maanantai 15. syyskuuta 2014

Olet oman pääsi ainut ajattelija!

Huomenta vaan kaikille lukijoille. Olen lukenut erästä kirjaa, joka on laittanut ajattelemaan asioita ehkä uudellakin tavalla. Kirja on: Hilkka Laukka-Sinisalo "Tarina kahdesta sammakosta eli kuinka löydät itsestäsi selviytyjän?"

Ensimmäinen vahva löytö on se, että ajatukset ovat tunteiden polttoainetta. Ei sitä kirjassa ihan noin sanota, mutta se on se viesti. Miten usein me ajattelemmekaan että tuo toinen saa minut tuntemaan näin. Mutta sehän ei olekaan totta, vaan meidän oma suhtautumisemme siihen, mitä toinen teki, sen aiheuttaa. Pakko laittaa tähän joitain hienoja lainauksia kirjasta. Huomautan vielä, että olen vasta sivulla 64 ja kirjassa ona 372 sivua. :) Mitä vielä tuleekaan?

"...on hyvä muistaa, että tunteet, keho ja ajattelu toimivat yhteen. Tunteet muokkaavat ajatteluamme ja käyttäytymistämme. Jos tunteemme vievät voimiamme, tunteiden ei kannata antaa muokata kehoa eikä ajattelua. Onneksi voimme myös käyttäytymisellämme muokata tunteitamme. Lisäksi meillä on sekin vaihtoehto, että muokkaamme ajattelemalla sekä tunteitamme että käyttäytymistämme.

Olemme jokainen oman päämme ainoa ajattelija. Ajattelu on tietoista toimintaa. Itse asiassa meillä on hyvin vähän muuta yhtä korosteisesti tietoista kuin ajattelu. Halutessamme voimme päättää, mitä ajattelemme. Voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja kuinka kiihkeästi tai ohimennen jotakin ajattelemme.

Ajatus on joustava. Millä hetkellä tahansa voimme päättää ajatella jotakin muuta. Ajatus on rakenteeltaan heikko. Se saattaa ikään kuin itsestään rikkoutua kesken kaiken. Se saattaa hypätä toiseen asiaan ja sen kautta polveilla kolmanteen ja neljänteen. Ajatus on kuin perhonen, avoin vaihtoehtoisille kulkusuunnille. Sen lentorata on helposti muutettavissa.

Merkillistä on, että vaikka ajatus onkin varsin epäluotettava, voimme ajatusten avulla muuttaa tunteitamme ja kehomme tiloja. Oleellista on muistaa, että voimme päättää, mitä ajattelemme."

Sitten vielä pätkä kappaleesta, jossa mietitään millainen on tunteiltaan pätevä ihminen - eli mitä on emotionaalinen pätevyys. "Emotionaalisesti pätevä ihminen oivaltaa myös, että toiset ihmiset eivät aiheuta hänessä sitä tai tätä tunnetta. Hänen tunteensa nousevat hänen omista ajatuksistaan ja omista suhtautumistavoistaan, omasta käyttäytymisestään."

Tuo jälkimmäinen lainaus varsinkin herätti paljon ajatuksia. Miten usein me - tai ainakin minä - ajattelemme, että kun tuo toinen teki niin, siitä johtuu tämä tunteeni. Mutta jos tajuaa tilanteen syvästi, eihän se niin voi olla. Oma suhtautumisenihan siihen, mitä toinen teki tai sanoi, sen tunteen loppuviimeksi sai aikaan.

No, olkoon tämä tämän aamun annos. Eipä mulla sitten muuta!

Filippiläiskirje 4:8 "Ja vielä veljet, (myös sisaret), kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa."

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vastaus mummelin haasteeseen

Lainaus mummelin blogista:

Rakkaita esineitä

"Haasteen nimi on rakkaita esineitä. Tarkoituksena on esitellä kodistaan seitsemän esinettä, jotka ovat syystä tai toisesta rakkaita, joista ei haluaisi luopua. Jokaisesta esineestä tulee laittaa kuva ja kertoa miksi juuri se esine on rakas."

Elikkä mulle rakkaita esineitä kodistamme.


1. Tässä kuvassa on useampia esineitä, joita en mistään hinnasta antaisi pois. Aloitetaan tuosta pöydästä. Se oli aikanaan isoisäni ja -äitini kamarissa ikkunan edessä. Muistan sen sieltä niin kaukaa kuin yleensä jotain muistan. Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden saada tuon pöydän sekä lisäksi kaksi puista käsinojallista tuolia heidän tuvastaan. Tuolit eivät valitettavasti meille mahdu ja ne ovatkin hoidossa välipojan kotona. Kun sain pöydän, se oli maalattu valkoiseksi, minä siitä poistin maalit ja siitä tuli se vanha isovanhempieni pöytä, joka on mulle tosi rakas ja tuo muistoja kaukaa lapsuudesta. 

2. Toisena ovat nuo kuvan vasemmassa alalaidassa olevat kenkälestit. Niissä on satoja naulojen jälkiä. Muistan suutari-isoisäni, kun hän istui tupansa ikkunan edessä olevan suutarinpöytänsä ääressä. Valmisteilla oleva kenkä oli hänen polviensa välissä ja hänellä oli meneillään pohjan ompeleminen kenkään. Naskalilla hän ensin pisti reiän pohjan reunan läpi, sitten hän otti pikilankaa, kasteli pään suussaan ja työnsi reiästä ja toisen pikilangan päinvastaisessa järjestyksessä samasta reiästä. Sitten hän otti toisella kädellä toisesta pikilangan päästä ja toisella toisesta ja veteli niistä, niin että ommel kiristyi. Tuo kuva on edelleen mielessäni noin kuudenkymmenen vuoden takaa.

3. Vyyhdinpuu vasemmassa laidassa. Sen sain ensimmäisen aviomieheni isovanhempien talolta. Samoin kuin kaksi seuraavaa tavaraa.

4. Piimäleili.

5. Voiastia. Minä satun tykkäämään kovasti vanhoista tavaroista ja huonekaluista. Oikeastaan olisin voinut ihan hyvin laittaa kuvan myös meidän sohvakalustosta. Se on vanha chippendale-mallinen kalusto, josta en haluaisi luopua millään.


6. Tämä kristallikruunu on mulle erityisen rakas. Se on isäni ja äitini jäämistöstä. He ovat se ostaneet varmaankin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerran irrotin kaikki nuo kristallit ja pesin ne jokaisen erikseen. Tai siis tuossa alapuolella olevat. Ja kyllä se taas loisti. Muuten pesen sen vain käyttämällä kristallisuihketta silloin tällöin. Kun se roikkui vanhempieni katossa, en koskaan siihen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, en tainnut edes tykätä siitä. Mutta kun molempien kuoleman jälkeen sisarusten kanssa arvoimme meille rakkaita esineitä, vanhin veljeni sai tämän kattokruunun. Olin pettynyt, sillä se oli ainut, jonka todella olisin halunnut. Kerroin tämän nuoremmalle siskolleni, joka jutteli veljen kanssa. Veli oli ihmetellyt, että mitä hän tuolla kruunulla tekee, niin sisko oli sanonut, että kuka meille olis perukirjoituksen tehnyt, ellei Hellevi olisi sitä tehnyt. Niinpä veli soitti mulle ja sanoi, että saan tuon kruunu. Voi, miten iloiseksi tulinkaan. Ja niin kauan kuin mussa henki pihisee, se ei saa katostani häipyä. :)



7. Ja sitten viimeisimpänä tämä lasiteos. Saimme sen eräältä ystäväpariskunnalta, jonka poika omisti lasitehtaan. Kotimies värkkäsi siihen tuon jalustan. Se on mielestäni kaunis esine ja muistuttaa siitä kaikkein tärkeimmästä: minunkin velkani on maksettu tuolla ristillä.

Johanneksen evankeliumi 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä."

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Sain vanhemmiltani jotain todella arvokasta

Viime kuukausien mainingeissa ja oman sisimmän tutkistelussa olen saanut ymmärtää jotain todella arvokasta.
Vaikka olisin toivonut isän ja äidin tekevän monta asiaa kohdallani toisin kuin ovat tehneet, olen ymmärtänyt erään tosi tärkeän asian.

Olen aina tuntenut itseni arvokkaaksi ja tarpeeksi hyväksi. Ja siitä on annettava kunnia vanhemmilleni. En muista, että he koskaan olisivat arvostelleet minua vähättelevästi. Päinvastoin. Kun yhden kerran  koulunkäyntini aikana sain englannin sanakokeista täyden kympin, olin heidän mielestään tosi hyvä.

Ja rakkautta koen saaneeni aina. Vaikka kuriakin oli eikä aina niin hellääkään, mutta silti olen aina tiennyt heidän rakastavan minua. Nyt täytyy lukea pois yksi ilta, jolloin minulla oli murrosikä. :) Makasin kamarin sängyllä ja itkin. Isä tuli lohduttamaan ja kysymään, mikä minulla on. Sanoin, ettei kukaan tykkää minusta. Mutta se jäi siihen. Murrosikä oli ohi! ;)

Syliäkin olen saanut tarpeeksi. Mielessäni on usein talvi-illat, jolloin takassa paloi tuli ja isä heijasi mua - ja muitakin lapsia - jalkansa päällä. Muutenkin vanhempani ovat olleet aika edistyksellisiä. Jo alle kymmenen ikäisestä muistan, miten isä opetti meitä voimistelemaan tuvassa. Piti pyörittää käsiä ympäri molempiin suuntiin ja sitten istuttiin lattialla hajareisin ja taivuteltiin sivulle ja eteen. Ja puhelin meillä oli ensimmäisten joukossa, vaikka olimme kaikenlaisten mittapuiden mukaan aika köyhiä. Se oli sellainen iso, ruskea laatikko seinällä ja siinä oli luuri koukussa roikkumassa. Kun halusi soittaa, piti ensin nostaa luuri ja sen jälkeen veivata pikkuista veiviä. Näin keskusneiti kuuli puhelun ja vastasi kysyen, minne haluttiin puhelu yhdistää. Näiltä ajoilta on jäänyt mieleen eräs sanonta, jota isä ja äiti viljelivät. Kertoivat jonkun soittaneen kait ensimmäisiä kertoja puhelimella ja kysyneen keskukselta: "Onko se Flimpankönkäl, Tuohiluomal vai kirkon juures flikoolla?"

Ja äidiltä opin monta elämää helpottavaa asiaa. Miten monta kertaa istuinkaan hänen ompelukoneensa toisella puolen katsellen, kun hän ompeli. Siinä sai oppia vain katselemalla monta asiaa, joita olen koko ikäni käyttänyt. Miten esimerkiksi tehdään solmu neulansilmässä olevan langan päähän yhdellä kädellä tai miten langan saa hyvin menemään neulan silmästä, laittamalla langan pään ensin suuhun ja sitten se muotoillaan sormilla teräväksi. Tällaisia pieniä, mutta tärkeitä asioita opin vain katselemalla. Ja paljon isojakin. Olenhan oppinut ompelemaan vaatteitakin. Tosin sitä en ole vuosiin enää harrastanut, mutta poikien ollessa pieniä ompelin heille jopa talvihaalarit enstex-kankaasta. Haalareissa oli irrotettava teddyvuori. Enstex oli ruskeaa, Jussilla hieman punaisenruskeaa ja teddy keltaista. Huppu ja kaikki niissä oli. Enää en viitsisi.

Tällaisissa ajatuksissa tänään, kun mustikkakukko on uunissa.

Paavalin kirje efesolaisille 6:1-3 "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - 'että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.'"

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...