Saako sängyssä olla hauskaa?

siis meillä oli niin hauskaa eilen illalla sängyssä ennen nukahtamista, että vieläkin naurattaa.

No niin, arvasinhan minä, että sinä ajattelet nyt jotain muuta kuin mitä se oli. Älä ajattele!

Me muisteltiin Matin työvuosia Vaasan pääkirkon töissä. Sieltä muistui niin monenlaista hauskaa juttua, että ei uskoisi olleen kirkossa töissä. Eniten nauratti tämä juttu (tosin sillä voi olla vaikutusta asiaan, että oli jo muisteltu niin monta muuta hauskaa juttua):

Kesäkeskiviikkoiltaisin oli kirkossa yleensä konsertti. Erään kerran sitten eräs urkutaiteilija oli vuorossa. Hän harjoitteli lehterillä ja Matti vahtimestarina kuunteli vieressä. Urkuri kysyi: "Voisitko sinä tulla kääntämään minulle lehteä?" Matti: "Voisinhan minä, mutta pelkään, että kääntö voi tulla väärässä paikassa." Nauroimme katketaksemme, kun kuvittelimme Mattia kääntelemässä nuottivihkoa urkurin soitellessa arvokkaasti ja sitten Matti kääntäisi lehteä ja urkuri menisi aivan sekaisin.

Välillä on otettu kiinni varkaita, välillä huollettu korkin päälle astuneita, joista eräskin pissasi penkille. Joskus tapettiin lokki kolehtihaavilla. Siis en minä, vaan hän. Kerran hän nousi urkujen päälle imurin kanssa - siivousfriikki kun on. Pesi ikkunoita ja lattioita siivoojan kanssa, tomutti mattoja ym. kivaa. Jossan vaiheessa hän totesi kirkon ulkopuolella olevien betonisten rännien alla olevien vesikourujen kaadon olevan väärään suuntaa. Ei muuta kuin lapio käteen ja kourut ylös ja uuteen, parempaan asentoon. Ja monenlaista muuta hommaa ja kommellustakin siellä on ollut niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka hän toimi ylivahtimestarina.

Ja erinäisiä kertoja minä vein ruuan sunnuntaina sakastiin, kun Matti ei ehtinyt kotiin syömään. Paiski töitä aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Usein. Mutta kirkko olikin Matin kirkko. Ja leirikeskus on Matin leirikeskus. Eli poika on hoidellut työtään kuin omaansa.

Mutta ehkä se eläkkeellejääntikin tässä jossain vaiheessa tapahtuu ihan oikeasti. Toivossa on hyvä elää.

Kolossalaiskirje 4:17 ”Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat."

 

Rapala ja Munni

Tässä lupaamani kuva Rapala-uistimesta.

Nyt sitten uistinta heittelemään

Munnin eläkepäivät taitavat alkaa - tai sitten ei ihan vielä

Tänään pitäis Munnilla olla viimeinen työpäivä. Niin pitäis, niin pitäis.. sanoi entinenkin mies, kun nimismies käväisi ja ihmetteli kuulleensa, että miehellä pitäis oleman pontikkatehdas jossainpäin.

Niin ja toinen tärkeä päivä. Esikoinen täytti viime yönä kello 01:40 tasan 40 vuotta. Iiiik, ja mä kun luulen olevani vielä nuori. No kait sitä on just sen ikäinen kuin sisällään tuntee. Kesällä käytiin onnittelukäynnillä 88 vuotta täyttävän ystävän luona ja hänkin totesi rintaansa taputtaen, että täällä olen vasta teini-ikäinen.

Siis viimeinen työpäivä onkin sitten siirtynyt jonnekin joulukuun puolen välin paikkeille, kun seuraaja pääsee alkamaan isännöitsijän hommansa vasta 12.12. Mutta ehkä tällainen hidas lasku onkin hyvä.

Oli muuten hyvät eläkejuhlat eilen tuolla leirikeskuksessa.

Minäkin sain kunnian roikkua mukana. Huomaathan lyhentyneet hiukseni

Juhlakalu sai kyllä niin paljon lahjuksia ja mahtavia kerrassaan ylistäviä sanoja, että pois alta. Esimies piti puheen, josta ei kehuja puuttunut. Tai sanoin kyllä tälle esimiehelle, että yksikään sana ei ollut liikaa voin sen todistaa, vaikka elänkin juhlakalun kanssa. Munni on ollut tosi hyvä työmies. Sekä alainen, työkaveri että esimies.

Yksi lahjuksista oli tämän näköinen

perattuna painoi 4,8 kg.

Vähän siinä kotona ihmettelin, mitä tällaiselle kalalle pitäis tehdä. Pakastimeen ei voi sellaisenaan laittaa, kestäisi viikon pakastua läpi. Fileoida ei voi, kun ei veitsi riitä. Ja siten ei graavatakaan. Piti ihan isosiskollekin soittaa ja kysyä neuvoa. No, laitettiin kiinalaisella ISOLLA veitsikirveellä parin sentin siivuiksi ja pakkaseen. Sieltäpähän sitten saa sulatella ja paistaa pannulla. Silleenhän se kala on parasta. Jos nyt ei lasketa graavausta.

Toinen maininnan arvoinen lahjus on noin metrin mittainen Rapalan uistin. Joo-o usko tai älä. Laitan kuvankin, kunhan saan sen otetuksi. Joku kyllä hehkutti, ettei tuo mahdu edes kääntymään Laihian joessa. No, kukas sitä siellä on meinannut uittaakaan. Täytynee lähteä jonnekin Karibian merelle valaita narraamaan.

Ja mitäs sitten vielä. Siis ihme, videokamera. Sellainen pieni ihme. Sanoinkin, että tuohan hukkuu Munnin isoon käteen. Niin ja akkuporakone tykötarpeineen ja paaaljon muuta. Ihan kun olis ollu joulu!

Huomenna täytyykin sitten mennä kaupoille hankkimaan tarpeita esikoisen voileipäkakkuja varten. Helinä-sisko on luvannut tulla auttamaan niiden tekemisessä. En oo koskaan ite tehny moisia kakkuja enkä oikein edes niistä tykkää, mutta jos muut tykkää, niin sehän riittää. Esikoinen oli halunnut vain ja ainoastaan katkarapukakkuja, mutta vaimo oli puhut yhden kakun kinkkusellaiseksi. Me vaimot ollaan ihmekapistuksia. Mitenkähän nuo miehet pärjäiskään ilman meitä ihanuuksia? Mä vaan kysyn!

Käväisn tosiaankin - kuten toisesta yllä olevasta kuvastakin tarkkasilmäinen voi huomata - pätkäisyttämässä hiukseni. Lyhyttä tuli ja silti on pitkääkin jäljellä. Piti aamulla pestä se ihan vanhanaikaisesti lavuaarin yläpuolella, kun olin jo pukeissa enkä viitsinyt mennä vaatteet päällä suihkuun. Nyt se on pörrökiharalla. Mikäs siinä!

Ei muuta kuin odottelemaan kuvaa siitä Rapalan uistimesta.

Ps. 23:1 "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu!"

Vikaa on, mutta missä?

Mullahan on se aika uusi ja hieno, mutta vain 24 euroa maksanut puhelin, tosin ihan oikea hinta on paljon yli 100 euroa (en tosin muista kuinka paljon). Siinä on kamerakin. Tosin on entisessäkin, jonka olen ystävällisesti lahjoittanut Munnille, hän kun jää eläkkeelle ja joutuu luovuttamaan työkännykkänsä seuraajalleen. Niin ja onhan hänellä ihan omakin, jossa on ihan ikioma liittymäkin. Mutta kun se on Samsung eikä Nokia-diggarin sovi sellaista puhelinta käyttää. No, jos nyt pysytään totuudessa, niin se puhelin on niin pieni, etteivät Munnin ISOT sormet oikein tahdo sitä pystyä käsittelemään. Niin ja onhan siinä aivan erilainen logiikkakin kuin Nokiassa.

Siis kyse on puhelimesta. Tai oikeastaan siinä olevasta kamerasta. Siis sen mun uudemman puhelimen. Välillä, kun muistan sillä kuvia ottaa, on ihmetyttänyt se, että näyttö on alaosastaan harmaanmustana. Tänään taas, kun piti kuvata Munnin mahtavaa kalansaalista - ei se tosin aivan yhtä suuri ole kuin Pietarin - sama ilmiö toistui. Vaikka miten yritin ja yritin välillä kameraa pois päältä laittaen jne., niin vika ei poistunut. Kun jo selvästi hieman ärtyneenä mietin, että vien mokoman laitteen puhelinkorjaamoon, niin Munni tuumasi: Onko sun sormi linssin eessä?

Ettäs kehtaakin! Ettäkö vika muka olis minussa? Höh. Siirsin sitten kuitenkin pikkuisia sormiani ja kas, kamera toimi taas kuin vettä vaan. Vaikka eihän sitä puhelinta veteen saa heittää. Sitä Munni on parinkin puhelimen kanssa jo yrittänyt ja huonosti on molempien kohdalla käynyt. Siis molempien puhelinten, ei Munnin. Kerran se huljutteli puhelintaan lattianpesuvedessä ja toisella kertaa koki vessanpytyn olevan ehkä parempi vaihtoehto. No, kummatkin ehdot olivat huonoja!

Puhelintani ei siis tarvikaan viedä sinne puhelimenkorjaamoon. Täytyy vain opetella pitämään sormensa kurissa kuvauksen ajan.

Tässä muuten ihan oikealla kameralla - Canonilla - otettu kuva Munnin saaliista.

No pitäähän se kalastajakin näkyä, joten olkaapahan hyvät

Kaksi merilohta ja viisi siikaa. Isoin onkin sitten meidän joululohi.

Asiasta toiseen tai oikeastaan kolmanteen. Olen ihan kamalan tyytyväinen tuohon oikeaan kameraani. Se on pieni ja ainamukanapidettävä. Sillä tulee tarpeeksi hyviä kuvia jopa lehteen laitettavaksi. Se on jo monta vuotta vanha, mutta toimii edelleen ihan hyvin. Siinä on paljon hienoja toimintoja, joita kuitenkaan en osaa/viitsi/halua opetalla käyttämään. Siis Canon Ixus 70.

Mutta, tässä taas pieni Raamatunopetus.

Joh. 21:5 Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden.

Joh. 21:11 Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sataviisikymmentäkolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.”

Mitäs nyt?

Sitä on sairastettu nyt toista viikkoa sellaista einiinvakavaaeikäeeskuumettakaan-tautia. Kurkku on ollut tosi kipeä ja yskiä rouskuttaa on saanut. Eilen tuntui jo aurinkokin sisimpään paistavan, mutta tänään taas - nukuttuani yhdeksään - on kuin jokin harmaa mantteli olis pudotettu mun ylle. Munni on lähdössä kaupunkiin ja eilen vielä ajattelin laittautua mukaan, mutta en kerta kaikkiaan saa ittestäni irti sen vertaa. On kuin lihaksetkaan ei enää tottelis.

Luulenpa kuitenkin sen johtuvan tuosta ulkona olevasta sumusta. On niin sakea, ettei edes veden pintaa erota puhumattakaan tiestä tuolla penkereellä tai Raippiksen sillasta. Pitäisköhän hankkia kirkasvalokorvakkeet?

Mutta kaikesta huolimatta päivä kuluu ja elämää eletään. Paremmin tai vieläkin paremmin. Kuka sitä edeltäkäsin tietää?

Tässä viikonvaihteessa rupesin ihmettelemään vihdoin ääneen sitä, miksi hanasta tulee niin vietävän kuumaa vettä. Päivä päivältä sai lisätä enemmän kylmää, jos aikoi sopivaa saada vuotamaan. Luulin Munnin rustailleen veden termostaattia, mutta tämä kielsi jyrkästi tehneensä mitään sen suuntaisia toimenpitetä tai edes koskeneensä lämminvesivaraajaan. No, eipä mitään, kun seuraavan kerran vettä tarvittiin, sitä suorastaan pärskimällä tuli hanasta. Ensimmäinen ajatus luonnollisesti oli, että siellä on ilmaa putkistossa. MUTTA kohta rupesin sanomaan - siis minä hoksasin - että mahtaakohan tuo vesi kiehua. Ja toden totta! Se kiehui. Ei muuta kuin sulake pois päältä ja valuttelemaan kiehuvaa vettä joka kraanasta. Putkimiestähän siinä tarvittiin. Hän sitten totesi varaajan olevan kaputt. No, eilen sitten saatiin uusi ja illalla jo lämmintäkin vettä.

Niin ja olenko edes maininnut noista vietävän vihulaisista, jotka ovat yrittäneet tehdä invaasiota meidän huushollissa? Siis sokeritoukista! http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRXk5TSI9WqRLdcYT_RV5WRIr-9UJUnuEileg8AM_qsRM8uMsDZ24jaJSY

Huh, eivät ole ollenkaan kivoja kavereita. Vaikkakin aivan vaarattomia. Niitä rupesi olemaan jo melkein joka paikassa. Kun oltiin hieman kauemmin poissa, niin esimerkiksi eteisen lattia vaan vilaji niitä. Oli jo ilmoitettu asunnon omistajallekin eli srk:aan. Sitten keksin keinon. Ostettiin purkki Raidia ja ruiskuttelin pahimpien paikkojen kuten eteisen, keittiön ja vessan lattialistojen reunat. No tosin vessassa ei sellaisia ole, mutta ruiskuttelin kuitenkin viemäriin ja kynnyspuun alle. Ja kas, vähitellen alkoi näkyä enää muutama ja nekin aivan pökkyräisiä. Muutenhan kun niitä yritti saalistaa, ne alkoivat pyöriä vinhatusti ympyrää ja luikata tiehensä.

No annapa olla, muutaman päivän kuluttua alkoi olohuoneen valtaaminen. Siellä niitä ei ollutkaan juuri näkynyt. Siispä sielläkin ruiskutuskierros. Ja nyt näyttää aika rauhalliselta. Tosin olen pannut merkille sellaisen seikan, että ne yksilöt, jotka tästä myrkytyksestä ovat selvinneet, ovat tummempia ja liikkuvat tosi hitaasti. Mahtavatkohan yrittää kehittää vastamyrkkyä myrkkyä vastaan? Siis tulla immuuniksi sille. No niin tai näin, nyt on niiden suhteen rauhallisempaa.

Asiasta kolmanteen. Meidän muutto siirtyy vuodenvaihteeseen, kun asunnon remontti viivästyy kuukaudella. Ehkäpä se kestetään, vaikka olisin kyllä mieluusti muuttanut jo jouluksi. No, nyt saadaan viettää vielä yksi joulu täällä meren rantamalla.

Luukas1:30—33 ”Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Onks nyt jo torstai?

Ei mitään erityistä. Yskä jatkuu ja sattuu niin vietävästi henkitorveen. Siinä onneksi auttaa Ibumax. Kun vain sais sen vihreän mönjän ylös keuhkoista, niin helpottais. Tosin viime yönä nukuin ainakin 7 tuntia putkeen. Ehkäpä tästä sittenkin vielä selvitään.

Katsoin illalla toisen ja viimeisen osan draamafilmistä Tohtori Moscati. Se perustuu tosielämään. Olihan hyvä! Kertoi italialaisesta lääkäristä, joka käytti koko omaisuutensa hoitaakseen köyhiä ja lääkitäkseen. Lopulta ei ollut enää asunnossa huonekaluja eikä taulujakaan, kun kaikki piti myydä, että sai rahaa lääkkeisiin. Mietin, miten ihminen voi olla niin lähimmäisenrakas ja epäitsekäs kuin hän oli. Se ei todellakaan voi lähteä ihmisestä itsestään, vaan täytyy olla isomman käden työtä.

"Tohtori Moscati on tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo napolilaisesta lääkäristä, Giuseppe Moscatista, jolla oli palava halu auttaa köyhiä.

1900-luvulla elänyt Moscati julistettiin myöhemmin katolilaisen kirkon pyhimykseksi. Moscatin vilpitön auttamisenhalu sekä ennennäkemätön taito parantaa sairaita koettiin myös uhaksi, ja tohtori joutui kohtaamaan monia vaikeuksia työssään."

Tottakai elokuvaa dramatisoidaan ja romantisoidaan. Luin googlekäännöksenä wikipediasta eikä siellä mainita mitään romanttista tai omaisuuden käyttämisestä köyhien lääkkeisiin. No, filmi oli kuitenkin hyvä.

Tänään mennään välipojan luo ja huomenna siellä on hoitopäivä. Kun Jussi tulee töistä, mennään uiskentelemaan Tropiclandiaan. Sitten lauantaina on yöhoitovuoro esikoisen luona. Että kyllä mua vielä tarvitaan.

Markus 12:29—31 ”Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."