi alkoikin puhua. No mekin lahdettiin aika pian pois, mutta kaksi meista ei huomannut muiden lahtoa ja jaivat ja tulivat yli tunnin kuluttua takaisin ja sanoivat, ettei se vielakaan loppunut.


Illalla siirryimme kattoterassille, jota kutsumme olohuoneeksemme ja soimme siella iltapalan. Kaikki oli hiljentynyt kaupungilla, autoja ei liikkunut enaa ollenkaan ja ihmiset kulkivat kaduilla ja seisoskelivat juttelemassa.


Sellainen on matkamme ollut tahan saakka. Tanaan on sapatti eika siis tapahdu mitaan. Kaupat ovat kiinni, bussit eivat kulje jne. Edelleen on lammin, vaikka saatiedoissa oli kuulemma sanottu ilmojen hieman viilenevan. No, se ei haittaa ollenkaan. Huomenna lahdemme Kuolleelle merelle ja siella menee taas koko paiva. Tuo Galilean reissu kesti 11 tuntia ja Pauli-opas puhui melkein koko ajan. Lopussa ehka tunnin verran laulettiin ja pidettiin iltahartaus.


Kuulemisiin. Shabbat Shalom!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Netanya (Natania) here I come


Taalla ollaan taas. Nimittain Israelissa. Ja pitaa opetella kirjoittamaan ilman aita ja oita. Eilen iltapaivalla tultiin. Matka alkoi Vaasan lentoasemalta puoli seitseman aikoihin aamulla. Tukholmassa odoteltiin nelisen tuntia ja sitten jatkettiin tilauslennolla kohti Tel Avivia, jonne saavuimme paikallista aikaa kolmen tietamissa. Normaalisti siella on sama aika kuin meilla Suomessa, mutta olivat jo vaihtaneet talviaikaan eli nyt on sama kuin Ruotsissa. Bussilla sitten ajeltiin tanne Nataniaan noin tunnin ajomatka.


Hotelli on pieni ja kodikas ja keskella talorykelmia aivan meren rannan tuntumassa. Me kuviteltiin kaupungin olevan jotain hieman pienempi kuin suuri Vaasa, mutta yllatyimme. Taalla on 220.000 asukasta. Etta sen kokoinen. Huoneet on tosi pienia, oikeastaan ahtaita. Ilmastointi on, mutta ei yhtaan ulosmenoaukkoa missaan, joten kaikki tuoksut jaavat huoneeseen. Ja niitahan kahdesta eukosta lahtee. Asumme Helina-siskon kanssa samassa huoneessa ja nukumme parisangyssa.


Ruoka on hyvaa ja aamiainenkin oli tosi hyva. Hotellissa noudatetaan juutalaista kosheria eli ei maitoa ja lihaa samalla aterialla. Paivalla kaytiin kaupungilla koko ryhma. Heti alkuun meinasin pokertya, kun oli niin kuuma ja tukahduttava ilma, mutta se meni onneksi aika pian ohi. Asteita oli paivalla yli 30.


Mutta aivan ihanaa oli, kun kaytiin uimassa valimeressa. Vesi oli eilen illalla, kun vain kahlailtiin, 26 astetta, taman paivaisesta en tieda, mutta lamminta kuin linnun maito. Ja aika tuulista eli aallot olivat isoja. Rannalla olikin punainen lippu eli ei saanut uida, vaan kahlailla. Siella on uimavahdit, jotka maarittelevat kelin, milloin saa uida, milloin ei. Ja huutelevat megafoniin, jos joku ui/menee liian kauaksi/


Uiskenneltiin tai kelluttiin aalloissa tunnin verran. Olipahan aivan ihanaa kuuman ja hikisen kaupunkikierroksen jalkeen. Huomenna lahdetaan Galilean kierrokselle ja sinne on luvattu 36+ asteita. Huh helletta. Olen kylla tosi yllattynyt, etta taalla on viela syyskuussa nain kuuma ja rannikolla. Kaksi vuotta sitten Jerusalemissa ei ollut mielestani nain tukalaa, vaikka kuumaa olikin. Siihen vaikuttanee se, etta se sijaitsee 800 m merenpinnan ylapuolella vuoristossa.


Kavimme itamaisella hedelmatorilla, mutta ei se ollut yhta suuri kuin Jerusalemissa. Ostettiin kaikenlaisia hedelmia, joita sitten soimme lounaaksi hapankorppujen, meetwurstin ja sulatejuustoviipaleiden kanssa. Oli vahan evasta mukana.


Munni ja matkasta, kun ei tuntenut oloaan niin hyvaksi, etta olisi uskaltanut lahtea. Laitoinkin eilen hanelle viestin, ettei han varmaankaan olisi taalla selvinnyt tassa kuumuudessa.


Olen kaynyt tanaan suihkussa jo kolme kertaa Nolostunut.


Mutta tama talla kertaa. Taalla pitaa muuten ostaa Internet-aika ja maksaa vahan yli4 euroa tunti. Otin tunnin verran ja nyt olen ollut 20 minuuttia, joten mitenkahan saan lopun ajan kulumaan. PUoli tuntia olisi riittanyt.


Mutta kuulemisiin. Laitelkaahan tekstareita. En ole saanut tanaan kuin yhden Munnilta ja se kuului 'Kylla kiitos'/


Voikaahan hyvin alkaaka palelko

lauantai 11. syyskuuta 2010

Päivän sana














Päivän Sana 11. syyskuuta 2010
Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.

Ef. 4:31 KR33/38


perjantai 10. syyskuuta 2010

Huonoja vaakoja nykyään


Ostin muutama päivä sitten uuden vaa'an, kun edellinen rupes näyttämään joka punnituskerralla aivan eri lukemia, vaikka punnitusten väliä olis ollu vain minuutti. No CM:ssä oli tarjouksessa hienon näköisiä vaakoja ja valitsin niistä sitten yhden sen perusteella, että se ei ollut musta eikä ruskea. Oli lasin värinen.


Eipä muuta kuin kotona paketti auki ja tutkailemaan tuotetta. Vaaka osoittautui niin monimutkaiseksi, että olis pitäny olla ainakin insinööri - ei eko-sosionomi riittänyt - että olis osannu käyttää sitä. Ensinnäkin siinä oli irrallinen pikku laatikko, jossa oli näyttö. Siihen piti ensin syöttää sekä omat että Munnin tiedot: pituus, ikä, sukupuoli ja paljonko reenaa viikossa. No se kävi näppärästi, tai ainakin melkein. Vaaka lupasi tämän jälkeen laskea rasva- ja vesi-prosentit, luutiheyden ja paljonko pitäisi kuluttaa kaloreita päivässä ja vielä lisäksi ilmoittaa painoindeksin.


Eipähän mitään, kun patterit oli onnistuneesti saatu paikoilleen, asettelin vaa'an nätistiä tasaiselle alustalle eli lattialle - ei maton päälle. Painoni oli yhtäkkiä pudonnut yli kymmenen kiloa, kun vaaka näytti painokseni 51. Ja Munnille alle sata. Ja %-lukemat oli hirveitä. Ja joka kokeilukerta tuli erilaiset lukemat. Sitten kokeiltiin mitata vain yksinkertaisesti painoa. Apua! se näytti viisi kiloa enemmän kuin vanha vaaka. Ei voi olla totta. Vanha vaaka taisi olla aika hyvä, tuumasin itsekseni.


Mutta vaaka vaikutti kaikesta hienoudestaan huolimatta aivan liian monimutkaiselta pelkkään painontarkkailuun, joten pakkasin sen hienosti takaisin omaan laatikkoonsa irrottaen patteritkin. Vein sen takaisin kauppaan ja sain rahalaput käteen. Sitten hyllyille uudelleen ja valitsin sitten tavallisen näköisen - tai no ei nykyään enää tavallisen näköisiä vaakoja taida löytyäkään - lasisen ja ruskean ja joka ilmoittaa vain ja ainoastaan painon.


Kotona jälleen vaaka ulos laatikosta, patterin alta muoviläpyskä irti ja asetus tasaiselle alustalle eli lattialle. Huom ei matolle! Ja edelleen se ryökäle näytti monta kiloa enemmän kuin vanha vaaka. Ja aivan sama Munnilla.


Eihän tässä voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että enää ei osata tehdä kunnon vaakoja. Ennen ne sentään näyttivät inhimillisiä lukemia.


p.s. Soittelin terkkariin taas, kun otti niin kovasti rintaan yskiessä ja sen jälkeen. Oivalsin tautini lienevän keuhkoputken tulehdus, mutta olisiko bakteeri- vaiko virusperäinen. Siitä halusin ottaa selvää. Labrojen jälkeen selvisi, että virusperäistä on elikkä ei löydy lääkettä. Ei siis muuta parannuskeinoa kuin sairastaa se loppuun kunnes paranen.


 














Päivän Sana 10. syyskuuta 2010
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.
Jes. 41:10 KR33/38

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Uusi pettymyksen käsittelytapa


Pettymystähän voi käsitellä monella tapaa.


1. vihastua niin, että piisaa eli tulla agressiiviseksi


2. olla kuin ei mitään olisi tapahtunut eli piilottaa kaikki sisimpäänsä, josta se sitten kerran purkautuu kunnolla eikä enää ymmärrä miksi niin kävi ka mihin se liittyy


3. keskustella asiasta asianosaisten kanssa rauhallisesti ja syyttelemättä käsitellen vain asiaa eli toimia aikuismaisesti


4. lähteä sauvakävelemään Lepikon tontin ympäri eli purkaa pettymyksensä toimintaan


Ja minähän sitten eilen löysin tuon kohdan 4, kun ensin olin käynyt läpi ykkösen ja kakkosen. Kolmoseen en vielä kyennyt. Kun kiertää tontin ympäri tien kauimmaisen reunan kautta ja vähän lisää askelia tien suuntaan portin luo tultaessa ennen kuin kääntyy takaisin pihalle, tulee tehneeksi noin 400 metrin lenkin. Kun sen kiertää kymmenen kertaa, on sauvakävellyt 4 km. Yli puolet matkasta on pehmeää metsäpolkua tai nurmikkoa ja loput asfalttia. Noin kolmasosa on loivaa ylämäkeä. Eli kaiken kaikkiaan mainio lenkkipolku. Miksi ihmeessä en ole sitä ennen hoksannut. Sinne polulle jäivät enimmät harmitukset.


Munnin liput on nyt peruttu ja olen alkanut keräillä matkalle mukaan otettavaa peräkamariin. Kaikeksi epäonneksi mulle yrittää tulla päälle jokin ihmetulehdustauti. Kurkku on ollut vasemmalta puolen tosi kipeä ja punainen ja nieleminen sattui eilen myös korvan takana olevaan luuhun saakka ja melkein koko vasempaan pään puoliskoon. Ja vähän köhääkin on. Käväisin terkkarissa ja hoitsu kurkkasi korvaan ja sanoi sen olevan aivan punainen, mutta ei vielä tulehtunut. Kurkkuakin katsasti ja sanoi, että vaikka on punainen, ei vielä turvonnut. Kehotti ottamaan ibuprofeenikuurin: 3 tbl/pv kolmen päivän ajan. Kurkkukipu on tietenkin pysynyt näillä keinoilla poissa, paitsi aamulla oli vielä ja punainen. Kaj kehotti laittamaan pumpulia korvaan, no senkin tein. Katsotaan nyt miten tämä kehittyy, mutta vaikka pää kainalossa, niin matkaan lähden. Oho, tulikohan sanottua liikaa? Viaton


No tämä tänään.














Päivän Sana 8. syyskuuta 2010
Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa."
Joh. 6:35 KR33/38

tiistai 7. syyskuuta 2010

Pettymystä


Olen maailman pettynyt tällä hetkellä. Munni ei lähdekään mukaan Israeliin. Lääkäri sanoi, että voi itse päättää kuntonsa mukaan lähteekö vai ei ja vakuutusyhtiöstä annettiin vihreää valoa paitsi eivät korvaa pitkäaikaista hoitoa, mutta äkillisen ja matkankin takaisin tarvittaessa. Mutta hän kokee olevansa sen verran heikoilla kuntonsa kanssa, ettei uskalla matkustaa. Lentoa pelkää eniten, kun koneessa on yläilmoissa happivajausta ja sitä on ennestäänkin sydämellä vajaatoiminnan vuoksi. No good at all. Siis mun mieli. Harmittaa, harmittaa, harmittaa. Mutta minkäs sille voi. Oon tosi pettynyt myös itteenki, että näin reagoin.


Huuto

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Sängyn pohjalla viiteen


Ihan totta. Sitä ei ole tapahtunut naismuistiin, josko koskaan ilman, että olisin ollut sairas. Aamulla vain päätin, etten tänään nouse ollenkaan sängystä. Enkä syö. No, molemmat päätökset tuli rikotuksi. Mutta makailin todellakin viiteen iltapäivällä. Tummansininen kaihdin alhaalla ja ovi kiinni. Nukuin, luin Raamattua, rukoilin, mietiskelin. Siinä se aika meni.


Eilen sitten sai Ville Valtteri nimen virallisesti. Hän on niin kaunis ja ihana pikku mies. Vaikka taitavat kaikki vauvat olla ihania ja kaikista pienin aina se ihanin.



Kakut ja piirakat kävivät kaupaksi


Saattaapi olla, ettei isoM lähdekään matkalle. Ollaan oltu siin uskossa, että kaikki ok lentämisen suhteen, mutta vajaatoimintahoitaja soitteli viikolla ja sanoi kysyneensä asiaa lääkäriltä, joka oli sanonut, että itse saa päättää lähteekö vai ei. Hoitaja sitten kyllä sanoi, että kannattaa selvittää korvaako matkavakuutus, jos tulee lennolla ongelmia ja joudutaan vaikkapa laskeutumaan ylimääräinen kerta. Hupsista! Niin ja piti testata hengästyykö helposti. No sitähän isoM tekee, ei tarvi kuin kengät laittaa jalkaan, niin on aivan henkitoreissaan.


No, minä heti googlaamaan asiaa ja löysin itseni sydänliiton sivuilta, jossa oli paljon tietoa sydänsairaiden matkustamisesta. Toisella sivustolla taas kerrottiin, että ilman happipitoisuus alenee korkealla ja se saattaa aiheuttaa ongelmia mm. sydämen vajaatoiminnasta kärsiville. On aika todennäköistä, ettei matkavakuutus korvaa sairauden pahenemista, koska ehtoihin kuuluu, että korvataan odottamattomat sairaudet. Huomenna isoM menee kyselemään vakuutusyhtiöltä, mitä tuumaavat asiasta.


On ruvennu tuntumaan koko matka aivan epätodelliselta, kun on ollut niin paljon ongelmia sen kanssa. Saa nähdä päästäänkö sinne ollenkaan. No, minä kyllä lähden, vaikka isoM ei lähtisikään. Ja lääkäri lupasi kirjoittaa todistuksen isoM:lle, mikäli päätös on jättää lähtemättä elikkä saadaan jo maksetut lentomatkarahat takaisin.


Iina juoksi muuten viime yönä 10 km Helsinki Midnight run -juoksussa. Hyvä tyttö! Siitä innostuneena minäkin - noustuani ensin sängystä - laittauduin joggingasuun ja lähdin mittaamaan paljonkohan mahtaa tulla metrejä, kun kiertää tämän Lepikon tontin ympäri. Matkaa kertyy suunnilleen 350 metriä. Sitten ei muuta kuin juoksemaan. Juoksin koko matkan. Hih! Rapakuntoinen kuusnelonen juoksee - tai siis hölkkää - kylmiltään melkein puoli kilometriä. Hyvä minä! Jospa aloittais uuden elämän ja ryhtyis kohentamaan kuntoaan. Tavoitteena saada elopainoa neljä kiloa pienemmäksi.


Ei halveksita pienten alkujen päiviä! Ei!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Jaa, että mitä...?


Ei huvita, ei jaksa, ei kiinnosta, ei viitti - kirjoitella mitään. Huuto


Srk-lehti oli jotenkin pettymys tällä kertaa. Jutut ihan hyviä, mutta olisi saanut venyttää paksummaksi, että olis saanu lisää tilaa kuville. Yksi kuva kun nyt kerta kaikkiaan puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Harmittaa oikeastaan aika lailla. Mutta virheistähän sitä oppii.


Huomenna on suvun nuorimmaisen ristiäiset. Vein leipomukset tänään ja samalla juotiin miniän kanssa synttärikahvit - hänen synttärinsä. Siellä vauveli nukkui kehdossa niin tyytyväisenä, on kaunis poika.


Buster-koiraa kävi tosi paljon sääliksi. On sairas, ei haukkunut eikä noussut ylös, makasi vain terassilla. Parka. Piti vähän kyhnyttää, kun siitä se tykkää.


Ensi viikolla pitäis saada puolukoita noukituksi ainakin 3 sangollista.  Sitten ne pitäis vielä keittää, mutta ehkä olis paree poimia ne ensin. Cool IsoM on kova puolukkahillon kuluttaja, enkä minäkään moiti kekoa kaurapuuron päällä.


Tällaista söhlötystä se sitten on, kun ei oo mitään asiaa. Aamulla isoM tuli hakemaan mua tuonne leirikeskuksen puolelle tulkiksi, kun ei päässyt ymmärrykseen, mitä vieraat sanoivat. Pariskunta tuli Pietarista saakka ja lontoon kielellä haasteltiin ja saatiin asiat selviksi huolimatta todella vajavaisesta taidostani. Ehkäpä sitä tulee taas hiukan harrastetuksi siellä Israelissa. Kovasti odotan tuota matkaa ja ennenkaikkea vierailua siellä vanhainkodissa. Vaikka pitää hieman toppuutella itteään, ettei odota liikoja. Saattaahan olla, että suuri osa siellä kaksi vuotta sitten olleista vanhuksista on jo siirtynyt ajan rajan taakse. Mutta sitä toivon, että proffa Doron olisi vielä siellä. Mahtaakohan hän muistaa vielä minua?


Tuli muuten tässä jonain päivänä mieleen, mitä tuo Doron sanoi kesällä 2008, kun tunnusteli isoM:n pulssia. En muista miksi hän sen teki - muistaakseni halusi vain jostain syystä. Hän sanoi monta kertaa, että lupaathan viedä Matin lääkäriin puolen vuoden sisällä. Hän oli oikein huolissaan. Minä ihmettelin ja lupasin. No puolitoista vuotta siitä isoM sai infarktin. Miten hän voi sen siitä pulssista tietää? Eihän hän lääkäri ole, vaan arkkitehti.


Hupsista. Monta tuntia kulunut tuosta kirjoituksesta. Se jäi siis kesken. Tällaista tämä eläkeläisen elämä on, asiat unohtuilee. Mutta väliäkös sillä.


Nyt meen nukkumaan


Hyvää yötä Jeesus myötä eikä unohdeta lähetystyötä!

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...