perjantai 28. helmikuuta 2014

Pikku, pikku päivitys

Ei mitään ihmeitä, kuten otsikostakin jo voi havaita. Eilen tein eka kerran smetanauunilohta. Smetanaa, sitruunasta puristsetua mehua, tilliä, herbamarea ja pippuria sekoitetaan ja levitetään lohen päälle. Olipahan hyvää. Me syödään melko usein lohta eri tavoin valmistettuna ja aina se maistuu. Jotenkin vain ei enää kaipaa muuta kalaa. Munni kun ei saa enää syödä pikkukaloja niiden nahan ja ruotojen sisältämän fosforin takia. Ennen syötiin usein siikaa, silakoita, ahventa ja jopa madetta, jotka pyydystettin ite verkoilla tai uistelemalla. Minä osallistuin oikeastaan vain talvikalastukseen. Se oli ihan mukavaa. Yleensä meillä oli kolme-neljä verkkoa jään alla.

Munni kokemassa jään alla olevia verkkoja

Talvisaalista

Kävihän siellä joskus näinkin

Olinhan siellä minäkin - väsynyt, mutta onnellinen

Tällaistakin sieltä tuli

Munni asettelee kesäsiikoja jonoon

Talvella 2007 saimme joululohen

Olihan tuo pikkuisen vajaa kymmenen vuotta meren rannalla asuessa hyvää aikaa. Silti sinne ei ole ikävä. Aika aikaa kutakin, sanoi äiti joskus. Eikä Munni enää parina viimeisenä vuonna jaksanut terveytensä takia paljon kalastellakaan.

Tänään sitten tein bataattisosetta. Sekin oli hyvää. Keitin pilkotun ja kuoritun bataatin ja muutaman porkkanan suolassa maustetussa vedessä pehmeiksi. Pilkoin aika isoiksi paloiksi pienen punasipulin, jonka laitoin ensiksi monitoimikoneeseen ja pyöräytin pieniksi. Lisäsin keitetyt vihannekset, kermaa, voita, pippuria ja suolaa ja pyöräytin soseeksi. Kannattaa kokeilla. Olen muutenkin viime aikoina ihastunut kovin tuohon bataattiin. Se on hyvää raakanakin. Hiljattain luin myös sen terveellisistä vaikutuksista.

Tämä viikko on ollut sellainen levon viikko. Ei ole ollut mitään ihmeellistä vastuuta missään päin. Tosin lastenlapsia on ollut ikävä, mutta en ole saanut aikaiseksi edes soittaa ja kysellä kuulumisia saati, että olis lähdetty käymään. Ehkä olen tarvinnut tämän "hiljaisen viikon".

Markus 1:16 "Ja kulkiessaan Galilean järven rantaa hän (Jeesus) näki Simonin ja Andreaan, Simonin veljen heittävän verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia."

torstai 20. helmikuuta 2014

Minun ekotekoni

Olen jo jonkin aikaa tehnyt ekojätepussin sanomalehden puolikkaasta ja todennut sen hyväksi tavaksi. Onhan se samalla myös ekoteko. Tähän hurahdin, kun luin jostain artikkelista, miten Stormossenilla koetaan, että vihreät biopussit eivät oikein sovellu biojätteeseen. Ne kuulemma muuttuvat prosessissa venyväksi muovinauhaksi. Pitäisi heidän mukaansa käyttää joko ruskeita biopusseja tai sitten sanomalehdestä tehtyjä.

Minä, kun olen sellainen kaikenlaisiin juttuihin uskova, pedantti naisihminen, heti siltä istumalta googlasin pussinteko-ohjeet. (Ne löytyvät mm. täältä http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/kodinhoito/biojatepussin-taitteluohjeet-sanomalehdesta/0218010-70331) Jos et satu tietämään, mitä pedantti tarkoittaa, niin wikisanakirja sanoo siitä näin: turhantarkka, pikkumainen ihminen, saivartelija, pikkuasioihin puuttuja, koulumestarimainen. Oi, kuulen jo korvissani muutamien henkilöiden huokaisevan: "olipas osuva ilmaisu Heekasta". Siitä lähtien on meillä valmistettu biopussit minun pienillä, laihoilla kätösilläni. Pussit ovat siitäkin mukavat, ettei niihin sovi kovin paljon jätettä - on siis vietävä jätesäiliöön melkoisen usein. Ja aikaahan eläkeläisellä on pussien juoksuttamiseen. Hih! Roskapusseista puheen ollen, laitan muovisen roskapussin sisälle tuoksuvan roskapussin, joka sekin on muovia, mutta niin ohut, ettei yksistään ole sovelias tuohon tarkoitukseen.



Lähdin aamulla onnellisena (?) kirpparille töihin huomatakseni jonkin ajan kuluttua, että olin unohtanut merkitä kalenteriini vaihtaneeni päivän toisen myyjän kanssa. Siitä sitten kipittelin omin jaloin 3 kilometrin matkan takaisin kotiin - tulipahan aamulenkkeily suoritetuksi. Munni lähti Ilmajoelle seinäkellon koneiston kanssa. Se oli siellä korjattavana marraskuussa, kun kello sai uuden  maalipeitteen ja pääsi 40-vuotilahjaksi välipojalle. Kello suostui käymään vain kuukauden verran. Lattiakellon on vuonna 1984 tehnyt isäni ja näin se saa jatkaa kulkuaan tyttärenpojan huomassa. Kunhan vain saadaan uudelleen käymään!

Kello on suunnilleen tämän näköinen. Kuvan kellon isä tosin valmisti itselleen ja siinä on erilaiset kohokuviot kuin mulle tehdyssä kellossa. Tämä kello on nykyisin pikkuveljelläni.

Kun mietin, mitä oikein tekisin kokonaisella vapaapäivällä, kurkkasin ruoka-ainekaappiin ja poistin sieltä päivämäärien mukaan vanhoiksi menneitä hiutaleita. En kuitenkaan raaskinut heittää ohrahiutalepakettia menemään, vaan ryhdyin siinä olevan ohjeen mukaan valmistamaan pikkuleipäsiä ja tuolla taikina nyt on nousemassa. Taikinaan tuli myös valkosipulia ja sehän niin ihanasti tuoksuilee nenääni, jonka sain lapsena kuulla olevan pystynokka.

Voisinpa lähettää Sinulle hieman leipästen valkosipulilla terästettyä tuoksua!

Matteus 4:4 "Mutta Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"


maanantai 17. helmikuuta 2014

Minun mielipiteeni / sinun mielipiteesi

Viime päivinä mielessäni on pyörinyt mielipiteet ja miten suhtaudun toisten ihmisten omistani poikkeaviin mielipiteisiin. Vähän vaikea aihe, mutta pyörittelen sitä nyt sen verran kuin siitä ymmärrän - enempäähän en voikaan.

Me niin usein esitämme moitteita ja vastaväitteitä toisen esiin tuomaan näkökulmaan aivan kuin meidän omamme olisi se ainut oikea näkökulma kyseiseen asiaan. Ja jos joku on toista mieltä, hän ilman muuta on sitten väärässä tai tyhmä tai jotain muuta sellaista. Usein emme kuitenkaan tunnista tätä mallia itsessämme. Tuntuu vain niin oikealta se, mitä minä kyseisestä asiasta ajattelen. Ja sen mukaan sitten tuomitsen toisen ihmisen mielipiteineen.

Voin esimerkiksi sanoa: minä en yksinkertaisesti ymmärrä, miten tuo naapuri voi ajatella niin kuin hän tekee. Mutta tarvitseeko minun ymmärtääkään? Eikö riittäisi, että kunnioitan toisen mielipidettä pitäen samalla omani. Eihän minun mielipiteeni varmastikaan ole juuri se ainoa oikea. Oikeaan osuu vanha sanonta: "Niin monta mieltä kuin miestäkin." Onko se minulta pois, jos toinen ajattelee eri lailla kuin minä? Ja onko tarpeellista minun saada tuo toinen muuttamaan kantansa minun kantani mukaan? Onko minulla yleensäkään oikeutta tuomita toisen mielipidettä? Eikö jokaisen mielipide ole aivan yhtä arvokas?

Entä sitten toisten elämän mestarointi? "Voi kertakaikkiaan eikö se nyt ymmärrä selvää asiaa. Näinhän se pitää tehdä! Ite pitäis olla joka paikassa neuvomassa." Eikö jokaisella kuitenkin ole oikeus järjestellä oma elämänsä ja omat asiansa haluamallaan tavalla, vaikka se minusta näyttäisikin aivan typerältä. Enhän minä voi tietää hänen elämänsä kaikkia puolia ja osa-alueita. Vanha intiaanien sananlasku neuvoo: "Älä tuomitse miestä ennen kuin olet kävellyt ainakin kaksi kuunkiertoa hänen mokkasiineissaan."

En tiedä onko lukijoissani ketään, joka voisi tällaista ajattelua huomata itsessään. Täällä on ainakin yksi. Mutta vielä lienee elämää opetella armollisemmaksi toisten mielipiteitä kohtaan.

Toivottavasti minun sisimpäni ei ole tämän jäätyneen kiven kaltainen!

Matteus 7:1-4 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 
Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi; 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?"

perjantai 14. helmikuuta 2014

Josko taas veis sormet näppäimille

Nyt on keskipäivä - 12 minuuttia yli sen. Juuri söimme eilistä, Munnin tekemää pikamakaroonilaatikkoa ja lisukkeeksi otin aamulla sulamaan jouluksi tekemääni porkkanalaatikkoa. Vielä lisäksi salaattia. Sillähän sitä pärjää, kunnes taas on nälkä. Tästä jo jokainen lukija huomaa, ettei mulla taida oikeaa asiaa ollakaan tänään. Mutta kirjoitettava on, etteivät ne vähäisetkään lukijat karkaa. Hih!

Eilen olin eka kerran neljä kertaa kestävällä kuntosalikurssilla. Meidän ihanalla kunnalla on kuntosali, jonne saa edullisia vuosikortteja ja sellaisen olen nyt sitten ajatellut hankkia. Olen aina inhonnut - tai ainakin vierastanut kuntosaleja. Työssä ollessani kirjoitin henkilöstölehteen vierailusta kuntosalilla. Ystävä oli mukana kuvaajana. En muista enää, minkälaisen jutun kirjoitin enkä viitsi sitä kaivaa koneelta. Mutta eipä sillä väliäkään. Että miksikö nyt sitten lähdin tällaiselle kurssille? Mahdanko ihan olla hurahtanut muiden kuntosaliliikkujien tapaan? Syy on aivan yksinkertainen. Haluan päästä liikkumaan ikäni loppuun saakka. Olen jo jonkin aikaa huomannut reisilihasten voimien vähentyneen  huomattavasti. Vaikea enää päästä kyykystä ylös ilman tukea. Vaikka olenkin aika aktiivisesti harrastanut sauvakävelyä ja eläkeläisjumpassakin käymme Munnin kanssa kerran viikossa. Erittäin selvästi jalkojen lihasten heikkouden huomasin eilen jalkaliikkeissä. Prässiä en jaksanut nostella kuin muutaman - ehkä kymmenisen kertaa. Ja se pelottikin. Se on aika hurjan näköinen masiina. Onneksi ohjaaja oli vieressä koko ajan. Mutta alhaalta on hyvä kurkotella ylöspäin.

Jaa, että miksikö niin ehdottomasti haluan kävellä ikäni loppuun saakka? Siihen on selkeä syy. Useita vuosia ennen äidin kuolemaa aloin rukoilla, ettei hän koskaan joutuisi vuodepotilaaksi. Mutta miten sitten kävikään? Kun pari selkänikamaa rusahti kokoon, äiti joutui makailemaan aika paljon ja sinä aikana lihaskunto heikkeni oleellisesti. Ja sitten kävi se, mikä usein vanhuksille käy. Sisätiloissa rollattorilla liikkuessaan, hän vain yksinkertaisesti kaatui hitaasti sivulle ja reisiluu murtui. Siitähän seurasi 8 kk:n makuutus, kun ei meinannut parantua. Eikä äiti sen jälkeen enää itsekseen kävellyt. Avustaen jonkin verran, mutta makaili sängyssään vanhainkodissa viimeiset neljä vuotta. Että semmonen syy.

Niin, ehkä voin mainita makoilleeni lasareetissa maanantaista keskiviikkoon. Tuli se mahakipu niin kovaksi, että pakko oli mennä lääkäriin. Jo kotona olin itsekseni varma, että haimatulehdus se taas on. Ensimmäinen lääkäri tosin totesi, ettei se sitä ole missään nimessä. Noh, tulehdusarvot eivät silloin vielä olleet koholla. Viikonlopun jälkeen minut sitten lähetettiin tk:sta sairaalaan päivystykseen ja siellä kirurgi otatti heti tietokonekuvan ja siinä se todettiin. Onneksi toki lievänä. Kyllä sitä kait tähän ikään jo on oppinut itsensä tuntemaan. Tämän toisen kerran sairastamani haimatulehduksen syytä ei ole löydetty. Ei ole viina eikä sappi, kun se poistettiin jo. Nyt otettiin autoimmuunikokeet, josko kyseessä olisi oman kehon tuottama sairaus. Saas nähdä.

Jos tässä nyt pohtisi hieman lisää terveysasioita. Syksyllä päätin jättää flunssarokotteen ottamisen väliin ja nyt kaduttaa. Kahtena päivänä olen yrittänyt saada aikaa, mutta meidän tk:n aikuisneuvolassa ei olla paikalla. Koska olen astmaatikko, saan sen ilmaiseksi eli ei tarvi apteekista itse hakea. Jos niin olisi, olisin sen jo tehnyt. Maanantaina on yritettävä uudelleen.

Huomenaamulla vuorossa on leivonta

Tällaista jälkeä pitäisi tulla.

Meidän srk:ssa on tänä viikonloppuna Heimo Enbuska vierailulla. Tänään menemme palvelutaloon laulelemaan ja jutustelemaan vanhusten kanssa. Illalla on nuorten ilta ja huomenna laulujuhla Nuorisoseuralla. Sinne olen luvannut tehdä voisilmäpullia.

Mutta ei se mitään, mennään eteenpäin, kun taakse ei enää pääse.

"On kätkössä multa huominen,
 ei palaa eilinen päivä.
Ja tänään seurassa Jeesuksen
jää kauaksi huolien häivä."

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mielihyvän tavoittelua ja loppuunpalamista

Käytiin läheisessä isossa kaupungissa Munnin kanssa. Sillä aikaa, kun auto oli miehen kanssa korjaamolla, minä kävin mm. Göranin konditoriassa teellä. En ostanut laskiaispullaa, vaan suklaakakkua. Ja olihan hyvää. Päällä oli noin 1,5 - 2 cm kerros tummaa, pehmeätä suklaamassaa. Miten ihanasti se sulikaan lämpimän teen ansiosta suussa.


Maistuis varmaan sullekin..

Siinä kakkua lusikoidessani mietin sitä, miten ajat ovat muuttuneet omasta nuoruudestani. (Nyt tytär sanoisi, jos sattuu tämän lukemaan, että ei näitä aikoja voi verrata ja heidän sukupolvellaan on omat vaikeutensa.) Jotenkin on sellainen tunne, että nykyään mennään paljon enemmän mielihyvän tavoittelun merkeissä kuin silloin ennen. Vielä minun sukupolvelleni riitti paljon vähempi. Kun kotia perustettiin, käytettiin enimmäkseen toisten vanhoja huonekaluja. Lasten vaatteet ja lelut kierrätettiin sisarusten kesken tosi hyvin. (Tosin kierrätys on onneksi tullut käyttöön uudelleen.) Itselle hankittiin vaatteita tosi harvoin. Ulkona syömisestä ei edes haaveiltu. Se oli luksusta. Saati, että olis menty ulos kahville. Korkeintaan omalle pihalle tai parvekkeelle. Mutta en minä ainakaan muista muunlaista kaivanneenikaan. Sitä elettiin tyytyväisenä siitä, mitä oli saatu hankituksi. Muistan, että me ostimme ensimmäisenä huonekalunamme vihreän, pyöreän keittiönpöydän tuoleineen ja seuraavan huonekalun eli sängyn hankinta tapahtui monta vuotta myöhemmin. Ensimmäisen sänkymme rakensi omin, tottumattomin käsin lasteni isä. Paljon käytettiin vain mielikuvitusta ja ilmaisia materiaaleja kuten puunrunkoja sisustuksessa.

Tänä päivänä kaikki lehdet ja myös tv ovat pullollaan sisustusohjelmia ja sisustusta muutellaan tuhka tiheään. Kumpi sitten on parempi? Siitä varmaan on niin monta mieltä kuin on miestä tai naistakin. Itse olen taipuvainen kallistumaan entisen puoleen. Tuntuu, että nykyisin hankitaan liikaa asioita velaksi ja sitten ollaan kauheassa kierteessä.

Minulla on sellainen mielikuva, että nykyään kaikkien asioiden pitäisi tuottaa mielihyvää. Ja jos ei tuota, se ei ole minkään arvoista. Toisaalta olen huolissani nuoremmasta sukupolvesta ja siitä, miten he pärjäävät eläkeikään saakka. Heidän elämänsä on niin kiireistä. Koko ajan pitää olla saatavilla - kännykkä aina päällä. Tiedon tulva on aivan valtava. Henkilökuntaa vähennetään kaiken aikaa ja samat työt kuitenkin pitää tehdä, mutta pienemmällä väkimäärällä. Omalla kohdalla tuntuu hyvältä, että pääsi eläkkeelle juuri sopivaan aikaan. Mutta omien lasten kohdalla on huoli heidän pärjäämisestään - psyykkisestä pärjäämisestä erityisesti tässä kovien arvojen maailmassa.

Vuoden 2012 lopulla tytärtäni haastateltiin ruotsinkieliseen Martha-lehteen loppuunpalamisesta. En ole tuota lehteä nähnyt, mutta tänään, kun olimme sairaalassa odottamassa Munnille lääkärin vastaanottoa, niin odotusaulan lehtipöydällä oli juuri tuo lehti. Minä olin niin itsekäs, että otin sen lehden mukaani. En skannaa juttua tähän, sillä se on ruotsiksi, mutta kuva on tässä

Siinä rakas tyttäreni <3

Samaan artikkeliin oli haastateltu toistakin samanikäistä nuorta naista, joka myös oli kokenut loppuunpalamisen.

Mitä tähän sanoisi? Nykyään lienee muodissa ns. down shiftaaminen. Se lienee tervetullutta. Kaikilla siihen vain ei ole mahdollisuutta. On vedetty oma elämä liian tiukalle taloudellisesti, joten piirissä täytyy jaksaa pyöriä.

Matteus 6:31-33 "Älkää siis murehtiko sanoen: ´Mitä me syömme?´tahi: ´Mitä me juomme' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

tiistai 4. helmikuuta 2014

Niitä näitä

Oli tarkoitus kirjoittaa tänne jo aamulla, mutta yhteys oli niin tunkkainen - siis toimii-ei toimi-ei toimi - ettei siitä mitään tullut. Piti laittaa koko rakkine kiinni. Nyt on jo ilta ja yhteyskin on herännyt.

Fanny-koira on taas ollut meillä hoidossa pari päivää. Se on nukkunut oikeastaan kaiken sisälläoloaikansa. Tässä päivätorkuilla

Voiko elämä enää lokoisampaa olla?

Aamulla olin jo valinnut muutaman kauniin kuvan tekstiini. Ne on otettu jouluna 2006, jolloin lähdimme kaksistaan viettämään tätä juhlaa Pellon laidalle Lapiosalmen leirikeskukseen. Siis jonnekin Lapin rajamaille. Siellä oli tosi kaunista. Tässä hieman maistiaisia:






Se oli hieman erilainen joulu. Oltiin ihan kaksistaan koko leirikeskuksessa.

Nyt taitaa olla niin, ettei sormissa ole tekstejä tänne kirjoitettavaksi. Siispä lukemisiin tuonnempana!

Jesaja 54:10 "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...