sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ilta vai aamu?

Tämä yksinäisen elämä on sitten kummallista. Viime yönä - tai oikeammin illalla - tapahtui jotain, mitä en ikinä olisi uskonut.

Olin illalla tosi väsynyt ja menin jo kahdeksalta sänkyyn lukemaan muuten tosi hyvää kirjaa - toista kertaa - Taivaan rajalla. Se kertoo kuolemanrajakokemuksista, joita eräs amerikkalainen pastori on tutkinut 35 vuoden ajan. Kirja on antanut mulle tavattoman paljon. Eikä vähiten tietoa siitä, minkälainen Jeesus on.

Mutta mitä mun pitikään kirjoittaa?
Niin, luin noin puoli yhdeksään, sitten en jaksanut enää ja nukahdin. Heräsin ja katsoin, että kellohan on jo puoli kymmenen. Enhän näin pitkään ole yleensä nukkunut. Ihan 11 tuntia on tulllut nukuttua. Nousin ylös, kävin tarpeillani ja menin keittiöön ja laitoin aamupalan. Sen kanssa otin aamulääkkeet. Sitten pesin hampaat ja kasvot ja puin päälleni. Lopuksi vielä petasin petin. Kunnes hoksasin kattoa puhelimen kelloa, joka on digitaalinen. Kello oli 22:28!!!! Eli ei ollut mikään aamu, vaan vielä ilta. Olin nukkunut noin tunnin. Höh! Kolme kertaa aikaisemminkin on tapahtunut samanlaista - tosin silloin olen hoksannut ennen "aamutoimia" katsoa puhelimen kelloa.

Ihmettelinkin, että miten on niin kummallisen näköinen ilma ulkona. Valoisaahan oli, mutta erilaista kuin aamun valoisuus. Ei muuta kuin kaikki toimet purkuun ja takaisin sänkyyn. Pian nukahdin ja nukuin puoli kuuteen. Eli ihan hyvä yö siitä sittenkin tuli.

Yksinäisyys teettää kaikenlaista. Kuten nyt tuotakin. Jos olisi ollut vielä puoliso mukana, olisin valvonut myöhempään ja jos yöllä olisin ruvennut ylös nousemaan, siihen olisi kyllä puututtu nopeasti. Mutta tätähän tämä elämä nyt on.

Ulkona on tosi hieno ja aurinkoinen ilma. Tämä talojen ympäristö on tosi kaunista. Käveleskelin tuolla ulkona ja katselin joessa kivellä olevaa kahta lokinpoikasta, joitten emo lensi tiehensä jättäen poikaset syömään jotain. En tiedä, mitä se oli. Kohta toinen poikanen oli joessa kuin vesieläin. Mahtaako lokkikin olla vesieläin? Ainakin se osasi uida - lentämisestä en tiedä.

Kävin ennen yhdeksää puolen tunnin pikku kävelylläkin. Hiki tuli. Täällä on tosi kaunista. Tämä on maalaisempaa kuin Laihia. Kuten Iina-tytär eilen sanoi, Laihia on kuin lähiö. Se lienee totta. Siellä on enemmän palveluja tarjolla kuin täällä. Täällä taas on enemmän luontoa kuin Laihian keskustassa. Toki sitä maalaismaisemaa on Laihiallakin sivummalla.

Mutta pitemmittä puheittä. Terve taas!

Psalmit 96:11 "Iloitkoot taivaat, ja riemuitkoon maa; pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on. Ihastukoot kedot ja kaikki, mitä kedolla on, riemuitkoot silloin kaikki metsän puut..."

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Elämää

Paljon olen viime päivinä miettinyt tätä elämän kulkua. Esimerkiksi semmoista, miten vanhempani tulivat heidän vanhemmistaan, minä omista vanhemmistani ja lapseni minusta ja heistä taas heidän lapsensa. Tämä sukupolvien ketju ulottuu kauas taakse ja me kannamme mukanamme monia asioita, jotka tulevat tästä ketjusta. Tietämättämme, ymmärtämättämme. Mutta kuitenkin.

Ensin ollaan lapsia


 Tässä olen teini-ikäinen.

Ei sitä tuossa vaiheessa tiennyt, minne elämä kuljettaa. Itehän niitä päätöksiä tein. Tässä seuraavassa muutama kuva seuraavista vuosikymmenistä:


Olen ehkä 15-16 ikäinen
Tässä taas siinä 18-19.

I

Tässä vähän yli 20 vuotta.


Tässä kuopuksen kanssa noin nelikymppisenä.



Viimeisin hääkuva. Siinä kuopus on mukana.

 Ja sitten kuvat, joiden väliä on nelisenkymmentä vuotta. Ekassa parikymppisenä ja tokassa yli kuusikumppisenä samalla rapulla.

Mitähän viisasta - tai vähemmän viisasta - sitä vielä kirjoittais. Nyt on ne kaikki hienot ajatukset kuin poispyyhkäistyt. Minne lienevät ajelehtineet?

Luopumistahan tämä elämä on. Sekä mulla että varmasti jokaisella. Tänne synnytään, eletään elämä, miten eletään ja sitten kuollaan. Siinähän se on tämä elämän kaari. Paljon tuohon elämäosioon kuitenkin yleensä mahtuu. Ainakin niillä, joilla kaari on pitkä. Jokaisessa vaiheessa on oma luopumisosionsa. Mulla tämä viimeisin - puolisosta luopuminen. Ja sen seuraukset. Joita ei ole ollenkaan vähän. Eikä vähäisempänä yksinäisyys. Välillä jo tuntui, että elämä voittaa, mutta ylä- ja alamäkeähän tämä kuitenkin on. Joskus tuntuu, ettei jaksaisi yhtään enää, sitten taas tulee parempi päivä ja yökin.

Ei yhtään innosta ajatella, että luopuminen jatkuu vääjäämättä ja lopulta, jos elämän päiviä riittää, on edessä terveyden menetys. Harvahan täältä terveenä lähtee! 
Ja se vanhuus ja yleensä kyvyttömyyskin. Kyvyttömyys moniin asioihin. Mihin kenelläkin. Muistan, kun rukoilin, ettei äidin tarvitsisi joutua sängyn omaksi. Neljä vuotta hän kuitenkin siinä makasi - sängyssä - kävelykyvyttömänä. Suuri toiveeni on, ettei mun tarttis, vaan saisin lähteä suhtkoht kykenevänä. Niin ja ettei lapsille jäisi isoa taakkaa selvittää mun jäämistöä - sekä materiaalista että taloudellista.

Saarnaaja 12:1-7 " Ja muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 'Nämä eivät minua miellytä'; ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista kurkistelijat jäävät pimeään ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät; myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ja vesiastia rikkoutuu lähteellä, ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.
Ja tomu palajaa maahan niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Tutustuin naapureihin



Taas uutta tälle päivälle.
Olin parvekkeella ja kurkkasin seinän takana olevalle naapurin parvekkeelle. Siellä istui nuori nainen tupakka kädessä. Sanoin hei ja kysyin puhuuko hän ruotsia tai englantia. Pudisti päätään ja sanoi jollain kielellä - en muista/tiedä millä - hetkinen ja katosi sisälle. Tuli sitten miehensä kanssa takaisin. Mies puhui vähän englantia.

Siinä yritettiin hieman jutella. Sain selville, että ovat Ukrainasta ja asuneet tuossa naapuriasunnossa noin puoli vuotta. Ovat töissä sikafarmilla. Tosi hienoa, että ovat saaneet töitä. Mies on ollut täällä muistaakseni puolitoista vuotta. Vaimo ja lapset tulleet myöhemmin. Kaksi lasta seitsemän ja viiden vanhat. Tytär on seitsemän ja meidän välipojan luokalla. Muistan pojan kertoneen, että luokkaan tuli ulkomaalainen tyttö ja hänet ja tyttö pantiin vierekkäin istumaan. Hauskaa. Lapset oppivat nopeasti kielen ja nuoret ihmisetkin.

Olen viime päivinä monesti miettinyt, miten saisin lähempää kontaktia näihin maahanmuuttajanaisiin. Täällähän asuu paljon bosnialaisia ja vietnamilaisia. Hei tietenkin sanotaan aina, kun ulkona tavataan. Mutta naiset ovat usein kotona eivätkä opi niin nopeasti kieltä. Olisi tosi hienoa, jos täällä voisi olla jokin "kerho" meille naisille. Minäkin pääsisin sisään yhteisön elämään.

Oon tosi iloinen tänään/kin. Vuosien takaiset "tukilapset" kävivät aamupäivällä. Oli niin ISO ilo tavata heitä pitkästä aikaa. Ovat jo aikuisia ja hienoja ihmisiä. Pojalla on jo tytärkin ja kihlattukin oli mukana. Oli niin hienoa tavata. Pojalla on palveluyritys Vaasassa ja tyttö opiskelee sairaanhoitajaksi - molemmat ovat jo lähihoitajia.

Niin ja mulla on kiva parveke ja siellä on lämmin - ainakin, kun aurinko paistaa.

Elämä voittaa silti!!

Room. 8:28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

torstai 8. kesäkuuta 2017

Tunnelin päässä valoa

Kolme kuukautta olen ollut leskenä. Eilen se alkoi. Eli rupesi näkymään hivenen valoa tunnelin päässä. Samalla tuntui, että voimat alkaa palautua. Sama on jatkunut tänään. Jospa tämä tästä vielä!
Toivossa on hyvä elää, sano lapamatokin. ;)

Käväisin eilen Laihialla ja uskokaa tai älkää, mulle tuli ikävä sinne. Kuitenkin tiedän, että on parempi asua täällä nyt. Olen lähellä poikien perheitä. Niin, eikä tässä asunnossa ole muistoja Matista. Enhän olisi taloudellisesti selvinnytkään edellisessä asunnossa. Saa nähdä, miten täällä selviän. Mutta selvittävähän on - jotenkin. Ja mitäs sitä eläkeläinen mitään erityistä tarvitsisikaan. Ja kirpulta löytyy kaikkea. Eilen löysin Laihian kirpulta itelleni housut - semmoset caprit. Maksoivat kokonaista 2 euroa.

Oli ihanaa tavata ystäviä ja kuulla kuulumisia.

Psalmit 43:3 "Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Liian vähän työntekijöitä?

Nyt mua harmittaa - ihan kovasti. Monessa yrityksessä olen saanut niin huonoa palvelua, ettei oo tosikaan. Sekä netissä että kasvotusten. Taikka ei palvelu sinänsä ole ollut huonoa, vaan odotus ja etsiminen. Eli vika ei varmaankaan ole työntekijöissä, vaan paljn korkeammalla.

Olen siis muuttanut ja tarvinnut melko paljon kaikenlaisia palveluja osoitteen muttumisen ja miehen kuoleman myötä.

Ilmoitin esimerkiksi vakuutusyhtiölle muutaman päivän kuluttua miehen kuolemasta, että vakuutukset voi muuttaa nimelleni. Sitten muutettuani lähetin netin kautta sähköpostia ja kerroin muuttaneeni ja että vakuutusta varmaan pitäisi muuttaa. Ei mitään vastausta. Siispä soitin yhtiöön. Vaasan konttorin linjat olivat varattuja, joten minut yhdistettiin alueen yhteispalveluun. Ihan ystävällinen naisihminen siellä vastasi. Kyseli uudesta asumismuodosta ja teki myös nimenmuutoksen (sitä ei siis ollut tehty aikaisemman ilmoitukseni perusteella). Mutta mua jäi kyllä ihmetyttämään, etteikö vakuutussummiin kajota. En tullut siinä puhelun aikana ajatelleeksi sitä. Kummallista!

Toinen juttu tapahtui eilen. Tässä talossa on eri yhtiön kaapelitv kuin edellisessä. Kun ei löydetty pojan kanssa kaikkia kanavia, niin otettiin yhteyttä kunnan isännöitsijään, joka ei tiennyt ktv-taajuuksia. Höh! No yritin tietenkin moneen eri kertaan etsiä niitä netistä. Ei löytynyt!! Ja muutenkin nettisivut olivat erittäin epäystävälliset asiakkaalle. Kyseessä siis Telia - tulkoon nyt mainituksi! Hienot sivut, mutta tieto niin vajavaista. Vaan, jos haluat tilata jotain, niin asiat löytyvät. Muuten ei mitään. Siispä kävelin eilen Vaasassa sijaitsevaan myymälään kysymään taajuuksia. Eivät tienneet ja neuvoivat soittamaan asiakaspalveluun. Nåh, tänä aamuna yritin, mutta siellä oli ruuhkaa. Siispä laitoin fb-sivujen kautta palautetta ja kyselyä - ja aika kärkevästi. Saa nähdä tuleeko sieltäkään kautta vastausta.

Kolmas tapaus oli myös kurja. Halusin palauttaa tv:n älykorttini, joka ei enää toimi nykyisessä liittymässä. Myymälässä oli vuoronumerolaite. Sain numeron 130 ja menossa oli asiakas nro 120. Eli odotteluksi meni. Asiakaspalvelijoita oli kyllä neljä, mutta asiathan ovat näissä liikkeissä pitkiä eli kauan piti odottaa. Kun vihdoin tuli vuoroni ja sain palautetuksi kortin, se poistettiin samantien järjestelmästä, mutten saanut minkäänlaista kuittia siitä, vaikka pyysin. Huomautinkin nauraen, ettei sitten kannata karhuta sitä enää multa.

Tämä kaikki on saanut minut oikein todenteolla miettimään sitä, että nykyisin irtisanotaan ihan tarpeellisia työntekijöitä. Ja pyritään saamaan asiakkaat hoitamaan kaikki asiansa netin kautta. Tähän on nyt tultu!

Mä olen oikeastaan aika vihainen!!!

Matt. 6:11 "...anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme,"

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Viimeinen ilta Laihian kodissa


Itkua tässä tulee, ei auta mikään. Kiitän Jumalaa näistä runsaasta viidestä vuodesta täällä Laihialla. Hän meidät tänne toi, antoi Matille sen, mitä hän nuorukaisesta saakka oli halunnut. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat olivat häntä lähellä - hän sai olla yhden kauden valtuustossa. Matin kuoleman jälkeisessä valtuuston kokouksessa hänen paikallaan oli kynttilä, lilja ja kuva. Pitivät myös minuutin hiljaisuuden Matin muistoksi.

Tuntuu jotenkin tosi pahalta lähteä täältä - enkä kuitenkaan jäädäkään halua. Elämässäni kääntyy nyt ihan totaalisesti uusi sivu - jälleen kerran. Mua on lohduttanut tosi paljon ystävältä vuosia sitten saamani Raamatun paikka. "Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.  Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes. 45:2-3. Olen aina tuntenut, että minut on kutsuttu ihan nimeltä - olen sen sanonutkin monta kertaa. 
Ystävä oli kirjoittanut tämän paikan pieneen punaiseen puusydämeen, jonka löysin pakatessani. Kiitos siitä! Tiedät, kuka olet.

Viimeinen ilta täällä. Tässä ihanassa ja rakkaassa kodissa, jota Mattikin rakasti. Mutta, elämän on jatkuttava. Monta kertaa viime aikoina olen toistanut vanhaa sanontaa: "Ei saa jäädä tuleen makaamaan!" Niin on nytkin. On vain jatkettava eteenpäin, vaikka välillä itkienkin.

Olen kuitenkin valtavan kiitollinen elämästä. Vaikka välillä tuntuu, että tämä riittäisi jo mun osalta. Mutta sitten elämä taas nostaa päätään. Kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on jotenkin pakkoa - ei omaa halua. Kaikesta huolimatta haluan ottaa jokaisen päiväni Isän kädestä.

Psalmit 118:24 "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä."

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Uuden elämän alku


Tänään on sellainen tunne, että on pakko alkaa elää. Kuten sanotaan: Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra! Sen on vaan pakko olla niin! Ja niin se on. Ihan aikuisten oikeasti eiliseen ei voi enää mennä. Se oli ja meni. Se eilinen. Ja kaikki muu sen mukana. Nyt on nyt. Nyt on tänään. Ja tänään on aloitettava uusi elämä. Missä se alkaa? Sitä en vielä tiedä, mutta sekin selviää.

Olen tainnut tänään siirtää jalkaa yhden askeleen verran, kuten tuossa runossa sanotaan. En tiedä vaikuttiko tuo runo minuun. Jos vaikutti, se teki sen tietämättäni. Sisimmässäni, niin etten ymmärtänyt, mitä se teki. Tunne vain tuli. Se, että elämän on jatkuttava. Eikä auta katkeroitua tai jäädä tuleen makaamaan. Kaikella on tarkoituksensa. Vaikken sitä vielä ymmärräkään. Ja voi olla, etten ymmärrä koskaan. Silti haluan luottaa. Luottaa siihen, että elämä kantaa. Jumala kantaa. Hänen syliinsä saan luottavaisesti jäädä juuri niin kauaksi aikaa, kun tarvin. Hän on minun turvakallioni. Ja samoin oli Matinkin. Saan Hänen sylissään itkeä ikävääni. Ei mitään hätää! Kaikki on hyvin! Matin on hyvä olla ja hän on terve.

Minun elämäni on tässä ja nyt. Matti on mennyt edeltä kotiin Isän luo ja minä seuraan perässä. Mutta en tiedä milloin. Ja tällä välillä minun täytyy elää. En voi vain surra. Joku voi nyt sanoa, etteihän se noin pian voi tapahtua. Ei voikaan, mutta alkaa voi jo nyt. Kyllä suru pitää itsestään huolen. Ei se jätä ennen kuin on jättämisen aika. Kun koko surutyö on tehty. Sitten on vielä jäljellä muistot. Ne eivät häviä mihinkään. Ei eletty elämä katoa. Se on ja pysyy. Muistoissa! Minussa!

Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä!

Room. 8:28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

Ilta vai aamu?

Tämä yksinäisen elämä on sitten kummallista. Viime yönä - tai oikeammin illalla - tapahtui jotain, mitä en ikinä olisi uskonut. Olin illal...