Cajsan ja isoäidin yhteinen päivä

Tänään se oli. Lähdettiin yhdessä, vain me kaksi, Tropiclandiaan. Cajsa oli tosi innoissaan. Otettiin omat kaapit, eihän nyt yksi riitä. Saunaa ei tarvittu ennen allasta, toki peseydyimme suihkussa. Ja sitten altaalle. Oi, kun vesi oli ihanan lämmintä. Aivan toista kuin uimahallissa, jossa saa ekat sekunnit vedessä kärvistellä.

Cajsa on aivan mahtava vesipeto. Ikää on viisi ja puoli vuotta ja tyttö sukeltelee kuin delfiini ja uikin jo. Eihän meidän toki tarvinnut siis olla siellä matalassa päässä, vaan käsivarsikellukkeiden avittamana uiskenneltiin ympäri allasta. Cajsa olisi halunnut laskea ISOSTA liukumäestä, mutta minähän olen tunnetusti sellainen pelkuri, etten uskaltanut päästää, vaikka mamma vartavasten sanoi, että tyttö saa laskea siitä kunhan otan vastaan. Mutta mulla ei sisu riittänyt. Keskikokoinen liukumäki sai riittää. Siinäkin on vesi sen verran syvää, ettei tytön jalat yltäneet pohjaan, mutta niin sitä vain mentiin.

Minä kuljin koko ajan tytön perässä tai vierellä että olen saatavilla heti, jos tarvitaan. Mun lapset perheineen olis varmaan mulle nauraneet, mutta kun on tällainen, niin on. Ja toisen lapsesta on aina isompi huoli ja vastuu.

Oltiin altaalla tunti 10 minuuttia ja sitten käytiin saunassa, jossa Cajsa myös näytti rohkeutensa ja istui ylhäällä, vaikka pari vanhempaa lasta istuivat sisääntulon portaalla.

Uinnin jälkeen Cajsa söi hampurilaisen kyseisen kylpylän ravintelissa. Oli tosin aika kallis yli 9 egee. Mutta mitä sitä ei lapsenlapselleen antaisi. Autossa matkalla takaisin tyttö pulputti koko ajan enkä saanut selvää puolistakaan, kun kieli on aika leveää ruåttinmurretta. Mutta se ei tahtia haitannut. Meillä oli tosi mukava päivä.

Kiitos Cajsa!

Nurmikonleikkaaja

Melkein eka kertaa elämässä leikkaamassa moottorilla heinää. Eikä koskaan ennen masiinalla, joka vetää ite. Mutta kyllä on insiröörit taas loistaneet!! Sanon minä! Kun laitat vedon päälle, kone juoksee kuin miuuli ja kun poistat sen, pysähtyy kuin seinään. Ei mitään välimuotoa. Ja vedon kahva on erittäin epäonnistunut. Meinas käsistä voimat mennä kokonaan.

Tunnin kesti nurmikon leikkuu ja hikeä lensi ainakin litra. Ei auttanut muu kuin sisälle, kaikki vaatteet rintaliiveistä lähtien kuivumaan ja ite suihkuun. Nyt onkin raikas olo!

Pikkupoikia ja höyryveturia

Eilen olin hoitelemassa esikoisen poikia Kallea ja Villeä, esikoisen esikoinen Cajsa oli kaverin luona.

Pihalla keinuttiin ja päivä kului muutenkin mukavasti. Monista eläimistä ei mulla ollut huolta, mitä nyt Buster kormuutti Fannya aina, kun tämä tuli ulos. Onneksi B oli köydessä, vaikka en minä koskaan ole sitä osannut pelätä. Isosta koostaan huolimatta se on oikein lempeä.

Tässä on vähän kokoeroa, Matilda (cockeri) on jo koirien taivaassa eikä Buster liene vielä ihan täysi-ikäinen

Buster kasvoista kasvoihin. Eli tämän koon koira. Sillä on tassukin kookas kuin karhulla.

Tänään sitten sain pitkästä aikaa kunnian ulkoiluttaa Munnia. Lähtövaikeuksissa Munni puhkui ja puuskutti kuin höyryveturi konsanaan - tuli mieleen Iivari-veturi, kuka muistaa? -, mutta kun kone saatiin käyntiin, olisi tasainen ja tappava tahti jatkunut vaikka Köklotiin saakka. Puolentoista kilometrin kohdalla kuitenkin tuli armahdus ja kääntyminen. Tämä antoi aiheen pieneen levähdystaukoon ja veden heittoon. En minä, mutta Munni. Häveliäisesti hän käänsi selkäänsä tulevalle autolle, jolloin sain aiheen todeta, ettei tuo tuonne autoon näy ja minä tuota ihmettä oon saanu jo tarpeeksi nähdä. (Todettakoon, että tässä vaiheessa Iinaa hävettää .) Hihii, äitikin on vain ihminen.

Eikä kalastaja oikein paljon taida noista kala-asioista kuitenkaan tietää. Munni kertoi eilen syöneensä siikaa ja valitteli sitten matkan loppupäässä vasempaan isoonvarpaaseensa kävelyn sattuvan. Minä kyselemään, että söitkös sitten sen siian nahankin. Siinähän niitä kihtiä aiheuttavia puriineja on eniten. Siis kalan nahassa. Varsinkin pienten. Nyt en tietenkään tiedä, miten ison siian Munni söi. Mutta asiaan: ei sanonut mies tietävänsä söikö nahan vai ei. Ei edes sitä tiennyt, että yleisimmin siikafilee paistetaan nahkoineen päivineen ja niin kai useimmin syödäänkin. Mutta hänen olisi pitänyt koko kesän kihtiä sairastaneena ymmärtää jättää nahka syömättä. No, mun isovarvashan ei siitä kärsi.

Aamulla oli tosi hieno näkymä merelle.

Saaret kylpevät aamuauringossa ja meillä oli varjoa. Tulee mieleen laulu Päiväsäde ja menninkäinen:

Aurinko kun päätti retken,

siskoistaan jäi jälkeen hetken

päivänsäde viimeinen.

Hämärä jo mailleen hiipi,

päivänsäde kultasiipi

aikoi juuri lentää eestä sen,



Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;

se juuri oli noussut luolastaan.

Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi

milloinkaan elää päällä maan.



Katselivat toisiansa

menninkäinen rinnassansa

tunsi kuumaa leiskuntaa.

Sanoi: "Poltat silmiäni,

mutten ole eläissäni

nähnyt mitään yhtä ihanaa!



Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa

on pimeässä helppo vaeltaa.

Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien

ja sinut armaakseni vien!"



Mutt’ säde vastas: "Peikko kulta,

pimeys vie hengen multa,

enkä toivo kuolemaa.

Pois mun täytyy heti mennä,

ellen kohta valoon lennä

niin en hetkeäkään elää saa!"



Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,

kun menninkäinen yksin tallustaa,

hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on

ja toinen yötä rakastaa.

Laulun voi kuunnella täällä Tapio Rautavaaran laulamana http://www.youtube.com/watch?v=MzheWNd65x4

Puolukoita ja potkupalloa

Kävin välipojan luona lapsia tapaamassa. Olivat mamman kanssa leikkipuistossa, kun saavuin ja lähdin sinne minäkin. Siellä lapset kuljeskelivat ympäröivässä metsikössä. Hannes aikoi levittää kaikki kuivuneet oksakasat keppeinä ympäristöön.

Sillä aikaa, kun Hannes nukkui päikkäreitä me Nellyn kanssa leikittiin Barbeilla, joita oli noin 10 tai vähän yli. Kerroin, ettei mulla lapsena ollut mitään leluja, mutta tehtiin kävyistä ja tikuista lehmiä ja lampaita ja kivistä rakennettiin niille navetta. Sain sitten selitellä miksi leluja ei ollut. No, kun ei ollut rahaa. Siihen Nelly esitti, että oliko teillä vaatteita ja ruokaa. Hyvin hoksattu! Minä en saanut pukea niitä Barbinukkeja enkä kammata. Sain vain riisua ja laittaa viisi nukkea nukkumaan. Aika tylsä leikki mulle.

Myöhemmin potkittiin pihalla palloa ja koko ajan jompikumpi lapsista huusi: Minä voitin! Minä en siis voittanut koskaan ja ne vain sai maaleja. Kummallista! Näytin sitten Nellylle, miten kävylle laitetaan tikuista jalat ja niin siitä tulee lehmä tai lammas. Hannes otti lampaan käteensä ja kysyi: Mittä sen käDet ovat? En ymmärrä, missä tuo poika on oppinut puhumaan kirjakieltä. Päiväkodissako? Pojalla on tosi kova ääni ja se on käytössä melkein koko ajan. Joka asiaa ennen tulee HEI-sana ja se on jo tarttunut Nellyynkin. "Tätä voi ei tyädä" on aivan uusi kieltomuoto. R ja D lausutaan noin kolminkertaisena. Ja ruuaksi ei tahdo kelvata kuin makkaRa, lihapullat ja spagetti. Että sellainen poika. Tahtoa siis löytyy! Kehen lie tullut?

Kun iskä tuli kotiin, lähdettiin lasten kanssa imurointia pakoon talon taakse pikku metsikköön ja poimittiin puolukoita. Nelly tykkää kaikista marjoista, Hannes ei mistään. Ei suostu edes maistamaan. Puolukat oli tosi isoja ja ihanan kypsiä. Nelly pyysi niin kauniisti mua keittämään marjapuuroa, etteihän sitä voinut vastustaa ja niin laitettiin vispipuuro kiehumaan. Sinne se jäi tiskialtaaseen jäähtymään - oli kyllä kattilassa - ja odottamaan vatkausta. Onneksi mamma ehti kotiin ja isu pääsi lähtemään omaan kotiinsa. Vaikka olisinhan voinut ennenkin lähteä, kun välipoikakin oli kotona, vaikka sen piti mennä jonnekin. Se kuitenkin peruuntui ja niin poika joutui imurin varteen.

Että sellainen päivä tänään.

1.Korinttolaiskirje 13:1” Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.”

Tietokonepäivä

Eipähän ole tullut tehdyksi mitään ruummillisia voimia vaativia hommia tänään. Olen istunut melkein koko päivän tietokoneella ja tutkaillut erään opiskelukaverin opinnäytetyötä. Minä, kun tykkään oikolukea tekstejä ja kommentoida niitä tai ainakin niiden kieliasua. Mä mikään erinomainen siinä luule olevani, tykkään vaan siitä.

Tänään soitettiin taas ja pyydettiin huomiseksi töihin, mutta olin jo luvannut mennä muualle, mm. tapaamaan välipojan lapsia, joten toivottavasti löysivät jonkun muun tuuraamaan.

Meinasin tehdä sauvakävelylenkinkin. Varustauduin lenkkareilla, kynsikkäillä ja sauvoilla. Mutta kierrettyäni Lepikon tonttia sienten toivossa, totesin, että ihan oikeasti en jaksakaan pitemmälle. Jo pieni ponnistus sai puuskuttamaan. Taisi viime viikon työrupeama viedä mehut hieman pitemmäksikin aikaa.

En muuten ole koskaan - en edes teini-iässä - ollut minkään tai kenenkään kuuluisuuden fani, vaikka muut kaverit diggasivat kuka Beatlesia kuka Elvistä. Enkä kerännyt kenenkään kuvia. MUTTA näin vanhoilla päivillä olen erittäin kovasti tykästynyt erääseen henkilöön ja luen hänestä kaiken, mikä eteeni sattuu. Hän on kaunis, miellyttävä, ystävällinen, karismaattinenkin, luonnollinen, läheinen, valloittava ja mitähän vielä. Joko arvaat kenestä on kyse? Ihanasta naapurimaan rinsessasta Victoriasta. Olen ihan lääpällään häneen. Jospa lähtis Turkusseen! Vai tapetoisko seinät hänen kuvillaan!

Muuten apropå, jos sua kiinnostaa lukea kiinnostavaa ja rehevän runsasta tekstiä, niin loikkaile mun blogistani vasemmalta Kaisa Joupin blogiin. Jos on alakulopäivä, ei tarvi kuin lukaista hieman Kaisan tekstejä, niin jo tulee hyvälle tuulelle. Kokeile vaikka!

Munni lähtee aamulla sinne Turkusseen ja menee linnaankin syömään. Pitäisköhän laittautua vasempaan rintataskuun mukaan? Olis kyllä maailman murhe, jos hän näkisi HÄNET enkä minä saisi olla mukana. Mutta eivät taida mua sinne huolia, vaikka kahdella linjurilla matkaan lähtevät. Yksikseni sitten istuskelen täällä periferiassa. No onneksi talossa on koko viikon muitakin, vaikka ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen yön pimeydessä täällä itekseni oleskellut ja öitä viettänyt. Eikä ole pelottanut ollenkaan. Mitäs sitä pelkäis. Äidillä oli tapana sanoa: "Jos joku pimeässä vie, niin äkkiä tuo takaisin, kun aamu valkenee." Tarkoitti kait, ettei ulkonäkö olisi miellyttänyt viejää.

Saunottiin tänään uusitussa pikkusaunassa. Kesällä nimittäin muutaman miehen alta lauteet rysähtivät lattiaan panelien seuratessa perässä. Oli edellinen - meillekin tunnettu - saunanrakentaja tehnyt hieman huolimatonta työtä kiinnittäessään lauteita seinään. Olipahan mukava uuden laudan tuoksu saunassa. Haittapuolena on kuitenkin pidettävä sitä, ettei rakennusmies tehnyt jalkojenlepuutusorsia ollenkaan.

1.Johanneksen kirje 4:10 ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

Syksyinen perjantai

Huhhuhhh, selvisinpäs tästäkin viikosta, vaikka särkylääkkeitä kului luvattoman paljon. Tänään en ollut edes väsynyt töiden jälkeen, vaan kipaisin - toki autolla - kauppaan ja ostin sen melkein tyhjäksi. Siksi, kun oma jääkaappi oli melkein tyhjä ja tänä iltana haluan herkutella.

Olen nyt siis päässyt näkemään päiväkodin elämää ihan sisäpiirissä. Päivän ohjelma ja rytmi on selkeä ja hyvin tuntui ainakin tuossa päiväkodissa toimivan. Lapset toimivat hienosti. Ei ollut mitään isoa meteliä, tietenkin joitain nahisteluja, mutta ei mitään kirkunaa tms. Olin kyllä luullut päiväkotia paljon meluisemmaksi paikaksi. Yli 4-vuotiaita oli yleensä 16-18 paikalla ja alle 3-vuotiaita 8-11. Isompien puolella oli yksi syötävän ihana Jimi-poika, joka ei otannut tanoa ättää. Kun ruuan jälkeen sai käydä ottamassa fluoripastillin, hän toi aina jollekin aikuisellekin, mullekin kaksi kertaa. Sitä vain ihan haluamattaankin huomaa aina jonkun, johon kiintyy eniten. Niin kuin se professori siellä vanhainkodissa Israelissa. Sitten vain pitää yrittää olla kuitenkin tasapuolinen. No, minähän en hoitanut lapsia, vaan oli keittiöllä, mutta olin kuitenkin jonkin verran kosketuksessa lapsiinkin. Opin jopa tunnistamaan melkein kaikki isot. Tuntui kivalta, kun yksi poika rupesi huutelemaan aina välillä "Helleviii". Ja yksi Miko halusi olla auttamassa keittiössä. On lapset ihania!

Ihan tulee omia lastenlapsia taas ikävä nähdä. Mutta en kyllä jaksa lähteä minnekään viikonloppuna. Sen verran kuitenkin mehut on menneet. Raskainta oli se, kun osastot on eri kerroksessa ja keittiöt niin ikään. Eli piti juoksennella edestakaisin rapuissa - niitä oli 19 kipaletta. Yhtenä päivä laskin montako kertaa menin ylös-alas ja sain 17 tai 18. Eli kunto taisi jonkin verran kohota. Eka viikolla oli vasen polvi kipeänä, mutta nyt ei ollenkaan. Eli siinäkin taisi liikunta auttaa.

Kohtapuoliin menen istumaan tv:n ääreen katsomaan Candlefordin postineitiä. Enkä siitä tuolista taida illan mittaan juuri liikahdellakaan. No, josko nukkumana kuitenkin.

Psalmit 127:3—5 ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat. Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä!”

Maaliman paras kehu

Eräs ystävä kertoi tänään, mitä hänen 6-vuotias poikansa oli sanonut. Jotain tähän tyyliin: kun tulen aikuiseksi otan ensin monta naista, sitten menen naimisiin sellaisen Pesosen Hellevin tyyppisen naisen kans. Voiko enää tämän parempaa kehua saada? Mä vaan kysyn. En edes ole koskaan ollut pojan kanssa missään tekemisissä, seurakunnassa vain on nähty ja pari kertaa pyhäkoulussa, kun olen ollut Nellyn kanssa.

Puolukkapäivä

Tosi tylsä päivä. Eilen siivosin koko huushollin pitkästä aikaa kunnolla eli vein matot ulos ja pesin lattian. IsoM imuroi, muuten minä hoitelin homman. Maanantaina ja tiistaina oli parvekkeella yli 30 astetta lämmintä, tänään vielä 18, mutta koska aurinko ei paistanut, ei lämpötilakaan noussut tuon ylemmäksi.

Meinasin melkein lähteä sauvakävelylle tai jopa puolukkaan, mutta sitte hoksasin taivaalta tippuvan harvakseltaan pienen pieniä vesipisaroita. Siispä en lähtenyt.

Mutta, kun isoM lopetti työt neljän paikkeilla, lähdettiin autolla metsään. Siis ei ajettu metsään, vaan tietä pitkin puolukkapaikalle. Tämä alue on kyllä varmaankin Pohjanmaan kivisintä maastoa. Miksiköhän ne kaikki kivet on tänne kokoontuneet. Mutta kauniita maisemia on Köklot täynnänsä. Merta, kiviä ja muuta luontoa.

Niin, siis lähdettiin puolukkaan. Oltiin 50 minuuttia metsässä ja mulla sangollinen, isoM:llä vähän yli puolillaan. Hän olisi vielä halunnut jatkaa, mutta mun selkä oli muusina enkä olisi jaksanut enää yhtään. Joten hän suostui lähtemään kotiin. Hän siivosi marjansa - ja muuten osan munkin marjoista - ulkona marjanpuhdistussiivilällä ja minä keittiön pöydän ääressä istuen vanhalla lautasmallilla. Olin sen verran hitaampi tässä siivoushommassa, että hän haki puolet marjoistani.

Eli huomenna keitellään puolukkasosetta petolahtelaiseen tapaan. Marjat soseutetaan ja noin puolet keitetään sokerin kanssa - käytän nykyisin hillosokeria - sitten kuuma hillo lisätään siihen toiseen puoleen soseutetuista marjoista, jotka ovat siis kylmiä. Ja purkkiin. Hyvää on. IsoM:n herkkua. Ja terveellistä.

Tämä viimeinen kilo ottaa lujille, mutta periksi en anna en.

Iso- ja pikkusisko, ison mies ja tytär ovat Pärnussa ja lähettelevät sieltä kutsuvia tekstareita. Olispahan kiva olla mukana! Mutta kun ei, niin ei. Täällä vain istun ja ihmettelen.

No ensi viikoksi on taas töitä luvassa.

Psalmit 23:1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Parvekekirjoitusta

Hei taas! Täällä keinuskelen riipputuolissani parvekkeella ja kirjoittelen läppärilläni tätä blogikirjoitusta. Kaikki muuten hyvin, mutta en voi käyttää hiirtä, siis ei onnistu tässä tuolissa, pakko käyttää tuota inhoamaani tats pädiä. Täällä on muute 24,5 astetta plussan puolella. Aivan uskomatonta.

Luen joka päivä typykkäni blogia tietääkseni mitä hänelle kuuluu. Ymmärrettävästi ei siitä kaikkea sitä syvintä saa tietää, mutta kuitenkin sen, mitä tyttö puuhaa. Viime aikoina on sydäntäni raastanut hänen kariutunut suhteensa kihlattuunsa. Mutta sellaista tämä elämä on. Ja tyttö vaikuttaa kyllä olevan aika järkevä ja toipuu varmasti kuten uskon ex-sulhasensakin tekevän.

Muuten, sain aamulla tekstarin, jossa kyseltiin taas töihin ensi viikoksi. Tarkistettuani, ettei ole muita sitoumuksia, lupauduin. Sama päiväkoti ja sama homma. Elikkä taitaa mennä jo rutiinilla.

IsoM on tosi kovassa flunssassa. Nenä vuotaa kuin rikkinäinen hana ja silmät on vesikaljamalla. Hieman lämpöäkin on kait pukannut. Toivoa sopii, ettei tuo kamala tauti tartu muhun. Olenkin ollut tosi pitkään terve viime talven ja edellisen syksyn sairasteluiden jälkeen. Paha närästyskin on loppunut, kun paino on pudonnut huikeat! 4 kiloa. Vielä  yhden kilon pudotus tavoitteena. En olisi uskonut! Toisaalta en tiedä kumpi vaikuttaa enemmän karppidieetti vain painon kevennys. En mitenkään hirveän tarkasti tuota dieettiä noudata, sillä muuten tulee huono olo. Mutta silleen sopivasti. En esimerkiksi syö munaa ja pekonia joka päivä , vain silloin tällöin. Paistamisessa käytän vaihtelevasti rypsiöljyä ja voita ja sekaisin usein. Ruuanlaitossa käytän paljon kermaa, syön raejuustoa ja maustamatonta jugurttia paljon. Sekä marjoja. Hedelmiä en juuri syö enkä juureksia. Sillä kunnon karppaajahan ei syö sellaista "vihannesta", joka on kasvanut mullan alla.

Vajaa kolme kuukautta isoM:n eläkkeellejääntiin. Eikä vielä tiedetä, minne täältä lähdetään. Suunta on selvä. Etelään. Miten pitkälle, jää nähtäväksi. Ihanko Laihialle asti, Maalahteen vai joko tyssää Vaasaan. Elämä on täynnä jännitystä. IsoM jo hieman hermoilee, mutta mitä se kannattaa. Kyllä Isä on sen asunnon meille jonnekin varannut. Me vain ei vielä tiedetä, missä se on.

No tämä saa nyt riittää tältä istunnolta.

Jesaja 30: 21 "Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää."

Ohhohh...

onpas kulunut aikaa, kun olen kirjoitellut. Jaa, että miksikö? No, kun en tiiä. Ei vain oikein ole natsannut - ei saletisti eikä ilman. Tänään leivoin pullaa tosi pitkästä aikaa. Mahtaako olla jopa vuosi. Jaa, että laiskako? No ei tietenkään, tässähän vain varjelen Munnin linjoja. Tuli muuten oikea käsivarsi tosi kipeeksi kaulimisesta. Yritin tehdä sellaista sutjakkaan sopivaa ja pehmeää taikinaa, mutta kyllä sitä sai aikalailla kamppailla kaulimen kanssa ennen kuin sain aikaiseksi sievän, ohuen levyn, jolle voi levitellä voin ja kaneli-sokeriseoksen. Niin, en vielä kertonut, miksi nyt yhtä äkkiä ei Munnin linjat kiinnostakaan. No, kun välipoika tilasi korvapuusteja. Ja se edellinen leipomiskerta taisi olla se, kun välipoika edellisen kerran teki tilauksen. Molemmat Nellyn synttärijuhlien aikaan.

Että tällaisia niistä tuli. Munni jo maistoi pari, minä en.

Jaa, että miksikö en maistanut? No, kun puuttuu vielä 1,1 kiloa siitä tavoitteesta ja sehän on kyllä saavutettava. Tein jopa karppauskakun itelleni huomiseksi Nellyn juhliin.

Viikolla laitettiin parit asuntohakemukset postiin. Kattellaan, mitä tuovat tullessaan - tai mennessään - josko mitään. Mutta onhan meillä se koti varattuna jossakin. Pitää vain löytää se. Niin yksinkertaista se on. Vajaa kolme kuukautta Munnin eläkkeelle jäämiseen. Tai siis viimeiseen työpäivään. Sittenhän on kaikki lomat ja vasta sen jälkeen varsinainen eläkeputki alkaa. Sitä putkea sitten piisaakin yhtä kauan kuin elämää.

Eikä tuolta tv:stäkään tule oikeastaan juuri mitään katsomisen arvoista - siis tosi vähän. No nyt TV7:lla alkoi kuitenkin jokin ohjelma, jota menen katsomaan, joten koettakaahan pärjäillä. Ja jos ette, niin soitelkaa.

Kaarina-siskoni kirjoitti aikoinaan muistivihkooni näin: "Elämä on meri, pursi olet sinä. Purjehdi puhtain purjein elämäsi merellä." En ymmärtänyt sitä alta kymmenen vanhana maalaisena, mutta se tuntui niin kauniilta, että opettelin sen ulkoa. Ja toisen samaan sarjaan kuuluvan kirjoitti Esa-veli: "Hiljaisuus on elämän puhujalava."

Jeesus sinua lukijani siunatkoon!