lauantai 10. kesäkuuta 2017

Tutustuin naapureihin



Taas uutta tälle päivälle.
Olin parvekkeella ja kurkkasin seinän takana olevalle naapurin parvekkeelle. Siellä istui nuori nainen tupakka kädessä. Sanoin hei ja kysyin puhuuko hän ruotsia tai englantia. Pudisti päätään ja sanoi jollain kielellä - en muista/tiedä millä - hetkinen ja katosi sisälle. Tuli sitten miehensä kanssa takaisin. Mies puhui vähän englantia.

Siinä yritettiin hieman jutella. Sain selville, että ovat Ukrainasta ja asuneet tuossa naapuriasunnossa noin puoli vuotta. Ovat töissä sikafarmilla. Tosi hienoa, että ovat saaneet töitä. Mies on ollut täällä muistaakseni puolitoista vuotta. Vaimo ja lapset tulleet myöhemmin. Kaksi lasta seitsemän ja viiden vanhat. Tytär on seitsemän ja meidän välipojan luokalla. Muistan pojan kertoneen, että luokkaan tuli ulkomaalainen tyttö ja hänet ja tyttö pantiin vierekkäin istumaan. Hauskaa. Lapset oppivat nopeasti kielen ja nuoret ihmisetkin.

Olen viime päivinä monesti miettinyt, miten saisin lähempää kontaktia näihin maahanmuuttajanaisiin. Täällähän asuu paljon bosnialaisia ja vietnamilaisia. Hei tietenkin sanotaan aina, kun ulkona tavataan. Mutta naiset ovat usein kotona eivätkä opi niin nopeasti kieltä. Olisi tosi hienoa, jos täällä voisi olla jokin "kerho" meille naisille. Minäkin pääsisin sisään yhteisön elämään.

Oon tosi iloinen tänään/kin. Vuosien takaiset "tukilapset" kävivät aamupäivällä. Oli niin ISO ilo tavata heitä pitkästä aikaa. Ovat jo aikuisia ja hienoja ihmisiä. Pojalla on jo tytärkin ja kihlattukin oli mukana. Oli niin hienoa tavata. Pojalla on palveluyritys Vaasassa ja tyttö opiskelee sairaanhoitajaksi - molemmat ovat jo lähihoitajia.

Niin ja mulla on kiva parveke ja siellä on lämmin - ainakin, kun aurinko paistaa.

Elämä voittaa silti!!

Room. 8:28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

torstai 8. kesäkuuta 2017

Tunnelin päässä valoa

Kolme kuukautta olen ollut leskenä. Eilen se alkoi. Eli rupesi näkymään hivenen valoa tunnelin päässä. Samalla tuntui, että voimat alkaa palautua. Sama on jatkunut tänään. Jospa tämä tästä vielä!
Toivossa on hyvä elää, sano lapamatokin. ;)

Käväisin eilen Laihialla ja uskokaa tai älkää, mulle tuli ikävä sinne. Kuitenkin tiedän, että on parempi asua täällä nyt. Olen lähellä poikien perheitä. Niin, eikä tässä asunnossa ole muistoja Matista. Enhän olisi taloudellisesti selvinnytkään edellisessä asunnossa. Saa nähdä, miten täällä selviän. Mutta selvittävähän on - jotenkin. Ja mitäs sitä eläkeläinen mitään erityistä tarvitsisikaan. Ja kirpulta löytyy kaikkea. Eilen löysin Laihian kirpulta itelleni housut - semmoset caprit. Maksoivat kokonaista 2 euroa.

Oli ihanaa tavata ystäviä ja kuulla kuulumisia.

Psalmit 43:3 "Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Liian vähän työntekijöitä?

Nyt mua harmittaa - ihan kovasti. Monessa yrityksessä olen saanut niin huonoa palvelua, ettei oo tosikaan. Sekä netissä että kasvotusten. Taikka ei palvelu sinänsä ole ollut huonoa, vaan odotus ja etsiminen. Eli vika ei varmaankaan ole työntekijöissä, vaan paljn korkeammalla.

Olen siis muuttanut ja tarvinnut melko paljon kaikenlaisia palveluja osoitteen muttumisen ja miehen kuoleman myötä.

Ilmoitin esimerkiksi vakuutusyhtiölle muutaman päivän kuluttua miehen kuolemasta, että vakuutukset voi muuttaa nimelleni. Sitten muutettuani lähetin netin kautta sähköpostia ja kerroin muuttaneeni ja että vakuutusta varmaan pitäisi muuttaa. Ei mitään vastausta. Siispä soitin yhtiöön. Vaasan konttorin linjat olivat varattuja, joten minut yhdistettiin alueen yhteispalveluun. Ihan ystävällinen naisihminen siellä vastasi. Kyseli uudesta asumismuodosta ja teki myös nimenmuutoksen (sitä ei siis ollut tehty aikaisemman ilmoitukseni perusteella). Mutta mua jäi kyllä ihmetyttämään, etteikö vakuutussummiin kajota. En tullut siinä puhelun aikana ajatelleeksi sitä. Kummallista!

Toinen juttu tapahtui eilen. Tässä talossa on eri yhtiön kaapelitv kuin edellisessä. Kun ei löydetty pojan kanssa kaikkia kanavia, niin otettiin yhteyttä kunnan isännöitsijään, joka ei tiennyt ktv-taajuuksia. Höh! No yritin tietenkin moneen eri kertaan etsiä niitä netistä. Ei löytynyt!! Ja muutenkin nettisivut olivat erittäin epäystävälliset asiakkaalle. Kyseessä siis Telia - tulkoon nyt mainituksi! Hienot sivut, mutta tieto niin vajavaista. Vaan, jos haluat tilata jotain, niin asiat löytyvät. Muuten ei mitään. Siispä kävelin eilen Vaasassa sijaitsevaan myymälään kysymään taajuuksia. Eivät tienneet ja neuvoivat soittamaan asiakaspalveluun. Nåh, tänä aamuna yritin, mutta siellä oli ruuhkaa. Siispä laitoin fb-sivujen kautta palautetta ja kyselyä - ja aika kärkevästi. Saa nähdä tuleeko sieltäkään kautta vastausta.

Kolmas tapaus oli myös kurja. Halusin palauttaa tv:n älykorttini, joka ei enää toimi nykyisessä liittymässä. Myymälässä oli vuoronumerolaite. Sain numeron 130 ja menossa oli asiakas nro 120. Eli odotteluksi meni. Asiakaspalvelijoita oli kyllä neljä, mutta asiathan ovat näissä liikkeissä pitkiä eli kauan piti odottaa. Kun vihdoin tuli vuoroni ja sain palautetuksi kortin, se poistettiin samantien järjestelmästä, mutten saanut minkäänlaista kuittia siitä, vaikka pyysin. Huomautinkin nauraen, ettei sitten kannata karhuta sitä enää multa.

Tämä kaikki on saanut minut oikein todenteolla miettimään sitä, että nykyisin irtisanotaan ihan tarpeellisia työntekijöitä. Ja pyritään saamaan asiakkaat hoitamaan kaikki asiansa netin kautta. Tähän on nyt tultu!

Mä olen oikeastaan aika vihainen!!!

Matt. 6:11 "...anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme,"

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Viimeinen ilta Laihian kodissa


Itkua tässä tulee, ei auta mikään. Kiitän Jumalaa näistä runsaasta viidestä vuodesta täällä Laihialla. Hän meidät tänne toi, antoi Matille sen, mitä hän nuorukaisesta saakka oli halunnut. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat olivat häntä lähellä - hän sai olla yhden kauden valtuustossa. Matin kuoleman jälkeisessä valtuuston kokouksessa hänen paikallaan oli kynttilä, lilja ja kuva. Pitivät myös minuutin hiljaisuuden Matin muistoksi.

Tuntuu jotenkin tosi pahalta lähteä täältä - enkä kuitenkaan jäädäkään halua. Elämässäni kääntyy nyt ihan totaalisesti uusi sivu - jälleen kerran. Mua on lohduttanut tosi paljon ystävältä vuosia sitten saamani Raamatun paikka. "Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.  Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes. 45:2-3. Olen aina tuntenut, että minut on kutsuttu ihan nimeltä - olen sen sanonutkin monta kertaa. 
Ystävä oli kirjoittanut tämän paikan pieneen punaiseen puusydämeen, jonka löysin pakatessani. Kiitos siitä! Tiedät, kuka olet.

Viimeinen ilta täällä. Tässä ihanassa ja rakkaassa kodissa, jota Mattikin rakasti. Mutta, elämän on jatkuttava. Monta kertaa viime aikoina olen toistanut vanhaa sanontaa: "Ei saa jäädä tuleen makaamaan!" Niin on nytkin. On vain jatkettava eteenpäin, vaikka välillä itkienkin.

Olen kuitenkin valtavan kiitollinen elämästä. Vaikka välillä tuntuu, että tämä riittäisi jo mun osalta. Mutta sitten elämä taas nostaa päätään. Kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on jotenkin pakkoa - ei omaa halua. Kaikesta huolimatta haluan ottaa jokaisen päiväni Isän kädestä.

Psalmit 118:24 "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä."

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Uuden elämän alku


Tänään on sellainen tunne, että on pakko alkaa elää. Kuten sanotaan: Eilinen on mennyt, huomisesta en tiedä, mutta tänään auttaa Herra! Sen on vaan pakko olla niin! Ja niin se on. Ihan aikuisten oikeasti eiliseen ei voi enää mennä. Se oli ja meni. Se eilinen. Ja kaikki muu sen mukana. Nyt on nyt. Nyt on tänään. Ja tänään on aloitettava uusi elämä. Missä se alkaa? Sitä en vielä tiedä, mutta sekin selviää.

Olen tainnut tänään siirtää jalkaa yhden askeleen verran, kuten tuossa runossa sanotaan. En tiedä vaikuttiko tuo runo minuun. Jos vaikutti, se teki sen tietämättäni. Sisimmässäni, niin etten ymmärtänyt, mitä se teki. Tunne vain tuli. Se, että elämän on jatkuttava. Eikä auta katkeroitua tai jäädä tuleen makaamaan. Kaikella on tarkoituksensa. Vaikken sitä vielä ymmärräkään. Ja voi olla, etten ymmärrä koskaan. Silti haluan luottaa. Luottaa siihen, että elämä kantaa. Jumala kantaa. Hänen syliinsä saan luottavaisesti jäädä juuri niin kauaksi aikaa, kun tarvin. Hän on minun turvakallioni. Ja samoin oli Matinkin. Saan Hänen sylissään itkeä ikävääni. Ei mitään hätää! Kaikki on hyvin! Matin on hyvä olla ja hän on terve.

Minun elämäni on tässä ja nyt. Matti on mennyt edeltä kotiin Isän luo ja minä seuraan perässä. Mutta en tiedä milloin. Ja tällä välillä minun täytyy elää. En voi vain surra. Joku voi nyt sanoa, etteihän se noin pian voi tapahtua. Ei voikaan, mutta alkaa voi jo nyt. Kyllä suru pitää itsestään huolen. Ei se jätä ennen kuin on jättämisen aika. Kun koko surutyö on tehty. Sitten on vielä jäljellä muistot. Ne eivät häviä mihinkään. Ei eletty elämä katoa. Se on ja pysyy. Muistoissa! Minussa!

Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä!

Room. 8:28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut."

torstai 30. maaliskuuta 2017

Vanha sanonta on totta!

Vähän yli kuukausi leskeksi jäämisestä. Leski - se on nyt mun virallinen tunniste. En koskaan ole edes ajatellut, että jäisin leskeksi. Mutta harvahan sitä saa yhtä aikaa puolisonsa kanssa täältä lähteä.

Ja mikä se vanha sanonta onkaan? Vasta, kun jotain menettää, sen arvon huomaa ja ymmärtää.

Olen viime aikoina ajatellut paljon erään naisen lausahdusta. En edes muista, missä tapasimme, mutta hän sanoi tähän tapaan: Jos saisin mieheni takaisin (mies oli kuollut), en koskaan enää marmattaisi hänen hammasmukinsa käytöstä. Niinhän minäkin sanoisin monesta asiasta. Mutta sehän ei tuo häntä takaisin ja toisaalta, luulenpa, ettei sitä osaisi olla  yhtään sen kummemmin kuin on ollut. Monta kertaa keskustelimme Matin kanssa siitä, miten edellisessä liitossamme olimme toimineet mielestämme huonosti ja nyt toimisimme paremmin. Ehkä se joissain asioissa toimikin, muttei kyllä kaikissa. Onhan jokainen ihmissuhde erilainen. Kaksi erilaista ihmistä rupeaa asumaan ja elämään yhdessä. Siinä sitä on tekemistä!

Olen myös huomannut, että tosi monesta asiasta turhaan häntä syytin. Nyt, kun olen  yksin, monet niistä asioista näyttävät olevan myös minun aikaansaannoksiani. Ja sehän laittaa nöyrtymään. Miksihän siitäkin asiasta häntä syytin? Sellaista se on - avioelämä. Varmaan aika monenkin kohdalla.

Psalmit 4:9 "Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua."

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sunnuntaiaamuna klo 8


Sinä lähdit,
minä jäin.
Näin sen kai pitikin mennä.
Vaikka ikävä vaivaa sisintäni.
Lähdit nukkuessasi.
Minä nukuin sänkysi takana
omassa sängyssäni.
Olimme yhdessä,
kuitenkin erikseen.
En nähnyt lähtöäsi.
Ehkä hyvä niin.
Jälleennäkemisen toivossa odotan.

Eilen ne sitten oli - hautajaiset. Kirkossa oli tosi raskasta olla, vaikka niin monet (111 henkeä) saattajat olivat tulleet kunnioittamaan Matin elämää. Muistotilaisuus oli ihan Matin näköinen. Jotkut vieraat sanoivat myös siunaustilaisuuden kirkossa olleen Matin näköinen. Siitä olen iloinen. En halunnut mitään nyyhkyjuhlia tai pönötystä, vaan avointa yhdessäoloa ja samalla kunnioitusta. Ja sen sain. Kiitos jokaiselle mukanaolleelle!

Mattihan oli itse pyytänyt Niemistön Juhania, joka on jo eläkkeellä oleva pappi, suorittamaan siunauksen. Ja minä selvitin voisiko sen tehdä kirkossa, jossa Matti työskenteli 8 vuotta. Se onnistui hienosti ja olen siitä tosi kiitollinen. Muistotilaisuus pidettiin sitten Vaasan helluntaiseurakunnan tiloissa juontajana oma pastorimme Laihian helluntaiseurakunnasta.

Tyttäreni Catariina kantoi ison vastuun muistotilaisuuden järjestelyistä apunaan Mira. Olen tavattoman kiitollinen heille. Kiitollinen olen ihan jokaiselle, joka halusi muistaa Mattia.

Elämäni jatkuu nyt yksin täällä kotona - sitten siellä uudessa kodissa, jonne tästä liian isosta ja kalliista asunnosta muutan. Paljonhan olin yksin Matin sairauden aikanakin, mutta nyt hän ei enää tule kotiin - tänne maalliseen kotiin. Luotan ja uskon hänen olevan Jeesuksen seurassa ja terveenä oikeassa kodissa. Pakko on tässä mainita Matin veljentyttärentyttären, joka on 5-vuotias, kertoneen Matin kuolinpäivänä, että hän kävi salaa taivaassa ja Matti oli juuri päässyt sinne. Olivat halanneet ja pussanneet ja Matti oli lukenut kirjan. Matti oli myös näyttänyt hyvältä ja siellä oli ollut pilvistä, koska Jeesus asuu pilvissä. Ja tämä tytär on tavannut Matin kaksi kertaa vain. Ovat rukouksissa muistaneet perheenä sairasta Matti-setää.

Siihen luottaen kiitän vielä jokaista mukana ollutta!

Jesaja 35:10 "Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat."

Tutustuin naapureihin

Taas uutta tälle päivälle. Olin parvekkeella ja kurkkasin seinän takana olevalle naapurin parvekkeelle. Siellä istui nuori nainen tupak...